Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
Otava, 2014
Sivuja: 348
Mistä: ennakkokappale kustantamosta
Kotimainen dekkari

Yllätyin erittäin positiivisesti tämän uutuusdekkarin kanssa, sillä sen luettuani olisin voinut saman tien jatkaa seuraavaan osaan. Ihan harmitti, etten päässyt etenemään tarinassa tämän enempää, niin oivallinen dekkarisarjan avaus tämä oli. Oikein klassinen murhamysteeri menneessä, 1920-luvun Helsingissä.

Kalle Björk on ministeriön virkamies, mutta töissä hän ei paljon taida viihtyä, sillä rikostutkimus ja poliisien kanssa murhien ratkominen vie suurimman osan päivästä. Ilta-aikaan Kalle pyörittää useampaa naista, mutta kaikkia eri syistä ja melko kunniakkain elkein. Tämä puoli päähenkilöstä on erittäin kiinnostava, sillä hän tavallaan myös vähän ajautuu näihin tilanteisiin naisten kanssa -- osin sukulaissuhteiden velvoittamana, osin rikosten vuoksi ja osin himon ja velvollisuudentunnon sekoituksesta. Nämä tarinanjuonteet antavat osviittaa siitä, että ehkä seuraavissa osissa näillä suhteilla on enemmänkin merkitystä, mutta tämä ensimmäinen osa on kyllä puhtaanmehevä salapolisiiromaani.

Sisällisodan jännitteet tuntuvat joka käänteessä, samoin säätyerot. Kalle kulkee molemmissa rajavedoissa keskellä. Se sopii hänen rauhaa rakastavaan ja ratkaisukeskeiseen luonteensakin hyvin. Tarmonpesä miettii mieluummin, kuka murhasi August Siltalan, kuin keskustelee sodasta, sankaruudesta ja kuka kuuluu pettureihin. Päähenkilö on mielenkiintoinen, hänestä paljastuu tarinan aikana uusia puolia ja voi vain arvailla, miten tuleva häntä muuttaa.

Yön sydän on jäätä -dekkarin lopussa on mielenkiintoinen lista vanhoista ja nykyisistä kadun- ja paikannimistä. Lukiessani olinkin välillä ihan ymmälläni, sillä en ollut aiemmin täällä Helsingissä törmännytkään sen ja sen nimisiin paikkoihin.

Taustatyö on tehty huolella, muttei tarina ja henkilöhahmojen rakentaminen ole onneksi jäänyt historian havinan jalkoihin. Vetävä, jollain sellaisella salakapakkamaisella röyhkeydellä ja viettelevyydellä. Aiemmin en ole Hämeen-Anttilan kirjoista niin paljon perustanut, mutta tämä teos toimi mulle kuin luoti. Onneksi hän on tuottelias kirjailija, ja toivon, että jo keväällä sarja saa jatkoa!

Gillian Flynn: Paha paikka

Gillian Flynn: Paha paikka
Wsoy, 2014
Dark Places, 2009
Suomennos: Maria Lyytinen
Sivuja: 381
Mistä: ennakkokappale
yhdysvaltalainen jännäri

Halusin lukea lomallani jotain oikein nopealukuista, ja kirjapinosta valikoitui Gillian Flynnin jännäri Paha paikka. Flynn on minulle tuttu kirjailija Kiltti tyttö -romaanista, josta tein viime kesänä jutun Olivia-lehteen, mutten koskaan ehtinyt sitten blogiin tehdä omaa juttua. Pidin tästä teoksesta vielä enemmän, vaikka Kiltin tytön juonikäänteet olivat yllätyksellisempiä minulle. Kummankaan loppuratkaisu ei täysin vakuuttanut, mutta muuten pidän kyllä oikein paljon Flynnin tavasta rakentaa koukuttavia käänteitä ja jännitettä tarinaan.

Pidin erityisesti siitä, että valtaosa henkilöistä oli jotenkin nyrjähtäneitä ja epämiellyttäviä.Varsinkin päähenkilö Libby Day, jonka perhe tapettiin raa'asti 25 vuotta aiemmin ja jonka veli istuu linnassa syyllisenä näistä teoista. Libbyn todistus seitsemänvuoden ikäisenä on ollut yksi merkittävä todiste siitä, että Ben on syyllinen. Vuosien kuluttua Libby alkaa tulla kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä hän tapaa Kill Club -nimisen, murhamysteereistä kiinnostuneen salaseuran jäseniä, jotka vakuuttavat, että tutkinnassa on tehty useita virheitä. Mutta voiko Libby luottaa enemmän tuntemattomien ihmisten tutkintoihin kuin itseensä ja muistoihinsa?

Murhamysteerit ovat aina jo omalta osaltaan kiehtovia kirjoissa ja hyvissä tv-sarjoissa, mutta vielä enemmän pidin siitä, mitä kaikkea muuta Flynn oli kehitellyt henkilöiden taustoihin. Kuinka Libby on elänyt vuosikaudet lahjoitusten avulla ja kuinka rahavirrat hupenevat vääjämättä, kun hän ei ole suloinen pieni lapsi, perhetragedian uhri, vaan tympeä ja työtävieroksuva aikuinen nainen. Kuinka Benin nuoruusajan tyttöystävä on rikkaan perheen ainoa lapsi, mutta joka käyttäytyy kuin "roskaväki". Kuinka Benistä on kiinnostunut loputon määrä naisia, jotka haluavat pelastaa murhaajapolon. Norkun lailla pidin synkkyydestä henkilöissä ja tarinassa.

Paha paikka oli loppua lukuun ottamatta erittäin mehevä jännäri, jonka luin nopeasti ja jonka jälkeen jäi oikein vauhtisokeus päälle. Haluan vain lisää lukusukkuloita. Kesällä minulle käy näin usein, mutta oikeastaan nyt haluaisin lukea oikein kunnon perinteisiä arvoitusdekkareita. Flynnin jälkeen luin nimittäin yhden tiiliskiven, joka koukutti yhtä lailla mutta joka oli valtaisa pettymys muuten. Koukuissakin on ansansa. (Tämmöisen latteuksen keksin sitten tähän loppuun, heh)

Ahmaisin kirjan parissa päivässä. Samoin kävi näköjään monille muillekin, ainakin Sonjalle, Kirjasiepolle ja Arjalle.

Sujata Massey: Rei Shimura Havaijilla

Sujata Massey: Rei Shimura Havaijilla
Gummerus, 2010, pokkaripainos
Shimura Trouble, 2008
Suomennos: Paula Korhonen
Sivuja: 349
Kansi: Sami Saramäki
Mistä: oma ostos
Kesäviihdettä rannalle

Olen lukenut ennen blogiaikoja kaikki aiemmat Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjan teokset. Pidin niistä erityisen paljon silloin kun aloitin japanin kielen opinnot, ja tunnistin helposti niitä muutamia Masseyn käyttämiä japanilaisia sanoja. Sarjan alussa Rei asui vielä Japanissa, joten sekin toi teoksiin lisäviehätystä. Tämä päätösosa vain oli jäänyt syystä tai toisesta lukematta. Ehkä siksi, että se ei ollut "shimura-ahmintojeni" aikoihin vielä ilmestynyt ja sitten aivan kuin unohdin pitkäksi aikaa koko sarjan. En ole kyllä täysin varma, olenko lukenut tätä edeltävääkään teosta, mutta oletan nyt jostain hyvästä syystä, että olen.

Löysin sunnuntaina Hietsun kirpparilta Rei Shimura Havaijilla -pokkarin eurolla, ja se lähti sitten heti mukaani rannalle. Pokkarit ovat mahtavaa rantaluettavaa, varsinkin nopealukuiset dekkarit sopivalla fontilla. Ei haittaa hiekka ja merivesikään, kunhan vain silmät jaksavat tihrustaa tekstiä auringossa.

Nimensä mukaisesti tässä teoksessa Rei ratkoo pulmia Havaijilla. Hän on matkustanut sinne isänsä, serkkunsa ja setänsä kanssa sukujuhlien vuoksi. He eivät olleet aiemmin edes kuulleet tästä sukuhaarasta, mutta velvollisuudentunto ja uteliaisuus saavat heidät matkustamaan kuukaudeksi Havaijille. He halusivat matkalta sitä samaa, mitä miekin kesäiseltä rantapäivältäni, lepoa ja rentoutumista, mutta sukulaismiehellä on Rein varalle muita suunnitelmia. Ja kuin vahingossa Rei päätyy selvittämään hankalaa maanomistuskiistaa.

Rei Shimura Havaijilla on sujuvajuoninen teos, jonka ahmaisin kirjan melkein yhden päivän aikana. Väkisin silmät lipsuivat kiinni ja jotain jäi vielä seuraavalle päivällekin. Mutta jotain jäi myös tarinasta uupumaan, kuin yö olisi jännittävyyden varastanut, ja seuraavana päivänä kirjan loppuosa tuntui lattealta. Pidän viihdekirjoissani juuri mysteereistä, salaisuuksista, juonikudelmista, murhista ja selvitystöitä, mutta hohhoijaa-romantiikka, liian nopeasti ratkeava mysteeri ja henkilöiden yksiulotteinen kuvaus saavat aina muistamaan, miksi tämänkaltaisia kirjoja – vaikka niissä on selvästi hyvä tarinallinen imu ja lukemiseen oikein uppoaa – ei määräänsä enempää pysty lukemaan.

Rei ei ollut minusta tässä teoksessa niin kiinnostava kuin aiemmin muistin hänen olevan. Koko ajan kuvataan, kuinka hoikka ja hyvännäköinen hän on, kauniit kesämekot oikein hivelevät ja laskeutuvat kauniisti hänen treenatun vartalonsa päälle, Rei syö aina terveellisesti ja usein hänellä ei ole ruokahalua kuin muutamaan haarukalliseen salaattiannoksestaan. Ja maistuvia ruoka-annoksia kuvataan kirjassa usein, mikä haaskuu, että Reille ei ikinä ruoka maistu!

Ja kaikki miehet ihastuvat Reihin, totta kai!

Onneksi hän saa myös jotain aikaiseksi ja tutkimukset etenevät. Vaikka rakkauselämäkuvaus ja sitoutumiskammoinen eestaas-souvaaminen ovat ihan kiinnostaavaa luettavaa paikoin, niin niiden varassa tarina ei kanna. Typerin käänne on vielä, että Rein entinen poikaystävä käy Havajilla ehkä kolmen sivun verran. Ihan turha muistutus tästä juonikuviosta sarjan päätökseen.

Minulla on nyt kesähelteillä ihan mieletön tarinavetoisten kirjojen himo, joten Rei Shimura Havaijilla maistui puutteistaan huolimatta oikein hyvälle.