Bloggaajan kiireet

En ole nyt kovinkaan aktiivisesti ehtinyt blogia päivittää, mutta hassua kyllä syy on ollut siinä, että olen lukenut niin paljon työkirjoja, etten ole ehtinyt parhaalla tahdollanikaan tänne blogimaailman puolelle. Kuvassa Petja on tyypillisesti tunkenut itsensä paperipinojen päälle. Toimita sitten siinä!

Toimitan ja oikoluen kesän ja alkusyksyn kirjoja kovaa vauhtia, mutta kunhan ehdin kasata ajatukseni niin kirjoitan kyllä blogiin ajatuksiani niistä luetuista kirjoista, joissa en ole itse ollut mukana. Donna Tarttin Tikli, Jhumpa Lahirin Kaima, Jhumpa Lahirin Tulvaniitty, Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken, Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä...

Alla on myös kirjoja, joiden lukemisesta haaveilen erityisen paljon, sillä onhan nyt suosikkikirjasarjani 60-vuotisjuhlavuosi. Erityisesti nyt kiinnostaa tuo Ääntä ja vimmaa -teos, joka sisältää kirjoituksia 50-vuotiaasta Keltaisesta kirjastosta. Eilen raahasin kirjat mukanani ulos aurinkoon, sillä vaikken -- tietenkään! -- ehtinyt lukea kaikkia, niin minusta on myös mukava selailla, tunnelmoida ja tutustua kirjoihin lukemalla sieltä täältä.

Aika on kortilla, ja se vähän harmittaa, sillä kaipaan oikeasti lukemista. Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Luen niin paljon, etten ehdi lukea. Halusin kuitenkin jättää blogin puolelle sanan, vaikka voihan olla, että vaikka heti huomenna ehtisinkin blogata joistain näistä luetuista tai luvun alla olevista kirjoista...

Palataan! Aurinkoa!

Monica Ali: Brick Lane

Monica Ali: Brick Lane 
Otava, 2006, pokkaripainos
Brick Lane, 2003
Suomennos: Sari Karhulahti
Sivuja: 567
Mistä: ystävältä lainassa

Monica Alin esikoiskirjalle on pakko antaa siitä tunnustusta, että luin sitä hyvin pätkissä kolmen viikon ajan (olen ollut poikkeuksellisen kiireinen töiden kanssa eikä lukuaikaa oikein työkirjojen ulkopuolelle ole herunut) ja silti tarina ei missään nimessä kärsinyt tästä. Luin kirjaa lentokoneessa, junassa, omassa sängyssä, bussissa ja mikä parasta Brick Lane -kadun ravintolassa. Kuvakin on napattu kadulta, ja monia muita naurattikin kun tähtäsimme kirjaa milloin mihinkin suuntaan ja napsimme siitä valokuvia.

Brick Lane on kahden bangladeshilaisen sisaruksen tarina. Naznee naitetaan itseään vanhemmalle miehelle, joka asuu Lontoossa ja jolla on kaikkien puheiden mukaan hyvä asema. Hasina puolestaan menee naimisiin rakkaudesta ja sisarusten tiet eriytyvät siitä hetkestä, kun Naznee muuttaa Englantiin.

Mutta koskaan ne eivät täysin katkea, vaikka välissä on pitkiäkin aikoja, etteivät kirjeet löydä perille. Hasinan tarina aukeaa kirje toisensa jälkeen, Naznee lukee niitä oman kotinsa turvassa, hänen elämässään ei ole niin paljon radikaalia muutoksia kuin sisaren mutta kahden lapsen äitinä ja miehensä ylimitoitettujen unelmien ja sinne tänne paisuvien suunnitelmien kuuntelijana hänen elämänsä on hyvin tukahdettua.

Naznee on kiehtova hahmo siinä mielessä, että hän on hyvin passiivinen ja iloton. Hän on kyllä lempeä ja hyväntahtoinen mutta kielitaidottomuus ja hyvin vähäinen kodin ulkopuolinen elämä pitävät haaveet kurissa. Hän katsoo taitoluistelua televisiosta ja ihmettelee lajin kauneutta. Kohtaus on merkittävä – vaikka se on niin pieni – sillä se symboloi lopulta syytä, miksei Naznee pystykään jakamaan miehensä suurinta toivetta: päästä takaisin kotimaahan.

En muistanut nähneeni kirjasta tehtyä elokuvaa, ennen kuin Karim ilmestyy kirjan sivuille. Naznee on saanut siinä vaiheessa työn ja hän ompelee kotona vaatteita myyntiin, Karim on nuori mies, joka tuo Nazneelle tilaustöitä. Näin yhtäkkiä hyvin selvästi, miltä Karim näytti ja miltä Naznee hänen katsoessaan hivenen ihastuneena Karimia. Google osasi kertoa, että kirjasta on todella tehty elokuva ja jostain syystä muistan vain, miltä Naznee näytti Karimin kanssa. Millainen suhde voi syntyä pakahdutetusta ilosta.

Muistan jopa pitäneeni elokuvasta, vaikken muistakaan siitä sen enempää. En siis voi myöskään mainoa, että kirja olisi elokuvaa parempi, vaikka näin silti luulen. Kirjassa on semmoista tarinan tenhoa, ja erityisesti Hasinan elämästä on koskettava lukea nimenomaan kirjeiden kautta. Hyvä idea kirjailijalta ja erittäin onnistunut työ suomentaja Sari Karhulahdelta saada kirjeisiin kirjoitusvirheiden kautta aitoutta antamatta silti Hasinista typerää kuvaa.

Lontoo on nyt minulle reissuni jälkeen tutumpi ja eri kaupunginosat ja tiet toivat muistikuvia matkastani. Aika kaksoistornien tuhon jälkeen on myös vielä tuoreessa muistissa, mutta en tietysti ole elänyt samanlaista arkea kuin Naznee ja muut kirjan henkilöt muslimiyhteisöissä, joihin pelko ja vihamielisyys kohdistuivat. Ei aika ole silti väljähdyttänyt tarinaa, sillä yhtä lailla kertomus olisi voinut olla tästä päivästä tai vaikka jostain toisenlaisesta yhteisöstä. Hyvä romaani, jonka olisi yhtä hyvin voinut ahmaista kerralla ja joka tosiaan toimi kiireiden keskellä, sillä kirjaan halusin koko ajan palata.

"Ellei jotain voi muuttaa, se on vain kestettävä. Ja koska mitään ei voi muuttaa, kaikki on vain kestettävä."

Kirjallinen Lontoo. Osa 1.

Sopivasti kirjoittelen tätä bloggausta Lontoon-matkamme kirjallisuusretkistä, kun huomenna tänään alkaa sielläpäin maailmaa kansainväliset kirjamessut. Jos olisin vähänkään enemmän miettinyt tätä asiaa silloin joulukuussa, kun miehelleni matkan lahjaksi ostin, olisin tällä nimenomaisella hetkellä Lontoossa. Mutta ehtiihän sitä sinne vielä uudelleen jonain toisena vuonna, jotta näen kyllä vielä ne kirjamessutkin.

Tätä bloggausta olen odottanut itsekin, sillä samalla tiesin käyväni kaikki meidän matkalla otetut valokuvat läpi. Ja voih, olen kyllä vähän pettynyt siihen, kuinka vähän hyviä kuvia osasinkaan matkan aikana ottaa. Kuitenkin ihana nähdä kuvienkin kautta, kuinka paljon kiersimme ympäriinsä. Puhelimen matkamittari osasi kertoa, että yli 100 kilometriä taivallettiin viikon aikana jalan.

Meille sattui harmillisen kylmä viikko, vain yhtenä päivänä paistoi aurinko. Alkuviikko erityisesti oli niin kylmä, että oli talvivaatteita todella ikävä. Osin harmaudesta ja kylmyydestä johtuen myös kuviin on tallentunut aika annos ankeutta, vaikka matka oli niin kertakaikkisen ihana! Sain etukäteen ja matkan aikana paljon hyviä vinkkejä parhailta, rakkailta, ystäviltäni. Tätäkin kautta kiitos, sillä sain niistä niin paljon hyviä ideoita.

Näimme siis paljon, paljon, paljon! Ja niin paljon jäi vielä seuraavillekin matkoille nähtävää. Etukäteen luulin ehtiväni ehdottomasti käydä Dickensin museossa, mutta sen sijaan näinkin täysin omaksi yllätykseni vaikkapa Keatsin ja Yeatsin entiset asuinsijat.

Kirjailijoita, kirjojen tapahtumapaikkoja, muita kirjallisia kohteita ja mitä tahansa kirjallisuuteen liittyvää on Lontoo täynnä. Tämän vuoksi kaupunkista on tehty myös hyvinkin kekseliäitä kirjallisia karttoja. Esimerkiksi tämänkaltaisen ottaisin mieluusti kotiin tauluksi. Matkalla ollessani ja joka ilta tulevan päivän matkareittejä suunnitellessani löysin googlella vielä komeamman ja selkeämmän, mutta nyt en enää koto-Suomessa löytänyt sitä mistään. Siinä kartassa oli paljon selkeämmin piirretty kirjalliset kohteet, joten ne eivät sotkeneet muuten puistojen ja teiden ääriviivoja.

No samapa tuo, näistä kirjallisista kartoista sain kuitenkin idean etsiytyä miehen kanssa sinne tänne ja tuonne. Kylmä sää sotki suunnitelmia aina sen verran, että kun oikein puhalsi luihin ja ytimiin asti kalskeutta, hyppäsimme kaksikerroksiseen bussiin ja suuntasimme ihan minne sattui. Tämän vuoksi näimme kyllä Lontoosta hyvin monia kaupunginosia ja kaikki suunnitelmani vaihtuivatkin sokkeloisten katujen ja "pikkukylien" seikkailuhenkiseen tutustumiseen.

Matkan aikana luin paljon matkakirjoja, ja kanniskelin mukanani joka päivä kolmea tai neljää erilaista teosta, sillä minusta on mukava paitsi nähdä ja kokea mahdollisimman paljon itse, myös -- yllätys yllätys! -- lukea kohteista paikan päällä.

Yksi ihanimpia kirjoja oli rakkaalta ystävältä lainaan saatu teos, johon oli kerätty kirjailijoiden teoksista pitkiä lainauksia Lontoosta. Tekstit olivat englanniksi, jutut oli jaettu eri teemojen mukaisesti ja mukana oli paljon sellaisia kirjoja ja kirjailijoita, joihin en ollut aiemmin mitenkään muuten tutustunut. Yhtenä aamuna sinnikkäästi ulkoterassilla aamupalaa nauttiessani minua huvitti erityisesti Margaret Atwoodin teksti siitä, kuinka hän ensimmäistä kertaa saapui Lontooseen ja oli kovin kylmissään ja halusi nähdä ihan kaiken. Näin tiivistetysti. Hän sanoi tämän kaiken paljon värikkäämmin ja kiehtovammin.

Reissumme yksi tärkeimmistä kohteista oli fiktiivisen Hercule Poirotin kotitalo. Minulla on hyvin syvä kiintymyssuhde Agatha Christien terävään, munapäiseen etsivään. Rakastan kirjoja, ne olivat ensimmäisiä aikuistenkirjoja, joihin tutustuin nuorena. Vielä nuorempana David Suchetin tähdittämä tv-sarja oli ihan ensimmäisiä rikossarjoja, joita sain vanhempieni kanssa katsoa, vaikken niin paljon tarinasta silloin ymmärtänytkään. Ne eivät olleet missään nimessä liian raakoja minun ikäiselleni, ja lauantaiset rikosohjelmat äitin ja isän kanssa ovat niitä harvoja televisiomuistoja lapsuudesta. Moni muu on jo minulta unohtunut. Nyt taas aviomieheni kanssa olemme katsoneet kaikki tv-sarjan osat ja elokuvat. Ja itkin tietysti, kun viimeinen elokuva näytettiin televiossa.

Siispä matkasimme käymään niillä kulmilla, missä Hercule Poirot kerran majaili. Taloa kuvatessamme meidän luokse tuli yksi brittiläinen nainen, joka ihmetteli, miksi kuvaamme taloa. Hän myönsi pitävänsä myös rikoskirjoista, mutta erityisesti skandinaavisista (lue: ruotsalaisista). Yllätyin, kuinka nostalginen olo minulle yhdestä rakennuksesta tuli, mutta pakkohan oli kierrellä vähän ympäriinsä ja ihastella vanhoja rakennuksia. Hyvä kuvauskohde kieltämättä.

Olisi meidän pitänyt kyllä ehtiä edes kerran teatteriin tai musikaalia katsomaan. Vaihtoehtoja oli niin runsaasti, ja ilmiselvä valinta teatteriesitykseen olisi ollut Hiirenloukku. Se on pyörinyt Lontoossa jo vuodesta 1952 ja on pisimpään ikinä yhtäjaksoisesti pyörinyt esitys.
Mutta kuten yllä jo sanoin, paljon jäi seuraavaankin kertaan nähtävää. Kävely teki siinä mielessä tehtävänsä, että aika lailla tarkalleen siinä kahdeksan maissa oli jo aivan pakko päästä serkkuni asunnolle lepäämään.
 

Seuraavassa "numerossa" esittelen lisää kirjallisia kohteita, raportoin enemmän matkasta ja tarinoin niitä näitä tänne blogivirtaan muistoksi. Jaan postaukset kahtia, sillä pahoin pelkään, ettei rupatteluani muuten jaksa monikaan loppuun asti lukea.

Lontoon kirjaostokset

Minulla on tapana aina matkojen jälkeen blogissa esitellä kaikki kirjaostokseni. Rakastan kuljailla vieraiden kaupunkien ja maiden kirjakaupoissa ja miettiä, mitkä ostan kotiini luettavakseni – vaikken olisi edellisiäkään vielä lukenut.

Aion julkaista pian ihan kunnollisen Lontoo-postauksen, sillä kiertelimme kirjallisia kohteita ja kuvasin satoja, satoja kuvia ympäriinsä. Mutta ensin nämä varsinaiset kirjakohteet. "Tuotekuvat" on kuvattu kuninkaaallista punaista vasten (en oikeasti ymmärrä, mistä edes keksin tämmöistä höpsötystä), jotta ihanaiset kirjavalinnat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

Agatha Christien kirja oli pakko ostaa, sillä halusin kuvata sen eräässä kirjallisessa kohteessa. Mies onkin sen nyt melkein kokonaan lukenut. Miekin taidan lukea sen, vaikka muistan tarinan. Minulle tuli oikeastaan halu lukea kaikki Hercule Poirot -romaanit uudelleen, mutta englanniksi. Ehkä kerään tämän pokkarisarjan itselleni. Shirley Jackson on itselleni vieras kirjailija, mutta olin aivan ihanassa kirjakaupassa käymässä ja siellä leputtelin jalkoja ja aloin vain lukea vieressä olevaa kirjaa. Tässä teoksessa oli niin mahtava esipuhe, että päätin ostaa kirjan ja "riskeerata" hyvän romaaninkin toivossa. Francesca Segalin kirjan sain itse asiassa serkkuni tyttöystävältä lainaan (Kiitos vain Minttu!), sillä hän arveli minun pitävän siitä. En tiedä kirjasta mitään, mutta aion sen ehdottomasti lukea.

Alan Bennettin todella hieno pienoisromaani Epätavallinen lukija sai minut valitsemaan kirjailijalta lisää luettavaa. Lähtökohtaisesti ostin muutenkin vain ohkaisia ja kevyitä kirjoja, jotta saan ne mahtumaan matkalaukkuunkin. Alice Munron yksi novelli oli suloinen heräteostos. Se löytyi samasta pöydästä kuin Bennettin teos. Kunhan esittelen kirjakauppakuvat, niin näette, miten koukuttavasti siellä oli aseteltu kirjoja.

Omistan kaksi lukematonta Colm Toibinín romaania jo, mutten voinut silti vastustaa tätä Booker-ehdokasta. Luottobloggaajani pitävät kirjailijan teoksista, joten pelkästään sillä syyllä olen ostanut näitä hyllyyni. On hyvä pitää sellaista toimivaa kirjahyllyä, jossa on odottamassa monta hyvää ystävää.  

Sophie Divryn kirjastoon sijoittuva romaani viehätti minua takakannen perusteella:
"One morning a librarian finds a reader who has been locked in overnight." Olisipa mukava viettää yö kirjastossa, varsinkin jos on paljon teetä! Siitäpä oiva aasinsilta (kjeh) näihin viimeisiin kuviin, sillä en voinut vastustaa myöskään teekauppoja. Harrodsista en muuta piknik-eväiden lisäksi raskinut ostaa kuin teetä. Alin teepurkki on ostettu aivan ihanasta kirjakaupasta, jossa vietimme useamman tunnin kahtena eri päivänä. Kiitos vain Karoliinalle vinkistä! Itse asiassa tämä Earl Grey on aika mieto, mutta maistuu maidon kanssa silti oivalliselle. Varsinkin kun voin fiilistellä, että vietän kotona omaa "afternoon tea" -tuokiotani. Ilman skonsseja tosin!

Tässäpä näitä tämänkertaisia ostoksia. Palaan pian blogiin muiden Lontoo-juttujen kera!