Marja Björk: Puuma

"Ehkä hänestä näkyisi, että hän oli rakastellut tuntia aikaisemmin toisen miehen kanssa."

Marja Björkin Puuma (Like, 2010) oli ensimmäinen teos, jonka kirjailijalta luin, vaikka minulla oli hetken lainassa hänen esikoisensa Posliini. Sillä hetkellä ajattelin kirjan olevan aiheeltaan liian rankka, kun taas Puuma tuntuikin kepeälle kirjalle, johon on helpompi tarttua. Otsikkokin lupaili, että kyseessä täytyy olla 50-vuotiaan naisen tilitystä seksiseikkailuistaan nuorempien miesten kanssa, enkä ihan väärässä ollut. Lukiessani häkellyinkin kuinka ronskia kieltä siinä käytettiin, enkä ole olemassa mikään siveyden sipuli, mutta välillä ronskius tuntui tahalliselta päälleliimatulta tehokeinolta ja vasta lopun tunnelman muutoksessa tajusin kirjailijan ja kustannustoimittajan ratkaisun pitää alussa ronskimpaa kieltä yllä. Totaalinen tunnelmanmuutos oli minulle lukiessa yllätys ja vaikka päähenkilö Malla oli jäänyt minulle vieraaksi hahmoksi tuntevana ihmisenä, samaistuin lopussa hänen yksinäisyyteensä. Vaikka tunsinkin melkein Mallan alapäätuoksun aromit nenässäni ja olin lukenut hänen eri eritteidensä koostumuksesta, hänen inhimillinen pienuutensa herätti sääliä ja sulkiessani kirjan ajattelin, että pidin siitä paljon enemmän kuin mitä kuvittelinkaan sitä lukiessani. Kirjan lopun olisi voinut kuvitella olevan moralistinen opetus Mallalle, joka petti, mutta en sitä silti osannut tällaisena lukea. Ajattelin, että se korosti oikeastaan vain tätä yksinäisyyden teflonpinta-teemaa, jolloin havahdutaan, että tunteita onkin.

Malla on hahmona varsin samanlainen kuin aiemmin lukemani Marja Leena Virtasen teoksen Aidan Irene. Molemmat ovat keski-ikäisiä, tuloiltaan ylempää keskiluokkaa, liitoissaan seksuaalisesti turhautuneita ja kadottaneet kosketuksensa omaan itseensä. Molemmilla on vaikeuksia äitisuhteissaan, mutta siinä missä Irenellä on kaksi tytärtä, Malla on lapseton. Molemmat hakevat lohtua vieraasta vuoteesta ja pyrkivät käsittelemään omaa päämäärättömyyttään ja vaikeutta tuntea minkäänlaisia tunteita seksuaalisen mielihyvän kautta. Kummallakin on ystäviä, joista on kuitenkin vieraannuttu ja eletään vähän levottomat-elokuvien maailmassa, kun mikään ei tunnu miltään.

Puumassa ei ollut mielestäni mukavaa henkilöhahmoa, eikä oikein ketään kehen olisi voinut samaistua. Kaikki olivat itsekkäitä, oman edun tavoittelijoita, jotka pitivät yhteyttä lähinnä hyötyäkseen jotenkin toisistaan. Varsinkin Mallan paras ystävä, uskovainen ja naimisiin haluava Riitta oli kammottavan sokea ja pomputteli kaasoaan Mallaa miten mieli. Hänelle kyllä esitetään kirjassa omat syynsä sokeuteen ja hän kokee karvaan kohtalon, mutta siitä huolimatta, en lukijana pystynyt säälimään Riittaa. Pomputtelu tuntui ärsyttävälle, mutta en kyllä osannut Mallaakaan sääliä, ei häntä tuntunut mikään liikuttavan. Tarinan miehet olivat kaikki karkeita suustaan ja jotenkin fiksautuneita seksiin, seksittömyyteen ja seksistä kieltäytymiseen.

Tarina kuitenkin kulki kahdella tasolla. Mallan nykypäivässä ja hänen lapsuudessaan, jolloin hän leikki romaniystävänsä kanssa. Tämä tarinalinja jäi minulle vähän ohueksi, sillä en saanut oikein otetta. Tämä kuitenkin oli aina suvantovaihetta, jolloin kieli oli herkempää ja karkeuksia ei juurikaan käytetty. Mallan äidin elämää siinä kuvattiin ja hänen samoin onnetonta liittoaan ja päätymistä vieraaseen vuoteeseen.

Pidin kuitenkin Puumasta ja aion lukea Björkin esikoisenkin. Jotain ihanan tirkistelevää oli lukukokemuksessa ja kirja oli nopeasti luettu.

Tekstinäyte:
"Hän solmi aamutakin valkean vyön paljaalle vyötärölleen ja maalasi huulensa kirkkaanpunaiseksi. Hän käytti huulipunan hylsyä emättimessään ja haisteli. Vanhan naisen haju, hän ajatteli. Uloste haisee palaneelle kumille, ja joka aamu sama palaneen kumin haju on yöpaidan hikirenkaassa. Kun puhun pidempään, hengitys haisee kittipaskalle. Vaatekomero löyhkää puolipitoisille vaatteille, pölylle, hien ja Chanel 5:n seokselle. Second hand shopille."

Marja Björk: Puuma
Like, 2010
Sivuja: 203.