Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Teos, 2013
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivuja: 339
Mistä: arvostelukappale
Luettu: kannesta kanteen kerralla ahmaisten
Kotimainen romaani, Kaunokirjallinen murhamysteeri
Luin ennen kirjablogiaikoja Leena Parkkisen esikoisromaanin Sinun jälkeesi, Max (Teos, 2009) joka teki suuren vaikutuksen rohkealla aihevalinnallaan. Harmittaa ihan, etten silloin blogannut, sillä olisi mielenkiintoista palata nyt kirjan tunnelmiin lukemalla omia mietteitä siitä. Kirjan tarina on painunut vähän taka-alalle, mutta siamilaiskaksosten merkillinen elämä sirkuksessa 20-luvulla kiehtoi aikanaan tavattomasti. Mietin silloin, miten kirjailija on päätynyt tällaiseen, hyvin epätavalliseen, aiheeseen esikoiskirjansa kanssa. Kirjassa kuvattiin hyvin, miltä tuntuu elää ja rakastua, kun ei ole koskaan yksin.
Sisarusten välisiä suhteita, etäisyyden ja läheisyyden rajoja käsittelee myös tämä uusin, juuri ilmestynyt, romaani Galtbystä länteen. Sisar haluaa löytää oikean syyllisen murhaan, jonka vuoksi hänen veljensä vuosikymmeniä sitten vangittiin. Hän ihailee veljeään, Sebastiania, yli kaiken ja ei ole koskaan hyväksynyt sitä, että veli olisi pystynyt murhaamaan naapurintytön Kerstin ja heittämään tämän ruumiin mereen.
"Minä haluan vain tietää. Sitä minä olen halunnut niin kauan kuin muistan. Tietää totuuden."
Tarina käynnistää vauhdikkaasti. 83-vuotias Karen on lähtenyt karkumatkalle kodistaan. Hän asuu nykyisin poikansa perheen luona ja yön aikana hän lähtee jättäen vain lyheyn viestin peräänsä. Karen rohkenee viimein selvittää, mitä oikeasti tapahtui tuolloin tanssiaisyönä vuonna 1947 ja sen selvittääkseen hänen on matkustettava takaisin kotisaarelleen, Fetknoppenin saarelle, joka sijaitsee Galtbystä länteen. Sattuman oikusta Karen joutuu pakomatkallaan keskelle ryöstöä. Toinen ryöstäjä, 17-vuotias iranilaistyttö Azar teeskentelee synnyttävänsä, jotta pääsee Karenin matkassa pakenemaan tilannetta. Naiset tuntuvat löytävän heti yhteisen sävelen, sillä molemmat ovat pakomatkalla. Toinen haluaa kohdata menneisyytensä, toinen vältellä sitä.
Nämä kaikki selviävät lukijalle ihan alkusivuilla, joten ei ole ihme, että sitä ottaa ihan paremman lukuasennon, sillä kirjan imuun koukuttuu heti. Luin kirjan eilen kokonaan lähestulkoon kerralla. Vaihdoin vain pari kertaa asentoa, enkä halunnut millään lopettaa lukemista.
Kirja on mystinen, salaperäinen ja mielettömän mielenkiintoinen. Ihana, etten osannut ennalta arvata juonenkäänteitä ja että sitouduin henkilöhahmoihin niin vahvasti. He tuntuivat hyvin todellisilta, ja heidän elämänvaiheistaan oikeasti välitti. Aikatason hyppiessä menneisyyteen ja nykyhetkeen, pystyy henkilöihin kunnolla tutustumaan. He tekevät silti välillä melko yllättäviäkin valintoja.
Yleensä minulle käy niin, että jos kirjassa on tavallaan kaksi tarinaa ja kertojaa, pidän jommasta kummasta tarinalinjasta enemmän ja odotan sen jatkumista. Galtbystä länteen pitää sisällään useamman ihmisen kertomuksen, mutta pääasiallisesti seurataan Karenin ja Azarin tarinalinjaa. Parkkinen on onnistunut molemmissa, eikä kumpikaan jää toiselle alisteiseksi.
Romaanin juonenkäänteissä on myös jotain häiritsevää, ja luettua jää pohtimaan. Murhan ympärille kiteytyneet rakkauden- ja vallantunteet ovat uinuneet vuosikymmeniä salassa. Olisiko niiden pitänyt jäädäkin salaisuudeksi ja mitä olisi käynyt, jos niistä olisi saanut jo tuolloin avoimesti puhua? Azarin kautta näytetään vastaus toiseen kysymykseen: mitä käy, jos rakastuu väärän ihmiseen?
Kirjaa voi suositella varauksetta monenlaisten kirjojen ystäville, sillä Gatlbystä länteen on niin monipuolinen kirja. Siinä on kiinnostava murhamysteeri, psykologista jännitystä, hyvin todentuntuinen sodanjälkeisen arjen kuvaus, erittäin onnistuneet henkilöhahmot ja vetävä teksti. Siinä on myös rakkautta, kostoa, kateutta, intohimoa. Ja se on kaiken lisäksi kirjoitettu hyvin.
Tästä tykkäävät kriitikot, kirjabloggaajat, kirjallisuusraati ja muut lukijat. Näin veikkaan.
Tämän vuoden yksi parhaista kirjoista, ehdottomasti.
