Kun kyyhkyset katosivat kirjanjulkistusjuhla

Osallistuin eilen täällä Tallinnassa Nokia-konserttisalissa järjestettyyn suureen kirjajuhlaan. Sofi Oksasella oli uskomaton päivä, hänen Viron lähimenneisyyttä käsittelevän kvartetti-sarjan kolmas osa Kun kyyhkyset katosivat (Like) julkistettiin erittäin juhlallisesti ja samana päivänä oli Puhdistus-elokuvan suomenkielinen maailmanensi-ilta. Päivä oli kyllä erikoislaatuinen myös tämän kirjafanin mielestä, sillä en usko, että koskaan on suomalaisen kirjailijan uutuusteosta juhlittu yhtä näyttävästi, enkä ole myöskään aiemmin ollut mukana elokuvan ensi-illassa.

Aloitin valmistautumisen ostamalla laivamatkalle lehtiä, joiden kantta koristi Sofin kuva. Pidin siitä, että kirjailija ei haastatteluissaan kauheasti paljastanut teoksensa aiheesta tai tapahtumista, eikä julkistamisjuhlassakaan liiemmin teosta luonnehdittu. Hyvä niin, sillä kun kirja saa näin suuren hypetyksen aikaiseksi, olisi kauhea, jos teos tuntuisi jo vanhalta ja puhkikulutetulta ennen kuin sitä on lukenut riviäkään. Nyt tiedän vain jotain yhdestä teoksen päähenkilöistä ja Edgar Meosista, todellisesta historiallisesta henkilöstä, josta on ammennettu esikuvallisia piirteitä päähenkilöön. Sofin tuotantoblogista voi lukea lisää materiaalin keräämisestä ja Meosista.

Nokia-konserttisali oli tupaten täynnä kirjanystäviä, ja kirjapinoille oli pitkä jono. Kaikille kirjoja kuitenkin nähdäkseni riitti, meidänkin talouteen kaksin kappalein. Puhdistus-elokuva oli niin väkevä, että se innosti puolisoni lukemaan myös Oksasen teoksia. Siispä tällä hetkellä kaksi kirjaa on juuri sopiva määrä, niin ei tarvitse lukea samaa kirjaa vuorotellen.

Elokuvan kipeimmät kohdat oli tehty taiten, ja sisuskaluja jäyti katsoa niitä samoja raakuuksia, jotka aiheuttivat nieleskelyä kirjaa lukiessakin. Väkevä kuvaus, huikean hyviä näyttelijöitä, erityisesti Laura Birnin suoritus nuorena Aliidena sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kirjana rakkaaksi tullut voi onnistua myös elokuvana vakuuttamaan. Tarina on tuttu, mutta ohjaaja Antti Jokinen oli keskittynyt kuitenkin enemmän kuvaamaan rakkautta, ja ainahan taidemuodosta toiseen siirryttäessä jotain matkalla häviää ja tulee tilalle. Suosittelen myös elokuvaa, mutta kirjablogistina, luonnollisesti, ensisijaisesti kirjaa.

Sofi haastatteli kirjanjulkistusjuhlassa Ruotsin virolaista toimittaja-kirjailijaa Maarja Talgrea ja historioitsija Ivo Juurveeta. Talgre on kirjoittanut teoksen Isäni Leo - virolainen vapaustaistelija (WSOY 1991) nimenmukaisesti isästään, joka joutui propagandakoneiston käsissä Kodunmaa-lehden mustamaalaamaksi. Historioitsija puolestaan kertoi enemmän Edgar Meosin taustoita ja siitä, millainen lehti Kodunmaa oikeastaan oli. Sofi kertoi, kuinka hän muistaa lapsuudestaan erityisesti lehden hajun ja sen kuinka se toi Viron mieleen. Haastattelu oli kiinnostava, sillä se oikeastaan jo valmisteli meitä lukijoita tarttumaan Kun kyyhkyset katosivat -teokseen. Suoraan ei kaikkia teemoja sanottu, mutta mielikuva valheiden, propagandan, minuuden muokkaamisen, katoamattomuuden verkosta kieputti päätäni. Jotain tällaista on siis luvassa.

Ja sitten sitä rakkautta.

Sofi pitää erityisesti rakkauskohtausten kirjoittamisesta, mutta niitä ei kovin montaa yhteen teokseen mahdu. Jotain kuitenkin. Raskaista aiheistaan huolimatta rakkaus tuo pehmeyttä, se pyöristää nurkkia, lämmittää kylmän keskellä. Rakkautta lähden teoksesta etsimään. Ja yritän muistuttaa itselleni, etten vertaisi teosta Puhdistukseen. Kirjailija itse sanoo tämän uudemman olevan edellistä parempi, mutta onko sillä lopulta väliä. Haluan, että se on riittävän hyvä. Ei parempi tai huonompi. Oma itsensä. Se on kuitenkin teos, jota on odotettu. Siinä on riittävästi paineita. Lukemisen keskellä, kirja kädessä, pakko todeta, hyvä se on.

Vaikka moni kuin odottaisi sen floppaavan, kun tätä hypetystä on niin paljon. Mikään teos ei sovi kaikille, mutta on vaikea ymmärtää karkeimpia soraääniä. Koska viimeksi tai koska seuraavaksi kirja on saanut näin paljon huomiota? Koska kansainvälinen media on odottanut suomalaisen kirjailijan teosta? Miten ihmeessä tässä on voinut olla liikaa melua ja melskettä? Onhan se niin, että huomioarvo ei korreloi tasokkuuden kanssa ja maailma on varmasti väärällään parempia teoksia, jotka kaipaisivat nostetta, mutta kyllä kiinnostukseen on hyvä vastata eikä tavan vuoksi hyssytellä ja väheksyä. Hyvänen aika, kulttuurituote Suomesta, yli miljoona myytyä Puhdistusta, vielä enemmän lukijoita, yleismaailmallinen aihe, kiinnostava erityinen kirjailija. Pitää nostaakin vähän viiriä tuulemaan.

Hyvä Sofi ja hyvä kirja!

Tärkeimmät mukana

Tallinnaan...

Taiteiden yön tärpit

Kuinka moni teistä on tänään suuntaamassa Helsingin keskustaan viettämään Taiteiden ja Kirjojen yötä? Olin viime vuonna itse esiintymässä Akateemisen näyteikkunassa, tänä vuonna on siis luvassa vähemmän henkilökohtaista sydämentykytystä ja jännitystä. Katselin ohjelmaa ja kasasin blogiini itseäni kiinnostavia tapahtumatärppejä.

Akateemisen tarjonnasta kiinnostavat erityisesti:

19.00–22.00 Pohjoisesplanadin näyteikkunassa: Helsinki Poetry Connection – Poetry Jam.
Esiintyjinä Saila Susiluoto, Juho Nieminen, Heli Slunga,
Suvi Valkonen ja Kasper Salonen. Lopuksi open mic! Jamit juontaa Kasper Salonen.

Varsinkin lopun osuus kiinnostaa, sillä lavalle voi astua vapaasti kuka tahansa esittämään runojaan.

Olen halunnut jo kauan käydä kuuntelemassa Helsinki Poetry Connectionin tapahtumia, joten näyteikkunassa kuulisi monen lahjakkaan runoilijan esityksiä.

19.15 1. krs Kohtaamispaikka Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
19.45 1. krs Kohtaamispaikka Heidi Köngäs: Dora, Dora
21.30 1. krs Kohtaamispaikka Panu Rajala: Hirmuinen humoristi
22.30 1. krs Kohtaamispaikka Pekka Hiltunen: Sysipimeä
23.30 Yllätysohjelmanumero! / Överraskningsprogram!

Yllätyksiä!!

Köngäksen ja Itkosen haastatteluja voi käydä kuuntelemassa myös Otavan kirjakaupalla paria tuntia aikaisemmin:
17:00 Juha Itkonen kertoo kirjastaan Hetken hohtava valo, joka on yhtä aikaa suuri ja intiimi sukupolvitarina.
17:15 Heidi Köngäs kertoo psykologisesta romaanistaan Dora, Dora, joka imaisee lukijan sodan historialliseen todellisuuteen loppuvuonna 1943.

Lukukeskus järjestää Rikhardinkadun kirjastolla Runotusinan. Tapahtuma on osa Runokuu-festivaalia, joka kuuluu juhlaviikkojen ohjelmistoon. Kaksitoista runovarttia, kaksitoista runoilijaa.
Runojaan lukemassa klo 18.00 Sirkka Turkka, 18.15 Risto Oikarinen, 18.30 Silja Järventausta, 18.45 Vesa Haapala, 19.00 Rita Dahl, 19.15 Olli Sinivaara, 19.30 Henriikka Tavi, 19.45 Matti Kangaskoski, 20.00 Miia Toivio, 20.15 Mikko Myllylahti, 20.30 Lauri Otonkoski, 20.45 Susanne Ringell

Yksin hauskimmista tapahtumista pelkästään jo nimen perusteella on Köyden jatkona - roikuskeluja. Kirjailijat esiintyvät seinällä roikkuen ja lukevat, mitä luultavammin, omia teoksiaan. Mutta aihe on tosiaan vapaa, jokainen esittää haluamallaan tavalla, mitä haluaa. Erityisesti Supisen ja Vuolan esitykset kiinnostaisivat ennakolta, mutta en usko että ehdin siirtyä Tapanilan urheilukeskukseen, mutta ennakolta kuulostaa niin hauskalle, että menkää te, jotka olette sielläpäin!

Klo 17.30 humoristisista teksteistään (”Liha tottelee kuria”, ”Apatosauruksen maa”) tunnettu kirjailija Miina Supinen lukee kirjoituksiaan ja häntä haastatellaan.
Klo 17.45 yllätysesiintyjiä.
Klo 18 vuorossa on poetta Sinikka Vuola (mm. runokokoelmat ”Orkesteri jota emme kuule” sekä ”Musta ja punainen”).
Klo 18.30 kirjailija Jukka Laajarinne (mm. ”Muumit ja olemisen arvoitus” sekä ”Leikkiminen kielletty”) sekoaa sanoissaan muusikko Janne Viertiön säestyksellä.
Klo 19 suomenkielisen rootsin ja reggaen rajamailla liikuskeleva helsinkiläisyhtye Hellä Hermanni riippuu ja so

Pakko vielä vinkittää yksi asia. Gaudeamuksen Kirja & Kahvi avataan tänään.
Nostan yhden kiinnostavan ohjelmatärpin avajaisjuhlasta:

Klo 16.00:  kääntäjä, runoilija Leevi Lehto ja professori Hannu K. Riikonen (Helsingin yliopisto): James Joyce ja Ulysses (Gaudeamus, suom. Leevi Lehto). Uusi käännös houkuttaa lukijan huikaisevaan epävarmuuden piirileikkiin.

Täällä tulen varmasti viettämään jatkossa aikaa, se on yliopiston vieressä ja uskon, että kirjaisa kahvila on omiaan työskentelyyn ja ystävien kanssa jutusteluun.

Kaikkea en nostanut nyt esiin, monesta tapahtumasta en ole vielä kuullutkaan.

Mitkä ovat sinun parhaat tapahtumatärppisi?

Kesän kirjaostoksia

Kesä 2012 oli taas hurja.

Jokapaikassa oli ihania kirjoja, joiden oli pakko lähteä mukaani. 

Näitä on sitten mukava syksyllä lukea. Klassikoita, uutuuksia, keltaista, sinistä. Kotimaista, käännöskirjallisuutta. Pilkkahintaan ostettuja, Akateemisesta tarkkaan valittuja. Kannoin korteni kekoon, tuin kotimaista yrittäjää, kustantajaa, kirjailijaa, kirjakauppiasta. Tein hyvän työn. Näin itselleni sanoin montamontamonta kertaa, kun kirjan taas kotiini kannoin.

Monta kirjaa valitsin ihan haasteitakin silmällä pitäen. 

Kirjoja eri Euroopan maista tai amerikkalaisia klassikoita. Niitä, joihin on pitänyt tutustua jo kauan. Jotka ovat kaukaa tänne kulkeutuneet, jonkun on lukenut ystävä, muutaman muistan elokuvista, eräs niin tuttu, että jokaisenhan sen kuuluisi olla lukenut. 

Vaan en ole. En vielä.

Monta kirjaa, jotka jäävät odottamaan hyllyyni "sitä oikeaa" hetkeä, mutta jotka oli pakko ostaa silloin hetihetiheti. Monta kirjaa, jotka tuli luettua silloin heti, mutta jotka syystä tai toisesta lähtivät saman tien kiertämään. Yksi kirjaston poistolaariin, jokunen siskolle, äidille, isälle, muutama kirjablogistien miitin kautta maailman turuille ja toreille, ravintolan lukunurkkaukseen. Odottamaan seuraavaa lukijaa, joka haluaa tarttua teokseen hetihetiheti.

Jotkut liittyvät Unkariin, tämän vuoden teemamaani, monella tapaa. 

Yhdestä löysin Jarkko Tontin muistiinpanon itselleen, hän oli ostanut kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta Helsingistä 15/1/2004 ja varmasti teoksen lukenut ennen kuin vei sen divariin. Jotkut kirjat muistuttavat ystävästä, haluan lukea samoja kuin hän. Jotkut ovat yllätyksiä, heräteostoksia, kirjamanian kohteita.

Kesällä ostin paljon kirjoja. Syksyllä aion lukea paljon kirjoja.

Ritva Hartzell: Roskankerääjän päiväkirja

Viime viikonloppuna kohtasin lenkilläni maahan kyyristyneen naisen, joka keräsi lasinsiruja. Hän oli ollut koiransa kanssa kävelyllä ja huomannut rikotun lasin maassa. Keräsimme yhdessä loput sirut pois ja päivittelimme, miksi kaikki paikat täyttyvät roskista, miksi roskiksia on liian vähän ja miten ne vähäisetkin ovat aina täynnä. Sain kiitokseksi kutsun naisen palstalle poimimaan vadelmia. Hyvä seurasi hyvää. Hän kertoi, että kerää aina liikkuessaan roskia, eikä ole raskinut palstallakaan tuhota muurahaisia kuin kevytkolalla. Hän toi mieleeni kirjahyllystäni löytyvän ympäristöteoistaan palkitun kansalaisaktivisti Ritva Hartzellin teoksen Roskankerääjän päiväkirja (Robustos, 2011).

"Miksi en poimisi roskia, puuttuisi ympäristöni epäkohtiin? Sehän on ilmaista, mielihyvää tuottavaa, laillista, positiivista kansalaisaktiivisuutta, jota lainsäädäntö ja järki tukee, omatunto velvoittaa."

Näin pohtii Hartzell teoksensa takakannessa, ja tämä ajatus johdattaa lukijan päiväkirjamaiseen juoksukirjaan. Roskankerääjän päiväkirjan fokus ei ole kuitenkaan kilometreissä ja juoksijuudessa, vaan se on henkilökohtainen kannanotto puhtaamman luonnon puolesta. Niin, että juoksijan ei tarvitsisi törmätä kaiken aikaa ja kaikkialla rutistettuihin tupakka-askeihin, karkkipapereihin, hylättyihin huonekaluihin ja niihin lasinsiruihin.

"Kaikki voi alkaa yhdestä roskasta. Katsot ympärillesi, ettei kukaan näe. Kumarrut nopeasti ja koukkaat roskan maasta. Etsit katseellasi lähintä roskista. Sellaista ei näy, joten pistät roskan taskuusi tai kuljetat sitä kädessäsi. Jos onnistut salakuljettamaan sen kotiisi asti, olet jo koukussa. Et voi ohittaa roskia enää, kuten ennen. Roskat alkavat hallita ajatuksiasi, maisemaa, jossa liikut.
--
Puet päällesi lenkkivaatteet, otat ensimmäiset juoksuaskeleet, ja pian kumarrut jo ensimmäisen roskan nähtyäsi. Päätät jatkaa juoksemista, mutta et pääse kovin pitkälle. Koukistat selkääsi vähän väliä, vilkuilet taaksesi, harpot tien sivulta toiselle. Et välitä enää vastaantulijoista. Tunnet suorittavasi tärkeää elämäntehtävää. Sinusta on tullut juokseva roskankerääjä."

Lainauksen sinä-passivista huolimatta teos on kirjoitettu päiväkirjaperinteen mukaisesti minä-muodossa. Lyhyet luvut on sidottu kronologiseen aikajärjestykseen. Teos alkaa erään vuoden ensimmäisestä päivästä, ja vuoden ajan lähes päivittäin Hartzell kirjaa ajatuksiaan lenkkipolulta. Valitsin tuon lainauksen, sillä se kuvastaa minusta yhtäaikaa kirjan hyväntahtoista huumoria, Hartzellin intohimoista suhtautumista ajamaansa asiaan ja sitä hullutusta, jonka hän käy läpi joka kerta. Roskia etsivät silmät tarkkailevat ympäristöä, eikä hän välttele reitiltä poikkeamista, kumartumista, kiipeilyä nähdessään roskan, jonka voi siivota pois näköalaa pilaamasta. Hän on valmis soittamaan rakennusvirastoon, jonottamaan tuntikausia yrittäessään tavoittaa oikean henkilön, joka voisi tuoda maastoreitin viereen roskiksen. Hän "juoksee" pitkin byrokratian rappusia roskien takia.

Jotain inspiroivaa tässä kaikessa on. Siksi on pakko itsekin kumartua ja tunkea ikävä roska taskuun. Kirja on sympaattisen omakohtainen, mutta myös informatiivinen ja herättää ajatuksia siitä ympäristöstä, jossa itsekin päivittäin liikun. Joka aamu työmatkalla näen, kuinka paljon vaivaa ja rahaa kuluu siihen, että Rautatieasema saadaan illan ja yön jäljiltä säädylliseen kuntoon. En ymmärrä, miksei satsata suurempiin roskiksiin, sillä ne harvat, jotka vielä ovat ehjiä, ovat aina täynnä roskia. Huomaan ajattelevani nykyisin usein roskia ja tiedän, että ainakin yksi hyvä puoli kesän päättymisessä on. Roskien määrä pienenee, kun ihmiset eivät pakkasen tähden jaksa riekkua kaupungilla yökaudet mäkkipapereita sinne tänne heitellen.

"Roskan matka jäteastiaan on asenteiden pituinen."

Sofin perässä Tallinnaan

Nyt se varmistui. 
Minulla on lippu Sofi Oksasen uusimman teoksen Kun kyyhkyset katosivat julkkareihin Tallinnaan.

Vietän pitkän viikonlopun lomaillen Tallinnassa, päähuomio ja kiinnostus ovat kuitenkin "kyyhkysten" parissa. En malta odottaa, että saan teoksen käsiini ja pääsen lukemaan sen. Moni muukin jakaa tämän innostukseni, sillä teoksesta on otettu ennätyksellinen 100 000 kappaleen ensipainos. Jokainen julkkareihin osallistuja saa teoksen Sofin omistuskirjoituksella, joten pääsen viimeistään jo seuraavana aamuna lukemaan.

Tilaisuus on kaikille avoin, Matkavekan kautta ostin oman lippuni kirjabloggaajan unelmamatkalle. En kiellä etteikö minua etukäteen jo kiehdo nähdä, että millainen spektaakkeli tästä tulee.

Teoksen tuotantoblogista löysin vähän ohjelma-aikataulua:

Yleisötilaisuuden juontaa Otava-konsernin viestintäjohtaja Liisa Riekki. Kirjailija Sofi Oksanen kertoo uutuuskirjastaan ja haastattelee innoittajiaan Maarja Tallgrea ja historioitsija Ivo Juurveeta.

Paikalla tulee olemaan myös Suomen ja Viron valtiovallan edustajia, mm. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, Suomen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja Viron kulttuuriministeri Rein Lang. Tilaisuuden musiikista vastaa trio Lindpriit.

Kuva napattu Sofin facebook-sivuilta

Kirjan julkistuksen yhteydessä järjestetään myös Puhdistus-elokuvan maailmanensi-ilta. Kaksi isoa asiaa Sofi-fanille. Elokuvan aikana en tietenkään valokuvaa, mutta muuten yritän saada hyviä otoksia punaisen maton tunnelmista tänne kirjablogiinikin.

Haluan myös päästä nopeasti takaisin hotelliin lukemaan kirjaa. Minkäs sille luonnolleen voi. :) Arviota tulossa varmaan jo samana viikonloppuna, otan läppärin reissuun mukaan.

Onko kukaan blogini lukijoista ennakkotilannut teosta? Odotatteko jännittyneenä, että millainen tämä uusi teos on? Uskotteko, että se saa yhtä paljon huomiota kuin Puhdistus?

Tämä bloggaus oli pientä ennakkoihastelua, sillä onhan teos yksi syksyn odotetuimmista, mutta itse tilaisuuteen mukaan lähteminen nostattaa fiilistä vielä lisää.

Helsingin kirjamessujen teemamaa: Unkari

Tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaaksi on valittu Unkari, ja minulla on itsellänikin ollut eräänlainen Unkari-vuosi, sillä en ole aiemmin lukenut (tai aikonut lukea) unkarilaista kirjallisuutta näin paljon. Tässä muutamia tärppejä tänä vuonna ilmestyneistä tai syksyllä ilmestyviin unkarilaisiin kirjoihin. Olen ollut Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa kahdessa eri tilaisuudessa tutustumassa tämän vuoden tarjontaan. Ensiksi aivan vuoden alussa kustantamon edustajat kertoivat tulevista kirjoista. Jenni kirjoitti tilaisuudesta tuoreeltaan. Olin itse puhumassa György Spirón Kevätnäyttelystä kääntäjä Juhani Huotarin kanssa.

Toinen tilaisuus järjestettiin aivan kesän korvilla. Silloin Ylen kulttuuritoimittaja Seppo Puttonen teki kirjallisuusohjelmaa uusista unkarilaisista käännöksistä ja tilaisuus nauhoitettiin. Vielä en tiedä, milloin ohjelma on kuunneltavissa, mutta ilmoitan siitä blogissani tarkemmin, kunhan asiasta jotain kuulen. Tilaisuudessa haastateltiin kääntäjiä (Juhani Huotari, Hannu Launonen), Leena Lehtolaista ja Anna-Riikka Carlsonia (joka puhui Café Voltaire -kirjasarjasta ja erityisesti unkarilaiseen nykykirjallisuuteen keskittyvästä Ristiaallokoissa-osasta).

Hannu Launonen, Juhani Huotari, Seppo Puttonen

Lehtolainen oli juuri ollut Unkarin kirjamessuilla puhumassa depyyttiromaanistaan Ensimmäinen murhani, sillä se oli ensimmäinen hänen teoksensa, joka on nyt julkaistu myös unkariksi. Hän on käännetyimpiä kirjailijoitamme ja kulkenut maailman turuilla ja toreilla puhumassa dekkareista. Haastattelua varten hän oli lukenut Vilmos Kondorin (taiteilijanimi) Budapest Noir -dekkarisarjan ensimmäinen osan Budapestin varjot (en löytänyt tietoa kääntäjästä), joka sijoittuu 1930-luvun Unkariin ja ilmestyy Tammen kustantamana pian. Unkarissa ei ole kovin pitkä dekkariperinne, mutta Lehtolainen lupasi, että teos väistää sujuvasti kaikki dekkareiden kliseekarikot. Hienoa, että sarjan myötä pääsemme tutustumaan unkarilaiseen rikoksien ratkaisijaan. Jenni lisää vielä, että kysessä on klassinen dekkari film noir -hengessä; Budapest katuineen ja kahviloineen on suuressa roolissa.

Leena Lehtolainen, Seppo Puttonen

WSOY:n julkaisemaa Vilmos Csaplárin Hitlerin tytärtä (käännös: Outi Hassi) odotan myös. Teos sijoittuu ensimmäisestä maailmansodasta vuoden 1956 kansannousuun saakka käsitellen näin useita ajan kipukohtia. Nimikin jo viittaa siihen, että teos sotkee totta ja tarua, ja luulen, että kiinnostavalla tavalla.

"Kerran Münchenissä nuori Adolf Hitler törmää kurpitsaa kantavaan unkarilaistyttöön. Tuleva Kolmannen valtakunnan johtaja häikäistyy keittiöapulaisena työskentelevän Fanni Kucorin arjalaisen puhtaista piirteistä ja palaa myöhemmin availemaan neidon paidannappeja. Fannille syntyy tytär, Jolán. Ironista kyllä Führerin geenejä kenties kantava tyttö päätyy juutalaisen kirjoihin ja on vuosia myöhemmin Budapestissa joutua Auschwitzin-junaan. Hänet pelastaa kohtalon kolhima santarmialikersantti Elias Kujeda, mutta aika ei ole idealistien." (kirjaesittelystä WSOY:n sivuilta)

Péter Esterházyn Pitkin Tonavaa eli kreivitär Hahn-Hahnin katse -teoksesta (käännös: Hannu Launonen) otetaan syyskuussa uusi julkaisu ja lokakuussa WSOY julkaisee vielä Sándor Weöresin koottuja runoja. Kokoelma kantaa nimeä Kadonnut päivänvarjo (käännös: Hannu Launonen)

Siltala julkaisee lokakuussa Sándor Zsigmond Pappin teoksen Mitättömät elämät (käännös: Juhani Huotari). Teos on kiinnostava, sillä se ei sisällä vain yhtä kertomusta, vaan useita peräkkäisiä ja rinnakkaisia tarinoita, jotka valaisevat koko Romanian lähimenneisyyttä. Tarinat liittää yhteen vanha kerrostalo asukkaineen, joista jokaisella on oma henkilökohtainen historiansa, mutta jotka historiat kuitenkin punoutuvat köyden säikeiden tavoin yhteiseksi kertomukseksi. Varmasti huipputeos tulossa!!

Kansi: Timo Mänttäri

István Örkényltä ilmestyy 100 minuuttinovellia (Atena. Käännös: Juhani Huotari), joka on toinen, laajennettu painos vuonna 2002 ilmestyneestä kirjasta. Tänä vuonna István Örkényn syntymästä on kulunut 100 vuotta ja tästä syystä nyt teosta on laajennettu sisältämään 100 novellia. (STT) Örkényn groteski tyyli ja lyhyet vitsit kiehtovat. Kääntäjällä on näiden kanssa ollut haastetta, että hän saa välitettyä vitsit myös unkarilaista kulttuuria ja historiaa tietämättömälle suomalaislukijalle. Tätäkin teosta pitää odottaa syyskuuhun asti.

Lokakuussa ilmestyy tärkeä teos erittäin laadukkaassa Café Voltaire -sarjassa (Avain). Jos et ole tutustunut aiempiin osiin, joissa on esitelty brittiläistä, saksalaista ja ranskalaista nykykirjallisuutta, niin nyt on aika aloittaa. Tänä syksynä ilmestyy Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta (toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri) ja Ristiaallokoissa. Esseitä unkarilaisesta nykykirjallisuudesta (toim. Juhani ja Olga Huotari).

Kansi: Anna Virtanen

Tämä on häpeämätön mainos, sillä olen itse kirjoittanut yhden esseen Krisztina Tóthista tuohon Unkari-osaan. Tóthin ensimmäinen ja lisäksi ainoa suomennettu proosateos Viivakoodi (Avain, 2009) on uskomattoman taidokas novellikokoelma. Suosittelen varauksetta.

Café Voltairella on myös oma blogi, josta löytää ajankohtaisia kirjallisuusuutisia ja asiantuntevia kirja-arvioita.

Lapsillekin on tulossa kaksi unkarilaista teosta, molemmat uusintapainoksia: Karoly Reichin iloisesti, retrotyyppisesti kuvittama Hassut aakkoset -tietokirja (WSOY) ja  Ferenc Molnárin Koulupoikia (Otava).

Paljonpaljon unkarilaisia teoksia on jo julkaistu tai ilmestyy syksyllä ennen kirjamessuja. Itse asiassa ainakin 12. Lisäksi ainakin Vilmos Csaplár, Sándor Weöres ja György Spiró ovat tulossa messuvieraiksi.