Pieni pyrähdys Prahaan ja Wieniin

Lähdemme Jurin kanssa muutamaksi päiväksi reissuun. Parin tunnin päästä lähtee yöbussi Wieniin ja aamukuudelta kävelemme jo meille molemmille aivan uudessa kohteessa. Keskiviikkona jatkamme Prahaa kohti, sielläkään meistä kumpikaan ei aiemmin ole käynyt.

Prahan reissua varten saimme lahjaksi ystävältä Mondon matkaoppaan, mutta Wieniä varten olen kysellyt facebookissa tärppejä ystäviltä ja googlettanut jotain sieltä täältä. Haluan "hoiperrella" monien jalanjäljillä ja nähdä nähtävyyksiä, kulkea ja tuntea uuden kaupungin viehätysvoiman. Berliinissäkin on vielä paljon nähtävää, mutta jotenkin matkavimma vetää ja on niin ihana lähteä taas hetkeksi reissuun. Berliinin eloa on vielä 2 kuukautta jäljellä ja -- huh! -- kokonainen kuukausi takana.

Blogi on varmaan aika hiljainen matkan ajan, mutta kirjoitan kyllä palattuani kunnon postaukset molemmista kaupungeista ja siitä, mitä siellä olemme nähneet ja kokeneet. Puistoja, kahviloita, museoita, kirjakauppoja, patsaita, ravintoloita, pääkatuja ja sivukujia, kiipeämistä ja paikalla oloa, kaiken sen uuden sisäistämistä. Wien-aiheisia kirjoja en ehdi varmaan lukea, mutta latasin Prahaa varten yhden Kafkan lukulaitteeseen. Töitä lähtee mukaan kuitenkin sen verran, että voi olla, etten ehdi muuta iltaisin lukea. Freelancerin arkea, töitä on aina mukana, mutta toisaalta niitä voi tehdä missä vain.

Mukavaa viikkoa kaikille ja bis bald!

Nyt Kafka-kassi olalle ja kohti yöbussia!

P.S. Kuvien tekstit antavat sellaisen vaikutelman, että kyseessä on rai-rai-reissu. Tutustun kyllä mieluusti  molemmissa kaupungeissa myös viini- ja olutkulttuuriin, vaikkakin varmasti maltillisemmin kuin Saarikoski.

Taina Latvala: Arvostelukappale

Taina Latvala: Arvostelukappale
WSOY, 2010
Sivuja: 190
Kansi: Sanna Sorsa
Mistä minulle: oma ostos
Luettu: ympäri Berliiniä, suurin osa kuitenkin kylpyammeessa
Kalevi Jäntin -palkinnolla palkittu esikoisromaani, kertomuskokoelma

On vaikea olla kirjoittamatta tätä arviota ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä. Taina Latvalan Arvostelukappale oli monella tapaa sopiva matkaluettava: Teos on kompaktin kokoinen ja erilaisista kertomuksista rakentuvaa romaania on helppo lukea lyhyissä pätkissä. Päähenkilö viettää aikaa myös Berliinissä, ja Helsingissä hän asuu samassa rakennuksessa, missä miekin olen asunut, ja katsoo samaa näkymää, joka näkyi suoraan omasta ikkunastani. Ja se kertomus, jossa kuvataan kielikurssiajan pientä romanssia, muistutti minua omasta lukioajan stipendimatkastani ja vieraaksi jääneestä saksalaispojasta. Tarina ei ole sama, mutta muistojälki tuli mieleeni niin vahvasti, että tuntui hyvälle reissata kirjan kanssa läpi Berliinin ja muistella ihan toista aikaa ja kaupunkia.

Mutta kirja ei ole minun elämästäni ja siinä on niin paljon vierautta, joten kirjaa jaksaa oikeasti lukea. Tutut piirteet antavat vain luettuun lisämaustetta. Arvostelukappale on nurin kurin hauska, kuten elämän kuuluu ollakin, ja traaginen, jonka jälkeen ilo tuntuu ilolta eikä joltain sinnepäin. Ei minua ääneen naurattanut, harvoin niin oikeasti edes käy, enkä sellaista odotakaan, mutta teoksen huumori on jotain lakonisen ja pirullisen välimaastosta. Päähenkilö, nuori nainen, on puolestaan kaikkien tunnetilojen välitilassa, eikä osaa olla oikein millään tuulella kunnolla. Kertomuksista avautuu syitä ja kerrostuu seurauksia tälle päähenkilön jähmeydelle, ja lukija tulee aina vähän tutummaksi, vaikka koskaan ei kunnolla pääse päähenkilön kanssa sinunkaupoille. Lukijaa hämmentää monet kysymykset, miksi nainen ei halua päästää ketään lähelleen ja miksi hän pettää niitäkin, jotka lähimmäs pääsevät? Miksi mikään ei tunnu miltään, vaikka kaikki tuntuu kuitenkin niin paljon?

Helppolukuinen ja näennäisen kepeä teksti sopii hyvin tarinaan. On kuin lukisi jonkun päiväkirjaa ja näkisi alusta alkaen, että mikä meni vikaan ja miten tästä voisi selvitä. Kerronnassa on surua ja huumoria, ja kaikkia tuntojen ja tuntemusten kuvataan niin uskottavasti, että tuntuu kuin seuraisi jonkun terapiaistuntoa. Lopulta viimeisessä kertomuksessa ollaan terapiassa, ja terapeutti kysyy nuorelta naiselta juuri samankaltaisia kysymyksiä, joita lukija hänelle läpi romaanin esittää.

Arvostelukappale on paljon parempi kuin Paljastuskirja, ja vaikka esikoisromaani on hyvä, terävä ja yllättävä, kalpenee se silti ihan vähän suosikilleni. Välimatkassa oli vähemmän minäkeskeisyyttä ja äidin hahmo tasapainotti tyttären – joka muistuttaa aika tavalla Arvostelukappaleen päähenkilöä! – koettua, ajateltua ja sanottua.

Juhannusdekkarit: Tenhunen, Tenhunen, Tenhunen

Eeva Tenhunen:
Mustat kalat (1964) , Keisari seisoo palatsissaan (1971) , Nuku hyvin, Punahilkka (1973)
Alkuperäinen kustantaja: WSOY
Kirjan julkaisija nyt: Crime Time
Sivuja yhteensä: 587
Mistä minulle: ostettu Elisa Kirjan sivuilta
Luettu: juhannuksena Berliinissä, sähkökirjana
Kotimainen laatudekkari


Juhannuksena halusin lukea jonkun kivan dekkarin ja minulle oli pariinkin otteeseen suositeltu Eeva Tenhusen tuotantoa. En oikeastaan tiennyt kirjoista kauheasti, vaikka olen jopa lukenut arvioita niistä, mutta jostain syystä en ole sen kummemmin painanut hänen nimeään mieleeni. Mutta hyvä ystävä ja työkaveri suositteli niin ponnekkaasti kotimaisia laatudekkareita, joissa on juuri oikeanlainen tunnelma ja kirjassa keskitytään Agatha Christien romaanien tavoin rikosten psykologiseen puoleen ja jotka on vielä hyvin kirjoitettu, joten latasin sähkökirjan iPadiin varsin suurin odotuksin. Enkä pettynyt. Minun ei ollut tarkoitus lukea kuin yksi, sillä harvoin luen peräkkäin samalta kirjailijalta monta teosta, mutta tarinan imu oli niin kova, että halusin ehdottomasti lukea heti lisää.

Mustat kalat on esikoisromaani, jossa murhatapauksia tutkii nuori opiskelijatyttö Liisa Rautasalo ja komisario Martti Halla. Miljöönä toimii salaperäinen Olavinlinna, jossa Liisa työskentelee turistioppaana ystäviensä kanssa. Liisa löytää kesken opaskierroksen juuri kihlautuneen työkaverinsa murhattuna ja joutuu tahtomattaan mukaan murhamysteerin tutkimuksiin. Minua viehätti romaanissa se, että kirja ei ollut ikävuosien kertyessä väljähtänyt, vaikka erityisesti dialogeissa ja ihmistenvälisissä suhteissa näkyi ajan henki. Tittelitietoisuus, kohteliaat puhuttelutavat, nuorten naisten kapina yhteisön odotuksia vastaan. Ja vaikka loppusuoralla arvasin murhaajan, oli se nimenomaan hyvin rakennetun tarinan ansiota, lukija pääsee mukaan tutkimuksiin. Komisarion loppupuheenvuoro muistutti niin Christien tyyliä, että olin pakahtua innostuksestani, sillä tiesin, että vaikka syitä tuntuu löytyvän yhdelle jos toiselle murha-aikeisiin, lopulta silmukka kiertyy juuri sen murhaajan ympärille, jonka uskoinkin teon tehneen.
Muita blogiarvioita: Ja kaikkea muuta, Alice in Bookworld, Kirjojen tomutusta, Illuusioita.

Keisari seisoo palatsissaan latautui lukulaitteeseeni saman tien ja olin iloinen, että tässäkin teoksessa kertojana on Liisa. Myös Martti Halla tutkii murhatapausta, joskin kesälomallaan. Liisa on saapunut poikaystävänsä kotitilalle tekemään tutkimusta tämän isoisästä Erik Bannerista. Tätä (minua!) gradunsa kanssa aikataulutanssia tempovaa kirjallisuudenopiskelijaa viehätti Liisan melko biografinen tutkimusote, hänen tutkiessaan kuuluisan kirjailijan tuotantoa. Mutta ei Liisakaan tutkimustaan ennätä juuri tehdä, kun sukuskandaalien selvittämisessä menee oma aikansa. Kuka murhasi epämiellyttävän Astan? Kaikilla on syy inhota sukuun naitua kirjallisuudentutkijaa, joka ei halunnut kunnioittaa hautarauhaa. Komisario Hallan kanssa Liisa löytää monta yhteistä säveltä ja tällä kertaa murhamysteerin ratkaisu yllätti lukijan. Tai kun se selvisi, tuntui lopputulos päivänselvältä. Olin ehtinyt tosin syyttää jo niin montaa, kerran osuen oikeaankin,sillä menneisyyden luurangot kolisivat monen kaapissa.
Muita blogiarvioita: Hyönteisdokumentti, Illuusioita, Vauhkon kirjat ja kirjaimet.

Nuku, hyvin Punahilkka osoittautui lopulta kolmesta hyvästä parhaaksi. Vaikka suosikkikertojani Liisa ei tässä teoksessa seikkaile edes sivujuonissa. Ja vaikka loppuratkaisu ei minua miellyttänyt, eikä sitä sellaisenaan voisi enää tässä ajassa kirjoittaa. Ehkä kirja oli ilmestymisvuonaan 1970-luvun alussa rohkea ja yllättävä, mutta nyt tietyt sanavalinnat ja murhaajan luonteenpiirteet tuntuivat epäuskottavilta. Mutta silti nämä seikat eivät vähentäneet liiaksi lukunautintoa ja koulumaailman, opettajanhuoneen riitasointuisen työyhteisön ja rehtorin vetovoiman kuvaus olivat niin taiten tehtyjä, että ei voi kuin kiittää. Hehkutukseksihan tämä menee, vaikka kuinka esittelisin myös kritisoitavia kohtia, Tenhusessa on omanlaisensa tenho. Henkilöitä teoksessa on paljon, mutta heitä esiteltiin melko samanarvoisesti kirjassa, joten kaikkien rakastaman rehtorin murhaajaksi olisi voinut sopia kuka tahansa. Herkullista!
Suosittelen Katjan arvion lukemista, sillä se on erittäin hyvä teksti tästä kirjasta.

Mikä koukutti?

Kolme kirjaa putkeen ja neljäs on loppusuoralla ja aion varmasti ladata Tenhusen loputkin kirjat luettavaksi. Harmittelen jo valmiiksi, että hän on kirjoittanut vain kahdeksan kirjaa. Yllä olevista miniarvioista saa ehkä jotain suuntaa siitä, miksi kirjoista pidin, mutta enemmänkin voisin pohtia Tenhus-koukkua.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin eivät kirjat ole kauhean jännittäviä, mutta juoni etenee kyllä sen verran sujuvasti ja pala palaselta mysteeriä avaten, että voi sanoa koko ajan odottavansa mitä tuleman pitää. Väkivaltaisuuksilla ei mässäillä ja ihmissuhteita ei selitellä pelkillä sivulauseilla. Henkilöt ja tapahtumapaikat ovat melko tavanomaisia ja siitä se koukku taitaa syntyäkin. Kirjat ovat niin todentuntuisia ja hyvin rakennettuja, ettei tasapainoisen murhamysteerin rakentamisen tarvita satoja ja satoja sivuja. Tenhusen parisataasivuiset rikosromaanit ahmaisee kerralla, satoi tai paistoi.

Liisa on kertojana mielenkiintoinen, hän on samanaikaisesti melko miellyttävä hahmo mutta myös varsinainen söhlääjä ja kova tyttö pyörtyilemään jännityksestä. Nuku, hyvin Punahilkka -romaanin kertoja, äidinkielenopettaja Ulla, on melko samanlainen kuin Liisa, joten Tenhunen osaa taitavasti kirjoittaa romantiikan nälkäiselle, pökräävälle ja haaveilevalle päähenkilölle myös vastavoimaisia luonteenpiirteitä. Liisa ja Ulla ovat molemmat samalla reippaita ja heillä on murhien selvittämiseen tarpeeksi rohkeutta ja uteliaisuutta. Päähenkilössä on näitä ristiriitaisuuksia ja silti – tai ehkä juuri siitä syystä! – he ovat eheitä ja uskottavia kertojia ja toimijoita.

Voin rehellisesti sanoa viihtyneeni kirjojen parissa ja saaneeni niistä muutakin kuin vain ajatuksia lepuuttavan lukukokemuksen. Juuri suomalaisuus, 70-luku ja valitut miljööt riemastuttivat. Ihmissuhdekuvaukset, whodunnit-jahti, lukijan mukaan ottaminen murhapalapelin kokoamiseen ja kertoja saavat minut lukemaan lisää Tenhusta ja suosittelemaan sitä lämpimästi myös blogini lukijoille.

Vielä huomio sähkökirjakokemusta:

En saata uskoa, että Tenhusen alkuperäiset kirjat ovat näin täynnä virheitä, joten vika täytyy olla digitalisoinnissa ja oikoluvun puutteessa. Miltei joka sivulla oli lyöntivirheitä ja kirjoitusvirheitä: välilyönnin tilalle oli tullut pisteitä, isoja alkukirjaimia oli keskellä virkkeitä, kirjaimia puuttui tai niiden tilalle oli tullut väärä kirjain, tavutus oli päin prinkkalaa ja kaiken kaikkiaan kirjat vilisivät niin paljon virheitä, että poikkeuksellisesti joudun huonoa työnjälkeä tässä arviossa ruotimaan. En puutu pikkuvirheisiin, sillä niitä on kirjassa kuin kirjassa, mutta vaikka kuluttajalle 6 euron hinta hyvästä kirjasta ei ole korkea, pitäisi ehdottomasti skannattu teksti käydä läpi ja oikolukea.

Elisa Kirja kaatui minulla monta kertaa ja sivut jäivät jumiin, mutta kaiken kaikkiaan muuten sähkökirjan lukeminen ja ulkomaille suomalaisen kirjallisuuden ostaminen kävi helposti.

Rivien välissä

Minun ja Lumiomena-blogin Katjan yhteisesti kirjoittama Kirjablogikirja Rivien välissä (Avain, 2013) on ilmestynyt yli viikko sitten, mutta tänne Berliiniin kirja ehti juuri juhannukseksi ja pääsi ensi töikseen tutustumaan nähtävyyksiin.

Kirjasta on ilmestynyt jo aika tavalla blogiarvioita ja aika moni on miettinyt omaa "kirjablogiuraansa" tai pohtinut ylipäänsä kentän muuttumista parin viime vuoden aikana.

Luutii-blogissa pohditaan bloggaamisen ääriviivoja ja arviossa nostetaan esiin hyviä näkökulmia aiheeseen. Kirjamme on aika pitkälti johdatus aiheeseen ja on ollut hienoa lukea arvioita ja jatkokeskusteluja näissä arvioissa. Lisäksi ainakin Morre, Leena Lumi, Kirsi, Penjami, Salla, Maria, Laura ovat ehtineet kirjoittaa ajatuksiaan kirjasta, bloggaamisesta ja kirjablogikentän ajankohtaisista keskusteluista.

Jollain tapaa on ollut erilaista seurata keskusteluja siellä täällä, sillä niihin on jo eräänlaisen alustuksen tehnyt tällä kirjalla ja kaiken aikaa sitä kirjoittaessa tiesin, että mitään lopullisen tyhjentävää emme pysty kirjassa sanomaan. Koko ajan kirjablogikenttä elää ja uusia tempauksia keksitään. Kirja olisi jo nyt kesäkuun lopulla erilainen kuin mitä se oli toukokuun alussa, mutta ne olisivat olleet lisäyksiä käsiteltyihin aiheisiin.

Nyt-liitteen juttu käynnisti myös hyviä pohdintoja bloggaamisen etiikasta, mutta myös vähän vähemmän mairittelevia katsantoja siihen, mitä bloggaajat saavat lukea ja tehdä, yksittäin tai osana tätä ryhmää, johon he tavalla tai toisella bloginsa myötä kuuluvat. Nämä medianostot jäivät kirjasta pois ja moni muu tärkeä näkökanta, koska jotenkin kirja piti rajata ja aikaraamien aikana saada valmiiksi. Mutta kuten näistä arvoista ja kommenteista voi lukea, pohdinnat jatkuvat blogeissa ja kirjablogien monimuotoisuus ja moniäänisyys kasvavat kirjan ulkopuolella kaiken aikaa.

Olen kustannustoimittajana mukana kirjojen tekemisessä ja niiden valmiiksi saattamisessa, mutta vasta tämän oman kirjan myötä tajuan kunnolla myös sitä henkistä puolta, mikä on kirjailijan ammatissa "vierasta arkipäivää". Tällä tarkoitan sitä, että vaikka monelle kirjailijalle tilanne on hyvin tuttu, eivät he silti ole liian tottuneita lukijoiden mielipiteiden odottamiseen ja samanaikaisesti niiden jännittämiseen. Minua on suoraan sanottuna pelottanut, enkä aluksi uskaltanut lukea edes arvioita kirjasta. Pikkuhiljaa alan tottua siihen, että tuo kaunis kirja on nyt myös muiden käsissä.

Olen ollut kirjoittamassa kirjaa harrastuksesta, johdantoa aiheeseen, mutta yhtä koska lähestynyt tätä kirjabloggaamista itselle uudella, vieraalla tavalla. Olen kyllä puhunut bloggaamisesta ja kustannustoimittajan työstä paneelikeskusteluissa, koulu- ja kirjastovierailuilla, jopa Akateemisen näyteikkunassa, mutta Rivien välissä on kuitenkin pysyvä jälki siitä, mikä kirjabloggaamisessa viehättää ja mikä siinä on monelle kirjanystävälle samanaikaisesti tuttua ja uutta.

Tämäkin bloggaus merkitsee sitä, etteivät pohdinnat aiheesta jää vain kirjaan. Sen ymmärsimme jo kirjan runkoa tehdessämme, mutta on yhtä tärkeä avata peli kuin viedä koko potti.

Kiitokseni lukijoille!

Juhannusviikon puuhia

Katja oli tänään blogannut hauskasti juhannusviikon kuulumisiaan, joten ajattelin tehdä samanmoisen.

Tällä viikolla olen:
- Kiertänyt ympäriinsä ja nauttinut hellepäivistä
- Valokuvannut (lähinnä puhelimen kameralla)
- Syönyt ulkona, istunut kahviloissa, etsinyt uusia ruokaelämyksiä
- Toteuttanut yli 30 asteen helteistä huolimatta juoksuohjelmaa viereisellä urheilukentällä
- Loikoillut puistossa kirjan kanssa, istunut puistonpenkillä kirjan kanssa, lukenut siellä täällä ja saanut luettua valmiiksi vain yhden kirjan
- Saanut ystävältä kirjeen!
- Luin Julian Barnesin A Life with Books -kirjan, joka oli oikeastaan pikemminkin essee aiheesta

Lisäksi olen:
- Uittanut jalkoja kala-altaassa
- Tutustunut paremmin Pankowin ja Prenzlauer Bergin alueisiin
- Missannut historiallisen puheen ja presidentti Obaman vierailun
- Saanut painoon yhden kirjan
- Saanut lehteen yhden kirjajutun valmiiksi
- Nauttinut helteiden varjolla erilaisista limonadeista
- Käynyt melkein turistikierroksella
- Suunnitellut Prahan matkaa
- Jännittänyt Kirjablogikirjan ensimmäisiä arvioita
- Odottanut yhtä kirjaa tänne Berliiniin, mutta vielä ei ole saapunut

Juhannuksena aion:
- Kahtella mihin suuntaan tämä sää tästä kehittyy, onko myrskyä, onko hellettä..
- Lukea jonkun jo aloitetuista kirjoista loppuun (kesken olevien kirjojen krapulasta lisää täällä)
- Käydä EHKÄ juhannusjuhlilla Ikean pihalla tai Suomi Keskuksessa tai sitten en
- Käydä turkkilaisella torilla hakemassa halpoja kasviksia ja hedelmiä (halpaa on muuallakin, mutta tori on itsessään jo kiva kohde)
- Blogata jostain luetusta kirjasta (Taina Latvala: Arvostelukappale, Gillian Flynn: Kiltti tyttö, Maria Semple: Missä olet, Bernadette?, aiemmin mainittu Barnesin kirja..)
- Herkutella, vaikken saisi, koska: häät!
- Juosta, koska aion herkutella
- Valokuvata ja löytää uusia kohteita
- Pitää turistipäivän (jos sää on kohdallaan)
- Käväistä koti-Helsingin kaduilla kirjan ja mielikuvituksen avulla

Ihanaista, lämmintä, rentouttavaa juhannusta kaikille! Sisarelleni erityisterveiset ja onnittelut valmistumisen johdosta!

Shakespeare & Sons – Ihana kirjakauppa Berliinissä!

Millainen on sinun unelmiesi kirjakauppa? Mie suuntasin eilen kulkuni suoraan omaan unelmaani: Hyllykaupalla hyvää, monipuolista ja kohtuuhintaista luettavaa, myysinen tunnelma ja kiehtova sisustus, mukavat tuolit, jotka tuovat mieleen mummolan ja joihin voi istahtaa lukemaan kirjoja – jos vain millään malttaa! Tämän kaiken lisäksi tarjolla on teetä, kahvia ja pikkupurtavaa.

Kuin kirjahullun taivas!

Prenzlauer Bergissä (tarkemmin Raumerstraße 36) sijaitseva Shakespeare & Sons on oiva vierailukohde Berliiniin saapuvalle kirjanystävälle. Aiemmin esittelin kiehtovan kirjapuun, joka löytyy niin ikään Prenzlauer Bergistä. Etsin kaiken aikaa lisää kirjallisia kohteita, kesäntäydeltä hyviä muistoja.

Tarjolla on paljon englanninkielistä luettavaa, mutta ranskankielistä kirjallisuuttakin löytyy yksi iso hyllyllinen. En kauhean tarkkaan katsonut sitä tarjontaa, koska en ranskaa osaa, lähinnä kiinnitin huomioni siihen, että lähes poikkeuksetta kaikkien kirjojen selkä oli valkoinen. En tiedä sitten, mistä se johtuu, koska käsittääkseni kyseessä ei ollut mikään yksittäinen pokkarisarja, vaan eri kustantamoiden teoksia, jotka vieri vieressä ja täysin samankokoisina saivat aikaan aika steriilin vaikutelman. Pidän värikkäästä ja "elävästä" kirjahyllystä – fonttien, värien, kokojen sekamelskasta.

Proosan ohella paljon sarjakuvia, matkakirjoja, esseistiikkaa, filosofiaa, omaelämäkertoja jne. Erityisesti minua ilahdutti kirjojen esillepano ja löysin yhdeltä pöydältä Berliini-aiheisia kaunokirjoja, mutta tällä kertaa en ostanut sieltä yhtään, koska pidin jo käsissäni mukana olevan rahasumman verran kirjoja. Maksukortteja täällä on turha kassan edessä heilutella, niillä ei tee mitään (tietysti saksalaisilla korteilla jotain tekee, mutta harvoin näen niitäkään kenenkään käyttävän).

Teekin meinasi jäähtyä, kun näin koko ajan jotain mielenkiintoista, enkä pysynyt paikallani. Ensi kerralla nautin sitten myös ihan istuskelusta.

Ostin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsby -romaanin, Adrian Tominen Scenes from an Impending Marriage -sarjakuvaromaanin, Julian Barnesin A Life with Books -minikirjan ja kauniin Praha-kortin. Ensi viikolla lähdemmekin pariksi päiväksi Prahaan.

Berlin – und wann kommst Du?

Olemme olleet nyt päivää vaille kaksi viikkoa Berliinissä, ja aika on kulunut todella nopeasti. Onneksi viikkoja on vielä jäljellä, sillä minua on alkanut vaivata jo eräänlainen lähtöpaniikki. Katselen metron/bussin/ratikan ikkunasta kiinnostavan näköisiä paikkoja ja jo mietin, että tuotakaan en kuitenkaan ehdi näkemään. Tässä vaiheessa naurahdan itselleni, sillä enhän ole nähnyt kaikkia paikkoja Helsingistäkään, vaikka olen asunut siellä jo 10 vuotta (Tänä kesänä juhlavuosi täyttyy ♥ ), joten turhaan murehdin sitä, että joku paikka täällä jää näkemättä tälläkin kertaa.

Olen tehnyt töitä joka päivä nyt kahden viikon ajan, joten varsinaisesti se puoli ei ole muuttunut ollenkaan – tosin en muutosta halunnutkaan! – ja on ollut hyvä huomata, että täältäkin käsin työt hoituvat. Työt vievät aikaa, mutta olen oikeasti nauttinut tästä kaikesta. Uusi miljöö tuo myös työskentelyyn jotain uutta.

Olen nyt kolmatta kertaa Berliinissä, joten peruskohteet on jo nähty ja kuvattu. Varmasti niitäkin käydään jälleen vilkaisemassa, mutta nyt olen enemmän nauttinut perusarjesta ja pienistä retkistä sinne tänne. Kuvaan jokaisen metroaseman ja yritän saada kerättyä kesän aikana mahdollisimman monta, mutta en halua tehdä retkeä vain ottaakseni kuvaa kyseisestä asemasta, vaan kuvan saa ottaa vain, jos pysähtyy asemalla ja lähtee jatkamaan siitä matkaa. Kaikkialla onkin paljon nähtävää ja olen puhelimellani napannut erityisen ilahduttavia asioita muistoksi.

Sisarellani oli tapana kuvata aina matkoilla erilaisia kylttejä ja liikennevaloja. Hänellä oli aika hyvä ja mielenkiintoinen kokoelma, mutta kuvat katosivat läppärin putoamisen yhteydessä (eikä hän ollut siirtänyt kuvia ulkoiselle kovalevylle!). Olen itsekin jo vuosia keskittynyt ulkomaanmatkoilla tarkkailemaan näitä merkkejä ja kuvia, ja nyt erityisesti mainoksia, sillä muistelen sanoja niiden avulla. Tämä viherukko saa minut hyvälle tuulelle.

Olen tänä kesänä kehittänyt itselleni aikamoisen minttuhimon. Juon aina itsetehtyä minttulimonaadia, jos sitä vain on tarjolla. Ylemmässä kuvassa on mukana mukana muutakin herkkua, mutta alemmassa kuvassa on Habba Habba -ravintolan libanonilaisten herkkujen lisäksi vain mintulla maustettua virvoketta (nojoo, on siinä sokeriakin ja ehkä muutakin, mutta ei muita näkyviä osia).

Kirjablogini kuvittelee nyt kesän ajan olevansa kaikkea, lähinnä sille on kihahtanut nyt tämä Berliini päähän ja siksi kuvat kertovat enemmän elämästä täällä kuin lukemistani kirjoista. Mutta kyllä luvassa on ihan perinteisiä kirjajuttujakin. Tämä vaihe elämässäni on erittäin rakas ja erityinen, joten bloginikin muokkautuu nyt tämän elämänvaiheen mukaan.

Ulkona syöminen on niin edullista, että ruokakuvia on luvassa jatkossakin. Kävin tänään myös sattumalta mielenkiintoisessa kaupassa, josta luvassa erillinen juttu myöhemmin.

Kesä, rakkaus, Berliini. Aller guten Dinge sind drei.

Jostain on aloitettava...

saksankielisten teosten lukeminen.

Berliinin erikoisin puu

Yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä löytyi jo kolmantena päivänä – tosin aivan vahingossa! Kun vielä suunnittelin tätä Berliiniin kesää, satuin lukemaan jostain, että Berliinistä löytyy kirjapuu. Minusta se oli ihan mahtava idea ja halusin ehdottomasti nähdä sen. Tänään olin aivan ihanassa Anna Blume -nimisessä kahvilassa, jonne minut vinkkasi kirjabloggaajaystäväni Taija. Mukava yllätys, sillä en tiennyt, että puu löytyy ihan kahvilan vierestä.

Siinä aamupalaa syödessäni ihmettelin, että miksi ikkunan takana pörrää ihmisiä puun ympärillä, enkä miltei malttanut syödä loppuun, kun tajusin mistä on kyse. Jännitti ihan päästä tutkailemaan puun aarteita. Rakastan ideaa niin paljon, että toivoisin kovasti, että samanlainen puu löytäisi paikkansa myös Suomesta. Puussa on paljon kirjoja, jotka odottavat vain uutta lukijaansa, siellä oli myös englanninkielisiä teoksia. Ilmeisesti kirjoja kierrätetään puun kautta ahkerasti, sillä arkipäivänäkin kirjan kävi hakemassa tai jättämässä tunnin sisällä useampi ihminen. Mie tyydyin tällä kertaa vain kurkkimaan luukuista sisälle, mutta aion viedä sinne muutaman suomenkielisen kirjan, kunhan olen ne ensin itse lukenut.

Ehkäpä joku yllättyy samalla tavalla kuin mie, tai ehkäpä joku tämän bloggauksen lukenut käy tänä kesänä etsimässä sinne jättämiäni kirjoja. :) Toivoa sopii!