Wilhelm Busch: Maks ja Morits

"Maks ja Morits, voi, voi teitä, kujeita kun ette heitä!"

Wilhelm Busch (1832-1908) oli saksalainen kirjailija ja taiteilija, joka on tunnettu opettavaisista ja aika roisista kuvakertomuksistaan. Hän oli ajan ilmiöiden terävä kriitikko, joka mielellään moitti tekopyhyyttä, itseriittoisuutta ja poroporvarillisuutta. Hän kehitti oman ilmaisutyylinsä, sarjakuvamaisesti etenevän kuvakertomuksen, johon liittyi riimitelty teksti.

Maks ja Morits on suomennettu ensimmäisen kerran 1918 ja tarina pitää sisällään seitsemän kertomusta kahden pojanviikarin julmista kepposista. Koko teksti on kirjoitettu loppusointuisilla säepareilla. Kirjalla on kulttiasema kotimaassaan Saksassa ja se on varsinainen jekkuilukulttuurin symboli. Kertoja moralisoi kyllä tarinoissa Maksin ja Moritsin tekoja ja yrittää ohjeistaa lukijaa siitä kuinka tärkeä koulutus on ja aikuisia tulee kuuliaisesti kuunnella. Moraalisaarna tuntuu huumorin ja groteskiuden takia olevan silti ennemminkin opetuskirjojen parodia kuin opetuskirja itsessään.

Oman muistini mukaan lapsena luettaessa teoksen huumori ylitti silti sen opetuksellisen tason. Minusta oli jännittävä nähdä ja lukea, mitä kaikkea kamalaa kyläläisille tapahtuu poikien tekemien kepposten takia. Oletettavasti juuri tarinoiden irvokkuus ja raakuus kiehtoi minua nuorena. Silti oli jotenkin helpottavaa, että pojat lopulta saavat rangaistuksen kolttosistaan. Olisipa minulla näihin hetkiin siunaantunut jo omia lapsia, niin pääsisin testaamaan tarinoiden rytmiä ja huumoriarvoa heillä.

Onko joillekin teistä luettu tätä pienenä ääneen? Siinä on mukava rytmi ja tuntu, kun kuuntelin sitä illalla ääneen luettuna. Ovatko Maks ja Morits teille tuttuja lapsuudesta ja lukisitteko sitä omille lapsillenne?


"Pahuudell' ei kauas päästä!"

Maksin ja Moritsin kepposet kostautuvat lopulta heidän omaan niskaansa ja mylläri jauhaa poikaraasut jyviksi. Kukaan kyläläisistä ei jää suremaan heidän kohtaloaan, eikä pojilla vaikuta olevan edes vanhempia. Ajankuva näkyy ainakin siinä, että Maks ja Morits räjäyttävät opettajansa herra Killin piipun ja opettajan naama nokeutuu aivan mustaksi. Hänestä tulee kaikkien mielestä pelottavan näköinen mustamies, eikä voi enää toimia opettajana. Jäin myös miettimään, että olisikohan 1800-luvulla voitu tehdä samankaltaista tarinaa tyttöriiviöistä, pahanteko kun tuntuu olevan edelleenkin sallitumpaa pojille kuin tytöille.

Samassa Otavan julkaisemassa kokoelmassa löytyy myös muista Buschin tarinoita: Hans Hokkisääri, Lippi ja Lappi ja Sen pituinen se.

Wilhelm Busch: Maks ja Morits ja muita kertomuksia. Otava, 1989. Sivuja: 190 (koko kokoelmassa) Suomentanut: Kalle Väänänen