10 + 7 kesämuistoa

Koko lailla kirjallisesti -blogin Jenni oli listannut hauskasti kesämuistoja, ja ajattelin nyt palattuani Suomeen muistella vähän kuva- ja tekstipätkin kulunutta Berliinin-kesää.

Ennen listaamista kertaan vielä muisteluhaasteen säännöt:
"Haastetun tulee listata kesän 10 plussaa ja 10 miinusta. Avaa vastauksia myös omin ajatuksin ja kuvin. Jaa haaste eteenpäin kolmelle blogille ja ilmoita haastamisesta ko. bloggaajalle." 

Vastaukseni on listattu siinä järjestyksessä, kun ne ovat mieleeni tulleet.

Hyviä asioita kesässä 2013

1. Sain viettää kolme kuukautta ulkomailla

Rakastan Berliiniä. Olen ollut siellä jo kolme kertaa, enkä saa kyllikseni, joten varmasti menen vielä uudestaan ja uudestaan. Kolmessa kuukaudessakaan kaupunkiin ei kyllästynyt ja edelleen minulla on monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä ja kokea. Yhdelle kesälle ei kaikkea saanut mahtumaan, varsinkin kun kävimme vielä Wienissä, Prahassa (kahdesti), Budapestissä ja Bratislavassa reissut.

Mahtava, että työt onnistuivat ulkomailla, joten niidenkään puolesta ei tarvinut hermoilla. Uusi arki oli juuri sellaista kuin etukäteen toivoin ja reissu oli riittävän pitkä, sillä nyt on niin mairea olo olla kotosalla. Aion myös suhtautua Helsinkiin uudella raikkaudella ja uteliaisuudella, sillä täälläkin helposti jämähtää samoihin kuvioihin, vaikka kaupungissa riittää nähtävää.

Kesämme oli niin hyvä, että todennäköisesti etsiydymme uudelleen pidemmäksi aikaa ulkomaille.

2. Menin naimisiin

Jee! Meillä oli aivan mahtavat häät ja ihan uskomatonta, miten kaikki järjestyivät niin "vaivatta". Suosittelen kyllä kaikille Berliiniä hääkaupunkia, sillä siellä meilläkin oli mahdollista järjestää pienet mutta hulppeat häät.

En muista kyllä häistä juuri mitään, olin niin jännityksestä hermostunut, mutta olo on hyvä ja onnellinen.

3. Rivien välissä -kirjablogikirja valmistui

Enemmän tietoa kirjasta löytyy blogistani. Hieno fiilis pidellä kirjaa kädessä.

4. Ulkona syöminen

Vaikka loppua kohden alkoi jo vähän kyllästyttämään kaikki tarjonta ja kaipasin vain oman kodin salaatteja, niin kyllä 2 ½ kuukautta oli yhtä juhlaa. Söimme vaikka mitä ja matkasimme eri ruokalajien kautta maailman ympäri.

Jäi kuitenkin harmittamaan se, ettemme käyneet testaamassa paleo-ravintolaa, vaikka saimme kuulla ruoasta kehuja. Ensi kerralla sitten.

5. Unelmointi kaikesta tulevasta

Oli hyvin tilaa ja aikaa miettiä. Erittäin hyvä juttu.

6. Berliini

Mauerpark. Potzdamer Platz. Prenzlauer Berg. Neue Nationalgalerie. W Imbis. Kätevä liikkua paikasta toiseen. Edullinen ruoka. Mielenkiintoisia kahviloita ja ravintoloita. Hipsterit. Rento katumuoti, josta ei ole ihan varma, että onko se muodikasta vai vain mukava pitää päällä. Helppo sulautua mukaan. Ihana eläintarha. Charlottenburgin linnan puisto. Hylätyt rakennukset. Graffitit. Enemmän siltoja kuin Venetsiassa. Länsi-Itä-jaottelu. Hyvä tarina, joka vetää yli 6 miljoonaa turistia vuosittain kaupunkiin. Paljon puistoja. Paljon pieniä kauppoja. Oikeasti rento meininki ja  kuitenkin asiat toimivat ja sääntöjäkin riittää. Samassa kaupungissa on kuin koko maailma. Vieläkö jatkan?

7. Praha, Budapest, Wien ja Bratislava

Oli mahtava kiertää busseilla pääkaupungista toiseen. Matkasimme yhteensä kaksi viikkoa Berliinin ulkopuolella, enemmänkin olisi voinut käydä, mutta toisaalta ei sitä kaiken aikaa jaksa/ehdi/voi olla reissun päällä.

Budapest ja Praha voittivat selkeästi Wienin ja Bratislavan. Prahassa käytiin kahdesti, joten näistä neljästä menisin seuraavaksi mieluiten uudelleen Budapestiin. Bussilla kulkemalla ehtii matkan aikana katsoa maisemia ja lukea paljon kirjoja. Bussissa ehtii myös lepuuttaa kunnolla kävelystä kipeitä jalkoja, sillä kuljimme ympäriinsä todella paljon.

8. Kirjat, lukeminen, kirjakaupat, kirjalliset kohteet

Olen sata ja yksi kertaa luvannut, että teen eri kaupunkien kirjallisista kohteista tarkemmat postaukset ja kyllä aionkin tehdä. Kohta. Jossain vaiheessa. En nimittäin halua itsekään unohtaa, minne kaikkialle päädyimme. Kiitos Mondon hyvän matkaoppaan, jonne monta kirjallista tärppiä oli merkattu, joten ainakin Kafka-kohteet tulivat tutuiksi.

Kävimme myös kirjakahviloissa ja -kaupoissa. Ostoksia olenkin esittellyt täällä aiemmin.
Klikkaa eteenpäin: Berliini. Praha. Wien. Budapest. Bratislava.

9. Sisarusten (oma + bonukset) kanssa oleilu.

Sisareni on minulle erittäin läheinen, vaikka näemme verrattain harvoin. Asumme aika kaukana toisistamme (kummatkin kuitenkin Suomessa) ja vietämme yleensä enemmän aikaa yhdessä vain joululomilla. Jurin nuorempi sisko asuu Berliinissä poikaystävänsä kanssa, vanhempi sisko ja pikkuveli puolestaan viiden kilsan säteellä meistä.

Tänä kesänä tuli vietettyä extrapaljon aikaa sisarusten kanssa ja kierreltyä siellä täällä Berliinissä. Ei mitään kauhean ohjelmallista toimintaa, mutta paljon yhdessä oloa ja juttelua. Näin myös häiden ansiosta paljon ihania serkkuja ja muita sukulaisia, jotka olivat tulleet Berliinin meidän vuoksi. Isä sanoikin hyvin hääpuheessaan, että olemme kaikki eräänlaisella häämatkalla. Harvoin tulee reissattua noin isolla porukalla, joten harvinaisen ihania ja arvokkaita hetkiä saimme tänä kesänä viettää.

10. Karhubongaus

Karhukuvia minulla olisi lisääkin, mutta ehkä näillä viidelläkin kuvalla saa kuvan siitä, kuinka paljon erilaisin tavoin karhupatsaita on koristeltu. Yhtä karhua en saanut kuvata, vaikka ihastuin sen ulkomuotoon. Vapaudenpatsaaksi koristeltu karhu tönötti Yhdysvaltain suurlähetystön ikkunassa, mutta suurlähetystöä kohti ei saa kuvata, joten karhu jäi tallentamatta.

 

Huonoja asioita kesässä 2013

1. Ikävä sinne ja tänne

Pidän arjestani täällä Helsingissä ja meillä oli aivan mahtava kesä. Kuitenkin jännitin liikaa sitä, että aika loppuu pian ja elokuun lopulla siihen sekoittui koti-ikävä. Nytkin haluaisin olla siellä ja ihan ehdottomasti täällä. Mutta sama ikävän tunne on vaivannut melkein aina. Halusin asua Lapissa ja Helsingissä, nyt kun olen tänne paremmin kotiutunut, niin tuli tämä Berliini-vaihtoehto kaipauspalettiini mukaan.

2. Sairastelu

Olen jo pidemmän aikaa voinut paremmin, mutta se on tarkoittanut aika tiukkaa ruokavaliota ja kovaa treenaamista. Kesällä kuitenkin söin vapaammin (esimerkiksi viljoja) ja kilpirauhaslääkityksessä oli tehty toukokuussa muutoksia. Painoni nousi viidessä viikossa 7 kiloa, vaikka liikuin Berliinissäkin paljon. Ei mikään kauhean mieltä ylentävä kokemus juuri ennen häitä. Mutta olen jo vuosia kärsinyt monista autoimmuunisairauksista, joten painon kanssa kamppailu on vain yksi osa ikäviä oireita, joten siihen on "tottunut".

Sain myös melko pahoja tulehduksista johtuvia kipukohtauksia, joiden mittaluokka säikäytti ja muistutti siitä, kuinka tärkeä minun on pysyä niin sanotusti ruodussa. Berliinissä oli kuitenkin vaikea tyytyä kohtaloon, joka on normaali arkeani Suomessa. Nyt on helpompi olla, koska omassa arjessa on helpompi pysyä terveenä.

3. Petjaa oli ikävä

4. Typerät asiat

- Pikkukolikot
- Se, että niitä pikkukolikoita aina kinataan kaupan kassalla "kaiva, kaiva kukkarosta kolme senttiä, äkkiä, äkkiä!"
- Kaikkialla käytetään vain käteistä, eikä visa käy muualla kuin jossain henkkamaukassa
- Autot eivät käytä ajovaloja kuin äärimmäisessä pimeydessä. Ilmeisesti valojen käyttö syö niin paljon säästeliäiden autoilijoiden rahoja, joten on järkevämpää pelotella jalankulkijoita.
- Toisin kuin Dieter Hermann Schmitz uutuuskirjassaan Täällä pohjoisnavan alla väittää, saksalaiset eivät anna jalankulkijoille helpommin tietä kuin suomalaiset. Väittäisin, että asia on täysin päinvastoin. Tosin Berliini ei ole koko Saksa. Mutta minulle ei koko kesänä antanut yksikään autoilija siellä tietä, kun taas ensimmäisenä päivänä täällä Suomessa superhiljaisella pikkutiellä jäi autoilija odottamaan, että pääsen ylittämään rauhassa tien.
- Kaupoissa pitää todella nopeasti kerätä ostokset kassiin tai takaisin koriin/kärryyn, muuten tulee sanomista

- Hyvää salaattipaikkaa ei löytynyt ja raakaruokaravintolana mainostettu kahvila tarjosi vain raakakakkuja. Luomukauppoja löytyi paljon, mutta monessa mielessä Suomi/isot kaupungit ovat Berliiniä edellä. Hehkutuksista päätellen toisin voisi luulla. Ehkä niitä paikkoja olisi ollut, mutta tietoa niistä oli vaikea löytää.
- Nettisivuja on ehkä 1%:lla yrityksistä ja nekin ovat vain saksaksi

5. Kielitaito

Olen opiskellut saksaa viimeksi lukiossa ja olen kirjoittanut sen c-kielenä. Silti osaan sitä paremmin kuin entistä pääainettani japania. Rehellisesti sanottuna olen aika tyytyväinen saksan taitoihini, sillä minulla on hyvä sanavarasto ja ymmärrän puhetta, kirjoitusta ja elekieltä hyvin. Mutta pakko silti laittaa tämä pettymyksiin, koska en jaksanut kerrata tarpeeksi paljon ja välillä jännitti puhua.

Vieras kieli myös pakkaa väsyttämään pidemmän päälle, eikä kovinkaan moni suostunut puhumaan englantia – saati suomea!

6. Pakkaaminen ja tavaroiden purkaminen

Kamalin asia matkustamisessa on tavaroiden järjestely takaisin kaappeihin. Pakkaaminen ei sekään ole lempipuuhaa, mutta huh, kun tekis kotona mieli vain olla ja syyttävät matkalaukut vaativat järjestystä tupaan.

7. Elokuun kirjakemut jäivät välistä

Mutta onhan niitä julkkareita, pressejä, juhlaviikkoja ja syyskauden avajaisia taas ensi vuonna.

En matki nyt tahallani Jenniä, mutta miekään en keksi millään enempää huonoja puolia. Olisin tietysti voinut jakaa noita kokonaisuuksia pienempiin asioihin, mutta onko pikkusenttien käyttö sitten kuitenkaan niin kauhean huono asia, että se olisi pitänyt omaksi osioksi nostaa. Pieniä ärsyttäviä asioista oli varmasti enemmänkin, mutta en niitä nyt tähän hätään muista. Pidän kuitenkin hyvänä, että yhdestä lempikaupungista löytyy huonojakin puolia, niin ei mene ihan hattaraksi tämä touhu.

Milla Ollikainen: Veripailakat

Milla Ollikainen: Veripailakat
Like, 2013
Sivuja: 224
Mistä: Arvostelukappale
Luettu: Bussimatkalla välillä Praha–Berliini
Lyhyesti: Ylläkselle sijoittuva rikosromaani, jonka murhamysteeriin sekoittuvat joutilaisuuden ylistys, vanhat sukuvihat, median ylilyönnit, hitaasti tarkentuva motiivi sekä kotiseuturakkaan lukijan innostus.

Olen odottanut kirjaa siitä asti, kun kuulin, että Milla Ollikainen voitti romaanillaan Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun. Vaikka juna on kuljettanut minut kotiseudultani Kolarista yli 1000km päähän asumaan, olen erittäin kotiseuturakas ja luen edelleen viikoittain paikallislehden. Juuri Luoteis-Lapin sivuilta Ollikaisen tekstit ovat minulle alun perin tuttuja, sillä hän oli lehden päätoimittaja Kolarissa asuessaan. Hänen miehensä Aki Ollikainen (Nälkävuosi-romani!) muuten kirjoitti ja valokuvasi lehteen myös. Tämä siis kerrottavaksi tähän heti alkuun, sillä lukemiseeni vaikutti erittäin paljon se, että romaani sijoittuu Kolariin.

Minna mainitsee, että romaanin vahvuus on elokuvallisesti rullaava dialogi. Minua viehätti myös tutun kuuloiset, murteella kirjoitetut keskustelut. Ja henkilöidenkin nimet ovat niin kolarilaisia, että tuntuu kuin tietäisin nämä Ylläksellä työskentelevät nuoret henkilökohtaiset. Tosin he kyllä eroavat kaikista tutuistani siinä mielessä, että kirjan henkilöt haaveilet paremmasta elämästä muualla ja maleksivat kaiket vapaa-aikansa tunturibaarissa. Mutta toisaalta en enää tunne niin nuoria kuin kirjan pää- ja sivuhenkilöt ovat.

Tätä kirjoittaessani aloin miettiä, että kuka oikeastaan on kirjan päähenkilö. Onko se Vuontisjärvi-niminen kokenut poliisi, joka tutkii gondolihississä sattunutta nuoren pojan murhaa vai murhapaikan läheisyydessä liikkunut velttomoraalinen Krisse, joka päätyy sattumalta kuvaamaan murhapaikan iltapäivälehdille? Vai onko se nuori ja innokas toimittaja, joka sotkeutuu selvitystyöhön? Vai onko päähenkilö yhtä kuin koko henkilökuntakaarti, sillä he kaikki liittyvät murhatutkimuksiin jollain tapaa.

Henkilöitä on siis paljon, mutta en kokenut tätä yllättäen mitenkään lukukokemusta häiritseväksi. Minulle päähenkilö on kaiken aikaa Ylläs. Pystyin hyvin tarkkaan näkemään tapahtumapaikat, vaikka välillä liikutaan myös tunturialueen ulkopuolella kyläteillä ja kauemmissa metsissä. Yksittäisiin henkilöhahmoihin en kaivannut syvällisempää tutustumista, sillä romaanin sopi tämäntapainen "kollektiivisesti koettu" -tunnelma. Lapsen kuolema on kaikille järkytys, mutta ihmiset reagoivat poliisin läsnä oloon monenkirjavalla tavalla. Kirjan mittaan verrattuna henkilöiden määrä on aika ylärajoilla, mutta yhteisökokemuksen kuvaamiseen tarvitaan monta ääntä.

Murresanojen käytössä välillä haksahdetaan ja hoo taipuu naapuripaikkakunnan murteen mukaisesti, mutta harvaa tämmöinen häiritsee. Eikä minullakaan ole muuta varmuutta kuin tunne siitä, että joku sana on sopimaton kontekstiin. Esimerkiksi kirjassa alinomaa käytetty läppi-sana ei sopinut mitenkään poliisin suuhun, kun hän puhuu kuolleesta, murhatusta lapsesta. Lapsia kyllä läpitellään Kolarissa, mutta minun on vaikea uskoa, että kovinkaan moni paikallinen valitsee tämän sanan puhuessaan uhrista. Se on siihen yhteyteen liian vähättelevä. Murresanat saattavat aluksi myös niihin tottumatonta vaivata, mutta kuten Kirsi kirjoittaa, ne tuovat tarinaan myös kaivattua väriä.

Veripailakat on muutoin oikein autenttisen tuntuinen ja kieli täsmällisen hyvää. Kirjan lukee nopeasti, sillä tarinassa on hyvien suosikkidekkarieni lailla lukuimua ja kuka-sen-todella-teki-salaperäisyyttä. Päätarinan lisäksi välillä sivuilta löytyy pidempiä kursivoituja pätkiä, jotka kuljettavat lukijan ajassa taaksepäin antaen ratkaisunpalasia murhamotiivin ja tekijän selvittämiseksi. Loppu ei varsinaisesti yllättänyt, mutta arvostan, että kaikkea ei selitetä auki. Tietty mystisyys säilyy ja saa palaamaan sivuilla taaksepäin ja tarkistamaan muutama aiemmin annettu johtolanka.

Minulla on kotikenttäetu kirjan likettämiseen, mutta taatusti tarina toimii muillakin. Epätyypillinen rikosmiljöö, loppua kohti kirivä jännitys, hyvä loppuratkaisu ja kiinnostava rikostarina, joka ottaa vähän kantaa niin poliisin työoloihin haja-asutusalueella kuin keltaisen lehdistön toimintatapoihin, innostavat varmasti myös muita hyvän dekkarin ystäviä.

Kirjassa ei raakuuksilla mässäillä eikä kirjassa ole liioitellun pitkiä takaa-ajokohtauksia, jännite rakennetaan näitä paremmin: pikkuhiljaa tiedonjyvä toisensa jälkeen motiivi selviää ja vaikka perinteistä toista murhaa osaa lukiessa odottaa, kohde silti yllättää.

Suosittelen perinteisten arvoitusdekkareiden ystävälle, joka tietää sen, että hiljaisissa vesissä ne pahat kalat ui.

Kiinnostava luentosarja: Kaksitoista tuolia – dialogeja venäläisestä kirjallisuudesta

Vinkkaan teille muillekin kiinnostavan kuuloisesta luentosarjasta. Aion itse käydä kuuntelemassa mahdollisimman paljon, mutta varmaan ihan jokaiselle luentokerralle en ehdi.

Helsingin yliopiston nykykielten laitos, venäjän kielen ja kirjallisuuden oppiaine järjestää ainutlaatuisen ja kaikille avoimen dialogisarjan venäläisestä kirjallisuudesta. Keskustelujen vetäjänä toimii emeritusprofessori Pekka Pesonen.

Hänen keskustelukumppaninsa ovat tunnettuja suomalaisia kirjailijoita. Keskustelujen lähtökohtana ovat kirjailijoiden valitsemat venäläisen kirjallisuuden teokset, dialogit käsittelevät venäläistä kirjallisuutta laajemminkin. Minua kiinnostavat erityisesti Saision, Arosen, Pelon, Mäkelän, Liksomin, Konkan ja Oksasen luennot. Teen mahdollisuuksien mukaan blogiini luennoista pienen koosteen niiden lukijoiden iloksi, joita luentosarja kiinnostaa, mutta jotka eivät itse pääse syystä tai toisesta paikalle.

Paikka: Helsingin yliopiston Metsätalo (Unioninkatu 40B), sali 1

Aika: Maanantaisin 16.9.–16.12.2013 klo 18–20

Tarkka ohjelma esiintyjistä ja aiheista:

• 16.9. Pirkko Saisio: Anton Tšehovin novellit
• 23.9. Ilpo Tiihonen: Vladimir Majakovskin Pilvi housuissa
• 30.9. Mikko Rimminen: Vladimir Nabokovin Läpinäkyväisiä
• 7.10. Pentti Linkola: Valentin Rasputinin Jäähyväiset Matjoralle
• 14.10. Eeva-Kaarina Aronen: Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan
• 21.10. Hannu Väisänen: Nikolai Leskovin Tuomiokirkon alttaripalvelijat
• 4.11. Riikka Pelo: Marina Tsvetajevan elämä ja tuotanto
• 11.11. Hannu Mäkelä: Aleksandr Puškin – elämä ja runous
• 18.11. Rosa Liksom: Vsevolod Garšinin Punainen kukka
• 2.12. Anita Konkka: Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus
• 9.12. Marja-Leena Mikkola: Hopeakauden runoilijat Anna Ahmatova, Osip Mandelstam, Boris Pasternak, Marina Tsvetajeva
• 16.12. Sofi Oksanen: Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo

Kirjat katukuvassa

Huomasin eilen kierrellessäni kaupungissa ihan mielettömän ison mainoksen, jossa mainostetaan ennen kaikkea iPadia mutta myös yhtä sähkökirjaa. Sitä kuvatessani aloin miettiä, että kuinka usein näen kirjamainoksia katukuvassa. Helsingissä uutuuskirjoja mainostetaan erityisesti ratikoiden ja bussien sisätiloissa (ehkä muuallakin, mutta näitä pääasiallisesti käytän liikkumiseen), bussipysäkeilläkin on saattanut joku kerta iso mainos jonkun koko-kansan-rakastaman-tähtikirjailijan uutukaisesta olla.

Suomessa tunnistan kirjamainokseksi myös sellaisen teoksen, josta en ole aiemmin kuullut (tosin tähän on pakko lisätä, että harvassa ovat ne kerrat, että tuntemattomampia teoksia katukuvassa raaskittaisiin mainostaa), mutta täällä Berliinissä on silmääni tarttunut vain niiden kirjailijoiden teokset, joista olen jotain kuullut tai jotka olen itse lukenut. Yhtään saksalaisen kirjailijan mainosta en ole nähnyt – tai en ole ainakaan kiinnittänyt niihin huomiota. En ole myöskään katsonut televisiota koko kesänä, joten en tiedä myöskään tv-mainoksien sisällöstä mitään.

Suomessa kirjamainoksia  pyörii silloin tällöin, mieleeni tulee nyt ainakin Kristiina Vuoren Näkijän tyttärestä pyörinyt mainos ja Jörn Donnerin Lukeminen kannattaa aina -lausahdukset. Tuleeko teille muita mieleen? Mutta nämä ovat tv-mainoksia, mutta usein samat kirjat saavat näkyvyyttä myös ulkoilmamainonnassa. Kiinnitetäänköhän näihin kuinka paljon huomiota.. Olisi kiinnostava tietää, kuinka paljon lukemispäätökseen suuri mainoskampanja vaikuttaa. Mie ainakin muistin, että Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä on vieläkin lukematta, vaikka kirja on meillä hyllyssä ja Juri on sen lukenut ja "tykännyt" siitä (kirja on oikeasti kammottava, mutta vain siksi, että asia on kamala ja tärkeä!).

Mutta Berliinin päärautatieaseman portaikkoon sijoitettu kekseliäs mainos on erikoinen. Siinä ei näy ollenkaan kirjailijan nimeä, mutta kirjan nimi toistuu tasaisesti. Väliin on upotettu mainoslauseita ja kritiikkisitaatteja. Tunnistin kirjan silti, koska olen sen lukenut ja siitä on ollut paljon myös Suomessa kirjoituksia. Pidän kirjamainoksen paikasta ja asettelusta, ihmettelen silti kirjailijan nimen poisjättämistä. Joka on siis Gillian Flynn.

Muunlaistakin kirjamainontaa on, vaikkei kuvia (ainakaan vielä) kaduilla ole nähty. Penguin Street Art -sarja on todella hieno ja innovatiivinen lähestyä kirjankansitaidetta. Kustantamo kutsui 10 maailmankuulua katutaiteilijaa suunnittelemaan uusiksi heidän klassikkokirjojensa kannet. Törmäsin tähän linkkiin etsiessäni uusia kirjamainoksia katukuvassa. Tästä linkistä löydät lisää kuvia. Kaikki eivät silmääni miellytä, mutta ovat ainakin rohkeita, uusia tulkintoja. Tosin George Orwellin teosten uudet kannet muistuttavat minusta aika paljon niitä kansia, jotka olen kirjoista jo nähnyt.

Tämänkaltaista katutaidetta tai kirjankansitaidetta olisi kiinnostava nähdä Suomessakin.

Tuleeko teille mieleen hyviä kirjamainoksia? Näkyykö katukuvassa kirjoihin liittyviä mainoksia tai muunlaista materiaalia? Vaikuttavatko mainokset teihin? 

Saavatko aina "varmat nakit" lisähuomiota vai oletteko nähneet "erikoisemmista" kirjoista nostoja katukuvassa?

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
Gummerus, 2013
Suomennos: Outi Järvinen
Sivuja: 319
Mistä minulle: Arvostelukappale
Lyhyesti: Kevyt mutta nokkela satiiri täydellisistä naisista

Maria Semplen hersyvän kipakan romaanin päähenkilö Bernadette on omalaatuinen henkilö. Hän on palkittu ja arvostettu arkkitehti, joka on viimeiset parikymmentä vuotta surrut tärkeimmän projektinsa epäonnistumista ja sulkeutunut miltei kokonaan kotinsa suojiin. Hän on jopa palkannut intialaisen assistentin hoitamaan netin kautta kaiken matkajärjestelyistä reseptien uusimiseen. Microsoftilla huippuvirassa työskentelevä mies on lannistuneen tottunut vaimonsa oikkuihin. Hän ei tiedä Bernadetten ongelmien laajuutta, eikä tarkkaan vaimonsa kuulumisten perään kysele. Älykkötytär Beelle äiti on kuitenkin paras ystävä.

Eliittiperheen ongelmia on kuvattu ennenkin, mutta niissä yleensä aina pinnan alla kuohuu ja ulkokuoresta pidetään tarkkaan kiinni. Bernadette ei tunnu välittävän, vaikka on seattlelaisten kotirouvien jatkuvan pilkan ja kummastelun kohde. Siitä rehellisyydestä ja uhmakkuudesta pitää väkisinkin, vaikka juonikuviot eivät muuten viihdyttäisi.
 
Missä olet, Bernadette? -romaani ei etene perinteiseen tapaan kertojan varassa. Romaani rakentuu sähköposteista, kirjeistä, raporteista ja monista muista dokumenteista. Aluksi olin epäileväinen rakenteen suhteen, sillä tuntui, että tarina jäi muodon jalkoihin. Nopeasti tyyliin kuitenkin tottui ja se toi lukemiseen vaihtelua ja jännitystä. Tirkistelynhalukin tyydyttyy juorunnälkäisten kotirouvien sähköpostikeskusteluiden myötä. Nämä itsekkyydestä sokeutuneet sivuhenkilöt tekevät lukemisesta hauskaa. Jopa niin hauskaa, että heidän keskinäiset välinsä kiinnostivat paikoin enemmän kuin Bernadetten perheen kuviot.

Missä olet, Bernedette? onnistuu olemaan samanaikaisesti viihdyttävä lukusukkula ja älykäs sosiaalinen satiiri. Torikammoinen Bernadette on surkuhupaisa keulakuva toisen ihmisen kohtaamisen vaikeudelle. Hän osaa kuitenkin olla sen verran kipakka hulluttelija, joten missään nimessä lukiessa ei tarvitse säälitellä.

Ei hömppää, ei painavaa yhteiskuntakritiikkiä, eikä kirjaa tarvitse lukea uudelleen muistaakseen, että se oli nokkelasti kirjoitettu.

Jutun pohjana toimi Olivia-lehteen kirjoittamani arvio. Kuvituksena kesä.

Kirjasisustusta

Kirjat ovat minusta kauniita ja rakastan isoa, itsetehtyä kirjahyllyämme. Vaikka hyllyssä on vielä tilaa jonkin verran, kirjoja kasautuu silti sinne tänne ei-niin-kauniiksi röykkiöksi. Eilen tein sattumalta hyviä löytöjä, jotka auttavat säilytysongelmissa ja sisustavat samalla kotia.

Olen aiemmin nähnyt kuvia "näkymättömistä" kirjatuista, jotka kiinnitetään seinään ja niiden päälle kasataan kirjoja. Tukia ei näy, koska kirjan takakansi peittää myös alaosan. Kuinka käteviä ja kauniita, ajattelin, mutta en alkanut sen kummemmin niitä itselleni etsiä.

Kun siten näin nämä tuet erään pienen liikkeen hyllyllä, ostin nesaman tien Helsingin-kotiin viemisiksi. Tukia on vaikea kuvata, koska en tietenkään ole täällä Berliinissä niitä seinään asentanut, mutta idea toivottavasti näidenkin kuvien kautta välittyy.

 

Enkä voinut mitenkään vastustaa näitä pöllökirjatukia. Nyt saan kirjat myös makkarin hyllyn päälle sievästi riviin.

En malta odottaa, että pääsen kotiin järjestelemään kirjat uudelleen. Itse pidän näistä valtavasti ja mietin jo, millaisia tbr-kirjakasoja voin järjestellä näiden avulla.

Järjestelettekö kirjat vain hyllyihin? Vai onko käytössä myös muunlaista kirjasisustusta?

Syksyn teatteritärpit

Olen tänään tutkinut innoissani netistä eri teattereiden syksyn ohjelmistoja. En ole Helsinkiä kauemmas vielä päässyt, vaikkakaan ei olisi pitkä matka käväistä Espoon ja Vantaan teattereissa joskus jotain hyvää esitystä katsomassa. Ehkä joku teistä lukijoista osaa vinkata ensi syksyn ohjelmistosta myös muualta kirjallisia teatterivinkkejä?

Olen tähän kerännyt omia tärppejäni esityksistä, jotka todennäköisesti käyn tänä syksynä katsomassa. Käyn kaikkein mieluiten katsomassa teatterissa kirjoihin perustuvia sovituksia – tai ainakin niihin tulee ennakolta suurimmalla kiinnostuksella tutustuneeksi. Lista toivottavasti muistuttaa myös muille teatterinystäville tulevista, mielenkiintoisista näytöksistä ja täältä voin myös itse tarkistaa, minne syksyllä mielin.

Kansallisteatteri

Syyskuun puolen välin tienoilla suurella näyttämöllä saa ensi-iltansa Anton Tšehovin Kirsikkapuisto-komediaan perustuva Mika Myllyahon nelinäytöksinen näytelmä. Esko Salminen, hyvä tarina ja Lavaklubin tuleva teemakeskustelu (17.9. klo 17) saivat minut hankkimaan tähän näytökseen ensimmäisenä liput.

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat on kyllä pakko nähdä, vaikka en ole vielä tarkistanut lipputilannetta. Toivottavasti kaikki eivät ole jo menneet tämän syksyn osalta. Kantaesitys on vasta marraskuun lopulla, joten todennäköisesti esitykset pyörivät vielä ensi vuoden puolella, jos tälle syksylle on vaikeuksia lippuja sopivalle ajankohdalle saada. Myös tämän esityksen tiimoilta järjestetään teemakeskustelu Lavaklubilla (25.11. klo 17), jonne on vapaa pääsy.

Eniten odotan Vuosisadan rakkaustarinat -esitystä. Huomatkaa monikko, sillä Kaisa Korhosen ohjaamassa näytelmässä lavalle tuodaan kolmen sukupolven rakkaustarinat, joiden innoittajana toimivat tietysti Märta Tikkasen teokset. Hänen ja Henrik Tikkasen romaaneissa käyty "rakkaussota" kiehtoo edelleen niin minua kuin satoja muita. Tännekin on jo liput hankittu!

Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä -romaaniin perustuva dramatisointi kiinnostaa, vaikka en ole Ozin teoksia vielä ehtinyt lukea ollenkaan. Syyskuun alussa pääsisi näytelmän jo näkemään, mutta ehkä pitäisi lukea kirja kuitenkin ensin..?

Miika Nousiaisen Metsäjätistä pidin, mutta en ole vielä ehtinyt katsomaan esitystä. Syksyllä näytelmä pyörisi vielä, joten mahdollisuus nähdä tarina lavalla vielä on. Osaisiko kukaan sitä vahvasti suositella? Pitäisikö se käydä katsomassa?

Kaupunginteatteri

Helmikuussa ensi-iltansa saanut näytelmä Omatunto pyörisi vielä, mutta kävin kyllä katsomassa syksyllä Teatteri Avoimissa ovissa Juhani Ahon oman elämän kolmiodraamaan liittyvän näytelmän Raudanluja rakkaus, joka oli todella hyvä – riittävän hyvä! – joten en ole varma, haluanko nähdä aiheesta vielä lisää. Pitäisikö? Suosituksia?

Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta oli erittäin hyvä lukukokemus, joten täytyyhän tarina nähdä lavallakin. Ja niin mahtava esittelytekstikin: "Pasi Lampelan seuraava ohjaustyö käsittelee avioeroa,jossa on pohjimmiltaan kyse rakkaudesta". Syyskuussa ensi-illassa Studio Pasilassa. Sinne siis!

"Kipupiste on näytelmä Ruotsin tunnetuimmasta ja kiistanalaisimmasta vankilateatteriprojektista ja niistä traagisista käänteistä, mihin kaikki lopulta johti." 

Kipupiste pohjautuu vapaasti Elisabeth Åsbrinkin kirjaan Smärtpunkten. Se kuvaa Ruotsia kuohuttanutta Riksteaternin vankilateatteriprojektia Sju tre, jossa näytelmäkirjailija Lars Norén kirjoitti näytelmän yhdessä kolmen vankilaan tuomitun rikollisen kanssa. Kuulostaa erittäin hyvälle, vähän jännittävällekin, mutta on toistaiseksi varalla, sillä haluan ensin kuulla muiden suosituksia ja lukea arvioita/kritiikkejä näytelmästä. Syyskuussa ensi-illassa Pienellä näyttämöllä.

Boris Pasternakin klassikkoromaani ja yksi maailman rakastetuimmista elokuvista, Tohtori Zivago saa vihdoin ensi-iltansa myös näyttämöllä. Musikaalit ovat aina vähän villi kortti, niin elokuvissa kuin teatterilavalla, joten olen varovaisen kiinnostunut. Lokakuussa ensi-illassa Suurella näyttämöllä.

Teatteri Avoimet ovet

Vala kertoo voimakkaasti kokevasta ja tarkkanäköisestä yhteiskunnallisesta vaikuttajasta, runoilija Katri Valasta. Olen lukenut ennen blogiaikoja Valan runokokoelman Kaukainen puutarha, josta pidin kovasti, vaikka tunnen runoutta liian huonosti tietääkseni edes kunnolla, mistä pitäisin ja mistä en. Mutta siitä teoksesta pidin, varmasti senkin vuoksi, että luin sen niin hitaasti ja tarkkaavaisesti. Ennen Vala-esitystä pitää siis lukea lisää runoja.

Näytelmä tutuksi -työryhmä esittelee teosta 28.9, 26.10. ja 23.11. tuntia ennen esitystä, joten toivon saavani liput jollekin noista päivistä. Katri Valan maailmaa ja kirjallista tuotantoa avataan teatterin lämpiötiloissa  puolestaan keskiviikkoiltapäivisin klo 14.30–16. 23.10, 13.11. ja 27.11. Yritän ehtiä käymään tekemässä aiheesta blogijutun.

Lokakuussa pääseekin katsomaan Anja Snellmanin Pelon maantiede -romaanin perustuvan dramatisoinnin lavalla. Luvassa on esitys sukupuolesta, pelon kulttuurista ja halusta voittaa ne. Se on samaan aikaan kasvukertomus 1950-luvulta nykypäivään ja toisenlainen sightseeing Helsinkiin, sen kaduille, puistoihin ja parkkihalleihin.

Joulukuun 7. päivä järjestetään teatteritiloissa Eeva-Liisa Manner -ilta ja luvassa on runolaulua, proosaa ja sardanaa.

Ryhmäteatteri

Jäniksen vuosi on Ryhmäteatterin uusi tulkinta Arto Paasilinnan ajattomasta menestysromaanista. Ihan nolottaa myöntää, etten ole romaania lukenut, mutta tarina-aukon voisi paikata katsomosta käsin.

"Jäniksen vuosi on koominen ja koskettava kertomus meistä hurjien muutosten keskellä elävistä nisäkkäistä. Se on tarina luonnon ja ihmisen yhteiselosta maailmassa, jossa ratkaisuja kaivataan yhä enemmän, mutta vaihtoehtoja tuntuu olevan tarjolla yhä vähemmän."

Q-Teatteri

Syyskuussa ensi-illassa Juha Itkosen Hämeenlinna, "humoristinen ja karhea näytelmä Helsinkiä pienemmästä kaupungista, jossa ihmiset ihme kyllä elävät elämäänsä enemmän tai vähemmän onnellisina". Esityksiä on luvassa paljon, joten varmaan saan vielä liput.

Aleksanterin teatteri

Kävin jo loppukeväästä katsomassa Antti Leikaksen romaaniin Melominen perustuvan koomisen näytelmän. Aku Hirviniemi näyttelee yksin ja onnistuu tuomaan kirjan unenhöyryisen maailman lavalle niin että se samalla naurattaa, hirvittää ja koskettaa. Vinkkaan vain teille muillekin, että esitykset jatkuvat syksyllä!

KOM-teatterin esityksiä on syksyllä luvassa vain kiertueella. Kolme sisarta esitetään ainakin Tampereella ja Oulussa. Helsingissä voi ohjelmallisissa maanantai-illoissa käydä kuuntelemassa ainakin Veikko Huovisen tarinoista koostetun esityksen ja Aulikki Oksasen lähestyvän 70-vuotispäivien kunniaksi musiikkiesityksen Oksasen runolauluista.


Mitä muita teatteritärppejä teillä on näiden lisäksi? Kiinnostavatko nämä esitykset tai jokin näistä erityisen paljon? Onko joku jo ostanut lippuja syksyn näytöksiin?

Jänniä aikoja

Hääkiireitä riittää vielä hetken, jäljellä on enää kaksi yötä. Sunnuntaina alkaa jo helpottaa, ja voin taas keskittyä ihanaan Berliiniin viimeisten viikkojen ajaksi. Ja lukea. Ja blogata kirjoista! 

Morsiuskimppua lukuun ottamatta kaikki muut (toivottavasti) on järjestetty. Pukukin löytyi viimein vaaatekaupan alennusmyynneistä, sillä en halunnut ostaa perushääpukua yhden päivän vuoksi. Vuokraamoissa ongelmaksi kävi yllättäen lyhyyteni, sillä vuokrapukuja ei tietenkään leikata yhden asiakkaan vuoksi. Eilen kävin kampaajalla testaamassa hääkampausta ja Juri istuu parhaillaan hiustenleikkuussa. Tuntuu kuitenkin koko ajan, että jotain on varmasti unohtunut, koska olemme aloittaneet kaiken niin myöhään.

Rennosti kaikki silti sujuu ja asia ovat hoituneet paremmin kuin hyvin. Lauantaina mennään naimisiin, mutta taidan jättää tällä kertaa kirjan kotiin ja yrittää viihtyä yhden päivän "parrasvaloissa".

Palaan blogin pariin ensi viikolla useamman kirja-arvion ja kirjallisen kohteen kera.. Bis bald!

Bratislavan kirjaostokset

Harmillista, mutta en löytänyt yhtään englanniksi käännettyä slovakialaista kirjaa, vaikka kävin yhdessä kirjakaupassa ja yhdessä antikvariaatissa. En oikeastaan edes saanut tietää, kuinka paljon sloviakalaista kirjallisuutta käännetään englanniksi, sillä kummassakaan paikassa myyjä ei osannut puhua kunnolla englantia, enkä itse muilla kielillä osannut asiaani esittää.

Mutta ilman kirjoja en pystynyt takaisin helteeseen palaamaan, vaan ostin aika sekalaisen joukon luettavaa. Bratislavan opas oli kyllä heti tänään käytössä, sillä en tiennyt kaupungista etukäteen juuri mitään eikä Bratislava niin suosittu matkakohde ole, jotta ikisuosikkini Mondo olisi kaupungista matkaoppaan tehnyt. Kaupunki on kuitenkin söpö, melko unelias ja rento paikka kulkea ja katsella, mutta kalpenee kesän muille kohteillemme Berliinille, Prahalle, Wienille ja Budapestille mennen tullen.

Maksoin kaikista kirjoista 12 euroa yhteensä, joten suuresti en häviä, vaikka kirjat pettymyksiksi osoittatuisivat myöhemmin. Ian McEwanin For you on librettoteksti Michael Berkeleyn oopperaan. Lueskelinkin kirjaa jo alusta Bratislavan linnan pihalla ja kokeilin eläytyvää lukemista. Keskityin jokaiseen repliikkiin ja muuhun tekstipätkään miettien tarkkaan, miltä tilanne näyttäisi, jos katsoisin sitä katsomosta.

Ostin myös Virginia Woolfin Mrs Dalloway's Party -lyhytkertomuskokoelman. Teos on kirjoitettu samaan aikaan kuin Mrs. Dalloway, joten oletan näiden linkittyvän toisiinsa. Komisario Montelbano on minulle tutumpi tv-sarjana, koska vanhempani ovat seuranneet sitä. Halusin ostaa mukaani dekkarin, kansi miellytti minua ja oletan, että kirja voittaa tv-sarjan, joten ostin vielä muiden kirjalöytöjeni lisäksi Andrea Camillerin The shape of water -teoksen. Toivon, että se on vetävä, sillä haluaisin löytää uuden rikoskirjailijan, jolta on ilmestynyt paljon kirjoja.

Huomenna suuntaamme vielä viikonlopuksi Prahaan. Sen jälkeen pidän muutaman tiiviin työpäivän ja käyn ihan työkseni myös lentokentällä ottamassa vieraita vastaan. Lauantaina tanssitaankin sitten viimein häitä. Kuinkahan pystyn loppuviikosta lukemiseen keskittymään....