9.11.2010

Lastenkirjavinkkejä kaipaillaan..

Hei te kaikki ihanat blogini lukijat, tarvitsisin vähän neuvoja. En ole juurikaan lukenut lastenkirjoja, mutta nyt kyselisinkin teiltä lukuvinkkejä. Kirjan tulisi olla 2000-luvulla ilmestynyt ja kotimainen. Koska tämä kirja tulee olla luettuna Oudot perheet- luentokurssille, jossa esseen kysymyksenasettelukin ohjaa perhe tai perheettömyys-kirjojan pariin, niin toivoisin että kirjassa puhuttaisiin erilaisista perheistä. Miten nykylastenkirjallisuus esittää lasta ympäröivän todellisuuden ja hänen suhteensa siihen? Onko lapsella aina perhe? Näitä kysymyksiä pitäisi pyöritellä esseessä ja kirjaa lukiessa.

Tottakai menen sitten itsekseni kirjastoon etsimään sopivia, mutta ajattelin käyttää tätä blogianikin kyselykanavana, koska me kaikki luemme erilaisia kirjoja ja joidenkin talouksissa voidaan lukea paljonkin lastenkirjoja. Kaikki perhekuvaukset siis käyvät, heteroperheet, sateenkaariperheet, perheettömät lapset, uusperheet jne.. Kiitos paljon vinkeistä etukäteen!!

Laitoin varaukseen Tapani Baggen Finlandia Junior ehdokas kirjan Maalla. Tuleepa samalla luettua jotain Baggelta, koska hänet viime viikolla "tapasin" dekkariluennolla.

Hesarista poimittu:  
Tapani Baggen kirjoittama, Hannamari Ruohosen kuvittama lastenkirja Maalla (Tammi) kertoo matkasta mummolaan, jossa mummoa ei enää ole. Vaikka aiheena on kuolema, kirja ei raadin mukaan ole raskasmielinen – päinvastoin. 

TODELLA PALJON KIITOKSIA VINKEISTÄ! Näitähän lukee mielellään ja laajentaa omaa lastenkirjatietoutta. Toivottavasti monet löytävät uusia lukuvinkkejä tästä. :)

15 kommenttia :

  1. Voi sun ajoitusta! Mulla on nyt kiire...

    Siis teen ennen joulua lastenkirjoja ja olen tehnyt niitä pitkin matkaa.

    Nyt nopeasti ei tule mieleen yksinhuoltajaa kuin Maikki Harjanteen Jason -sarjasta. Jatkan aihetta, jos ehdin...

    VastaaPoista
  2. En osaa antaa kirjavinkkiä, mutta tunnetko Lastenkirjahylly-blogin? http://lastenkirjahylly.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Lähipiirin 3-10-vuotiaat lukevat kaikki Tatua ja Patua. (Ja aikuiset kans). Ainakin outoa, koska ovat kotoisin Outolasta. Mutta ei heillä taida perhettä olla - kahdestaanko veljekset tosiaan elelevät, nyt alkoi huolestuttaa? Ainakin serkku heillä on Helsingissä.
    Tiina Nopolan & Mervi Lindmanin Siiri-kirjat ovat valloittavia myös. Siirillä on perusperhe ja laaja kaveripiiri sekä naapurusto sen jatkeena.

    VastaaPoista
  4. Ikiliikkuja Timjami kertoo ainakin siitä, millaista on liikkua kahden kodin välillä...

    Salla Savolainen on tehnyt kuvakirjan, jossa käsitellään erilaisia koteja. Myös perheet ovat erilaisia, vaikka näkökulma on pikemminkin monikulttuurisuudessa. En nyt yhtäkkisesti saa millään kirjan nimeä mieleeni, vaikka kansi onkin kirkkaana mielessäni.

    Aika hauska, mutta vanha klassikko Onneli ja Annelikin tähän kyllä sopisi: tytöthän asustelevat ilman vanhempiaan.

    Jos tulee vielä muuta mieleen, laitan lisävinkkejä, tässä muutamia kuitenkin nopeasti.

    VastaaPoista
  5. Tatu ja Patu on mielettömän loistava sarja. Samoin Risto Räppääjät (Nopola). Risto asuu tätinsä Rauhan kanssa ja etenkin sarjan ekoissa osissa puhutaan jonkin verran tästä asumisratkaisusta. Muistaakseni Riston vanhemmat ovat Afrikassa tutkimassa rumpukulttuuria tjsp.

    Ei-sarjasta suosikkini on Juha Itkosen Taikuri Into Kiemura. Se ei kyllä liity perheisiin, vaan ammatteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti kirjailija on JUKKA Itkonen ja nyt runot ovat ilmestyneet myös lauluina levyllä Into Kiemura ja muita ammattilauluja tasatunnein.

      Poista
  6. Voi kuinka ilahduinkaan näistä vinkeistä!!! Kiitos oikein hurjan hurjan paljon!

    Teen kirjastoreissun huomenissa tämän listan kanssa.

    VastaaPoista
  7. Paljon olet saanutkin vinkkejä. Mahdankohan ehtiä antaa omani?

    Mieleeni tulivat Tove Appelgrenin Vesta-Linnea-kirjat, joissa on uusperhe. Aiheet ovat muutenkin aika arkojakin, vaikka kirjat sinänsä ovat hauskoja ja Salla Savolaisen kuvitus sopii Appelgrenin teoksiin niin hyvin. Joskus tunnen olevani kuin Vesta-Linnean hirviöäiti ;-)

    Leena Virtasen kirjoissa päähenkilönä on Kiinasta adoptoitu Xing-tyttö.

    Ydinperheitä on mm. Nopoloiden Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoissa, Maikki Harjanteen Mintuissa sekä Kristiina Louhen Aino-kirjoissa.

    Tuli muuten mieleeni, etten muista yhtään sateenkaariperhettä suomalaisista lastenkirjoista. Hmm.

    VastaaPoista
  8. Mä suosittelisin Siiri Enorannan molempia kirjoja, mutta ne taitavat olla vähän vanhemmille tarkoitettuja. Ja siinä ensimmäisessä on muuten päähenkilöllä kaksi isää. :) Ehkä kurssille sopisi kuitenkin paremmin Enorannan uusi, Nukkuu lapsi viallinen. Kurkkaa mun blogiin. :)

    VastaaPoista
  9. Sateenkaariperheiden sivuilla on lista sateenkaariperheitä käsittelevistä lastenkirjoista. Suuri osa on englanniksi, mutta muutamia pioneeritapauksia löytyy myös suomeksi. :)

    VastaaPoista
  10. Ja täältä löytyi vielä hienompi lista, kun innostuin etsimään.

    VastaaPoista
  11. Moi,

    Tentittyäni lastenkirjojen aineopinnot 3- ja 1,5-vuotiaiden pienokaisten johdolla suosittelisin ainakin seuraavia:

    - Katajavuori – Savolainen: Mennään jo kotiin (Tammi 2007)

    - Havukainen - Toivonen: Tatun ja Patun Suomi (Otava 2007)

    Viimeksimainitusta erityisesti s. 37-43 - "...on aika ottaa selvää, miltä näyttää suomalainen arki 2000-luvulla".

    VastaaPoista
  12. Hannu Mäkelän Miisan uusi perhe -kirjassa käsitellään avioeroa. Noissa Baggen Kaisa-kirjoissa (joista uusin on tuo Maalla) tyttö asuu yh-isänsä kanssa, äiti muualla. Sari Peltoniemen Kukka Kaalinen -kirjoissa vanhemmat pyörivät maailmalla tutkimusmatkailijoina ja Kukka Kaalinen asustelee sekalaisessa kommuunissa ihan muiden aikuisten kaitsemana.

    Jälkimmäisestä tulee hakematta mieleen myös Peppi Pitkätossu.

    Lumiomenan suosittelemat Vesta-Linneat ovat kyllä mahtavia. Samoin Leenan muistamat Jasonit (kirjailija on tosin Camilla MIckwitz, ei Harjanne).

    Nämä tuli ekana mieleen.

    Karoliina

    VastaaPoista
  13. Anneli Kannon lasten- ja nuortenkirjatuotantoa suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
  14. Juu, samat kirjat meilläkin pyörivät lasten suosikkeina (Tatut, patut ja muut), mutta jäin miettimään, että mikä mahtaa olla uusperheistä kirjoittavien taustat. Onko kirjoittajina eron lapsena kokeneita ihmisiä? Päästäänkö kirjoissa siis ihan oikeasti lapsen tasolle... Tuli tämä mieleen eroperheen lapsena. Tätä aihetta kun hyssytellään eroavien aikuisten eduksi liian usein.

    -Riikka

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!