Juhannusdekkarit: Tenhunen, Tenhunen, Tenhunen

Eeva Tenhunen:
Mustat kalat (1964) , Keisari seisoo palatsissaan (1971) , Nuku hyvin, Punahilkka (1973)
Alkuperäinen kustantaja: WSOY
Kirjan julkaisija nyt: Crime Time
Sivuja yhteensä: 587
Mistä minulle: ostettu Elisa Kirjan sivuilta
Luettu: juhannuksena Berliinissä, sähkökirjana
Kotimainen laatudekkari


Juhannuksena halusin lukea jonkun kivan dekkarin ja minulle oli pariinkin otteeseen suositeltu Eeva Tenhusen tuotantoa. En oikeastaan tiennyt kirjoista kauheasti, vaikka olen jopa lukenut arvioita niistä, mutta jostain syystä en ole sen kummemmin painanut hänen nimeään mieleeni. Mutta hyvä ystävä ja työkaveri suositteli niin ponnekkaasti kotimaisia laatudekkareita, joissa on juuri oikeanlainen tunnelma ja kirjassa keskitytään Agatha Christien romaanien tavoin rikosten psykologiseen puoleen ja jotka on vielä hyvin kirjoitettu, joten latasin sähkökirjan iPadiin varsin suurin odotuksin. Enkä pettynyt. Minun ei ollut tarkoitus lukea kuin yksi, sillä harvoin luen peräkkäin samalta kirjailijalta monta teosta, mutta tarinan imu oli niin kova, että halusin ehdottomasti lukea heti lisää.

Mustat kalat on esikoisromaani, jossa murhatapauksia tutkii nuori opiskelijatyttö Liisa Rautasalo ja komisario Martti Halla. Miljöönä toimii salaperäinen Olavinlinna, jossa Liisa työskentelee turistioppaana ystäviensä kanssa. Liisa löytää kesken opaskierroksen juuri kihlautuneen työkaverinsa murhattuna ja joutuu tahtomattaan mukaan murhamysteerin tutkimuksiin. Minua viehätti romaanissa se, että kirja ei ollut ikävuosien kertyessä väljähtänyt, vaikka erityisesti dialogeissa ja ihmistenvälisissä suhteissa näkyi ajan henki. Tittelitietoisuus, kohteliaat puhuttelutavat, nuorten naisten kapina yhteisön odotuksia vastaan. Ja vaikka loppusuoralla arvasin murhaajan, oli se nimenomaan hyvin rakennetun tarinan ansiota, lukija pääsee mukaan tutkimuksiin. Komisarion loppupuheenvuoro muistutti niin Christien tyyliä, että olin pakahtua innostuksestani, sillä tiesin, että vaikka syitä tuntuu löytyvän yhdelle jos toiselle murha-aikeisiin, lopulta silmukka kiertyy juuri sen murhaajan ympärille, jonka uskoinkin teon tehneen.
Muita blogiarvioita: Ja kaikkea muuta, Alice in Bookworld, Kirjojen tomutusta, Illuusioita.

Keisari seisoo palatsissaan latautui lukulaitteeseeni saman tien ja olin iloinen, että tässäkin teoksessa kertojana on Liisa. Myös Martti Halla tutkii murhatapausta, joskin kesälomallaan. Liisa on saapunut poikaystävänsä kotitilalle tekemään tutkimusta tämän isoisästä Erik Bannerista. Tätä (minua!) gradunsa kanssa aikataulutanssia tempovaa kirjallisuudenopiskelijaa viehätti Liisan melko biografinen tutkimusote, hänen tutkiessaan kuuluisan kirjailijan tuotantoa. Mutta ei Liisakaan tutkimustaan ennätä juuri tehdä, kun sukuskandaalien selvittämisessä menee oma aikansa. Kuka murhasi epämiellyttävän Astan? Kaikilla on syy inhota sukuun naitua kirjallisuudentutkijaa, joka ei halunnut kunnioittaa hautarauhaa. Komisario Hallan kanssa Liisa löytää monta yhteistä säveltä ja tällä kertaa murhamysteerin ratkaisu yllätti lukijan. Tai kun se selvisi, tuntui lopputulos päivänselvältä. Olin ehtinyt tosin syyttää jo niin montaa, kerran osuen oikeaankin,sillä menneisyyden luurangot kolisivat monen kaapissa.
Muita blogiarvioita: Hyönteisdokumentti, Illuusioita, Vauhkon kirjat ja kirjaimet.

Nuku, hyvin Punahilkka osoittautui lopulta kolmesta hyvästä parhaaksi. Vaikka suosikkikertojani Liisa ei tässä teoksessa seikkaile edes sivujuonissa. Ja vaikka loppuratkaisu ei minua miellyttänyt, eikä sitä sellaisenaan voisi enää tässä ajassa kirjoittaa. Ehkä kirja oli ilmestymisvuonaan 1970-luvun alussa rohkea ja yllättävä, mutta nyt tietyt sanavalinnat ja murhaajan luonteenpiirteet tuntuivat epäuskottavilta. Mutta silti nämä seikat eivät vähentäneet liiaksi lukunautintoa ja koulumaailman, opettajanhuoneen riitasointuisen työyhteisön ja rehtorin vetovoiman kuvaus olivat niin taiten tehtyjä, että ei voi kuin kiittää. Hehkutukseksihan tämä menee, vaikka kuinka esittelisin myös kritisoitavia kohtia, Tenhusessa on omanlaisensa tenho. Henkilöitä teoksessa on paljon, mutta heitä esiteltiin melko samanarvoisesti kirjassa, joten kaikkien rakastaman rehtorin murhaajaksi olisi voinut sopia kuka tahansa. Herkullista!
Suosittelen Katjan arvion lukemista, sillä se on erittäin hyvä teksti tästä kirjasta.

Mikä koukutti?

Kolme kirjaa putkeen ja neljäs on loppusuoralla ja aion varmasti ladata Tenhusen loputkin kirjat luettavaksi. Harmittelen jo valmiiksi, että hän on kirjoittanut vain kahdeksan kirjaa. Yllä olevista miniarvioista saa ehkä jotain suuntaa siitä, miksi kirjoista pidin, mutta enemmänkin voisin pohtia Tenhus-koukkua.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin eivät kirjat ole kauhean jännittäviä, mutta juoni etenee kyllä sen verran sujuvasti ja pala palaselta mysteeriä avaten, että voi sanoa koko ajan odottavansa mitä tuleman pitää. Väkivaltaisuuksilla ei mässäillä ja ihmissuhteita ei selitellä pelkillä sivulauseilla. Henkilöt ja tapahtumapaikat ovat melko tavanomaisia ja siitä se koukku taitaa syntyäkin. Kirjat ovat niin todentuntuisia ja hyvin rakennettuja, ettei tasapainoisen murhamysteerin rakentamisen tarvita satoja ja satoja sivuja. Tenhusen parisataasivuiset rikosromaanit ahmaisee kerralla, satoi tai paistoi.

Liisa on kertojana mielenkiintoinen, hän on samanaikaisesti melko miellyttävä hahmo mutta myös varsinainen söhlääjä ja kova tyttö pyörtyilemään jännityksestä. Nuku, hyvin Punahilkka -romaanin kertoja, äidinkielenopettaja Ulla, on melko samanlainen kuin Liisa, joten Tenhunen osaa taitavasti kirjoittaa romantiikan nälkäiselle, pökräävälle ja haaveilevalle päähenkilölle myös vastavoimaisia luonteenpiirteitä. Liisa ja Ulla ovat molemmat samalla reippaita ja heillä on murhien selvittämiseen tarpeeksi rohkeutta ja uteliaisuutta. Päähenkilössä on näitä ristiriitaisuuksia ja silti – tai ehkä juuri siitä syystä! – he ovat eheitä ja uskottavia kertojia ja toimijoita.

Voin rehellisesti sanoa viihtyneeni kirjojen parissa ja saaneeni niistä muutakin kuin vain ajatuksia lepuuttavan lukukokemuksen. Juuri suomalaisuus, 70-luku ja valitut miljööt riemastuttivat. Ihmissuhdekuvaukset, whodunnit-jahti, lukijan mukaan ottaminen murhapalapelin kokoamiseen ja kertoja saavat minut lukemaan lisää Tenhusta ja suosittelemaan sitä lämpimästi myös blogini lukijoille.

Vielä huomio sähkökirjakokemusta:

En saata uskoa, että Tenhusen alkuperäiset kirjat ovat näin täynnä virheitä, joten vika täytyy olla digitalisoinnissa ja oikoluvun puutteessa. Miltei joka sivulla oli lyöntivirheitä ja kirjoitusvirheitä: välilyönnin tilalle oli tullut pisteitä, isoja alkukirjaimia oli keskellä virkkeitä, kirjaimia puuttui tai niiden tilalle oli tullut väärä kirjain, tavutus oli päin prinkkalaa ja kaiken kaikkiaan kirjat vilisivät niin paljon virheitä, että poikkeuksellisesti joudun huonoa työnjälkeä tässä arviossa ruotimaan. En puutu pikkuvirheisiin, sillä niitä on kirjassa kuin kirjassa, mutta vaikka kuluttajalle 6 euron hinta hyvästä kirjasta ei ole korkea, pitäisi ehdottomasti skannattu teksti käydä läpi ja oikolukea.

Elisa Kirja kaatui minulla monta kertaa ja sivut jäivät jumiin, mutta kaiken kaikkiaan muuten sähkökirjan lukeminen ja ulkomaille suomalaisen kirjallisuuden ostaminen kävi helposti.

Yalen kirjallisuusprofessori vuoteessani

Jokainen kirjanystävä tietää, että lukemalla on mahdollista viekotella sänkyynsä mukaan vaikka koko maailma. Kirja toisensa jälkeen pystyy hahmottamaan maailmaa, kulttuureita ja historiaa vähän paremmin. Kirjat opettavat, lohduttavat, tukevat, viihdyttävät, stimuloivat, nukuttavat... Tämän kaiken tiesin kirjojen voimasta, mutta hämmästyin silti tutustuessani eilen ostamaani iPadiin, että millaisia mahdollisuuksia se puolestaan tarjoaa.

Valvoin kolmeen asti yötä laitetta näpytellen. Kertasin saksankielisiä sanoja yhden löytämäni pelin avulla, kuuntelin TEDistä videoidun Susan Cainin puheenvuoron introverteistä ja ekstroverteistä – en ole lukenut vielä hänen teostaan Hiljaiset – introverttien manifesti, mutta mielenkiintoinen aihe ja ehdottomasti ajatuksia herättävä – löysin hyvälaatuisen sarjakuvakaupan ja tutustuin sosiaalisen median applikaatioihin. Mutta yksi mielenkiintoisimmista löydöistä oli iTunes U -sovellus. Siellä on ilmaiseksi huippuyliopistojen luentoja monelta eri alalta, ja mie tietysti heti etsin kirjallisuusluentoja.

Löysinkin todella paljon erilaisia luentoja, kirjallisuuden teorioista, kirjoittamisesta ja klassikkokirjoista. Tutustuin nyt aluksi Oxfordin ja Yalen tarjontaan ja valinnanvaraa on melko lailla. Minun on muutenkin ollut tarkoitus lukea F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun ennen kuin katson sen uuden elokuvaversion, mutta nyt voin lisäksi kuunnella esimerkiksi Yalen kirjallisuusprofessorin luennon aiheesta.

Mikä mahdollisuus syventää kirjallisuusopintoja!

En ole kuitenkaan vielä kokeillut lukea e-kirjoja, mutta harkitsen Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta -teoksen lukemista ja keskusteluun osallistumista uuden Readberry.fi-sivuston kautta. Kyseessä on kuitenkin vähän erilainen tapa keskustella teoksesta kuin mitä täällä blogeissa on "suotavaa", sillä harvemmin kommenteissa kehdataankaan ruotia juonta kauhean tarkkaan. Keskustelu alustetaan aina, ja luin eilisestä hesarista, että jatkossa alustajina toimii myös kirjailijoita. Mitä ehdin sivustoon nyt tutustua niin kirjakohtainen keskustelu on myös ilmaiseksi luettavissa, mikä onkin kätevää, sillä jos kirjan lukee muuta kautta, niin voi silti osallistua keskusteluun.

Joka tapauksessa ensi viikolla julkaistava ensimmäinen Long play -juttu täytyy ostaa luettavaksi. Projekti on jo ennalta saanut hyvää julkisuutta, ja minua kiinnostaa lukea myös pidempiä, ammattitaitoisia juttuja. Aika sitten näyttää, että tuntuuko tämä luontevalta vai ovatko pikku-uutisoinnit parempi vaihtoehto minulle, joka luen mieluummin kiireiden keskellä fiktiota.

Tässä muutamia kirjallisia ajatuksia uuden tabletin parissa. Työkäyttöön tämä on kuitenkin ostettu, käsikirjoitukset, vedokset kulkevat kätevästi kaiken aikaa mukana ja sähköpostien kirjoittaminen onnistuu myös paikoissa, joissa minulla ei ole mahdollisuutta päästä tietokoneelle.

En silti lakkaa ihmettelemästä, kuinka pienen laitteen avulla on koko maailma ulottuvilla (vaikka ikäni puolesta kuulun ns. Y-sukupolveen) ja pystyn parilla klikkauksella kutsumaan Yalen kirjallisuusprofessorin vuoteeseeni.

Lukulaitteen testailua

Muutamista pääkaupunkiseudun kirjastoista voi lainata lukulaitteen viikoksi testattavaksi. Minulla on ollut pitempään halu kokeilla itse laitetta, mutta erityisesti lukea e-kirjoja sen avulla. Lainasin Kirjasto 10:stä Sony PRS-600 lukulaitteen ja ajattelin lainata vielä muitakin eri merkkisiä laitteita ennen kuin teen päätöksen, että minkä ostan itselleni. Vai ostanko vielä ollenkaan.

Laitteen kokoa yritin havainnollistaa tuon tulitikkuaskin avulla. Eli kyseessä on ainakin 3 kertaa korkeampi ja paljon askia ohkaisempi laite. Mielestäni se oli riittävän iso, vaikka tottakai ottaisin iPad2:sen, mikäli se olisi paljon halvempi kuin mitä se nyt on.

Kirjasto oli valmiiksi ladannut 132 suomenkielistä e-kirjaa ja itse latasin siihen tenttimateriaalia luettavaksi. Tähän laite oli todella kätevä ja tuli heti tarpeen, sillä aamulla halusin käydä bussimatkalla vielä pari artikkelia läpi ennen tenttiä ja nopsasti sain ladattua ne laitteeseen.


Olen lukenut myös Juhani Ahon Yksi-teoksen ja nyt olen lukemassa Santeri Alkion Puukkojunkkareita.
Lukeminen on kätevää, vaikka sivua saakin olla koko ajan "kääntämässä", mutta minua sivujen näpyttely ei haitannut yhtään. Laite on hyvin kevyt, joten kun kotimatkalla kävellessäni lueskelin sitä, pitelin laitetta ja näpyttelin sivuja samalla kädellä.

Sen sijaan olisin toivonut että lukulaitteessa erottuisi teksti paremmin hämärässä. Illalla bussissa oli jo vaikeuksia nähdä tekstiä, kun taas valkoinen paperi loistaa paremmin ja teksti näkyy siinä helpommin. Näissäkin on varmasti eri laitteissa eroja, enkä osaa sanoa että johtuuko se jostain kontrastiasiasta vai harmaan sävyistä. Minua huono näkyvyys ei miellyttänyt, eikä laite edes ollut niin näppäräkäyttöinen että juuri sen haluaisin itselleni.

Olen miettinyt yhtenä vaihtoehtona Kindlea, mutta siinä häiritsee se, että kirjat pitäisi hankkia sitten melkein kokonaan sieltä Amazonista. Aion seuraavaksi hakea testattavaksi joko Bokeen Cybook Opuksen tai tästä Sonysta uudemman version. Jos testaan vielä useampaa, niin sitten täytyy vaihtaa jo kaupunkia ja hakea laite joko Espoosta tai Vantaalta.

Silmiä lukeminen ei rasittanut yhtään, enkä mielelläni luopuisi tästäkään laitteesta, vaikka en sitä ensisijaisesti itse itselleni ostaisi. Nopeasti totuin siihen, että mukana voi kuljettaa erilaisia kirjoja ja ennen kaikkea opiskelussa yliveto, kun ei tarvitse tulostaa netistä artikkeleita. En jaksa lukea tietokoneen näytöltä pitkiä artikkeleita, mutta lukulaitteen kautta niihin jaksaa paneutua.

Haluaisin itselleni laitteen:
- Hyvä näkyvyys: Ei tarvitse olla valoa kuten kännykässä, mutta paremmin pitäisi kirjainten erottua hämärässäkin
- Hyvä akunkesto: Tosin taitaapi näissä kaikissa laitteissa olla varaa käännellä sivuja monta tuhatta kertaa.
- Halpa: Niin, tämä, mutta silti
- Oikeasti hyvä: Ettei kaduta parin kuukauden päästä, että tuli moinen hankittua.
- Laitteeseen pitää pystyä lataamaan kotimaisia kirjoja.
- Söpö
- Perusnavigointi nopeaa, sivujen lataaminen nopeaa. Tehoa, nopeutta simppelissä paketissa. :)

Muistuttelisin myös lukutottumus-tutkimuksesta ja tässä linkki myös tutkimusryhmän blogiin. Yksin en voi osallistua, joten toivoisin että jotkut teistä lukijoista lähtisivät kanssani auttamaan tutkijoita heidän tutkiessaan tätä meidänkin harrastustamme ja elämäntapaa, lukemista.