Kirjallisia vinkkejä ja linkkejä

Kuva

Bloggasin jo aiemmin radion kirjaohjelmista, mutta koska olen kirjoihin ihan höperöitynyt, niin kuuntelen paljon kirjoihin liittyviä keskusteluja nettiradioista ja mieluiten lataan ne omalle mp3-soittimelleni. Ajattelin vähän listata kiinnostavia kirjallisia vinkkejä ja mieluusti otan vastaan sellaisia, joita en ole itse löytänyt. Tässä postauksessa vilisee linkkivinkkejä. :)

Olen tosi kiinnostunut kirjakeskusteluista ja niistä saa mukavaa vastapainoa omaan lukemiseen, harrastukseen ja kirja-alalle halajavan opiskelijan tietotaitoon. Innostus kirjoja kohtaan ei siis kohdistu pelkästään lukemiseen, vaan käyn mielelläni kuuntelemassa kirjailijoita, kuuntelen ja katselen kirjaohjelmia ja luen monien ihanien kirjaihmisten blogeja. Kustantamot päivittävät myös facebook-sivuillaan hyviä vinkkejä, missä heidän kirjailijat ovat puhumassa.
Tässä joitain linkkejä, joista itse pidän.





Kuunnelmat:

Marja-Leena vinkkasi tänään, että on enää 10 päivää aikaa kuunnella Peter Franzénin lukemana hänen uutuusteoksesta Tumman veden päällä (klik). Kävin heti lataamassa kaikki osat koneelleni, josta siirrän ne kuunneltavaksi soittimelleni. Olen kirjan jo lukenut ja siitä tehnyt myös arvion, mutta kirja kiinnostaa kuulla myös kirjailijan itsensä lukemana. Suosittelen lataamaan podcastit koneelle, mikäli ette ehdi kuunnella suoraan koko kirjaa ennen määräajan umpeutumista.

Toinen kuunnelmavinkki(klik) liittyy Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -teokseen. Lukijana on iki-ihana Vuokko Hovatta. Hän on lukenut vasta kaksi osaa kirjasta. Lisään kuunnelmat koneelle klikkaamalla hiiren oikealla napilla mediatiedoston kohdalla ja tallennan kohteen levylle. Minulla on koneella erikseen oma kansio näille kirjasarjoille.

Ylen radioteatterin päivittäisluentana voi kuunnella suomalaisia klassikkoromaaneja. Tulossa on mm. Minna Canthin Hanna, jota odotan erityisesti. Äänikirjat löytyvät Areenalta (klik)
"YLE Areena tarjoaa suomalaisten kirjailijoiden klassikkoteoksia äänikirjoina kuunneltavaksi ja ladattavaksi milloin tahansa. Tällä hetkellä YLE tarjoaa ladattavaksi kahdeksan klassikkoa, mutta määrää lisätään tästä lähtien kahden teoksen verran kuussa."

Ylen Elävästä arkistosta (klik) voi puolestaan kuunnella audioleikkeitä Suomen kirjallisuuden historiasta.


Kirjakeskustelut:

Lataan kuunneltavaksi myös Ylen kirjakerhon keskusteluja. Pidän Seppo Puttosen tyylistä kauheasti ja olen ennenkin tunnustanut olevani hänen suoranainen faninsa. Seuraan Aamun kirjan televisiointeja ja lisäksi kuuntelen iltaisin näitä keskusteluja soittimeltani.

Vielä on jonkin aikaa mahdollista kuunnella ja ladata seuraavat kirjakerhon keskustelut:

- Essi Tammimaa: Paljain käsin ja Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri, joista olen lukenut Tuurin teoksen ja tehnyt siitä arvion aiemmin (klik)
- Antti Leikas: Melominen ja Pia Pesonen: Urho Kekkonen straßejoista olen lukenut Leikaksen teoksen (klik)
- Jaakko Yli-Juonikas: Uneksija ja Janne Oras: Tähtien suojatti. Luin Uneksijan ja tein siitä arvion (klik)

Tulossa on ihanista naiskirjailijoista keskusteluja, mm. Alice Munro, Carol Shields, Herta Müller ja Margaret Atwood saavat omat ohjelmansa.

Lisäksi pidän Nadjan huone- ohjelmasta, mutta valitettavasti niitä ei saa ladattua soittimelleni. Kuuntelen kirjaohjelmia mieluusti juuri liikkuessa tai ennen nukkumaanmenoa.

Yle Kirjakerholla on myös omat facebook-sivustonsa, jonka kautta hyvin tiedotetaan kirjaohjelmista niin television kuin radion puolella.


Television kirjaohjelmat:

- Kirjakausi (vajaan puolen tunnin ohjelmia kirjoista hyvin erilaisten lähestymistapojen kautta.)
- Kirjamaa (matkataan ympäri Suomea kirjojen ja kirjailijoiden perässä. Sarja on tosin päättynyt, mutta pari viimeisestä jaksoa näkyy vielä netin kautta. Teema uusii vielä kaikki osat, lähetysajat näkyvät linkissä)
- Aamun kirja (Yle Areenan kautta näkyy vanhoja keskusteluja)


Muita kivoja:
- Kirjastokaista
- Helsingin juhlaviikkojen kirjailijablogi
- Maailmankirjat
- Grafomania
- Kirjailijoiden blogit, joista listausta Parnasson sivulla
- Lukukeskus
- Prosak- proosaklubi
- Kiiltomato
- Nuoren Voiman liitto
- Lumooja - Virkee kirjallisuuslehti
- Kirjavideo
- Kirjaseuranta

Ihania kirjablogeja voi katsella tuon blogini oikeassa laidassa löytyvän listan kautta.

Kirjojen nimistä

Kirjailija joutuu miettimään teokselleen sopivan nimen, mutta nimen pitää silti olla uniikki ja mieleenpainuva. Tietokirjoissa ei kuitenkaan samalla lailla patentoida kirjojen nimiä. "Suomen luonto" löytyy useamman tietokirjan kannesta. Nimen perusteella valitaan usein luettavaa, sen lisäksi nopeasti mielenkiinnon kiinnittäviä asioita ovat luonnollisesti kirjailijan nimi ja kansikuva. Nimen täytyy siis oikeasti olla hyvä ja lukijoita vetoava.

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja suosii yhden sanan nasevia otsikoita, kuten Pölkky, Uuni, Raja ja Kohti. Mie olen puolestani hullaantunut kotimaisiin modernistisen ajan kirjojen nimiin. Nämä pitkät ja mielenkiintoiset nimet valittiin tuohon aikaan tekstin seasta. Niissä on jotain ilottelevaa ja rohkeaa. Toki hyviä nimiä syntyy minä aikana vain, esimerkiksi Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta on todella nerokas.

Minua häiritsee, jos kirjailija on valinnut melko samanlaisia nimiä kirjoilleen. Olen lukenut esimerkiksi Pirkko Saisiolta teokset Tunnottomuus, Voimattomuus ja Kohtuuttomuus, mutta en erota edelleenkään,  mikä tarina kulkee minkäkin otsikon alla. Yksi näistä on näytelmäteksti ja kaksi romaaneja ja pidin kyllä kaikista omalla erityisellä tavalla, mutta en erota niitä nimien perusteella toisistaan. Nämä vain yhtenä esimerkkinä.

Minua miellyttäviä kirjojen nimiä ovat esimerkiksi:

Tällaisia aatoksia heräili, kun katsoin kirjahyllyäni. Mukavaa viikonloppua kaikille!!

Kustantamoiden palkitut tähdet

Teos on voinut juhlia tänä talvena, sillä Helsingin Sanomain esikoiskirjailijapalkinto meni Alexandra Salmelan kirjalla 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Mikko Rimminen puolestaan pokkasi Nenäpäivällä Finlandia-palkinnon. Monika Fagerholm sai Pro Finlandia- mitalin.

Kalevi Jäntin palkinto meni Elina Hirvosen romaanille Kauimpana kuolemasta (Avain), Marko Hautalan Käärinliinoille (Tammi) ja Harry Salmenniemen runoteokselle Texas, sakset (Otava).

Onnitteluita kirjailijoille satelee joka suunnalta, mutta eiköhän sinne vielä kahdet onnittelut mahdu joukkoon. :) Kirjabloggaaja lukukavereineen onnittelee!

Olen opintojeni myötä kiinnostunut seuraamaan enemmän suomalaisen kirjallisuusmaailman menoja; ehdokkuuksia, palkintoja, käännösoikeuksien myyntejä jne. Katselen netistä kustantamoiden ensi kevään katalogeja ja unelmoin kaikkien kirjojan lukemisesta. Kiinnostavia ovat myös ne kirjat, joita ei palkintopalleilla näy.

Elina Hirvonen & Anu Silfverberg: Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja

"Tekstiä voi houkutella esiin piiloistaan erilaisilla kikoilla"

Olen opiskellut tämän syksyn kirjallisuuden lisäksi myös kirjoittamisen sivuaineopintoja Jyväskylän yliopistoon monimuoto-opintoina. Tarkoituksena on saada kirjoittamiseen valmiuksia, oppia erilaisista kirjoittamisen lajeista ja tarttua toimeen. Aika pitkälle luetaan teoriakirjallisuutta ja niiden perusteella kirjoitetaan tehtäviä, mutta myöhemmin on luvassa vapaampaakin kirjoittamista. Olen tehnyt vasta peruskurssin ja mediaopintoja. Tänä syksynä on luvassa vielä tietokirjoittamisen ja lyriikan kurssit.

Mutta kirjoittamisesta innostuin nyt uudella, konkreettisemmalla sykkeellä kun sain käsiini Elina Hirvosen ja Anu Silfverbergin teoksen Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja (Avain, 2010), josta olen eilen ollut kuuntelemassa Avaimen tilaisuudessa ja intoillut viime viikolla lyhyesti Viikon luettuja kirjoja listatessani. Kirja on todella helppolukuinen verrattuna mihinkään aikaisempiin kirjoittamisen oppaisiin, silti olematta mitenkään yksinkertaistava ja mutkia suoristava. Kirjoittaminen tapahtuu lause kerrallaan, mutta teos on nimensä mukaisesti harjoituskirja kirjoittamisesta haaveilevalla ja uusia keinoja työhön tarttumiseen etsivälle kokeneemmalle kirjoittajalle.

Teoksen sataa harjoitusta tasapainoittaa 24 kirjailijan vinkit, mitä he ajattelevat kirjoittamisesta ja miten saavat konetta käyntiin, kun meinaa bensa loppua. Aloittelevalle kirjoittajalle tämä on helpottava tieto, neromyytit murtuvat, oikeilla kirjailijoillakin on vaikeuksia tarttua toimeen ja eivät hekään synny suuren lahjakkuuden kanssa, jossa toimitaan vain inspiraation varassa. Kirjoittaminen on rankkaa työtä, mutta sitäkin antoisampaa luovaa työtä, joka palkitsee itse tekemisellä, koska harva kirjailija Suomessa pääsee kultasampoon käsiksi kirjamyynneillä. Ajattelin lukiessani, että kirjan vinkkejä voi silti soveltaa mihin tahansa luovaan työhön. Vaikka varsinaisesti siinä on sata erilaista keinoa tuottaa tekstiä, niin samoja keinoja voi ajatella vaikka uutena lähestymistapana säveltämiseen ja valokuvaamiseen. Työ ei ole luovalla alallakaan aina ruusuilla tanssimista, mutta eri keinoin voi tehdä siitä sujuvaa. Varsinkin silloin kun edessä on tyhjä paperi ja sekava mieli.

Sata sivua on jaettu vinkkien osalta yhdeksään osa-alueeseen. Esimerkiksi teoksesta löytyy harjoitustekniikoita käynnistää kirjoittaminen tajunnanvirtakirjoittamisella ja saada näin mielessä edestakaisin seikkailevat ajatukset paperille ja puhdistettua mieltä ennen kirjoittamista tai saada siten yllättäen ajatuksenpätkästä kiinni. Miten voit havainnoida ympäristöä ja ottaa sieltä ideoita kirjoittamiseen. Koskaan ei voi tietää, millaisen tarinan saa esimerkiksi salakuuntelemalla ratikassa toisten keskusteluja ja sitä itse eteenpäin jatkaen ja ympärille tarinan rakentaen. Itse koin hyödylliseksi ideoiden metsästykseen annetut harjoitukset ja miten voidaan rakentaa henkilöhahmoja ja visuaalistaa tarinaa.

Parasta tässä tekstintekijän harjoituskirjassa oli, että kaikki vinkit olivat toteuttamiskelpoisia ja osa jopa niin yksinkertaisia, että sitä ihan hämmästyi, miten tämmöistäkään ei ole itse keksinyt miettiessään tekstin syntymisen vaikeutta. Esimerkiksi yksi suosikkini oli vinkki, jossa kehotettiin ottamaan joku itseä kiinnostava valokuva esiin ja kirjoittamalla siitä ylös kuvan värimaailmaa, millaista ääntä voisi kuulua ja miltä kuvassa tuoksuu. Mitä musiikkia voisi kuulua ja mitä joku voisi sanoa, entä mitä tapahtuu ennen ja jälkeen kuvanottohetken. Tällä tavalla kun lähtee kuvaa purkamaan tekstiksi sitä tuli ainakin itsellä paremmin hahmotettua visuaalisuus kerronnassa ja se mikä on tarpeellista sanoa tunnelman välittämiseksi. Tämä voisi toki toimia myös toisinpäin.
Myös monet muistutustekniikat auttavat saamaan tekstiin todenperäisyyttä, miltä tuntuu toisen ihmisen kosketus, millaista oli riidellä, miten kuvailisit tuttaviasi yhdellä lauseella jne..

Kirjallisuudenopiskelijalle, joka pitää kirjoittamisesta, oli mukava huomata kuinka paljon neuvottiin lukemaan toisten tekstejä ja miettimään niiden rakenteita, henkilöhahmoja, kerrontaa, aikatasoja jne. Sitähän teen melkein päivittäin.

Tekstinäyte:
"Varastettu virke.  Etsi runo tai romaanin viimeinen virke, joka on mielestäsi hieno. Ota se oman tekstisi ensimmäiseksi virkkeeksi. Kuuntele millainen rytmi ja sävel virkkeessä on ja yritä jatkaa sen tunnelmaa mukaellen. Unohda alkuperäinen ja katso minne tarina vie. Sinulla on aikaa 15 minuuttia. Saata teksti siinä ajassa jonkinlaiseen päätökseen."

Elina Hirvonen & Anu Silfverberg: Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja.
Avain, 2010
Sivuja: 157

Elina Hirvonen: Afrikasta

"Paha olo tuntuu tekopyhältä"

Olen löytänyt kirjan, jota en noin vain hotkaisekaan. Kädessäni on teos, josta piti 50 sivun jälkeen tulla jo kirjoittamaan blogiini. Kirja ei ole proosaa, vaan kokoelma Elina Hirvosen muistiinpanoja vuosilta 2007–2009, kun hän oli Afrikassa.

Afrikasta on jotain, mitä en ole aikoihin lukenut.

Herättelevä ja aiheuttaa pahaa oloa, mutta niin että Hirvonen tulee läheiseksi ja hänen kirjoituksensa helpottaa. Tuntuu, että päähän nousseet ajatukset, jotka vaihtelevat surullisuudesta ihasteluun, ovat tärkeitä ja lukeminen vie minut vahvemmin tähän maanosaan, kuin aiemmat matkani Egyptiin ja Tunisiaan.

Muistiinpanot on julkaistu aikanaan Vihreä Lanka -lehden blogissa, Hirvosen asuessa Sambiassa miehensä kanssa. En ole aiemmin näihin teksteihin törmännyt ja jokainen niistä vaivaa minua. Vaivaa niin, etten saa edes blogiini kirjoitettua sitä tunnelmaa, minkä vallassa nyt olen. Osuvin on kuitenkin lause, jonka lainasin otsikkoon: "Paha olo tuntuu tekopyhältä".

Kuulun ihmisiin, joita saattaa hivenen huvittaa kuullessaan, jos joku amerikkalainen yliopisto-opiskelija ei tiedä esimerkiksi sitä, missä Englanti sijaitsee. Silti olen suomalainen yliopisto-opiskelija, joka ei tunnista Afrikan eri maita kartalta. Sitä voi elää kuin kuplassa ja erehdyttää itsensä ajattelemaan, että kaikkialla Afrikassa on samanlaista, köyhyyttä, sodan runtelemia ihmiskohtaloita ja vesipöhöttyneitä nälkää näkeviä aidsiin sairastuneita lapsia.

Vaikka Afrikasta puhuu myös näistä asioista, on siinä niin paljon muutakin. En pystynyt lukemaan koko teosta kerrallaan, vaikka se on helppolukuista, täsmällistä ja olen selvästi kohderyhmää. Haluan ajan kanssa miettiä lukemaani, sillä paljon pureksittavaa teos antaa.

En ole vielä lukenut Hirvosen teosta Kauimpana kuolemasta, mutta tekstinäytteeni Afrikasta sivuilta liittyy samaan teemaan: "Mikä on kauimpana kuolemasta? Se on ajatusleikki, jota harrastamme ystäväni kanssa. Mietimme asioita ja esineitä, jotka tuntuvat olevan olemassa vain siksi, että unohtaisimme kuoleman. Molempien suosikki on lentokoneiden istuinten taskuissa oleva lentoyhtiöiden lehti. Se tuntuu luonnolliselta valinnalta: Ihmisjoukko, joka leijuu ohuen peltihäkkyrän sisällä kymmenen kilometrin korkeudessa, on pidettävä rauhallisena. Mikä sopisi siihen paremmin kuin kiiltäväkantinen lehti, jossa on kuvia hajuvesipulloista ja Alexander Stubbista hymyilemässä? Leikkiä jatkaessa tulee olo, että koko kulutuskulttuuri perustuu tarpeeseen kieltää kuolema. Tietoisuus, että jonakin päivänä minua ja rakkaitani ei enää ole, on edes vähän helpompi unohtaa maailmassa, johon kuuluu kultahipuilla täydennettyjä kasvovoiteita ja kauniisiin purkkeihin pakattua sormisuolaa. Afrikassa kuolemaa ei pääse pakoon millään. Teiden reunat ovat täynnä ruhjoutuneita autonraatoja. Ihmiset peruvat tapaamisia hautajaisten takia. Lehdet ovat täynnä kaksikymppisinä kuolleiden ihmisten muistokirjoituksia. Jokaiselta on kuollut monta läheistä, joku on sairas eikä saa hoitoa. Rikkaille tarkoitetuissa ostoskeskuksissa päivystävät aseistetut vartijat, ja niiden edustalla pyörivät orvot lapset. Kuoleman jokapäiväisyyteen on vaikea suhtautua. Täällä asuva eurooppalainen ystäväni epäilee, että lapsen kuolema ei tunnu afrikkalaisesta äidistä yhtä pahalta kuin eurooppalaisesta. Ei voi tuntua, koska kuolemaa on niin paljon." 

Onko kukaan teistä muista tarttunut vielä tähän Hirvosen "uusimpaan"?

Blogi toimii hyvin kirjanakin. Kantava perusajatus pysyy elämänuskoisena ja optimistisena. Hirvonen antaa lukijalle paljon itsestään ja kirjoittaa myös omista ennakkoluuloistaan ja virheistään. Eikä saarnaa.

Elina Hirvonen: Afrikasta – muistiinpanoja vuosilta 2007–2009