Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Sirpa Kähkönen: Graniittimies. Otava 2014. Kansi: Timo Numminen. 334 sivua. Finlandia-ehdokas.

Graniittimies on kirja, jonka haluaisin pitää omassa hyllyssäni ja antaa eteenpäin lahjaksi. Joulun alla halusin kuitenkin antaa sen serkulleni, jonka arvelin ihastuvan Kähkösen sumunkaihoisaan tarinaan. Minulle lukukokemus oli hyvin lähellä huippua, vain loppuosa rikkoi tunnelmaa liikaa – vaikkakaan en voi kieltää, etteikö siinä jotain kiehtovaa ollut, kun koko romaanin kerronta ja tyyli muuttuu. Lukemisesta on jo hyvä tovi, sillä arvioin kirjan lehteen, mutta hyvin vähän luetusta on mielestäni hälvennyt.

En ole lukenut Kähkösen romaaneja aiemmin, vain yhden novellin verran olen hänen teksteihinsä tutustunut. Graniittimies ei sinällään ole suoraa jatkoa Kuopio-sarjalle, mutta se on kuitenkin eräänlainen sivujuonne, sen huomasin, kun tämän teoksen innoittamana luin sarjan aloittavan romaanin Mustat morsiamet (Otava 1998). Lassi Tuomi -niminen sivuhenkilö yhdistää Graniittimiehen sarjaan. "Mustissa" hän ei taustoihin jää.

Minun oli hyvä lukea kovasti pitämäni Graniittimies ensin, sillä niin paljon taidokkaampi kielellisesti ja tarinankin kannalta se on. Onhan tässä vuosia ja kirjoja välissä, joten ei ole kovin reilua vertailla näitä kahta teosta keskenään eikä sille sinänsä ole edes tarvetta, mutta lisään silti, että uutuuden tähden jatkan sarjan parissa.

Kurjaa, kylmää, kosteaa ja uuvuttavaa on päähenkilön Klaran arki. Silti Suomesta Pietariin muuttaneen vaimon uutteruus ja pakottamaton innostuneisuus orpokodin toimessa tuovat tarinaan valoa. Ilja-miehen aatteenpalo on yrmympää, ja häntä kohtaan tunsin välillä jopa tylsäteräistä inhoa. Pietari on kuin toinen päähenkilö, Klaralle arvoituksellinen ja armoton vastapari, silti kiehtova ja ihmisiä yhdistävä. Niin tärkeä osa heitä kaikkia, että katulapsetkin haluavat tatuoida käsivarteensa Piterin nimen. Ja kuvattavaan aikaan ja aatteeseen kuin vääjäämättömästi liittyvään nurinkuriseen epätasa-arvoon viehtyy tarinan osana. Ehkä se on Kähkösen kieli, joka kaikkeen tuo niin paljon kaunista ja vaivatonta, että nautin kurjuuden kuvauksista näin. Tai se, kuinka monipuolinen tarina ja henkilöiden variaatio teoksessa on.

Lisäksi, minut valtasi kaiken tämän myötä halu matkata nyky-Pietariin.

Valloittava, koukuttava ja upea romaani. Yksi vuoden parhaista kotimaisista, ehdottomasti.

Vinkkaan lukemaan myös Ilselän arvion, sinne on arvion lomaan koottu hienoja otteita kirjasta. Kirsi ja Jaana ovat pohtineet kirjaa laajasti. Liisan niin ikään kiittävän arvion loppuun on listattu lisää blogijuttuja teoksesta.

Kirjabloggaajien joulukalenterin 22. luukku: Kirja koko kylälle

Olen viettänyt kaikki jouluni lapsuudenkodissani Kolarissa –  tarkemmin Saariputaalla tai Saarenputaalla, kumpaa nimeä nyt haluaakaan käyttää – ja tämä seutu on nostalgian hengessä tietysti erityisen rakas minulle. Olen jouluihminen ja annan mielelläni läheisille ja rakkaille lahjoja, sukulaisetkin osaavat jo odottaa minulta jokajouluista kirjapakettia, toiset varmasti enemmän innokkaasti kuin toiset. Yritän kaikille joka tapauksessa miettiä sopivan teoksen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuka mistäkin tykkää. Annan kuitenkin, jos en nyt suositusta, niin ainakin toiveen, että kirja olisi mielekäs, toisi jouluun tai muuhun sopivaan hetkeen lukurauhaa ja tarjoaisi myös jotain uutta.

Kirja on suosittu joululahja, joka vuosi se on toivottujen ja ostettujan lahjalistojen kärkisijoilla. Kirja on välillä hyvin henkilökohtainen lahja, usein sillä halutaan tarjota lahjansaajalle uudenlainen kokemus, hyvä lukuhetki ja mielenkiintoinen tarina. Palkintoraatien suosikkikirjoja paketoidaan jouluna ahkerasti, sillä toisinaan riittää, että kirjalla on Finlandia-palkinnon kaltainen painokas suositus takana. Pakettiin menee välillä myös kirja, jonka antaja haluaisi itse lukea tai on jo lukenut ja haluaisi kovasti jakaa itselle tärkeän lukukokemuksen.

Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä saa kirjaa lahjaksi. Kaikki eivät myöskään halua mitään lahjoja, edes kirjoja. Mutta sain syksyllä idean, jonka uskon silti ilahduttavan kaikkia – tuskin kukaan pahastuu muistamisesta, vaikkei lahja ihan nappiosuma olisikaan? Ennen kaikkea haluan ideallani yllättää.

Tänä jouluna annankin kirjalahjan kotikyläni joka taloon. Tässä on tietenkin sellainen toive takana, että kirja innostaisi lukemaan lisää tai lukemaan kirjan, jota ei muuten olisi itselleen hankkinut, kirjastosta lainattavaksi ottanut tai ylipäänsä käsiinsä ennen saanut. Kaikki eivät ehdi enää lukea, lukuharrastus on voinut jäädä ajansaatossa vähemmälle tai eivät tule etsineeksi uutta luettavaa. Kaikilla ei ole myöskään yhtä helppo päästä enää kirjojen pariin, vaikka kunnassa onkin hyvä kirjasto ja kirjastoauto kulkee syrjäkylilläkin.

Uutuuskirjojen tarjontaa harva seuraa kuitenkaan niin ahkerasti ja tarkoin kuin mie, joten senkin vuoksi tämänvuotinen tai viime vuoden kirja on varmasti yllättävä lahja. Kaikki kirjat ovat omiani, olen ne itse ostanut tai arvostelukappaleena tai muuna lahjoituksena saanut. Ne ovat uusia tai kerran minun lukemiani ja hyväksi arvioimiani.

Olen paketoinut yli 60 uutuuskirjaa odottamaan, että lähdemme illalla tonttuilemaan ja jakamaan lahjoja salaa postilaatikoihin. Kyläläiset voivat sitten miettiä, kuka heitä on muistanut ja puhua saaduista kirjoista. Jätin mukaan myös korttiin kehotuksen, että kirjan voi myös naapurin kans vaihtaa, sillä en halunnut tehdä mitään taloprofiilia ja oletusta siitä, millainen kirja mihinkin taloon sopisi.

Kirjamakuja on monia ja tarkoitus on aidosti yllättää. En halunnut olettaa, että vanhemmat ihmiset lukisivat tietynlaisia kirjoja ja että lapsiperheeseen ei sopisi tämänkaltainen kirja. Enkä halunnut antaa kaikille samankaltaisia kirjoja, runokirja voi sopia yhtä hyvin vanhemmalle kuin nuoremmalle lukijalle, dekkari ei ole pääsääntöisesti kaikkien laji, joten en halunnut nojautua lahjavalinnoissa myöskään vain "helppoon", vaikka dekkareita suomalaiset valtavasti lukevatkin. Mukana on kotimaista ja käännöskirjallisuutta, tietoa, runoutta, äänikirjoja, lyhytproosaa, novellikokoelmia, dekkareita, rakkausromaaneita, klassikoiden uudelleen otettuja painoksia, historiallista viihdettä, huumoria...

Jos yllätyskirja ei ole täysin miehleinen, niin mukavahan son "krannin" kans arvuutella, mikä solis parempi ja kuka naapureista on lahjalla heitä muistanut.

Minusta on ollut mukava antaa lahja ihmisille, joita en muuten lahjalla muistaisi. Jätin ringistä pois omat sukulaiseni, jotka oletettavasti osaisivat arvata, keneltä lahja on tullut.

Tämä kirjatonttuilu ja kirjalahjojen antaminen itselleni melko vieraille ihmisille sopii myös kirjabloggaajien tämänpäiväisen joulukalenterin luukuksi, sillä olemme kaikki himolukijoita ja annamme varmasti tänäkin jouluna paljon kirjalahjoja. Eilen luukku avautui Kirjakaapin avain -nimisessä blogissa ja huomenna on vuorossa Hemulin kirjahylly. Muut luukut löytyvät Amman lukuhetkestä.

Tämä on toinen kerta, kun itse olen kirjabloggaajien joulukalenterissa mukana. Pari vuotta sitten kirjailijat kertoivat blogissani omia lukuvinkkejään, jotka ovat ajankohtaisia tietysti myös tänäkin jouluna.

Tämä kalenteriluukku päivittyy vielä illan aikana... Mutta nyt jo luukun myötä kaikille lukijoilleni:

Oikein hyvää joulua ja lukurikasta lomaa!

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi. Crime Time 2014. Kansi: Jussi Kaakinen. 261 sivua.

Jari Järvelältä on tänä syksynä ilmestynyt kaksi hyvin kiinnostavaa kirjaa, joista Särkyvää (Tammi) on yöpöydälläni mutta vielä lukematta. Ja tämä Tyttö ja pommi on luettu jonkin aikaa sitten, mutta blogin puolelle kirja ehti vasta nyt. Molemmat kirjat ovat saaneet paljon hyvää palautetta, ja tämän jännäriteoksen kanssa en voi kuin kehuihin yhtyä.

Päähenkilö, 19-vuotias Metro, tekee graffiteja poikaystävänsä Rustin kanssa. Turhantärkeät säännöt eivät heitä kiinnosta, eivätkä he lopeta, vaikka perässä on ilkeämielisiä ja tyhmänkankeita vartijoita, Rottia. Alkukohtaus lataa jo paljon, se on pitkä mutta hyvin sujuvasanainen käynnistys tapahtumasarjalle, joka pyörittää lukijaa mielin määrin mukanaan. Väkivallan kierre alkaa kostosta, pahin vihanpito vahingosta. Metro on mystinen voimanainen, joka vie sympatiat puolelleen vaikkei hänen tekojaan ja ajatuksiaan aina ymmärtäisikään.

Itse asiassa luin kirjan kahdessa otteessa, sillä teos oli aluksi minulla pikalainana ja jouduin palauttamaan sen keskeneräisenä kirjastoon ennen Lapin-lomaani ja sain uudelleen sen vasta parin viikon päästä luettavakseni. Yleensä tämänkaltainen lukutapa on jännitysromaanien lukuinnon surma, mutta Tyttö ja pommi ei latistunut tästä lainkaan. Alku oli edelleen hyvin muistissa ja pääsin heti juonesta ja tunnelmasta kiinni, minkä lasken kirjan ansioksi. Kostonkierre ja siitä seurannut ajojahti koukuttaa ja tarinan sysimusta vire viehättää.

Luin, että kirjasta on suunnitteilla elokuva. Odotan -- paitsi tarinan tuomista valkokankaalle -- millaisia graffiteja Metro ja Rust tekevät elokuvassa.

Lena Dunham: Sellainen tyttö

Lena Dunham:Sellainen tyttö. Nuoren naisen "opetuksia". Otava 2014. Not that kind of Girl. A Young Woman Tells You What She's "Learned". Suomennos: Lotta Sonninen. 300 sivua.

Olen Lena Dunham -fani, vaikka en tiedä hänestä juuri muuta kuin sen, että hänen HBO:n Girls-sarjansa on aivan mahtava, hän nauttii selvästi alastomuudestaan eikä välitä pätkääkään, millaisia reaktioita tämä alastomuus katsojissa herättää. Ja taidan tykätä lähestulkoon kaikista hänen instagram-kuvistaan. Ja luin Sellaisen tytön jo jonkin aikaa sitten, vaikka ehdinki blogata siitä vasta nyt.

Sellainen tyttö on naseva ja piristävä lukukokemus, ja siinä on jo ensilukemalta paljon tuttua. Monen tarinan kohdalla herää tunne, että on nähnyt sen jo. Girls-sarjan vitsejä on kierrätetty kirjaan -- tai pikemminkin voisi sanoa, että Dunham ammentaa hyvin paljon omasta elämästään tv-sarjaan. Sarja on edelleen bingo, ja kirja kalpenee vähän sille kaikelle, mutta molempia yhdistää jonkinlainen riemullinen vapaus.

Dunham on paitsi terävä myös valheellinen kertoja. En välitäkään tietää, mitkä kaikki asiat ovat totta ja minua lähinnä pitkästyttää, että osa (todennäköisesti lukematta kirjaa) käy haukkumassa Dunhamia tämän instagram-sivulla insestistä ja siskonsa häpäisemisestä. Kirja on räävitön, mutta aika kieroutunut saa  olla, että lukee kaiken kuin piru raamattua ja uskoo kirjoittajasta kammottavuuksia ymmärtämättä koko tarinaa ja tekstin tyyliä.

Tarinoissa on välillä tasapaksua tarpomista, johtuen ehkä siitä, että kaikki aiheet eivät ole minusta yhtä mielenkiintoisia kuin muut tai sitten ne ovat vain niin tuttuja ja tylsiä, heh. Laihdutuspäiväkirjaosio meni lähinnä silmäillessä mutta rennommat ja poleemisemmat avautumiset vartalosta ja jojottelusta olivat mieleeni. Ja tietysti nolot seksikokemukset, pakko-oireet, perhe-elämä ja oudot ystävyyssuhteet. Ja paikoin terapiajututkin!

Kirjan lukee nopeasti, Sonnisen suomennos soi kuin tanssi. Nyt tekee mieli aloittaa sarjan katsominen alusta ja matkustaa New Yorkiin. Sillä lailla kepeän kiva fiilis tästä kaikesta tulee.

Heidi Köngäs: Hyväntekijä

Heidi Köngäs: Hyväntekijä (Otava 2006). Pokkari, elokuvakannellinen lisäpainos, 2014. 221 sivua.

Kirjaston kierrätyshyllystä käteeni osui oikein oivallinen saunakirja. Tykkään lukea kirjoja myös saunassa, mutta kirjan tulee olla oikea, että sen viittii saunottaa. Pokkari, mieluusti vähän isommalla tekstillä ja nopeasti juoksevilla sanoilla, mielekäs tarina ja oma lukurauha. Ai että!

Hyväntekijä on kuin pala kesää kesken talven. Siinä kuljetaan pyörällä läpi Helsingin lempiseutujeni ja samalla kun päähenkilön, Alman, tunteet syttyvät Juhani-nimistä lääkäriä kohtaan yhden yön jälkeen, kukkii myös kaupungissa kesä ja sivuilta aistii lämmön. Siinäkin toki sauna lukumiljöönä auttaa oman osansa.

Alma on mielenkiintoinen hahmo ihan alkusivuilta lähtien, sillä hän on niin suostuvainen ja vähään tyytynyt ja kuitenkin hän ostaa hurmosikävissään kalliit liput Juhanin luo Pariisiin, antautuu hetkelle. Ja sitten yhtä intensiivisesti paneutuu oman dementoituneen äitinsä hoitajaksi ja onnettoman ja uuteen rooliinsa sopeutumattoman isänsä tiuskimisten kuuntelijaksi.

Blogiystävä Sara kuvaa teosta ja erityisesti Almaa osuvasti: "Romaanin tunnelma on elävä ja intensiivinen alusta loppuun, ja sen henkilöhahmot ovat uskottavia ja elämänmakuisia. Päähenkilö Alman taustaa valotetaan juuri sopivasti, niin että hänestä rakentuu oikea ihminen, jonka tunteet ja ratkaisut tuntuvat luontevilta ja loogisilta hänen omaa menneisyyttään vasten peilattuina."

Juuri tästä pidin, kirja tuntuu hyvältä viihteeltä – ilman mitään vähättelevää klangia tässä! – ja tarina koskettaa elämän hauraudessa ja siinä, kuinka sitä voi joutua seisomaan hetkittäin oman elämänsä vieressä, antamaan ajan lipua ja toisten olla edellä. Unohtua kuin taustalle.

Aiemmin olen lukenut Köngäksen Finlandia-ehdokkaanankin olleen Dora, Doran, josta pidin niin ikään paljon. Komea kirja mutta vielä laajempi ja kulmikkaampi. Hyväntekijä kramppaa ja kipuilee, siinä on paljon rakkautta ja niin, sitä kaipaamaani kesää.