Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
Tammi, 2014
Suomennos: Anna-Maija Viitanen
Sivuja: 809
Mistä: arvostelukappale
Luin Dickerin mahtiteoksen jo alkukesästä, mutta en ole ehtinyt blogata siitä aiemmin. Lukukokemus ei siis ole ihan tuoreena mielessä tätä kirjoittaessani, mutta toisaalta aika ei ole kullannut muistoja vaan olen ihan yhtä pettynyt kirjaan nyt kuin heti sen luettuani. Monet ovat ihmetelleet kirjan ilmestymistä nimenomaan Keltaisen kirjaston -laatusarjassa, ja kyllä se itseäkin vähän askarrutti, kun kääntelin alkuosassa sivuja eteenpäin ja epäröin jopa omaa makuani, sillä teksti oli melko kökköä -- näin terävän luonnehdinnan sitten keksin, pata kattilaa soimaa! -- ja tarina on aika puolivillainen dekkari. Mutta toisaalta iloitsen siitä, että sarja elää rohkeasti, vaikka tämän kirjan kohdalla mennäänkin mielestäni riman ali.
Totuus Harry Quebertin tapauksesta on ollut kuitenkin kirjakeskustelujeni kantava voima tänä kesänä, sillä niin monen eri ihmisen kanssa olen siitä jutellut ja olen saanut todella monipuolisesti puhua tarinan aukkoisuudesta, tasapaksusta kielestä, liian ilmiselvistä juonenkäänteistä, epäonnistuneesta intertekstuaalisuudesta, väärästä markkinoinnista, tarinavetoisuudesta ja vielä yksi sivu -ilmiöstä aina heitän kirjan nurkkaan -vihaisuuteen asti. Osa on omia fiiliksiäni, osa ystävieni.
Tällainen kirja tekee silti hyvää, vaikken pitänytkään siitä juuri yhtään -- ihan siitä syystä, että siitä on todella kiinnostava keskustella. Sivumäärä on kunnioitettava, ja vaikka tiivistämisen varaa olisi ollut rutkasti, tarinassa on silti senkaltaista imua, että ei tehnyt ollenkaan tiukkaa lukea teos loppuun hyvinkin nopeassa tahdissa. Suosittelisin kirjaa lukupiireihin, sillä oman kokemukseni mukaan vastaanotto on todella ristiriitainen ja keskustelut hersyviä.
Pakko vielä mainita yksi kirjan ärsyttävin piirre: Päähenkilön oppi-isä Harry Quebert on kirjailija, jonka bestseller-teoksen otteita on tässä kirjassa siellä täällä. Ne ovat niin kivualiaan vaivaannuttavan huonosti kirjoitettuja, etten voinut mitenkään ottaa tosissani sitä, että tämä kirja kirjan sisällä olisi ollut amerikkalaisten lukijoiden suosikki vuosikymmenten ajan. Tarinan kannalta sillä ei sinällään ollut merkitystä, mutta minulle lukijana tämä vain lisäsi epäuskoa Dickerin kykyyn kirjoittaa erilaisia tekstilajeja -- jota hän siis selvästi yritti.
Jotain Lolitaa, jotain Twin peaksia, jotain mysteeriä, jotain hukattuja mahdollisuuksia.
Totta, tämä on siitä kummallinen kirja, että se herättää paljon ärtymystä, mutta myös koukuttaa. Aika ärsyttävää, koska juonellisesti kirjassa on hyvät ainekset, mutta muuten se läsähtää kuin pannukakku.
VastaaPoistaEn ole tätä kirjaa lukenut, mutta monta samankaltaista bloggausta on sattunut silmään. Jännän kuuloinen tapaus. (heh)
VastaaPoistaKommentoinpa vielä, että melko useasti bestsellet-listoilla kiikkuu (minun mielestäni) tosi kehnoja kirjoja. Riippuu kai mikä bestseller-lista? Olen huomannut, että listoilla on usein sellaisia kirjoja, jotka varmasti sopivat kiireisille ihmisille, joilla on vaativa työ, ja he haluavat lukea jotain nopeaa ja helpohkoa vapaa-ajallaan tai vaikkapa työmatkajunassa.
Minulle Harry Quebertin tapaus oli ihan viihdyttävä lukukokemus ja tosiaan joutuisasti luettava. Mutta tarina oli kyllä jotenkin... laadultaan epätasalaatuinen. Olen tainnut joka kerta kirjaa kommentoidessa mainita Marcuksen äidin, joka ei tuntunut sopivan kirjan tyyliin ollenkaan. Noin muutenkin kirja kokonaisuutena tuntuu (etenkin jälkikäteen ajatellen) liian kikkailevalta ja mukanokkelalta.
VastaaPoistaNyt melkein tekisi mieli lukea tämä järkäle, ihan vain että pääsisi siitä keskustelemaan. :) Katsotaan, katsotaan!
VastaaPoistaSamoilla linjoilla! Minä myös kiinnitin erityista huomiota Suureen kirjailijaan, jonka Suurta tekstiä oli kirjassa, ja eihän siinä voinut muuta kuin nauraa tuollaisella Suuruudelle. =D
VastaaPoistaOlin jotenkin huojentunut, että tuo oli oma ostokseni, sain laittaa sivuun. Ei vain maistunut. En rääkännyt itseäni.
VastaaPoistaÄh, minulla tämä odottaa edelleen lukemistaan. Aion kuitenkin lukea tämän jossain vaiheessa, pakko ottaa selvää onko tämä minulle timantti vai multakokkare, tai jotain siltä väliltä :)
VastaaPoistaTäsmälleen sama vaivasi: se Suuri Romaani oli katkelmien perusteella todellinen latteuksien kokoelma ja tylsän kuuloinen teos. Sitä romaania minua ei saisi lukemaan, vaikka olisi olemassakin.
VastaaPoistaKiitos kaikille kommenteista. Tämä kirja jakaa mielipiteitä tosi hyvin, joko kirjaa rakastaa tai sitten se on todellakin vähän tämmöinen njääh-kokemus.
VastaaPoistaOlen lukenut kirjaa nyt parin päivän ajan. Tylsä ja kliseinen! Taidan jättää kesken. Miten on mahdollista, että Keltainen kirjasto, joka keskittyy mailmankirjallisuuden klassikoihin ja laatukirjallisuuteen, on julkaissut tämän. Siirappia, tyhjyyttä ja latteaa kieltä. Ei kannata kuluttaa aikaansa tällaiseen.
PoistaOlen lukenut kirjaa parin päivän ajan. Taidan jättää kesken.Tylsä ja kliseinen! Miten Keltainen Kirjasto, maailmankirjallisuuden klassikkojen ja laatukirjallisuuden julkaisija, on julkaissut tämän. Siirappia, tyhjyyttä ja latteaa kieltä. Ajanhukkaa.
PoistaLuin juuri kyseisen teoksen. Tykkäsin kovasti. Mielestäni tarina kulki joutuisasti ja piti otteessaan. Yllättävän negatiivisia arvioita tässä keskusteluketjussa, mutta nämähän ovatkin makuasioita.
VastaaPoistaLuin ja pidin todella lapsellisena ja latteana. Dialogi paperinmakuista ja epäuskottavaa, rakkaus pateettista, henkilöhahmot karikatyyrejä. Tuntui kuin olisin tahkonut huonon tv-dekkarin käsikirjoitusta. Ei jatkoon.
VastaaPoistaHei, luin juuri. Ihan viihdyttävä kyllä, mutta mm. lopun venytys ja kömpelö dialogi häiritsivät. Mietin kääntäjänkin osuutta siihen. Ja olen samaa mieltä Maijan kanssa. Marcuksen äiti oli hauska tyyppi, mutta ihan kuin eri kirjasta.
VastaaPoistaYritin kerran lukea, 70 sivua luin. Ikinä en ole lukenut niin huonoa tekstiä. Sietämättömän huonosti kirjoitettu. Lapsellista typerää tekstiä. Joel Dickerillä ei ole minkäänlaista kirjallista lahjakkuutta. Joel Dickerin kirjoittamana en lukisi edes kauppalistaa.
PoistaYritin kerran lukea, 70 sivua luin. Ikinä en ole lukenut niin huonoa tekstiä. Sietämättömän huonosti kirjoitettu. Lapsellista typerää tekstiä. Joel Dickerillä ei ole minkäänlaista kirjallista lahjakkuutta. Joel Dickerin kirjoittamana en lukisi edes kauppalistaa.
PoistaYritin kerran lukea, n.70 sivua luin. Ikinä en ole niin huonosti kirjoitettua kirjaa lukenut. Sietämättömän huonoa lapsellisen typerää tekstiä. Kuka tahansa yläasteikäinen kirjoittaisi samanlaista. Joel Dicker ei osaa kirjoittaa, ei minkäänlaista kirjallista lahjakkuutta. Tuli olo että Tästä ihmisestä yritetään miltei väkisin tehdä jotain menestyskirjailijaa. Törkeän huonoa tekstiä. Joel Dickerin kirjoittamana en lukisi edes kauppalistaa.
VastaaPoistaLuin 70 sivua, sietämättömän huonoa tekstiä. Kuka tahansa kirjoittaisi samanlaista.Joel Dickerillä ei ole minkäänlaista kirjallista lahjakkuutta. Joel Dickerin kirjoittamana en lukisi edes kauppalistaa.
VastaaPoistaLuin 70 sivua, sietämättömän huonoa tekstiä. Kuka tahansa kirjoittaisi samanlaista.Joel Dickerillä ei ole minkäänlaista kirjallista lahjakkuutta. Joel Dickerin kirjoittamana en lukisi edes kauppalistaa.
VastaaPoista