Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Tammi, 1986
Suomennos: Raija Mattila
Mistä: kirjastosta
novellikokoelma
Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on juuri sellainen novellikokolma, josta pidän. Se on tasapainoinen, eheä, vahvasti tarinallinen ja tematiikka toistuu yllättävälläkin tavalla novellista toiseen, loput ovat avoimia ja tarinoissa riittää tasoja. Yllätyin kuitenkin, että tämä suomennettu teos ei olekaan ilmestynyt tällaisenaan alun perin, vaan Keltaisessa kirjastossa ilmestynyt painos on kasattu kolmen Raymond Carverin teoksen teksteistä. Eli oikeastaan tässä pitää kiittää hyvästä kokonaisuudesta myös sitä henkilöä, joka on valinnut tekstit tähän teokseen.
Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on nimensä mukaisesti kokoelma novelleja, jotka liittyvät rakkauteen. Romantiikkaa, vanhemman ja lapsen suhdetta, eroja, ystävyyttä. Yksi kiinnostavimpia tarinoita on niminovelli "Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta", jossa aviopari kuvaa ystävilleen vaimon entisen miehen käytöstä ja hurjaa tekoa. Vaimon mielestä tämä on osoitus suuresta rakkaudesta, miehen mielestä kyse on vain hulluudesta, jopa pahuudesta. Tälla tavalla asiaa pyöritellään ja on kiinnostava lukea kahdenlaista näkökulmaa, seurata keskustelua kuin oikeasti olisi huoneessa mukana.
Novelleissa on hypnoosia. Niitä tekee mieli lukea, ne ottaa omakseen ja silti suru ja ahdistus tarinoiden taustalla pakottaa laskemaan kirjan välillä käsistä ja antamaan sille aikaa. Luin kirjaa monta viikkoa. Ja loppua kohden novellit vain paranevat.
Alun perin nappasin kirjastosta mukaani sen siksi, että hyvä ystäväni kertoi luetuttavansa "Miksi, kulta?" -novellia oppilailleen. Halusin tietää, miksi se on oivallinen novelli nuorten lukea ja analysoida. Huikean hyvä se on. Ihan tekisi mieli lukea niitä oppilaiden mietteitä siitä, millainen suhde on novellin äidillä ja pojalla heidän mielestään. Ja mitä pitävä kirjetyylisestä novellista.
Erilaiset tyylit viehättivät tässä kokoelmassa. Yllä mainitussa kirjeen muotoon kirjoitetussa novellissa pidin minäkerronnasta, toisissa kesti hetken tottua siihen. Kolmannen persoonan kautta kerrotut novellit toimivat sen sijaan alusti asti.
Välillä on ihana lukea novelleja, joihin mahtuu muutamiin sivuihin koko ihmiselo. Monien kohdalla ihailin, miten Carver osaa kuljettaa muutamilla lauseilla elämää ja vuosia eteenpäin, tarkkaan ja silti uuvuttamatta. Monen tarinan keskiössä oli hyvin lyhyt hetki elämässä, mutta "pohjustuksella" menneisyyteen henkilöt tulivat tutuksi ja kyseinen lyhyt hetki tuntui todella käänteentekevältä. Uskoin ja vaikutuin. Ja tunsin lukiessa surua, vaikken osaa paikantaa mistä syystä. Pidin novelleista vain niin paljon.
Minun lisäkseni Carverista ovat nauttineet ainakin: Leena, Linnea, Suketus, Jenni.
Minulla kokoelma on vielä vähän kesken, mutta mietteet hyvin samankaltaisia. Ja totta, tätä ei voi hotkaista kerralla, vaan olen laillasi tarvinut tälle pitkän lukuajan. Jotkut novellit (kuten esimerkiksi tuo mainitsemasi Miksi, kulta?) ovat sen verran ahdistavia, että kirjaa on vain pakko lukea pätkissä.
VastaaPoistaHieno arvio, Hanna! :)
Odotan juttuasi. Mukava, että olemme samoilla linjoilla jo nyt. :)
PoistaMiksi tämä ei ahdista minua yhtään! Nautin Carverin rohkeudesta kirjoittaa sellaista, mitä muut tuskin uskaltavat ajatella. Oikeastaan minun täytyy lukea tämä aika ajoin eli tämä on kuin joku tajunnan säilyttämisannos, jota ilman menetän todellsiuuteni, käsityksen siitä, mitä kaikki oikeastaan on.
PoistaOlen tiedostanut tuon kirjan jo pidempään ja minun pitäisi laittaa se omaan TBR-listaan. En ole lukenut, mutta tunnen, että se olisi sen arvoinen ja sinäkin vakuutat tekstilläsi minua siitä.
VastaaPoistaKiva kuulla, Ulla. Minun tekee itsenikin mieli lukea lisää Carveria.
PoistaCarver on mestari. Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on täydellinen novellikokoelma. Joycen Dublinilaisia vaikuttaa taustalla ja Alice Munro tuntuu jatkavan modernin novellitaiteen perinnettä yhtä kirkkaana. Sillä taidetta tämä on parhaimmillaan.
VastaaPoistaArviosi teki kirjan taas eläväksi, Hanna! Pidin tästä aikoinaan yhtä paljon.
En ole tuota Dublinilaisia lukenut, mutta minullekin tuli Munro mieleen tätä teosta lukiessani. Voi Elina, sanoitpa tosi kivasti!
PoistaJee, Carver on paras! Ihastuin novelleihin jo parikymppisenä, olen lukenut niitä sekä suomeksi että englanniksi. Mutta en vähään aikaan, voisikin ottaa taas uusiksi.
VastaaPoistaSuosittelen kaikille myös Carverin runoja, viime vuonna ilmestyi hieno suomennoskokoelma Sateisten päivien jälkeen.
Minulla on hyllyssäni Rivi riviltä, lyönti lyönniltä, jota olen vähän lukenut.
PoistaSiitä minäkin aloitin (ja kirjoitin jopa blogijutun) – sekin on hyvä kokoelma, mutta uudempi on paljon kattavampi.
PoistaP.S. Minuakin kiinnostaisi kovasti tuo Pian mainitsema artikkeli ja olisin iki-iloinen, jos joku lähettäisi sen sähköpostiini (osoite löytyy profiilisivulta). :)
Lähetän Pekka sen sinullekin, kun saan sen Pialta. :)
PoistaCarver rules! Minä olen tosin nauttinut hänestä vain englanniksi. Herättikö suomennos jotain tunteita suuntaan tai toiseen?
VastaaPoistaMinusta kokoelmassa oli paljon kohtia, jotka oli hyvin sanottu. Toimi mielestäni hyvin suomeksi, kun en kiinnittänyt tasoon sen enempää huomiota. Keskityin tunnelmaan ja tarinoihin, ja siinä mielessä kieleen, että pidin lakonisuudesta ja semmoisesta näennäisestä vaivattomuudesta.
PoistaYksityiskohtia en enää muista, kun luin tämän joskus hyvin kauan sitten, mutta kyllä se oli juuri noin hieno kuin mitä kirjoitat. Hyvin nousee tämän kokoelman viehättävyys kirjoituksestasi esiin.
VastaaPoistaNovellikokoelmista saatan unohtaa montakin asiaa melkein heti lukemisen jälkeen, mutta sellainen hyvä tunnelma jää. Kiitos Omppu!
PoistaYksi lempikirjoistani. Mulla on tallessa Carverin ja kustannustoimittaja Gordon Lishin (New Yorker 2007) yhteistyöstä kertova pitkä artikkeli. Se on huikeaa luettavaa!!! Kuinka riippuvainen Carver olikaan editoristaan ja kuinka rukoilee hyväksyntää ja rakkautta. Ekstrabonuksena novellin "Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta" viimeinen sivu editorin kommenttien kera. Juttu olisi mennyt nimittäin ihan eri tavalla ilman punakynää. Hanna jos kiinnostaa, voin laittaa sen sun sähköpostiin. Pia Pesonen
VastaaPoistaAah, nyt näin Pia kommenttisi. Voi kiinnostaa niin paljon! Toivottavasti saat liitteen sähköpostiini. Kiitos!
PoistaTiedosto on tosiaan iso: peräti 16 sivua. Alussa analyysi yhteistyöstä, sitten parhaat palat kirjeenvaihdosta, sen jälkeen novellin viimeinen sivu (josta Lish on vetänyt yli 70 % ja muuttanut viimeiset lauseet) ja lopuksi vielä yksi novelli. Fantastinen kokonaisuus. Pia Pesonen
Poistavoi että, niin kiinnostavaa. Saisitko sitä siirrettyä vaikka Google Driveen tai Dropboxiin, niin voisin sieltä ladata itselleni, kun sähköpostit eivät suostu yhteistyöhön?
PoistaIhan kauheaa, tajusin etten muista tästä kokoelmasta oikeastaan juuri mitään. Niin sitä vain unohtaa, höh. Mutta lunttasin sitten oman tekstini niin sain jonkinlaisen mielikuvan. Hyvin kuvaat näitä novelleja, Hanna, tuon surumielisyyden tunteen tunnistan myös. Jostain se vain kumpuaa. Novellit, hyvät sellaiset, ovat joskus parasta mitä voi sillä hetkellä lukea.
VastaaPoistaJos en olisi vielä lukenut tätä, lukisin sen nyt.
Tämä on hieno, hieno kokoelma! Ihan ehdoton. Tosin tämä iski sen verran kovaa, etten olekaan sitten vielä uskaltanut lukea muuta Carverilta, vaikka tietysti pitäisi...
VastaaPoistaHanna, tämä on mielestäni maailman paras novellikokoelma! Kaikki ne muut hyvät tulevat tämän jälkeen. Olen lukenut sidotun kirjani miltei puhki, sillä palaan tähän aina uudelleen.
VastaaPoistaWaude, että luit ja pidit!
♥