Pirkko Saision teos Punainen erokirja on metafiktiivinen teos. Alusta asti lukijalle tehdään kuitenkin selväksi, ettei teos ole autenttinen, vaan vasta toinen, uudelleen kirjoitettu versio. Kerronta ei teoksessa virtaa, vaan se katkeilee ja hyppii eri tapahtumien välillä, rakenne silti tekee lukemisen nopeaksi ja kirjan tunne-elämän kuvaukset, rakkaus, tuska ja luopuminen tuntuvat tutuille ja koskettaville.
Elein ja ilmein kuvailuilla kerrotaan sellaista, mitä sanat jättävät sanomatta. Tunnistan Saision tyylin tässä katkeilevuudessa. Lukiessa täytyi silti muistuttaa itseään, että vaikka kirjan päähenkilö on Pirkko Saisio, niin kyseessä on fiktiivinen teos, jossa on silti palasia siitä aidosta Saisiosta, ei koko totuus.
Tekijän kuolema onkin kirjallisuudentutkijoiden kiistakapula nykyisin, kuinka paljon pitää ottaa teksti tekstinä ja kuinka paljon otetaan tekijyys tutkimukseen mukaan. Riippuu toki valitusta näkökulmasta. Ajatellessani teosta kirja-analyysin kannalta, sanon sen että kyseessä on fiktiivinen teos ja tehdessäni tätä kirja-arviointia sanon, että luin sitä silti Saision tunnustusromaaninakin, häpeilemättä.
Kirja on trilogian kolmas osa ja mukana kulkee kertomus varttumisesta kirjailijaksi, aiemmat osat Pienin yhteinen jaettava näytti lapsuuden 1950-luvun Helsingissä ja Vastavalo 1960-luvun ristiriidat ja Punaisen erokirjan sivuilla syntyy mm. pseudonyymi Jukka Larssonin hahmo ja kirjailijakutsumus herää.
Teos sijoittuu paljolti 1970-luvun punaisen aatteen piiriin. Ylioppilasteatteri ja yhteiskunta ovat kiihkeän poliittisia, jonka kuvailusta pidin erityisesti. Trilogian aiemmat teokset minulla on vielä lukematta. Teoksessa kuvataan sitä miten Pirkon perhe suhtautuu, kun Pirkko tunnustaa seksuaalisen suuntautumisensa ja rakkautensa naista kohtaan. Äiti kieltää tytärtään puhumasta moisesta ja Pirkko joutuu välitilaan, jossa hän on maailmalla, teatteripiireissä ja ystäviensä kanssa ulkona, mutta kotona, suvun kesken kivuliaasti kaapissa. Tietysti tuohon aikaan ei voinut olla täysin avoimesti homoseksuaali, koska se oli Suomessa vuoteen 1971 asti konkreettisesti rikollista.
Lukiessani mietin, että kun oma verenperintönä saatu perhe kieltää oman identiteetin, voiko teatterinpiiristä löydetty ystäväpiiri toimia Pirkolle perheenä. Pirkko silti vaikutti olevan koko ajan liikkeessä eri paikkojen, kotien ja osoitteiden välissä. Hän on konkreettisesti itsensä kanssa jatkuvassa muutoksessa ja prosessoi omaa identiteettiään.
Pirkon seksuaalisuuden tunnustamisen jälkeen hän muuttaa uuteen osoitteeseen, uuteen kotiin ja työstää uutta identiteettiään. Omalle äidilleen hän ei kelpaa omana itsenään, jolloin Pirkko häpeää itseään, mutta myös samalla omaa äitiään. Pirkko tekee pesäeroa sekä punaisesta kodista, kuin itseäänrikkovista säännöistä ja äidin paheksunnasta. Välirikko tapahtuu kodin keittiössä, perinteisessä naisten yhteisessä paikassa, jossa rakennetaan naissubjektiutta.
Siinä missä Pirkko jää vaille ymmärrystä, myös hänen äitinsä jää yksin, koska asiasta ei voi, ei saa eikä hän halua kenenkään kanssa puhua.
WSOY, 2003
Sivuja: 298
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!