12.2.2015

Millainen bloggaaja ei bloggaa?

Tätä olen joutunut kysymään itseltäni jonkin aikaa – oikeastaan jo yli vuoden. Olen jonkin verran saanut puhua julkisesti eri tilaisuuksissa kirjabloggaamisesta. Tietysti senkin vuoksi, että teimme Katjan kanssa Rivien välissä -kirjablogikirjan. Olen sivunnut enemmän ja vähemmän aihetta paneelikeskusteluissa, messuilla, lehtijutuissa, koulu- ja kirjastovierailuilla, kustantamoiden tilaisuuksissa, haastatteluissa. Kun puhun ja puhun ja puhun kirjoista kustannustoimittajana, on minulla myös tämä toinen roolini, eli harrastan virallisesti lukemista ja pidän avointa kirjablogia. Ja välillä tästä tulee nykyisin vähän falski olo, sillä en ole mikään kummoinen kirjabloggaaja, ainakaan enää, sillä ehdin oman ja muiden blogien pariin hyvin harvakseltaan.

Luen kyllä edelleen, mutta koko ajan enemmän ja enemmän vapaa-ajan kirjatkin ovat yhtä kuin työkirjoja. Varsinkin kun koko työkuvioni on niin moninainen ja virallista rajaa työ- ja vapaa-ajan välillä ei ole ollut enää vuosiin.

Viime viikolla olin puhumassa Ylen Aikaisen radio-ohjelmassa Lukurauhan päivästä kirjailija Karo Hämäläisen ja Otavan kustannustoimittajan Lotta Sonnisen kanssa. Minut esiteltiin ohjelmassa myös kirjabloggaajana, joka tietysti myös olen, mutta tunnen aina pienen vihlaisun sisimmässäni, sillä minua pätevämpiä kirjablogikentän tuntijoita olisi muitakin. Toki olen blogannut noin neljä ja puoli vuotta ja bloggaan edelleen, enkä ole suunnitellutkaan harrastuksen hylkäämistä.

Mutta.
Minulle bloggaaminen on aina ollut vahvasti yhteisöllistä ja aktiivista yhteisöön kuulumista, enkä enää pysty, vaikka kuinka haluaisin, enää samanlaiseen aktiivisuuteen kuin pystyin blogini alkuaikoina. Blogeja on tullut jo tuon meidän kirjammekin jälkeen runsaasti, ja samalla myös vanhoja  tuttuja on uinahtanut. Osa kyllä porskuttaa reippaasti vuodesta toiseen, oli elämä kiireistä tai ei. Hyvä näin. Kirja tarvitsee myös julkilukijansa ja blogikenttä myös kirjablogien moninaisen joukon.

Mutta.
Kirjoista kirjoittaminen ei ole ihan samanlaista kuin blogin alkuaikoina. En koe ehkä enää samanlaista tarvetta pureskella lukukokemusta monisanaisesti ja monilta eri kantilta. Olen vain niin iloinen, kun ehdin oikein ahmaista kirjan, josta en tee lehtijuttuja, jota en oikolue, josta en tee lausuntoa, jota en toimita, johon minun ei tarvitse ottaa kantaa millään tavalla kustannustoimittajana.

Ja sitten tuleekin vastaan tämä, kuinka paljon kirjablogini velvoittaa minua ottamaan kantaa siihen kirjoittavana (vertais)lukijana. Yli vuoden ajan olen jättänyt kirjoittamatta yli puolesta lukemistani kirjoista usein juuri ajanpuutteen vuoksi. Lukea ehtii helpommin kuin blogata, varsinkin kun haluan aina myös valokuvata bloggauksen oheen kirjasta jotain. Silti kerään bloggaamattomien legioonaa yöpöydälleni odottamaan omaa arvoistansa vuoroa. Eli yhä haluan kuitenkin blogatakin, sillä pääosin tämä on hyvin hauska harrastus.

Mutta.
Nykyisin on myös muita aivan yhtä rakkaita harrastuksia, jotka eivät liity lukemiseen. Esimerkiksi jos teen viikon jokaisena päivänä kirja-aiheisia töitä, niin välitauoilla ei tee mieli ottaa kirjaa käteen vaan painua lenkille tai salille. Kroppa ja mieli kiittää. Ja lisäksi työkirjat, sillä vireystila ja oma luovuus katoavat tyystin, jos kirjaimet alkavat hyppiä liikaa silmissä.

Mutta.
Minulla ei ole oikeastaan enää niin huonoa omaatuntoa bloggamattomista kuin oli vielä viime vuonna, sillä olen jo tottunut siihen, että blogini on välillä hunningolla mutta hyvin usein silti ajatuksissani. Käyn edelleen lukemassa säännöllisesti sopivina annoksina suosikkiblogieni juttuja. Minulle nykyään luontevampi tapa on kommentoida lyhyesti facebook-linkkauksen alle kuin enää kirjautua itse blogiin jutustelemaan. Tämä on selkeästi yleistynyt tapa myös muilla. Tiedän, että tännekin ajautuu aina välillä luottolukijoita kurkkimaan juttujani, kiitos teille kaikille siitä.

Haaveilen yhä päivästä, jolloin bloggaisin kaikki rästit pois. Tämä on jokin hassu fantasia, sillä en suhtaudu bloggaamiseen näin suorituskeskeisesti – enemmänkin kyse on eräänlaisesta flow-tilan kaipuusta. Mie en halua (enkä osaa/pysty/kykene) kirjoittaa kirjoja, olen hyvin mielelläni kustannustoimittaja ja kirjailijan tuki. Mutta blogini edustaa tällaista kirjallista leikkikenttää minulle, johon pistän vähän itseäni tekstiin ja hyvin paljon vain kirjan maailmasta syntyneitä ajatuksia suunnittelematta etukäteen lopputulosta. Tämäkin juttu vain lähti siitä, kun taas kerran tuskailin tuota kuvassakin näkyvää upeiden kirjojen pinoa ja mietin, miksen muka ehdi. Otin kameran käteen, nappasin kasasta kuvan Petja-kissan vieressä ja päätin purkaa vähän päällimmäisiä ajatuksiani tänne. Ja tekstiä onkin syntynyt jo aika mitalla.

Olen edelleen samaa mieltä kuin blogini alkuaikoina, silloin kun kirjoitin tuon esittelytekstin alkuluonnehdinnan itsestäni ja bloggaamisesta: Kirjablogi on edelleen minulle kiva harrastus. Ei vain enää niin aktiivinen.