"Onneksi kirjoittaminen ei ole puhumista"
Tamminen ruotii itseään hyvin itseironisesti ja vaikka en ole kirjailija, enkä mies, löydän silti teksteistä itseeni hyvin paljon tarttumapintaa. Samalla lailla itse nuorempana uppouduin kirjojen maailmaan, kun en osannut oikeassa elämässä olla. Tekstejä voisi lukea kirjailijaidentiteetin problematisointina, mikä tuntuu olevan varsin yleinen teema syksyn kotimaisten kirjasadossa, mutta omassa luennassani esille nousi tätä vahvemmin ujous ja oman itsensä hyväksyminen. Miltä tuntuu olla yksin ihmisten joukossa tai millaista on epäillä itseään liiallisuuksiin asti, jolloin etsii toisten ilmeistä pettymyksen ja kyllästymisen merkkejä.
Ensimmäisessä novellissa Ystäväni Erik Hansen kertojaminä asuu Tanskassa ja toivoisi, että hän olisi yksi niistä monista Erik Hanseneista, jotka ymmärtävät sanan hygge- kodikas ja sanan kodikkuuden eri muodot kuten vain tanskalaiset sen pystyvät ymmärtämään ja jotka saavat passiinsa syyttömyyden leiman, jotta heidät voidaan erottaa siitä yhdestä novellin rikollisesta Erik Hansenista. Novellikokoelma alkaa jo vahvasti tunnelmoiden vieraalla maaperällä, yksinäisenä suomalaisena, joka janoaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyväksyntää.
Muita hyviä ominaisuuksia etenee ujouden kuvailusta mieheyden pohtimiseen. Ovatko kaikki miehet ympärillä oikeasti niin machoja kuin kertojaminä sen kokee, vai onko kokemus vain osa fokalisoinnin harhoja. Lukiessa tunnistin ajattelukehän, jossa toisille ihmisille voi asettaa mielettömiä rooleja ja täten etäännyttää heidät omista luonteenpiirteistä. Sillä lailla yksinäisyyden kokemus tahtomattaan vain vahvistuu. Mutta toisaalta silloin tuntee olevansa jotain erikoista ja erilaista, ei kuten NE muut miehet ja naiset. Stereotypiat mielessä voi ujo ja arka ihminen saada ylitsepääsemättömiltä odotuksiltaan rauhan, alentaessaan itsensä niin alas, että siitä tulee jo jotain erikoista. Tammisen kirja ei kuitenkaan ole itsesäälittelyä, vaan humoristista itseironiaa, siksi sen lukeminen ei tunnu samalta kuin omien nuoruusajan päiväkirjatekstien. Ironia on ihastuttavan puhdistavaa ja tekstistä löytyy sekä hauskojen ja että syvällisten kerrosten alta se vaihe, jolloin huomaa lukevansa tekstin vielä uudelleen, koska siitä saa silti vielä jotain irti.
Tamminen mainitsee useamman ihailemansa kirjailijan nimen, mm.Tuurin, Hyryn ja Meren. Näiden kirjailijoiden teoksia olen lukenut viime aikoina itsekin luentoja varten, mutta pidän kyllä silti Tammisen lakonisesta tyylistä eniten. Näiden kirjailijoiden teoksista kirjailijaminä on löytänyt pakopaikan ujoudessaan ja yksinäisyydessään. Tämän toisen todellisuuden hän tuntee hyvin ja kirjojen maailmassa hän on vahva. Tekstinäytteeksi valitsin kohdan, jossa yhdistyy minusta huumori ja erilaisuuden kokemus.
Tekstinäyte:
"Viimeistään armeijassa huomasin, että kokemukseni joiltakin käytännön alueilta olivat jääneet vajavaisiksi. Seistiin kolmirivissä ruokalan edessä, armeijan männyt humisivat armeijan taivasta vasten ja alikersantti sihtaili muodostelmaa: "Tämä rivihän on käyrä kuin Holmesin kyrpä!" Nauroin ensimmäistä kertaa koko alokasaikana, en ääneen mutta mielessäni, alikersantin odottamaton vertaus tuli elämänpiiristä jonka hyvin tunsin. "Mistä se sen Holmesin jutun keksi", kysyin myöhemmin tuvassa, "miten niin Sherlock Holmesilla oli käyrä?" Pilkanteosta ei tullut loppua viikkokausiin, kaikki muut näyttivät tuntevan pornoelokuvien tähdet nimeltä."
Otava, 2010
Sivuja: 144
No niin, mitä enemmän luen arvioita tästä kirjasta, sitä enemmän harmittaa, etten ole vieläkään lukenut tätä. Asia on korjattava! Kiitos tv-vinkistäkin, en edes tiennyt mistään Enon opetuksia -elokuvasta!
VastaaPoistaMie näin mainoksen elokuvasta Suomen kuvalehden tv-liitteessä ja sitten kun aloin ajastamaan elokuvaa, niin huomasin että Yle onkin vaihtanut näytösaikaa. En ole lukenut Enon opetuksia, mutta nyt ehdin lukea sen ennen elokuvaa. :)
VastaaPoista