24.11.2010

Ville Ranta: Ohjeita rakastaville

"Mä vain haluan olla sun kanssa aina ja koko ajan"

Kuvanäytteeni on Ville Rannan sarjakuvakirjasta Ohjeita rakastaville (Asema, 2010). (Kuva otettu nettisivuilta.) Hänen aiemmin julkaistu Kajaani-kirjan ranskannos L'Exilé du Kalevala on valittu Ranskassa Angoulêmen kansainvälisen sarjakuvafestivaalin pääkilpailusarjaan, jossa joukko vuonna 2010 ilmestyneitä kirjoja kilpailee vuoden parhaan sarjakuvateoksen palkinnosta. Angoulêmen Sélection officielle on Euroopan arvostetuin palkintosarja.

En ole tätä Kajaania vielä lukenut, mutta olen kuullut siitä valtavasti kehuja, varsinkin sisareltani, joka keräilee suomalaisia sarjakuvakirjoja. Hän myös itse piirtää päiväkirjaansa, jota en ole tietenkään päässyt koskaan lukemaan, mutta Rannan sarjakuvamuotoon kirjoitettua blogia seurailen. Kajaanista on tehty arvio myös Kertomus jatkuu blogissa.

Ohjeita rakastaville on pikemminkin vihkonen kuin sarjakuvakirja ja teoksen nimi kummastuttaa minua kovasti. Onkohan Ranta halunnut jotenkin laitettua oman nimensä myös teokseen, sillä muuten en ymmärrä nimivalintaa. Kyseisessä teoksessa kun ei kuitenkaan anneta ohjeita, vaan kuvataan pikemminkin kohtauksia kahden nallen rakkauselämästä. Nallet kärvistelevät riittämättömyyden tunteen, mustasukkaisuuden ja epäluulon välimaastossa, silti toisiaan syvästi rakastaen. Aluksi oli aika häkellyttävä nähdä näin ronskia tyyliä nallehahmoille piirrettynä, mutta tietynlainen pikkutuhmuus kuitenkin puri minuun.

Dialogi on nokkelaa ja piirrostyylikin kiehtoo, mutta silti vihkonen tuntuu selvästi välityöltä. Ohjeita rakastaville on tehty Asema Kustannuksen 10-vuotis syntymäpäivien kunniaksi lahjaksi kustantamolle ja sarjakuvan ystäville.

Ville Ranta: Ohjeita rakastaville
Asema, 2010
Sivuja: 44

1 kommentti :

Kiitos kommentistasi!