Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin

"Mut siel ku mie oon, niin päivääkää ei mää, etten mie muistas tätä kottii, täält mie en kaipaa ku taivaasee.."

Eeva Kilpi (s.1928) tuotannon yleispiirteenä ovat menetetyn Karjalan, karjalaisuuden ja evakkouden kuvaaminen. Toisaalta hän on kuvannut myös avoimen subjektiivisesti keski-ikäisen naisen elämää. Lukemani teos Elämä edestakaisin (1964, Wsoy) kertoo kahden karjalaisen naisen, Hellin ja tämän tyttären Mailan, evakkotaipaleesta ja jatkuvasta liikkeellä olosta. Aina kun on mahdollista, he palaavat kotiinsa, Karjalaan takaisin, vain joutuakseen pian taas lähtemään evakkoon. Teoksen siirtolaisteeman lisäksi siinä näkyy myös lähteminen, muutos ja vieraus vahvasti.

Eeva Kilpi oli, luennoitsijan mukaan, ikäluokkaansa nähden hyvin kouluttautunut, sillä hän on opiskellut englantilaista filologiaa, estetiikkaa ja kirjallisuutta. Hän oli koulutetumpi kuin monet tuon ajan mieskirjailijat. Kilpi on leimallisesti 60-70 luvun kirjailija, sillä tämän jälkeen on ilmestynyt lähinnä muistelmateoksia. 1970- luvun kirjallisuudessa taustalla olivat mm.suuri muutto, kaupungistuminen ja keskiluokkaistuminen. Mieskirjailijat katsoivat enemmän taaksepäin ja kuvasivat muuton taustaa ja maaseudun elämän muuttumista. Kun taas naiskirjailijat kuvasivat muuttajien sopeutumista kaupunkeihin ja millainen oli modernisoituvan yhteiskunnan arki. Tyypillisiä teemoja olivat sukupuolten tasa-arvo, urapaineet, palkkatyön ja kodin ristiriita sekä seksuaalinen vapautuminen.

Elämä edestakaisin kuvaa tapahtumia jatkosodan aikana, mutta verrattuna moniin muihin suomalaisiin sotaromaaneihin, kirjan näkökulma on naisten, eikä rintamalla oloa kuvata ollenkaan. Isoihin ulkoisiin tapahtumiin vain viitataan, ja kuvaus on tavallisten ihmisten arjessa ja liikkeissä. Aluksi minulla oli vaikeuksia päästä kirjaan mukaan, sillä kirjan ensimmäisessä osassa fokalisointi liikkui eri naisten välillä, mutta jo toisessa osassa tiesin, ketkä ovat kirjassa pääosassa. Minut hurmasi naisten vahva usko tulevaisuuteen, uutteruus rakentaa omaa elämäänsä ja ne tajuttomat voimavarat, mitkä jouduttiin ottamaan käyttöön, jotta evakossa jaksoi olla, vaikka mieli kotiin kaipasi. Maila on kirjan keskushenkilö, sillä hänen elämäänsä kuvattiin eniten kaikissa kolmessa osassa, mutta äidin ja tyttären suhteen kehittyminen ja Hellin kotiseutuikävä ovat yhtä suuressa osassa. Kirjan rakenne tekee kauniin, mutta surullisen kaaren. Lopussa ollaan taas siinä tilanteessa, mistä kirja lähti. Välillä käydään kotona Karjalassa korjaamassa kotia, tekemässä heinätöitä ja juomassa omasta lähteestä maailman parhaan makuista vettä, mutta lopulta joudutaan taas lähtemään evakkotaipaleelle ja toisten nurkkiin asumaan.

Elämä edestakaisin sisältää paljon luonto- ja eläinkuvastoa ja mielenkiintoista olisi tutkia Eeva Kilven tuotantoa ekokriittisen spektrin kautta. Mielenkiintoista oli myös että venäläisiä(NL)sotavankeja kuvattiin miellyttävästi, eikä missään vaiheessa kirjaa moitita suoranaisesti Venäjää, vaikka omalta kotiseudulta joudutaan lähtemään lopullisesti. Kirja on tosiaan hirmuisen tasapainoinen ja harmoninen, vaikka taustalla on erittäin vaikeita asioita. Enemmän sen tunnelman ja surun aistii henkilöistä ja heidän kokemuksestaan. Esimerkiksi kuinka rakasta hevosta ei voi itse lopettaa ja haudata omaan maahan, kun sen jalat pettivät jatkuvasta evakkotaipaleesta, vaan se joudutaan luovuttamaan teurastettavaksi ruuaksi rintamalle. Hellistä tuntuu pahalle luovuttaa sekin tärkeä asia rintamalle.

Bloggaukseni otsikosta näkyy, että kirjassa on myös dialogin pätkiä karjalan murteella. Murrekuvaukset vahvistavat vierailla seuduilla puhujan toiseutta, muukalaisuutta, mutta omalla kotiseudulla yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Murretta ei silti käytetä kirjassa paljon, kuin vähäisinä tehokeinoina värittämään tunnelmaa. Muuten dialogit on kirjoitettu enemmän yleiskielellä.

Minulle kirja antoi lukijana todella paljon ja jotenkin sitä pääsee niin kosketukseen oman menneisyyden kanssa fiktion avulla. Kuinka tajuttoman hieno tunne, että sitä voi tarttua lähes 50 vuotta vanhaan kirjaan ja huomata, että se toimii edelleen. Tulen varmasti lukemaan Eevan Kilpeä lisää ja olenkin K-blogin Jenniltä saanut lisävinkkejä, mm. Naisen päiväkirjan. Muita kiinnostavia ovat Tamara ja Laulu rakkaudesta.

”En yleensä ajattele kenelle kirjoitan, mutta lukijoitten palautteista päätellen lukijani ovat enimmäkseen valveutuneita, ajattelevia, luontoon herkästi suhtautuvia naisia, myös nuoria, vaikka olen kirjoittanut paljon keski-ikäisistä naisista.” (Eeva Kilpi)

Eeva Kilpi, Elämä edestakaisin
Wsoy, 2004 (6.painos), Ensimmäinen painos ilmestyi 1964
Sivuja: 393