Budapestiin matkalla

Pakkauskiireiden keskeltä tulin blogin pariin päivittämään kuulumisia. Hääjärjestelyt alkavat olla sillä mallilla, että on mahdollista hypätä hetkeksi Berliinistä vielä kuumempaan kaupunkiin (huhhuh, sillä yli 30 asteen lämmöissä on kiehuttu jo ties kuinka pitkän aikaa). Kirkko, pianisti, hääpaikka, ruuat, juomat, puvut, vieraille yllätysjuttu, kukat, kakku, kampaaja/parturi, sormus, hääsviitti, kuvaaja ja meikki on varattu.

Kälyni ovat niin näppäriä, että antavat häälahjaksi meille apunsa. Kira ottaa varmasti upeat kuvat ja Irina meikkaa ja hoitaa minulle kampaajan. Suosittelen kaikille, jotka haluavat mennä ulkomailla naimisiin, Berliiniä. Täällä on paljon edullisempaa varata tilat ja järjestää 30 ihmiselle iso buffet kakkuineen ja erilaisine kahveineen ja alkoholipitoisine juomineen. Oikeasti edullista – jos olisimme menneet Suomessa naimisiin, emme olisi varmasti järjestäneet hääjuhlia ollenkaan. Meillä on lisäksi luvassa niin upea tila. Odottakaapas vain, kun näette sitten kuvia!

Mutta häät on vasta kahden viikon päästä (10.8.), joten vielä ehtii nauttia Keski-Euroopan lyhyistä välimatkoista ja kiertää muitakin maita ja kaupunkeja. Vanhempani ovat tulleet jo aiemmin tänne Berliinin ja halusivat myös käväistä muualle, joten lähdemme tänään neljästään Budapestiin. En ole siellä aiemmin käynyt, mutta läheinen ystäväni on kehunut kaupunkia varauksetta. Hän on itse käynyt siellä jo kuudesti. Hän lähetti minulle myös postitse Mondon matkaoppaan ja karttoja.

Rakastan Mondon oppaita, sillä ne ovat ihan uskomattoman mielenkiintoisia ja luen kirjat aina lähes kannesta kanteen. Olen merkinnyt myös itselleni kirjakauppatärppejä, mutta en tiedä, kuinka ehdimme niissä käydä, kun ovat vähän kauempana (mitä nyt karttoja osasin tulkita..). Matkaseurueessani kyllä arvostetaan kirjoja, sillä mukaan lähtee nytkin kasa kirjoja ja iPad "täynnä" sähkökirjoja. Mutta Budapestissa riittää kirjallisia kohteita muitakin. Toivon, että pääsen käymään Petőfi Literary Museum -museossa. Onko teistä kukaan siellä käynyt?

Kaikki matkavinkit kelpaavat taas. Kiitän niistä ja jo aiemmista vinkeistä, jotka olen saanut näille kesän matkoilleni. 

Matkaoppaan väliin ystäväni on vielä liimannut post-it-lapuille omia huomioitaan ja hyviä vinkkejä. Näissä Mondon oppaissa arvostan huolella laadittuja erilaisia kävelyreittejä. Prahassa kävelimme Kafkan jalanjäljillä ja Budapestissakin seuraamme ainakin yhtenä päivänä oppaan kanssa polkuja.

Nyt on tällainen kesä ja tällainen vaihe elämässäni, ja bloginikin on yksi kuulumisten kaikukoppa. Toivon, että jaksatte lukea matkajuttuja ja pienimuotoisia päivittelyjäni. Kirjat kyllä maistuvat, mutta bloggaamisen on ollut vähemmän aikaa, kun nettiyhteys löytyy vain kotoa. Kuvaan matkalla paljon ja tuon palan Budapestiä blogiini. Minulla on edellisenkin matkan kirjalliset vinkit kirjaamatta, joten syksyllä riittää muisteltavaa ja kirjoiteltavaa. :)

Mukaan meille lähtee luettavaksi: Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (joka on muuten jo nyt ihan mieletön blogihitti, sitä on kehuttu todella paljon ja odotukset ovat korkealla!), Antti Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni, J. K. Johanssonin Laura, Kati Hiekkapellon Kolibri, Alberto Moravian Keskipäivän aave ja Antti Heikkisen Pihkatappi.

Helsingin kirjamessujen teemamaa: Unkari

Tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaaksi on valittu Unkari, ja minulla on itsellänikin ollut eräänlainen Unkari-vuosi, sillä en ole aiemmin lukenut (tai aikonut lukea) unkarilaista kirjallisuutta näin paljon. Tässä muutamia tärppejä tänä vuonna ilmestyneistä tai syksyllä ilmestyviin unkarilaisiin kirjoihin. Olen ollut Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa kahdessa eri tilaisuudessa tutustumassa tämän vuoden tarjontaan. Ensiksi aivan vuoden alussa kustantamon edustajat kertoivat tulevista kirjoista. Jenni kirjoitti tilaisuudesta tuoreeltaan. Olin itse puhumassa György Spirón Kevätnäyttelystä kääntäjä Juhani Huotarin kanssa.

Toinen tilaisuus järjestettiin aivan kesän korvilla. Silloin Ylen kulttuuritoimittaja Seppo Puttonen teki kirjallisuusohjelmaa uusista unkarilaisista käännöksistä ja tilaisuus nauhoitettiin. Vielä en tiedä, milloin ohjelma on kuunneltavissa, mutta ilmoitan siitä blogissani tarkemmin, kunhan asiasta jotain kuulen. Tilaisuudessa haastateltiin kääntäjiä (Juhani Huotari, Hannu Launonen), Leena Lehtolaista ja Anna-Riikka Carlsonia (joka puhui Café Voltaire -kirjasarjasta ja erityisesti unkarilaiseen nykykirjallisuuteen keskittyvästä Ristiaallokoissa-osasta).

Hannu Launonen, Juhani Huotari, Seppo Puttonen

Lehtolainen oli juuri ollut Unkarin kirjamessuilla puhumassa depyyttiromaanistaan Ensimmäinen murhani, sillä se oli ensimmäinen hänen teoksensa, joka on nyt julkaistu myös unkariksi. Hän on käännetyimpiä kirjailijoitamme ja kulkenut maailman turuilla ja toreilla puhumassa dekkareista. Haastattelua varten hän oli lukenut Vilmos Kondorin (taiteilijanimi) Budapest Noir -dekkarisarjan ensimmäinen osan Budapestin varjot (en löytänyt tietoa kääntäjästä), joka sijoittuu 1930-luvun Unkariin ja ilmestyy Tammen kustantamana pian. Unkarissa ei ole kovin pitkä dekkariperinne, mutta Lehtolainen lupasi, että teos väistää sujuvasti kaikki dekkareiden kliseekarikot. Hienoa, että sarjan myötä pääsemme tutustumaan unkarilaiseen rikoksien ratkaisijaan. Jenni lisää vielä, että kysessä on klassinen dekkari film noir -hengessä; Budapest katuineen ja kahviloineen on suuressa roolissa.

Leena Lehtolainen, Seppo Puttonen

WSOY:n julkaisemaa Vilmos Csaplárin Hitlerin tytärtä (käännös: Outi Hassi) odotan myös. Teos sijoittuu ensimmäisestä maailmansodasta vuoden 1956 kansannousuun saakka käsitellen näin useita ajan kipukohtia. Nimikin jo viittaa siihen, että teos sotkee totta ja tarua, ja luulen, että kiinnostavalla tavalla.

"Kerran Münchenissä nuori Adolf Hitler törmää kurpitsaa kantavaan unkarilaistyttöön. Tuleva Kolmannen valtakunnan johtaja häikäistyy keittiöapulaisena työskentelevän Fanni Kucorin arjalaisen puhtaista piirteistä ja palaa myöhemmin availemaan neidon paidannappeja. Fannille syntyy tytär, Jolán. Ironista kyllä Führerin geenejä kenties kantava tyttö päätyy juutalaisen kirjoihin ja on vuosia myöhemmin Budapestissa joutua Auschwitzin-junaan. Hänet pelastaa kohtalon kolhima santarmialikersantti Elias Kujeda, mutta aika ei ole idealistien." (kirjaesittelystä WSOY:n sivuilta)

Péter Esterházyn Pitkin Tonavaa eli kreivitär Hahn-Hahnin katse -teoksesta (käännös: Hannu Launonen) otetaan syyskuussa uusi julkaisu ja lokakuussa WSOY julkaisee vielä Sándor Weöresin koottuja runoja. Kokoelma kantaa nimeä Kadonnut päivänvarjo (käännös: Hannu Launonen)

Siltala julkaisee lokakuussa Sándor Zsigmond Pappin teoksen Mitättömät elämät (käännös: Juhani Huotari). Teos on kiinnostava, sillä se ei sisällä vain yhtä kertomusta, vaan useita peräkkäisiä ja rinnakkaisia tarinoita, jotka valaisevat koko Romanian lähimenneisyyttä. Tarinat liittää yhteen vanha kerrostalo asukkaineen, joista jokaisella on oma henkilökohtainen historiansa, mutta jotka historiat kuitenkin punoutuvat köyden säikeiden tavoin yhteiseksi kertomukseksi. Varmasti huipputeos tulossa!!

Kansi: Timo Mänttäri

István Örkényltä ilmestyy 100 minuuttinovellia (Atena. Käännös: Juhani Huotari), joka on toinen, laajennettu painos vuonna 2002 ilmestyneestä kirjasta. Tänä vuonna István Örkényn syntymästä on kulunut 100 vuotta ja tästä syystä nyt teosta on laajennettu sisältämään 100 novellia. (STT) Örkényn groteski tyyli ja lyhyet vitsit kiehtovat. Kääntäjällä on näiden kanssa ollut haastetta, että hän saa välitettyä vitsit myös unkarilaista kulttuuria ja historiaa tietämättömälle suomalaislukijalle. Tätäkin teosta pitää odottaa syyskuuhun asti.

Lokakuussa ilmestyy tärkeä teos erittäin laadukkaassa Café Voltaire -sarjassa (Avain). Jos et ole tutustunut aiempiin osiin, joissa on esitelty brittiläistä, saksalaista ja ranskalaista nykykirjallisuutta, niin nyt on aika aloittaa. Tänä syksynä ilmestyy Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta (toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri) ja Ristiaallokoissa. Esseitä unkarilaisesta nykykirjallisuudesta (toim. Juhani ja Olga Huotari).

Kansi: Anna Virtanen

Tämä on häpeämätön mainos, sillä olen itse kirjoittanut yhden esseen Krisztina Tóthista tuohon Unkari-osaan. Tóthin ensimmäinen ja lisäksi ainoa suomennettu proosateos Viivakoodi (Avain, 2009) on uskomattoman taidokas novellikokoelma. Suosittelen varauksetta.

Café Voltairella on myös oma blogi, josta löytää ajankohtaisia kirjallisuusuutisia ja asiantuntevia kirja-arvioita.

Lapsillekin on tulossa kaksi unkarilaista teosta, molemmat uusintapainoksia: Karoly Reichin iloisesti, retrotyyppisesti kuvittama Hassut aakkoset -tietokirja (WSOY) ja  Ferenc Molnárin Koulupoikia (Otava).

Paljonpaljon unkarilaisia teoksia on jo julkaistu tai ilmestyy syksyllä ennen kirjamessuja. Itse asiassa ainakin 12. Lisäksi ainakin Vilmos Csaplár, Sándor Weöres ja György Spiró ovat tulossa messuvieraiksi.

Helmikuun luetut

Helmikuu kulki nopeasti, ja nyt eletään jo keväässä. Mutta paljon ehti taas kirjarintamalla tapahtua.  Alkukuusta osallistuin Blogistanian Globaliaan omilla ehdokkaillani. Omat ehdokkaani eivät ihan kärkikahinoihin päässeet, mutta sain monta hyvää lukuvinkkiä ja lisäksi tunnustus sai huomiota medialta, kääntäjiltä ja jopa itseltään Sarah Watersilta, jonka voittokirja Vieras kartanossa (suomennos: Helene Bützow) löytyi hyvin monien listalta ja nyt myös omasta hyllystäni. Toukokuussa luen vain tiiliskiviä, jolloin pääsen testaamaan voittajan tenhoa omin silmin.

Lainan päivänä olin puhumassa kirjasto 10:ssä mm.blogikollegani Salla Brunoun ja kahden kirjailijan Mia Vänskän ja Juhani Känkäisen yhteisöllisestä lukemisesta. Paneelikeskusteluun oli jännä osallistua, mutta nyt kun olen muutaman kerran jo esiintynyt ja puhunut kirjabloggaamisesta, tuntui tilaisuus jo tutun puheenaiheen takia helpommalle. Nostan kaikki hattuni kirjailijoille, jotka saavat esiintyä useissa eri tilaisuuksissa, sillä ei ole helppoa yrittää tiivistää kaikki olennainen kaikkien tutkivien silmien alla. Tilaisuus oli erittäin lämminhenkinen, sillä kaikki me haluamme tukea lukemista, on se sitten yksityistä tai yhteisöllistä lukemista. Lukupiireissä, kotona tai kirjablogeissa. Lukeminen kannatta aina. :)

Yllä oleva kuva on napattu Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksesta, missä vierailin alkukuusta niin töiden kuin bloginkin puolesta. Lokakuun lopussa pidettävien Helsingin kirjamessujen teemamaa on Unkari, ja kyseisessä tilaisuudessa kustantamoiden edustajat ja kääntäjät esittelivät tänä vuonna ilmestyviä kirjoja. Olin itse siellä puhumassa György Spirón Kevätnäyttelystä (Avain), joka on ensimmäinen käännös Unkari-kirjojen joukossa. Jenni on kirjoittanut tilaisuudesta tarkemmin.

Listasin helmikuussa myös vuoden lukuhaasteita, joihin olen lähtenyt mukaan. Useampi haaste houkutteli tänä vuonna, vaikka varsinaisesti minulla ei ole ollut ikinä ongelmia keksiä, mitä lukisin.

Mutta jotain tuli myös luettua, vaikka en vieläkään ehdi kaikista luetuista blogata. Yritän parantaa tapani, mutta nyt aikaani jakavat lukemisen lisäksi useampi kiinnostava työprojekti sekä gradu.

Helmikuussa tuli luettua 22 teosta:

12. Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi, 2012)
13. Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä (Gummerus, 2012)
14. Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä (Gummerus, 2009)
15. Danyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (Avain, 2012)
16. Ann Rosman: Noitavasara (Bazar, 2012)
17. Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (Wsoy, 2011)
18. Jean-Louis Fournier: Isi, mihin mennään? (Siltala, 2009) 
19. Anja Snellman: Aura (Otava, 2000)
20. Richard Ford: Roihu (Tammi, 1990) 
21. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton (Tammi, 2012)
22. Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi (Avain, 2012)
23. Anu Kaipainen: Magdaleena ja maailman lapset (Wsoy, 1971)
 
Sarjakuvakertomukset:

9. Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa, 2011)
10. Martin Kellerman: Rocky (Egmont, 2009)
11. Vera Brogsol: Anya's Ghost (2011)
12. Derek Kirk Kim: Same Difference and Other Stories (2011)
13. Rutu Modan: Jamilti and Other Stories (2008)
14. MK Reed & Jonathan Hill: Americus (2011)
15. Mariko & Jillian Tamaki: Skim (2008)
16. Pentti Otsamo: Kahvitauko (Like, 2012)
17. David Small: Stitches (2009)
18. Alex Robinson: Too cool to be Forgotten (2008)

Lajos Grendel: Tätä et kuullut uutisissa (novelli)

Pidän paljon novelleista ja luen nyt sieltä täältä novelleja omaksi huvikseni tai opintohin liittyen. Unkarilaiseen proosaan tutustun tänä syksynä lähinnä novellien kautta ja ajattelin blogiini kirjoittaa pieniä juttua vain yhdestä novellista kerrallaan.

Lajos Grendellin novelli Tätä et kuullut uutisissa on Juhani Huotarin suomennos, ja teksti löytyy Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen 30-vuotisjuhlakirjasta Mitä olet nähnyt ja kuullut. Grendelliltä ei ole suomennettu mitään muuta teosta, joten kaikki tietoni tästä kirjailijasta on yhden novellin varassa. Tuntuu seikkailulta lähteä tutustumaan uuteen kulttuuriin kirjallisuuden kautta, sillä kuten aiemmin blogissani kerroin, en ole lukenut aiemmin yhtään unkarilaista teosta. Tänä syksynä tulen lukemaan useamman novellin ja muutaman romaanin. Unkarilaista kirjallisuutta on luonnollisesti käännetty vähemmän kuin esimerkiksi saksalaisia ja ranskalaisia teoksia, joten tutustumalla uuteen maahan on melkein mahdollista lukea kaikki suomennetut teokset. En väitä, että tämä olisi tarpeen, mutta jotain kiehtovaa ajatuksessa on.

Novellin tapahtumat lyhykäisyydessään:
Tapahtumapaikkana on eräs kerrostalo. Henkilöinä nimettöminä pysyvät asukkaat. Pääroolissa ovat asukastoimikunnan puheenjohtaja ja talonmies, joista viimeksi mainittu käy neuvotteluita kellarissa majailevien asejoukkojen kanssa. Nämä miehet uhkaavat räjäyttää koko talon, mikäli asukkaat eivät lähde sovinnolla evakkoon kodeistaan. He väittävät käyvänsä sotaa vihollista vastaan. Koskaan ei selviä, kuka tämä todellinen vihollinen on, eikä sillä tunnu lopulta olevan kellekään mitään väliä. Poliisi ja media eivät ole kiinnostuneita tapauksesta. Poliisiasemalle soittaessa vastaaja vain lopulta tokaisee, että poliisi on kiireinen tutkiessaan rikoksia. Novellin nimi on kiinnostava, Tätä et kuullut uutisissa. Mitä kaikkea oikeille ihmisille tapahtuu, vaikka kuinka absurdiakin, mediaa se ei välttämättä kiinnosta pätkääkään. Lopulta asukkaat yhtyvät miehittäjiin, koska hekin haluavat käydä sotaa vihollista vastaan.

Lajos Grendel on kiinnostava kirjailija, sillä hän toimii niin monessa roolissa kirjallisuuskentällä. Hän on  kirjallisuudentutkija, opettaa unkarilaista kirjallisuutta Bratislavan yliopistossa, toimii kriitikkona ja kirjoittaa monia eri tekstilajeja. Hän on ollut aktiivinen politiikassa ja ollut mm. kansanedustajan. Hän on perustanut Slovakiaan merkittävän kirjakustantamon, jossa on toiminut kustannustoimittajan ja kustannuspäällikkönä. Hän on perustanut tärkeän kirjallisuuslehden, jossa on toiminut päätoimittajana. Hänellä on kaiken tämän lisäksi laaja, mutta kuulemma epätasainen, tuotanto. Kiinnostava henkilö, jonka teoksiin voin tutustua vain tämän novellin verran. Ellen sitten etsi hänen mahdollisia englanninkielisiä käännöksiään.

Novellissa minua kiinnosti sen tarinallisuus. Ironiset piikit tuntuivat, vaikka moni varmasti meni ohi, koska en ole slovakialainen enkä unkarilainen. Se oli ymmärrettävä, mutta samalla melko absurdi. Ihmiset liittouvat hyökkääjiensä kanssa, sillä heistä tulee yhtäkkiä samaa puolta, vain koska he asuvat samassa talossa kuin he. Ihmisen luonto tarttua aseeseen ilman sen kummallisempia perusteluita. Vaikka he eivät näe tai tunne vihollista, heille riittää, että se vain osoitetaan olemassaolevan. Harva uskaltaa tai ymmärtää kyseenalaistaa järjettömyyden.

Aion lukea syksyn mittaan myös muiden kielialuieiden novelleja, irrottaen ne kokonaisuudesta, vain mielenkiinnosta. Haluan kokeilla novellin, tiiviin kerronnan vaikutusta, kun siltä erotetaan kaverit ympäriltä. Miltä maistuu novelli ilman kokoelmaa. Ainakin Grendellin novelli itsessään antoi paljon pureksittavaa, kun se jäi ainoaksi herkuksi. Lyhyempi muoto, hitaampi lukutapa -kokeilu jatkuu myöhemmin.