Tämä blogiteksti on osa kirjabloggaajien ja Ylen Kirjojen Suomi -hankkeen yhteistyötä. Me kirjabloggaajat osallistumme Kirjojen Suomen haasteeseen lukemalla kaikki 101 kirjaa uusimmasta alkaen. Minulle osui arvonnassa vuosi 2004 ja Reko Lundánin Rinnakkain. Olen tästä arpaonnesta erityisen iloinen, sillä kirja oli mieleeni. Olen aiemminkin pitänyt Lundanin teoksista, mutta tätä kyseistä kirjaa en ollut vielä lukenut.
Ylen toimittajat tiivistävät kirjan näin: "Rinnakkain on aikalaiskuvaus nousukauden keskiluokkaisista, jotka eivät halua asunnottomien asuntolaa lähelle idylliään."
Kirjan päähenkilö Jarmo on kyllästynyt työhönsä työvoimatoimistossa, sillä hän on nähnyt lamavuosina liikaa ahdinkoa ja kuullut samankaltaisia, surullisia tarinoita, joihin on voinut itse hyvin vähän vaikuttaa. Vaikka kirjan nykyhetkessä eletäänkin jo nousukauden alkua, ei työ ole sen muuttunut sen mielekkäämmäksi. Jarmo kokee olevansa vähän tuuliajolla elämässään. Hän ei saa omasta mielestään vaikuttaa riittävästi oman perheensä tai kotinsa asioihin: Kirsi-vaimo lähtee vuodeksi Brysseliin EU-virkamieheksi ja jättää Jarmon huolehtimaan lapsista. Jarmo painostetaan myös muutaman rivitaloasunnon taloyhtiön puheenjohtajaksi. Taloyhtiön yhteisessä saunarakennuksessa ja pesutiloissa piilee homevaurio, mutta kaikilla osakkailla ei ole riittävästi varallisuutta korjauttaa yhdessä tiloja. Jarmo joutuu puheenjohtajana myös toisen ikävän tehtävän eteen: naapuriin kaavaillaan asunnottomien asuntolaa, eikä osa taloyhtiön osakkaista ole tästä yhtään mielissään.
Eniten minua puhutteli kirjan lämminhenkinen, inhimillinen viesti. Ikävissäkin tilanteissa henkilöissä näkyy vahvuuksia ja heikkouksia, heidän tekojaan jollain tasolla ymmärtää vaikkei samalla tavalla toimisikaan. Nimbyilystä (not-in-my-backyard-asenne) Lundán kirjoittaa terävästi tuoden tekstiin samalla paljon huumoria mukaan. Turhauttavan itsekeskeiseen aiheeseen sekoittuu lennokasta kepeyttä. Ihmiset voivat huolehtia Irakin sodan syttymisestä, pakolaisista ja muista hätää kärsivistä, mutta samaan aikaan he eivät missään nimessä halua oman asuntonsa mahdollisen myyntiarvon romahtavan siitä, että naapurissa on apua tarvitsevien asuntola. Kirja ei osoittele ketään tai mitään, se vain toteaa, että sellaisia me ihmiset olemme. Monisärmäisiä myös huolenpidossamme. Lukija peilaa näitä tilanteita myös omaan elämäänsä, siihen, miten itse toimisi. Kuinka paljon olisi valmis vaikka kantamaan taloudellista taakkaa yhteisen hyvän vuoksi, että homeesta päästäisiin mahdollisimman eroon? Millaisia naapureita ei itse haluaisi?
Jarmo on mahtava hahmo, vaikka hän aika ajoin käyttäytyy raivostuttavasti. Hän on mieleenpainuva päähenkilö, sillä hän vaikuttaa kaikin puolin nysväkkeeltä, joka pilaa kaiken, mihin koskee, ja kuitenkin hän on paljon enemmän kuin pintakerros näyttää. Hän on todellinen, samaistuttava, herkkä mies, joka on vain uupunut. Hänen vaimonsa vaikuttaa aluksi perheen sankarilta, kunnes paljastaa asenteensa Jarmon työuupumukseen. Silti lukija voi ymmärtää myös Kirsin reaktioita tämän ryömiessä sängyn alle mököttämään, että nyt on hänen vuoronsa olla väsynyt ja vaikea. Lundán pureutuu humoristisesti, herkästi ja tarkkaan havainnoiden myös parisuhteen kommunikointiongelmiin, mielenterveysongelmiin, lapsellisiin valtapeleihin ja ihmisten vuorovaikutukseen. Dialogi ja monet juonenkäänteet ovat kekseliäitä, hersyviä.
Rinnakkain ja erossa ollaan kirjassa monella tapaa. Miten pidetään perhe kasassa, kun toinen poistuu rinnalta? Miten rinnakkaiselo sujuu erilaisten ihmisten kesken? Miten pienistä yhteisistä asioista kasvaa niin suuria ongelmia, kun ei päästä niistä sopuun ja "yhteiseen rintamaan"? Miten yhteiskunta hoitaa eriarvoisuutta?
Rinnakkain on hieno teos. Lundania on usein kehuttu taitavana ajankuvaajana, ja hän on myös humaani arjen kuvaaja. Mieleenpainuva, yhteiskunnallisesti kantaa ottava teos.
Suosittelen lukemaan!
Luin teoksen sähkökirjana Ylen sivujen kautta. Sieltä löytyy myös muut juhlavuoden kirjat. Puhelimella en suosittele kirjoja lukemaan, sillä tekstiä avautuu aukeamalle niin vähän. Luin itse iPadin kautta, ja silloin tällöin kirjastokortin (tai Ylen) tunnukset piti laittaa uudestaan, sillä teos unohti kirjautumisen kesken lukemisen. Digitoimisjälki ei ollut ihan moitteeton, sillä typoja oli melkoisesti. Ei tämä varsinaisesti lukemista haitannut, kun aina pystyi päättelemään, mikä kirjain sanassa oli alun perin ollut ennen kuin kone oli digitoinut sen väärin.
