Blogistanian lukumaraton – kirja kirjalta

Aloitin lukumaratonin tänään klo 18.00. Valitsin lukupinosta viihteellisemmän lukusukkulan. Olen aiemmin lukenut Liane Moriartyn teoksen Mustat, valkeat valheet (näköjään, kun olen kirjasta blogannut, olen juuri pohtinut teoksen lukusukkulamaisuutta), ja minulla odotti hyllyssä tämä hänen aiempi suomennoksensa Hyvä aviomies. Molemmat on suomentanut Helene Bützow.

Olen kokenut, että lukumaraton on hyvä aloittaa vähän paksummalla teoksella, vaikkei sivumäärillä sinällään ole mitään sen suurempaa merkitystä kuin että niitä on mukava lukemalla kerätä itselle asetetun haasteen muodossa. 444 sivua meni noin neljässä tunnissa, viihdyin kirjan parissa, kuten alun perin toivoinkin. Moriarty osaa kirjoittaa lyhyitä, tarinaa eteenpäin vieviä kohtauksia ja lukuja, jotka saavat lukijan ahmimaan sivuja "cliffhangerista" toiseen.

Suosittelen Moriartyn teoksia sellaisille lukijoille, jotka haluavat kiinnostavaa ihmissuhdevatkausta, vähän mysteeriä tarinaan, ylemmän keskiluokan avioliitto-, työelämä-, ja perhekiemuroita, huumoria, nokkeluutta, hyvän mielen kirjoja, ajanviettokirjoja, vähän väkevämpiäpätevämpiä välipalakirjoja.

Tämäkin teos alkaa kiinnostavalla alkuasetelmalla. Cecilia on Australian menestyneimpiä Tupperware-myyjiä, hänellä on kolme tytärtä ja mies, joka on aivan hurmaava mutta jostain syystä ei halua enää harrastaa seksiä, on lopettanut mieluisat harrastuksensa kesken ja itkee salaa suihkussa. Nämä kaikki Cecilia kuitenkin osaa yhdistää pariin muuhun kummalliseen käytökseen vasta sitten kun hän löytää yllättäen ullakolta kirjeen, jossa lukee: Avattava vasta kuoltuani. Miksi hänen miehensä on halunnut kirjoittaa tällaisen kirjeen?

Tässä vaiheessa kaadan lisää teetä ja valitsen seuraavan kirjan. Ehdin varmasti lukea ainakin yhden kirjan ennen nukahtamista. Kaksi, jos oikein lykästää.

Hyvää huomenta!

Kello on nyt vähän yli 9. Nukuin suht hyvin, vähän päätä särkee, mutta melko lailla muuten perushyvä vire jatkaa yöllä aloitettua kirjaa, Ian McEwanin Vieraan turvaa.

Mutta sitä ennen sain luettua Banana Yoshimoton omituisehkon romaanin N.P. En kyllä ennakko-odotuksistani huolimatta juurikaan teokselle sykähtänyt. Mie olen lukenut vuosia sitten Yoshimotolta Kitchenin, mutten muista, että olisin näin hämmentynyt sen äärellä ollut.

Piti ihan aamutuimaan vilkuilla bloggarikollegojen mahdollisia mietteitä kirjasta, sillä minua teos jotenkin ahdisti, tympäytti, utelutti ja välillä pysähdyin ihastelemaan hyvin sanottuja ajatuksia. Kai Nieminen on suomentanut teoksen, ja N.P. on julkaistu suomeksi 1996. En valitettavasti ollut kauhean tyytyväinen suomennokseen. Suomennos oli aika epätasainen, kieli oli välillä turhan töksähtelevää ja virheitä, vääriä sanavalintoja ja muita epäloogisuuksia vilisi.

Kirjassa ei ole oikein juonta, paitsi, että teoksen henkilöt liittyvät toisiinsa pahaenteisen novellikokoelman kautta. Japanintajia kiinnostaa tämä mystinen alun perin englanniksi kirjoitettu japanilaisen miehen kokoelmateos, mutta yksi toisensa jälkeen he tekevät kesken työskentelyn itsemurhan. Teoksen päähenkilö on Kanoo-niminen nainen, jonka poikaystävä Shooji on yksi näistä henkensä ottaneista japanintajista. Tämän jälkeen Kanoo tapaa sisarusparven, jotka liittyvät tavalla tai toisella teoksen kääntämiseen, ja hänelle paljastuu jotain häiritsevää kolmikosta ja teoksen aihepiirien todellisuudesta.

Insestiä, epätoivoisia rakkaussuhteita, välinpitämättömyyttä, rajattomuutta, jotain sekopäistä. Olin iloinen, kun kirja viimein päättyi, vaikkei se ollut sinällään vaikeasti etenevä.

Nyt jatkan maratoniani lukemalla Vieraan turvan loppuun.

Kello nyt lähemmäs yhtätoista. Tuntuu, että luen nyt vain hämäriä, tympeitä, väkivaltaisia tai muuten visvaisia kirjoja. Silti seuraavaksi valikoituu narkkarin muistelmat. :D

Vieraan turva (Otava, 2010, suomennos: Marjo Alopaeus) ei ollut sekään kovastikaan mieleeni. Oikeastaan kirja oli vähän tylsä, ja sen hurjin aines oli mulla jo tiedossa etukäteen. Kerronta oli jotenkin mahtipontisen ja umpinaisen sekoitusta, vaikea oikeastaan selittää, koska en vain olisi millään jaksanut lukea typerästä pariskunnasta, joka kokee pelottavia asioita toisen sekopäisen pariskunnan kanssa ja toimesta. Odotin jotain hienovireisempää jännitystä, parempaa imua. No tulipa viimein luettua, sillä teos on ollut ikuisuuden hyllyssäni. Olen pitänyt aiemmin lukemistani McEwanin kirjoista melko lailla, joten ei tämä sinällään vielä mitään keikuta suuntaan jos toiseen. Luettu, koettu, maratonkirjana ok.

Seuraavaan kimppuun!

Minun tämänkertaisen lukumaratonin teema taitaa olla "tympeiden päähenkilöiden kavalkadi". Bill Cleggin muistelmateos Nuoren addiktin omakuva (Siltala, 2010, suomennos: Tero Valkonen) on kiinnostanut minua siitäkin syystä, että Clegg on kirja-agentti ja ajattelin, että kirjassa olisi vähän muutakin kuin crack-narkkausta. Sinällään ihan vetävästi hän addiktiostaan kirjoittaa, pistää ihan vihaksi, kuinka hän on toiminut läheisilleen ja kuinka hän selvästi yrittää vähän lapsuutensa kokemuksilla myös selittää sitä, miksi hän oli niin koukussa.

Ja onhan siinä aina jotain tirkistelevän kiehtovaa lukea, mitä kaikkea ihminen tekee kamatuskissaan, mutta kyllä tämäkin kirja alkoi ennen pitkää vähän pitkästyttämään.

Lukumaratonini on tosiaan vähän jämähtänyt nyt sellaisten "ihan ok" -kirjojen lukemiseksi. Tietyllä tavalla syy on siinäkin, etten ole itse asiassa valinnut nyt kirjoja, jotka haluaisin hetihetiheti lukea vaan olen miettinyt sellaisen sopivan mittaisia, vähän viihteellisempiä (tässä tietysti en ole ihan onnistunut, koska lukeminen on nyt ollut jo jonkin aikaa vähän sellaista vähemmän viihtynyttä) ja helppolukuisia kokonaisuuksia.

Haluaisin nyt kuitenkin kaikkein eniten lukea kirjaa, joka minulla jäi kesken ennen lukumaratonin alkua. Ehkä nyt viisi tuntia ennen loppusuoraa lukumaratonilla on vähän pinnistelyn makua, mutta en aio luovuttaa kesken kaiken.

Huumekirjan jälkeen valitsin viime vuonna Kirjan ja ruusun päivänä ilmestyneen Kari Hotakaisen Kantajan. Se oli ihan piristävä välipalakirja, vähän huumoria, hotakaista lausetta, välillä painavampaa tuumittavaa siitä, kuka yksinäisen ihmisen hautajaisiin saapuu ja kuka hänestä osaa haudalla jotain sanoa. Päähenkilö ei kyllä sen miellyttävämpi ole kuin aiempienkaan teosten vastaavat, ehkei niin hullupäinen ja ongelmainen kuitenkaan.

Ei mikään tajunnanräjäytysteos, mutten toisaalta sitä tältä odottanutkaan. Nämä Kirjan ja ruusun päivän kirjat ovat aina olleet vähän sellaisia pikalukukirjoja muutenkin.

Olen lukenut tähän mennessä (13.30) 1170 sivua. Oma tavoitteeni oli 1300 sivua maratonin aikana, joten voin tässä vaiheessa olettaa, että sen saavutan. Nyt vain loppuun jokin oikein mukava teos, niin saan vielä hyvän loppukirin ja mielen.

Blogistanian lukumaraton – 7. lukukoitokseni

Täällä ollaan pitkästä aikaa! Olen viimeksi päivittänyt alkuvuodesta blogiani, mutta nyt on erittäin hyvä syy taas napsutella näppäimistöä ja antaa kirjainten virrata. On nimittäin kirjabloggaajien yhteisen, perinteisen ja kesäisen lukumaratonin aika. Tämä on lisäksi seitsemäs kerta, kun itse osallistun lukumaratoniin.

Katsoin tilastoja ja muistelin tätä bloggausta kirjoittaessani lukumaratonin historiaa Suomessa ja oman muistini ja tietoni mukaan Kirjantila-blogin Jaakko oli ensimmäinen, joka tähän lukurupeamaan lähti ja mie taidan olla toinen, joka lähti koettamaan tätä ihanaa ja koukuttavaa maratonia. Satun luetuissa puolestaan esiteltiin ensimmäistä kertaa lukumaraton-idea.

5.5.2012 olen ensimmäisellä lukumaratonillani vetänyt aika kovan tuloksen, enkä varmaan ikinä tule – eikä sinällään ole tarvettakaan! – tätä ennätystäni lyömään. Luin tuolloin yhdeksän kirjaa ja 1801 sivua vuorokauden aikana. Jos joku lukija huomaa, että olen väärässä ja joku muu kuin Jaakko toi Read-a-thonin Suomeen, niin älähtäköön kommenttikentässä.

Olen jäänyt koukkuun lukumaratoniin, vaikka monestakin syystä en halua tai voi kisata kuin kerran pari vuodessa. Tänä vuonna olen blogannut tätä ennen kahdesti (!) ja toinen bloggaukseni liittyi vuodenvaihteen lukumaratoniin. Olen myös "kisannut" lukumaratonurani aikana kerran esimerkiksi Berliinissä, jolloin kaupunki oli bloggauksissa ja lukukokemuksissa vahvasti mukana, sillä kiertelin ympäri kaupunkia lukemassa kirjoja. Kerran mulla oli lukuretriitti mökillä, kerran luin vain keltaisia kirjoja ja toisena kertana pelkästään sarjakuvia jne.

Ihan mahtavaa osallistua taas. Blogiastanian tämänkertaisen lukumaratonin emäntä on Ja kaikkea muuta -blogin Minna. Mukaan on ilmoittaunut yli 80 lukijaa, jotka aikovat lukea vuorokauden aikana niin paljon kuin haluavat, jaksavat, ehtivät.

Tsemppiä kaikille lukumaratoniin. Omani starttaa nyt lauantain puolella, sillä haluan sunnuntaina ehtiä katsoa jalkapalloa.

Tässä vielä muistin virkistykseksi maratonin säännöt.

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton

Kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2015 parhaat kirjat

Suomalaiset kirjabloggaajat ovat jälleen äänestäneet vuoden parhaista kirjoista. Avoin verkkoäänestys järjestettiin 13. tammikuuta, ja siihen osallistui lähes 50 bloggaajaa. Ehdokkuuksia sai yhteensä 194 kirjaa Blogistanian kirjallisuuspalkintojen neljässä eri kategoriassa. Bloggaajat antavat ääniä kotimaisille kirjoille Finlandiassa, käännöskirjoille Globaliassa, lasten- ja nuortenkirjoille Kuopuksessa ja tietokirjoille Tiedossa.

Vuoden paras kotimainen kaunokirja on Laura Lindstedtin Oneiron (Teos). Toiseksi Blogistanian Finlandiassa tuli Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki (Teos) ja kolmanneksi Katja Ketun Yöperhonen (WSOY).

Globalia-palkinnon voitti John Williamsin Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro). Toiseksi sijoittui Audrey Mageen Sopimus (Atena, suom. Heli Naski), ja kolmannen sijan vei Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, suom. Hanna Tarkka).

Kuopus-palkinnon voittaja on Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY). Toiseksi tuli Anu Holopaisen Ihon alaiset (Karisto), ja kolmanneksi sijoittui Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäniemen Kepler62 – Kirja yksi: Kutsu (WSOY).

Tieto-palkinnon voitti Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman). Toiseksi tuli Päivi Heikkilä-Halttusen Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Atena) ja kolmanneksi Satu Rämön Islantilainen voittaa aika – Elämää hurmaavien harhojen maassa (WSOY).

Bloggaajat edistävät ja edustavat lukuharrastusta

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot nostavat esille kirjabloggaajien arvostamia teoksia. Suomalaiset kirjablogit julkaisevat vuosittain tuhansia kirja-arvioita, jotka tavoittavat satojatuhansia lukijoita. Kirjablogjea pitävät sekä lukuharrastajat että kirja-alan ammattilaiset.

Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin.

Vuodenvaihteen lukumaraton

Vuodenvaihde meni aika rauhallisesti: raketteja ja kirjoja tutkaillessa. Osallistuin Pinon päällimmäinen -blogin Sannan keksimään Rauhaa maailmaan -lukumaratoniin. En lukenut mitenkään teemaan sopivia kirjoja, vaan lähinnä niitä, joita oli sattunut alkuun Kolari–Helsinki-junamatkalleni mukaan ja sitten niitä pienoisromaaneja, jotka olin kirjastosta lainannut ennen joululomaa tai jotka löysin omasta kirjahyllystäni.

Ja olihan niitä kertynytkin aika lailla:

Tämänkertaisen lukumaratonin tarkoitus oli lukea 42 tuntia omaan tahtiin ja haluamallaan tavalla. Mie luin lopulta aika vähän, sillä tänään en jaksanut enää lukea aamupäivästä yhtään. Aloitin junassa ja luin ihan hyvän mutta lukemistani Johan Bargumin kirjoista kuitenkin kaikkein tylsimmän kirjan Isin tyttö. Kirjan kyllä luki mielellään ja siinä oli jotain pakkomielteistä ja pakotonta yhtä aikaa, kuitenkaan se ei vain kolahtanut niin lujaa – kuten alun alkaen oletin – kuin Syyskesä ja Syyspurjehdus.

Sitten luin viimevuotisen Finlandia-Junior-voittajan Nadja Sumasen Rambon. Hyvin viehättävä, jotenkin sopivan vanhanaikainen ja tuttu, nopealukuinen ja sitenkin sopiva lukumaratonille.

Ennen nukahtamista aloitin Saara Turusen Rakkaudenhirviötä, sillä se oli minulle joululomakirjana mukana repussa mutta jota en ehtinyt lukea ollenkaan, sillä mieheni nappasi sen Oneironin jälkeen luettavakseen. (Piti molemmista hurjasti!) Jatkan tänään ilman "lukumaratonpaineita" Rakkaudenhirviötä, sillä lukemani 40 sivua antoivat jo viitteitä siitä, että tulen kirjasta pitämään paljon.

Eilen tulimme aamupäivästä kotiin Helsinkiin ja aika paljon siinä meni aikaa säätäessä ruokaa, kauppaa, pakkauksia, siivoilua, Petja-kissan rapsutuksia ja huomiointia. 10 päivää ehdimme olla erossa. Mutta luin kauppareissuilla, metrossa, bussissa Yuri Herreran Kartellin trubaduuri, joka oli aiheeltaan virkistävä näiden kotimaisten kirjojen jälkeen. Kapakkalaulaja todistaa meksikolaisen huumekartellin arkea.

Kotona jatkoin Märta Tikkasen roolirunoteoksella Pimeys ilon syvyys, joka harmikseni ei tuntunut yhtään niin vahvalle kuin rakastamani Vuosisadan rakkaustarina. Ehken osannut eläytyä äidin hätään lapsistaan ja vimmaisuuteen ja toiveikkuuteen ja levottomuuteen oikealla tavalla. Heidi Liehun Rakkaus Pariisissa oli nopealukuinen rakkaustarina. Tarinaan oli alusta asti kirjoitettu epäonni kyseisessä suhteessa, pakkomielle toiseen ja lopulta melko helposti käyvä unohdus. Viehättävä mutta jotain lisää särmää ja kierroksia, kerroksia teos olisi kaivannut, jottei se unohtuisi niin nopeasti mielestä.

Koko lukumaratonin parhaan kirjan luin viimeiseksi. Asko Sahlbergin He on upea. Minulla on yksi ystävä, jota aina mietin, kun näen Sahlbergin nimen, kirjan jossain tai kun luen Sahlbergia. Siitä tulee ihana pieni lisä lukemiseen mutta hyvin He toimii ilman ystäväni inspirointiakin. Se on oivallisesti rakennettu ja taiten kerrottu. En tiennyt, että siihen lukumaratonin lopetan, mutta oikeastaan näin se juuri kannattikin mennä. Aamulla heräsin päänsärkyyn, enkä sano, että se johtuisi liiasta lukemisesta, sillä luen työpäivinänikin paljon ja sitten illalla lisää, mutta onhan lukumaraton aika poikkeuksellinen lukurupeama lukutyöläisellekin. (Käytinhän tarpeeksi monta kertaa luku-sanaa. :D)

Luin siis 6 kokonaista teosta, 40 sivua Rakkaudenhirviöstä siihen päälle. Yhteensä 903 sivua.