Moster puhui esikoisteoksensa Nelikätisen soiton mahdottomuus tiimoilta lukemisesta ja kirjallisuuden merkityksistä. Minulla on vielä lukematta tämä teos, joten en osaa tähän suoraan nyt etsiä sitaattia lohdusta, joka selventäisi kauniisti näitä ajatuksiani. Täytyy siis yrittää omilla sanoilla.
Käsittelen lukemalla monia asioita ja koen, että lukemalla tulen onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi, ainakin omasta mielestäni, ja monestihan se juurikin riittää. Kirjat tuovat lohtua ja lisäävät ymmärrystä itseen, ympäröivään maailmaan ja niihin tunteisiin, jotka kulloisellakin hetkellä jylläävät mielenpäällä. Lukemalla tuntuu siltä kuin en olisi ollenkaan yksin, vaan että olisin kosketuksissa paitsi itseni mutta myös muiden ihmisten kanssa.
Ajattelen myös kirjallisuuden kautta, en voi väittää miettiväni aina mitenkään yleviä ja älykkäitä, mutta kuitenkin jotain, omia ajatuksiani. Peilaan niitä lukemaani ja keskustelen kirjan kanssa. Bloggaaminen tulee tähän sitten mukaan niin, että yritän näitä ajatuksia sitten kirjoittaa ylös. Aina tämä ei toimi harmonisesti, eikä tekstiä meinaa millään syntyä. Jotkut kirjat toimivat paremmin yksityisinä lohtuina, kuin arvioitavina lukukokemusteoksina. Välillä ihan harmittaa, etten pysty sanallistamaan jonkun teoksen nerokkuutta ja sen toimivuutta, mutta yhtälailla se on tärkeä, eikä blogiteksti saakaan olla itselleni ainoa lukemisen mittari. Siten tämä lohtu nousikin nyt esiin.Kirja voi vetää pitkäksikin aikaa alamaihin, mutta voin silti olla onnellinen. Teos koskettaa ja järisyttää, havahduttaa miettimään. Sivistää. Joku saa uskonsa, toivonsa ja lohtunsa vaikka uskonnosta, minulle se armollisuus löytyy kirjallisuudesta. Lukeminen vaikuttaa, ja haluan tulla usein vaikutetuksi. Siksi koen tämän vuorovaikutuksen lukemisessa hyvin lohdulliseksi. Aina jotain mielenliikettä tapahtuu, vaikkei se olisikaan aina positiivista.
Joillekin muille tämä sama lohtu tulee muista taiteenmuodoista. Minulle sopii lukeminen parhaiten.
