Hanna Hauru: Paperinarujumala
Like, 2013
Kansi: ?
Sivuja: 95
Kotimainen pienoisromaani
Hanna Haurun uusimman teoksen, Paperinarujumalan, lukee vajaassa tunnissa: sivuja on vähän ja taitto on niin ilmavaa, että pienoisromaaniksikin teos on hyvin lyhyt. Takakanteen oli valittu hyvä sitaaatti Aamulehdestä: "Haurun kirjat toimivat salakavalasti: ne ovat nopeita lukea, mutta niitä on vaikea unohtaa."
Kirjassa on todella hyvä idea ja koska luin kirjan vielä ääneen, niin sain makustella lyhyitä lauseita ja kiinnostavia sanavalintoja. Minkään hurmoshengen valtaan en kuitenkaan lukiessa päässyt, teoksessa oli kyllä kiinnostavaa tiivistystä ja tapahtumien kestolla leikittelyä, takaumia ja ennakointia, mutta aineksia olisi ollut kasvattaa tarinaa vielä vähän. Novellina hyvä, romaanina tuntui vähän torsolta.
Paperinarujumalan tarina perustuu löyhästi heinoslaiseen herätysliikkeeseen, joka toimi Oulussa 60-luvulla ja herätti valtakunnallista huomiota. Kirjan luettuani olikin ihan pakko lukea artikkeleita ja uutisointeja heinoslaisuudesta, sillä kirjassa oli niin paljon tyhjiä aukkoja, ellipsejä, jotka jäivät kaihertamaan mieltä.
"'Oulun profetia' sai alkunsa Laila Heinosen vuonna 1960 saamasta ilmoituksesta. Ellei kahden vuoden kuluessa löytyisi 800 tuhatta käännynnäistä, Jumala antaisi tämän kansan 'vihollisten käsiin'" (Yle, Elävä arkisto). Paperinarujumalassa Jumala puhuttelee Laina-nimistä päähenkilöä puhelimen kautta. Laina ei halua yhteyden loppuvan, joten hän leikkaa työpaikkansa puhelimen paperinarujohdon tyvestä irti ja pakkaa luurin laukkuunsa.
Kirja pohjautuu todellisiin tapahtumiin, kaksi sisarta johtaa rohkeasti uskovaisten joukkoa samalla peläten kadotusta, mutta oikeastaan kaikki aktiivinen herätysliikkeen toiminta tapahtuu lukujen välissä, tyhjissä kohdissa, ja teos keskittyy enemmän päähenkilöiden Lainan ja tämän siskon Lianan sisäisten voimien kuvaukseen. Millaisia muistoja heillä on lapsuudestaan, kun äiti on harras uskovainen ja isä yrittää hakata heistä kaikista uskon pois? Miltä tuntuu piilotella verhon takana, kun toimitsijajoukko saapuu kuin haaskalle? Miltä tuntuu sametti, pellava, puuvilla, pitsi?
Pidin siitä, että lukuja oli nimetty kangasmateriaalien mukaan, se johdatti lukemaan myös henkilön sisäisen puheen ja tapahtumat kyseisen materiaalin tuntemuksen kautta. Sametti tuo kohtaukseen luokkaeroja, frotee lämpöä, turvaa.
Hieno teos, jonka olisin suonut vielä vähän kasvavan.
Kustantamon sivuilla ja Adlibriksessä
