 |
| Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt |
Epämiellyttävän päähenkilön vetovoima
Molemmat kirjailijat tiesivät etukäteen, että ruotsalaisen dekkarin tie on valmiiksi poljettu, mitä uutta he voisivat tuoda sille polulle. Erityisesti Hansia kiehtoi rakentaa päähenkilöstä mahdollisimman epämiellyttävä, josta lukijoiden ja katsojien olisi vaikea pitää. Hän on sovinistinen, uppiniskainen ja itsekäs päähenkilö, jonka tekoihin on vaikea samaistua. Eräänlainen antisankari siis. Seuraavien kirjojen yksi suurimmista haasteista kirjoittajille on pitää päähenkilö epämukavana, sillä kirjoitusprosessin aikana sitä oppii pitämään hahmosta, johon on tottunut ja tämän tekoja ja sanoja alkaa kaunistelemaan. He keskustelevat tästä paljon, sillä erityisesti Hans Rosenfeldt haluaa pitää kiinni epämiellyttävän päähenkilön vetovoimasta.
Kirja(yhteisö) on ystävällisempi kuin TV
Kirjoittajat tutustuivat 1992 televisioprojektin kautta. He ovat molemmat tehneet uraa televisio- ja elokuva-alalla ja tottuneet työskentelemään käsikirjoitusten parissa. Kirjan tekemisessä he nauttivat siitä, että kaikista muutoksista kustantamo keskusteli kirjoittajien kanssa, kun televisiossa muutokset tehdään neuvottelematta ja nopeasti. Mies joka ei ollut murhaaja -teosta tehdessä molemmat kertoivat nauttineensa erityisesti tekstin uudelleen ja uudelleen kirjoittamisesta, palautteen perusteella tekstin muokkaamisesta.
Heillä yhteistyö on sujunut kuin toimiva parisuhde. Kompromisseja ei tarvitse tehdä, koska sen kanta juonen ja hahmojen kehittelyssä voittaa, joka osaa perustella paremmin. Yhdessä rakennetaan kehys ja juonikehikko, jonka varaan molemmat tahoillaan kirjoittavat osuutensa. Puheyhteys toimii kaiken aikaa, ja työprosessia kuvataan virtaavaksi flow-tilaksi. Yhteinen ääni löytyy yhteistyössä ja luottamuksessa. Michael Hjorth kehui työskentelyn psykologista puolta. Aina kun tuntee, ettei oma teksti kulje ja on jotenkin tukossa, niin on merkittävää kuulla, että toinen on työstänyt tekstiä eteenpäin. Näin ollen, ei tarvitse pelätä valkoista, tyhjää paperia kauan.
Kirjoittajien vuoropuhelu työskentelyn rytmityksestä kuulosti niin kiinnostavalle, että kiinnostuin lukemaan teoksen sen epämukavan päähenkilön ja vuorokirjoittamisen tähden. Minulla ei ole juurikaan ennakkotietoja kirjan juonesta, mutta lukemalla selviää onnistuuko tämä ensimmäinen osa vetämään minut sarjan pauloihin, vaan jääkö tämäkin ruotsalainen murhasarja televisiofilmatisointien varaan. Niin olen nauttinut Beckit ja Wallanderitkin.
Muitakin syksyn kirjoja oli esillä, ja kuvasin suihkulähteen ympärille rakennettuja kirjakekoja blogiini muistoksi. Kirjakasoissa on jotain todella rauhoittavaa, mutta toisaalta myö syyllistävää. Tuntuu, että aina haluaisi lukea enemmän ja enemmän, mutta aika ei vain riitä kaikille. Tilaisuuksissa kuulee kirjailijoiden työstä ja näkee heidän tyytyväisen naamansa tuoreen kirjan äärellä. Vaikkei jokaista kirjaa ehdi lukea, on upea inspiroitua kirjailijakohtaamisista. Bazarin väki kertoi, että Mies joka ei ollut murhaaja on ollut nopeasti myyntimenestys ja että siitä otetaan jo toista painosta. Ruotsalainen dekkari vetää meitä suomalaisia puoleensa.
Bazar julkaisee John Boynelta tänä syksynä kaksi teosta ja irlantilainen kirjailija tulee myös Helsingin kirjamessuille esiintymään. Luin vähän aikaa sitten Poika raidallisessa pyjamassa ja pidin siitä – epämukavasta päähenkilöstä huolimatta. Boynen Nooa Notkoniitty on nuortenkirja, jonka tarinan tulisi avautua kuitenkin aikuislukijalle erilaiselle tasolle. Tarkoin vartioitu talo puolestaan kuljettaa lukijaa kahdella aikatasolla, päähenkilön vanhuusvuosiin ja tämän muistoihin, Romanovien Venäjän aikoihin.
Katjalta voi kurkata lisäinfoa
