Tänään Blogistanian Finlandia -palkinnonjakotilaisuus

Heihoi kaikki Helsingin keskustassa tänään liikuskelevat blogini lukijat ja muutkin asiasta kiinnostuneet. Tulkaa piipahtamaan Akateemisessa kirjakaupassa klo 16 maissa, sillä silloin on alkaa Intohimona kirjat -niminen tapahtuma ja klo 16.45 jaetaan historian toinen Blogistanian Finlandia kirjabloggaajien mielestä vuoden parhaalle kotimaiselle kirjalle.

Aki Ollikaisen Nälkävuosi oli minun viime vuoden suosikkiteoksiani ja olen onnellinen, että suuri joukko arvovaltaisia kirjablogisteja oli kanssani samaa mieltä. Viime vuonna palkinnon sai Katja Ketun Kätilö. Akia haastattelee Marissa Mehr Café pour les idiots -blogista. Otan kameran mukaan, jotta saan blogiini myöhemmin laittaa tunnelmakuvia.

Koko ohjelma:
Perjantaina 18.1. Intohimona kirjat. Akateemisen Kirjakaupan sekä Blogistanian kirjallisuuspalkintojen jako
16.00 Suosituimman tietokirjan Varjo-Finlandia
16.15 Suosituimman lasten- ja nuortenkirjan Varjo-Finlandia
16.30 Varjo-Finlandia-palkinto
16.45 Suosituin kaunokirjallinen esikoisteos ja Blogistanian Finlandia
17–18 keskustelemassa Aki Ollikainen, Reidar Palmgren, Jan Erola ja Anna Kortelainen.
Haastattelijana Stig-Björn Nyberg.

Laiskuri käyttää samaa kuvaa kahdesti

Blogistanian Finlandian ehdokkaani

Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Tarkoitus on lisätä kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista. Kilpailuun voivat osallistua bloggaajat, jotka kirjoittavat blogiinsa kirjoista.

Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle on oma kilpailunsa, joten Blogistanian Finlandian äänestyksessä ei voi asettaa ehdolle lasten- ja nuortenkirjoja.

Edellytys ehdolle asettamiseen on, että bloggaajan täytyy olla itse lukenut kirjat ja hänen on täytynyt kirjoittaa kirjoista blogiarvio omaan blogiinsa. Ehdokaslistassa on linkitettävä kirja blogiarvioon. Tästä syystä yksi suosikkini Eeva Kilven Kuolinsiivous ei ole ehdokaslistalla, sillä en ole vielä ehtinyt siitä blogata.

Annan kolme pistettä Aki Ollikaisen Nälkävuodelle, kaksi pistettä Tiina Laitila Kälvemarkin novellikokoelmalle Kadonnut ranta ja yhden pisteen Johan Bargumin pienoisromaanille Syyspurjehdus.

Blogistanian Finlandia 2012 on epäkaupallinen kilpailu, mutta pyrimme järjestämään voittajakirjailijalle haastattelutilaisuuden ja kukituksen.

Finlandia-juhlahumussa mukana

Eilenhän se selvisi.

Ulla-Lena Lundbergin Jää on Tarja Halosen mielestä vuoden paras kirja (niistä kuudesta, jotka raati oli valinnut hänelle luettavakseen), vaikka hän – luonnollisesti – piti kaikista. Mutta Jäähän presidentti rakastui täysin, ja hän kehui kirjan tempaisseen mukaansa. Minusta oli viehättävää, että Halonen tunnusti lukeneensa kirjan nimenomaan suomeksi käännettynä, mutta samalla hän pystyi tietysti antamaan kiitoksensa myös Leena Vallisaarelle, kirjan kääntäjälle.

Halonen perusteli valintaansa näin: 

Ulla-Lena Lundbergin käyttämä kieli on konstailematonta. Samalla se on jollain selittämättömällä tavalla iätöntä. Kirjahan kuvaa sodan jälkeistä pulan vielä leimaamaa saaristolaiselämää. Pappi Peter Kummel on minusta melkein uuden rauhan kauden symboli: hyvään uskova optimisti, joka kyllä tarvitsee käytännön toteutukseen muita – ennen kaikkea vaimonsa Monan.
 
Kirjan alkupuolen lähes pastoraalisesta idyllistä huolimatta ainakin minut vatalsi varsin pian antiikin kreikkalaisen tragedioiden uhka. Jotain pahaa tulee tapahtumaan ja lukija-parka antautuu tuon tumman virran vietäväksi.

Lopun jo arvaattekin. Olen päättänyt, että Ulla-Lena Lunbergin kirja Is/Jää saa vuoden 2012 Finlandia-palkinnon.

Kirjailija Ulla-Lena Lundberg, olen erittäin kiitollinen, että kymmenen vuoden tauon ja työn jälkeen annoitte kirjanne tulla julkisuuteen. Se ei ole kunnianosoitus Kummelin perheelle, vaan myös saaristolaisille ja ilo meille lukijoille.

Minusta Halosen palkintopuhe ja Minna Castrénin avajaispuhe olivat molemmat hyviä, Halonen puhui luonnollisesti vain lukemistaan kirjoista ja perusteli valintansa. Castrén enemmän suomalaisesta kirja-alasta ja joulumyynnin kovista odotuksista.

Oli hieno päästä ensimmäistä kertaa mukaan Finlandia-juhliin, mutta ensi kerralla voisin olla tarkkaavaisempi. Kävelin nimittäin ensin melkein Bottalle asti ennen kuin muistin, että tilaisuushan olikin Vanhalla ylioppilastalolla. Olin viimeinen tilaisuuteen rynnijä ja pakkasesta huolimatta juoksusta hikinen. Hyvä Hanna!!

Salla tosin kirjoittikin, että kyllä siellä muutkin onnistuivat mokaamaan: "Tilaisuus itsessään oli näin ensikertalaisen silmiin tyylikäs, tosin muutamia perisuomalaisia ilmiöitä nähtiin. Juuri kun Halonen aloitti puheensa, ryhtyi erään rouvan kännykkä pirisemään äänekkäästi, ja rouvaparalla kesti ikuisuus löytää puhelimensa ja sammuttaa se. Samalla tarjoilijat siirsivät kahvipöytää keskemmälle ja oikein jyrisyttivät pöydänjalkoja lattiaa vasten. No sattuuhan näitä paremmissakin piireissä..."


Eilen ratkesi myös se, että mikä kirja löytyy monien suomalaisten paketeista tänä jouluna.

Mie en ole vielä voittajakirjaa lukenut, mutta uskallan toivoen väittää, että kirja on monille mieluisa lukuelämys, niin paljon hyvää palautetta se on saanut laajalti. Blogeissa sitä on luettu paljon ja kehuttu poikkeuksetta, Jää on Nälkävuoden kanssa aika varmasti Blogistanian Finlandia -mittelöissä kärjessä.

Muut vuoden 2012 Finlandia-voittajaehdokkaat olivat Riikka Ala-Harjan Maihinnousu, Pirjo Hassisen Popula, Heidi Köngäksen Dora, Dora, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Juha Seppälän Mr. Smith.

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala, 2012
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 141
Lisäksi: Teos on Finlandia-ehdokas ja voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon.

Kirjoitin blogiini aiemmin Aki Ollikaisen Nälkävuoden julkkareiden yhteydessä siitä, kuinka kirjan kaunis kansi teki minuun heti vaikutuksen. Tähän asiaan kiinnittää heti huomion, sillä kansi on minusta poikkeuksellisen upea. Se on kuin kirja itsekin, samanaikaisesti klassinen ja moderni. Elina Warsta on tämänkin upean kannen takana, hän on piirtänyt seesteisen otoksen suomalaisesta maisemasta, tuntemattomasta hahmosta. Piirroksen henki on ruman kaunis, jotenkin surumielinen. Tämä sopii teoksen tunnelmaan kuin feta salaattiin, sillä lukiessa tuntuu itku puristavan kurkussa samalla kun itse lukeminen on suuri ilo.

Ollikainen sai idean kirjaansa hautausmaalla. Hän oli katsonut nälkävuosina kuolleiden muistoksi pystytettyä kiveä ja miettinyt, että hän voisi kirjoittaa juuri näiden ihmisten tarinan. Ja minkä tarinan hän sitten kirjoittikaan.

Tiesin Suomen historian pahimmista katovuosista historian tunneilta jotain, mutta vasta Nälkävuoden lukiessa myös tunsin, kuinka julmaa aikaa tuolloin elettiin. En tiedä, miltä tuntuu olla oikeasti nälkäinen, mutta henkilöhahmojen hädän tuntee. Ollikainen on onnistunut kirjoittamaan väkevän tarinan hyvin vähäeleisesti ja tiiviisti.

"Nälkä on se kissanpentu, jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukuttiin avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle, ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen."

Valitsin tämän takakannessakin olevan kohdan kirjasta esimerksi siitä, miten Ollikainen kirjoittaa. Virke on kauniisti kuljetettu ja selkeäsanainen,  kielikuvat on niin todentuntuisia ja raadollisia. Nälkä on kuvattu samanaikaisesti kauniisti ja ahdistavasti.

Nälkä ajaa myös äidin lapsineen kerjuulle. Isä jää torppaan makaamaan, hän on niin nälkiintynyt, ettei hänestä ole enää kuin poisnukkujaksi. Ruokaa ei ole riittänyt pitkään aikaan kaikille, ja Juhani on säännöstellyt liian pitkään omaa annostaan lasten ja vaimonsa, Marjan, hyväksi. Tätä päätöstä Marja kiroaa tarpoessaan väsyneenä lumessa – tuntiessaan nälän ja vilun lisäksi turvattomuutta. Hän kohtaakin muiden kerjäläisten joukossa repivää pahuutta. Pettuleivän palasestakin tapellaan, eikä monikaan talo pysty ruokkimaan edes omiaan, saati sitten kerjäläisiä.

Nälkävuoden keskeiset hahmot edustavat joko köyhää rahvasta tai pulskeampaa eliittiä. Ei ole mitenkään epätavallinen ratkaisu korostaa puutteessa olevien hätää pistämällä heille epäoikeudenmukaiseksi peilikuvaksi säätyläisten pyöreät vatsat, mutta juuri tästä syystä jännite toimii ja lukeminen tuntuu niin tärkelle, tunteet nousevat pintaan ja ajatukset kulkevat yhteiskunnallisiin asioihin. Millaista aikaa kirja kuvaa, mutta mitä se sanoo myös meidän omasta ajastamme? Pidin kirjan naturalistisesta otteesta, mutta se on myös monien tarinallisten ratkaisujensa vuoksi hyvin moderni teos.

Nälkävuosi kestää myös aikaa ja useita lukukertoja, siksi olen erityisen onnellinen, että se voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja on myös ehdolla Finlandia voittoon.

Kirja Adlibriksessä ja kustantamon sivuilla.

Nälkävuoden julkkareista

Olin tiistaina juhlistamassa Aki Ollikaisen Nälkävuosi-esikoiskirjan (Siltala, 2012) julkistusta. Ollikainen oli minulle etukäteen melkein tuttu, sillä hän on kotipaikkakuntani paikallislehden, Luoteis-Lapin kuvaaja ja toimittaja, mutta olen muutenkin kiinnostunut tästä teoksesta. Se on aiheeltaan erikoinen, sillä suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole juuri yhtään käsitelty nälkävuosia. Touko Siltala muisteli onnittelupuheessaan, että Sillanpää ja Linna mainitsivat Hurskaassa kurjuudessa ja Pohjantähdessä nälkävuosista, mutta vain ohimennen, yhtenä ajanjaksona. Erikoinen aihevalinta teokselle, mutta vielä ihastuttavampaa, että siihen tarttuu esikoiskirjailija.

Aihe oli tullut kirjailijalle mieleen ensimmäisen kerran hautausmaalla vieraillessa. Hän oli nähnyt hautakiven, joka oli pystytetty nälkävuosina kuolleille, ja kiinnostunut tutustuman aiheeseen enemmän. Ihmisten kohtalot jäivät kiehtomaan kirjailjan mieltä, ja hän luki tutkimuksia tietääkseen enemmän tuosta ajasta ja niistä ihmisistä, joiden kohtalo tuntui melkein unohdetulta.

Kirjailija näkee teoksensa ensimmäisen kerran

En ole vielä ehtinyt lukea teosta, sillä haluan lukea sen yhdeltä istumalta, niin paljon olen jo nyt kuullut kehuja teoksesta. Vaikka yksi ystäväni ehti nimen perusteella jo vitsailla, että kirjan täytyy olla pitkä kuin nälkävuosi, se on kuitenkin enemmän pienoisromaani kuin tiiliskivi, joten se on mahdollista lukaista kerralla. Erityismaininta kirjan upeasta ulkoasusta. Pidän siitä kuinka teos voisi sujahtaa klassikoiden keskelle ylpeänä, sillä sen perusilme on klassisen koristeellinen tai karu, mutta Elina Warsta on lisäksi piirtänyt päällyspaperiin kauniita otoksia suomalaisesta maisemasta, tuntemattomasta hahmosta, kauniista kurjuudesta.

Nälkävuodet ja ruokavuoret

Odotan kirjan lukemista, sillä Ylen Aamun kirjassa Seppo Puttonen ja Nadja Nowak kehuivat teoksen maasta taivaisiin. Ovat todella vaikuttuneita, Nowak oli lukenut teoksen jopa kaksi kertaa. Palaan blogissani teokseen, kunhan saan sen myös itse luettua.

Lisäksi kolarilaiset ja muut, jotka Kolarin kirjastoon tuolloin pääsevät:

****
29.3. klo 17.30 Aki Ollikaisen romaanin Nälkävuosi julkistamistilaisuus. Thomas Brunnsteiner keskustelee Akin kanssa kirjoittamisesta.
Tilaisuudessa avataan myös Akin Armenia- valokuvanäyttely. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
****