30.3.2012

Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä

Järjellä ja tunteella -blogissa oli vähän aikaa sitten keskustelu chick lit -kirjallisuudesta, Katja taas herätteli lukijoita miettimään omia kirjallisia mukavuusalueitaan. Molemmat aiheet ovat kiinnostavia ja punoutuvat tämänkertaiseen kirjaan siten, että luin Jennifer Weinerin Hyvä sängyssä -teoksen vähän kokeilumielessä. Paukuttelin omaa mukavuusaluettani, sillä harvassa ovat ne kerrat, kun olen chick littiä lukenut. Nuorempana luin Helen Fieldingiä, joka teki lajista suositun, ja kesäpokkarina muutaman Sophie Kinsellan teoksen. Näistä Bridget Jones kolahti kovaa ja himoshoppaajan sekoilut tuntuivat lähinnä vaivaannuttavilta. Lisäksi luin viime vuonna Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventiilin, mutta se ei tuntunut ollenkaan tältä.

Olen kuitenkin jo pitkään halunnut lukea suosittuja kirjoja, joita luetaan paljon, mutta jotka ovat itselleni lajina vieraita. Ihan ammattimielessäkin on hyvä lukea mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laajalti. Selailin muiden blogeja ja tutustuin tuohon yllämainittuun chick lit -keskusteluun ja valitsin suosituksista Weinerin kirjan, sillä siinä vaikutti olevan jo nimessä aimo annos ironiaa ja huumoria mukana.

Luin myös Helsingin kirjaston sivuilta pienen esittelyn lajin kirjoista:
"Mistä tunnistaa tähän genreen kuuluvan kirjan? Kannessa on paljon vaaleanpunaista, korkokenkiä ja kuohuviinilaseja. Sankaritar on useimmiten sinkku, ja hänellä on ura, joka mielellään liittyy muotiin, mediaan tai viihdeteollisuuteen. Työssään hän voi olla yhtä hyvin loistava uraohjus kuin armoton sählärikin. Tekevälle sattuu ja sankaritar joutuu yhtenään kommelluksiin. Toisin kuin perinteisessä naistenviihteessä sankaritar voi olla sangen koominen hahmo. Yleensä hän rakastaa ostoksia ja tuntee hyvin tuotemerkkien koodikieltä. Tekstiilejä esitellään suorastaan piinallisen yksityiskohtaisesti. Kulutusjuhlaa vietetään, vaikka luottokortti ajoittain vaikertaakin. Sankaritar pitää juhlimisesta eikä yleensä sylje (samppanja)lasiin. Chick lit on vakavimmillaankin kepeänpuoleista: elämän ankeimmat puolet eivät tunkeudu sankarittaren maailmaan kuin häivähdyksinä. Vastoinkäymiset eivät masenna sankaritarta, vaan hän asennoituu elämään optimistisesti: elämä on juhla ja sinut on kutsuttu!"

Weinerin kirjassa on lajille tyypillinen kansi, sillä se on vaaleanpunainen ja naisellinen. Korkokenkiä ei sentään ole, mutta ilmeisesti pullukka päähenkilö kulkee paremmin sandaaleissa läpi kommellusten. Cannie on viihdeuutisten toimittaja, joka on vähän aikaa sitten päättänyt pitkän parisuhteen Brucen kanssa. Hän ei kuitenkaan pääse exästään eroon noin vain, sillä Bruce on uusi kolumnisti suositussa naistenlehdessä, ja hän kirjoittaa muun muassa siitä, millaista oli elää ylipainoisen naisen kanssa. Heidän suhteensa ei ole selvästi vielä läpikäyty, sillä tunteet eivät ole kummaltakaan täysin kuolleet, mutta lopullisen niitin tulevaisuudelle iskee Bruce ruotimalla Cannien elämää julkisesti. Kirjan idea on hauska, Cannie vaikuttaa melko täyspäiseltä ja humoristiselta hahmolta, jonka edesottamuksia ja ajatuksia jaksaa seurata, kunnes ylilyönnit ottavat vallan.

En lähtenyt kirjan kanssa soitellen sotaan, sillä olin valmistautunut etukäteen, että teksti on viihdyttävää, vetävää ja suoraviivaisesti etenevää. En pettynyt tässä suhteessa yhtään, sillä halusin lukea kirjaa koko ajan, ja lopulta luin yli 500 sivuisen kirjan miltei päivässä. Ainoastaan viimeisellä kolmanneksella toivoin kirjan jo loppuvan, hypin typerimpiä kohtia vähän ylikin ja huomasin, että vaikka oikeasti halusin lukea kirjaa, en olisi halunnut lukea sitä kirjaa, minkä lopulta sitten luin.

Ensinnäkin ylipaino, mikäs siinä, että ulkonäköongelmat pyörittävät päähenkilön elämänvalintoja, sillä kukapa haluaisi lukea itsestään exän ylhäältäpäin katsovia, muka ymmärtäväisiä kirjoituksia. Mutta luonnollisesti tarinalla on pieni opetus: lihavat ovat silti tosi hauskoja, ja jokaista varten on olemassa ylipainoasioihin keskittynyt lääkäri, joka oikeastaan pitää lihavista sellaisenaan. Siinä missä Cannien ex on ymmärtämätön moukka, uusi hurmurilääkäri vahvistaa itsetuntoa ja tukee tervettä minäkuvaa.

Eli joka tapauksessa se minäkuva on kiinni miehistä ja ulkopuolisista ihmisistä. Vaikka traumaattinen kokemus laihduttaa Cannien inhoaman ylimäärän, lihoo hän rakastuessaan kaiken takaisin, koska juuri mies, parisuhde ja rakkaus ovat tärkeimmät mittarit näyttämään kuinka naisen elämä on täydellisessä balanssissa.

Entäs ura sitten. Ei riitä, että Cannie on huonosta itsestunnostaan huolimatta näppärä kirjoittaja, naseva puhumaan ja hänen verbaalinen lahjakkuutensa on konekivääritulituksen luokkaa, täytyy tässäkin mennä sitten lopulta yli laidan. Hollywoodista tarjotaan käsikirjoittajan paikkaa, Cannie tutustuu pintaliitoelämään, mutta löytää kaikkien tähtösten joukosta kuitenkin todellisen ystävyyden. Niin edespäin. Niin edespäin.

Exälle nyt ei tietenkään voi käydä hyvin, koska oli niin tylsä alunperinkin.

Olen sekaisin, sillä tunnistin sen kirjan vetovoiman, vetävyyden, jonka takia luin kirjan loppuun asti. Mutta en haluaisi lukea silti tällaista lisää. Ehkä en ole onnellisten loppujen ystävä, tai kaipaisin itse tarinaan 200metriä vähemmän suitsutusta, ettei ammuttaisi kaikkea niin yli.

Mutta venytin mukavuusaluetta ja tutustuin vuosien jälkeen chick littiin makeimmillaan.



Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä
Otava, 2002
Good in Bed, 2001
Suomennos: Terhi Leskinen
Sivuja: 524

29.3.2012

TBR100 omasta kirjahyllystä

Kirjavan kammarin Karoliina vinkkasi, että englanninkielisissä kirjablogeissa on kiertänyt haaste, jossa luetellaan 100 kirjaa, jotka haluaa lukea tietyssä, määrätyssä ajassa. Osa kotimaisista kirjabloggareista on toteuttanut listan kokoamisen niin, että he ovat keränneet kirjoja, joita heidän on pitänyt lukenut jo vuosia, mutta eivät jostain syystä ole ehtineet niitä vielä lukea. Osa on taas kerännyt kirjat omasta hyllystä, ja koska kuulun niihin, jotka ostavat mieluummin kirjoja kuin muita sirkushuveja, löytyy kirjahyllystäni ainakin sen sata lukematonta kirjaa. Luonnollisesti haluan nämä lukea, koska ne vielä hyllystäni löytyvät. Minulla onkin erikoinen tapa säilyttää lukemattomia kirjoja hyllyrivistöt täynnä ja lukemisen jälkeen lahjoitan kirjoja maailmalle, ystäville, tuttaville, perheenjäsenille ja kylänmiehille. Kenelle vain, kunhan kirja löytää rakastavan kodin. Tästä tavasta poikkean kaikkein rakkaimpien kohdalla, jotka tiedän lukevani vielä joskus.

Lukemattomat kirjat olen blogiini kuvannut inspiraatioksi tälle useamman vuoden urakalle, mutta lisäksi, koska oletan, että lukijoissa on niitä, joita kirjakuvat kiinnostavat. Jaottelin haastekirjat vapaisiin kategorioihin.

Tässä minun 100 kirjaani, jotka pitää lukea.

Ensimmäiseksi valitsin kymmenen kirjaa, jotka ovat niin sanotusti puolison kirjoja, sillä hän on ne hankkinut, lukenut ja hyväksi havainnut.

Luettu 6/100 (22.7.2012)


1. Ivan Turgenev: Kohtaus
2. Ivan Turgenev: Ensimmäinen rakkaus
3. Franz Kafka: Nälkätaiteilija
4. Fjodor Dostojevski: Kirjoituksia kellarista
5. Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
6. Vladimir Nabokov: Nikolai Gogol
7. Lin Jutang: Keisarinna Wu
8. J.W.Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
9. Kerttu-Kaarina Suosalmi: Synti
10. Munkki Serafim: Dostojevskin tie kohti ihmisyyden ideaalia


Seuraavaksi keräsin hyllystäni kymmenen lukemista odottavaa tiiliskiveä. Seuraavaksi siis kasa paksukaisia (yli 500 sivuiset kirjat):



11.Andrew Nicoll: Rouva Agathen rakkaus
12. Joyce Carol Oates: Putous
13. Julie Orringer: Näkymätön silta
14. Peter Hoeg: Norsunhoitajan lapset
15. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
16. Kate Morton: Paluu Rivertoniin
17. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
18. Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast
19. Sarah Waters: Vieras kartanossa
20. David Grossman: Sinne missä maa päättyy

Tiiliskivien rinnalla on hyvä lukea myös ohuempia kirjoja, joten valitsin kymmenen alle 200 sivuista kirjaa.


21. Jenny Erpenbeck: Kodin ikävä
22. Carlos Maria Dominguez: Paperitalo
23. Eduard Uspenski: Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä
24. Ian McEwan: Vieraan turva
25. Kristina Carlson: Maan ääreen
26. Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen
27. Rosa Meriläinen: Hyvät miehet ja herrat
28. Pirkko Saisio: Betoniyö
29. Henrich Böll: Mitähän siitä pojasta tulee?
30. Joel Haahtela: Lumipäiväkirja

Muutama keltaisen kirjaston kirja vilahtikin tiiliskivien joukossa, mutta valitsin niiden lisäksi kymmenen keltaista lisää.


31. Jhumpa Lahiri: Kaima
32. Colm Tóibín: Brooklyn
33. Andrew O´Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
34. Kim Echlin: Kadonneet
35. J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
36. Toni Morrison: Jazz
37. Italo Calvino: Halkaistu varakreivi
38. Don deLillo: Omegapiste
39. John Steinbeck: Ystävyyden talo
40. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

 Tähän väliin viisi rikoskirjaa:


41. Simon Lelic: Katkeamispiste
42. Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
43. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
44. Agatha Christie: Syyttävä sormi
45. Hugh Laurie: Järein asein


 Ja viisi sarjakuvaromaania:



46. Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
47. Craig Thompson: Good-bye Chunky Rice
48. Craig Thompson: Carnet de Voyage
49. Manu Larcenet: Blast
50. Kunwu Li - Ôtie P: Minun Kiinani 2


Huh, vasta puolessavälissä ollaan!!

No sitten valitsin kymmenen kiinnostavaa kotimaista mieskirjailijaa:



51. Joonas Konstig: Kaikki on sanottu
52. Markku Pääskynen: Enkelten kirja
53. Asko Sahlberg. Häväistyt
54. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (kuunneltu äänikirjana lokakuu 2012)
55. Turkka Hautala: Paluu
56. Tommi Melender: Lohtu
57. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
58. Petri Tamminen: Piiloutujan maa
59. Tuomas Kyrö: 700 grammaa
60. Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon

Vastavuoroisesti valitsin kymmenen naisen ajatuksia:



61. Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava
62. Katri Lipson: Kosmonautti
63. Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu
64. Maritta Lintunen: Heijastus
65. Maria Peura: Valon reunalla
66. Essi Tammimaa: Paljain käsin
67. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
68. Anja Snellman: Side
69. Helvi Hämäläinen: Lumous
70. Satu Grönroos: Lumen syli


Esikoiskirjojen kohdalla luettavaksi valitsin nämä:


71. Mooses Mentula: Musta timantti
72. Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki
73. Petja Lähde: Poika
74. Selja Anhava: Eksyneen muistikirja
75. Saara Henriksson: Moby doll
76. Laura Gustafsson: Huorasatu
77. Katja Kaukonen: Odelma
78. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
79. Venla Hiidensalo: Mediahuora (Luettu keväällä 2012)
80. Helen Moster: Hylky


 Otan riskin, rakastun suomenruotsalaiseen:


81. Kjell Westö: Halkeamia
82. Erik Wahlström: Jumala
83. Märta Tikkanen: Emma ja Uno
84. Claes Andersson: Oton elämää
85. Emma Juslin: Frida ja Frida


Seuraavien kymmenen kirjan kanssa matkustan muille maille, vierahille, kaukomaille, lämpoiseen:


86. Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri
87. Kader Abdolah: Talo moskeijan vieressä
88. Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä
89. Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
90. Aslam Nadeem: Elävältä haudatut
91. Susan Abulhawa: Jeninin aamut
92. Alaa al-Aswani: Chicagolaisittain
93. Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
94. Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
95. Chris Cleave: Little Been tarina

Viimeiset viisi valitsin ihan vain muiden kirjabloggaajien suosittelemina. Nämä kirjat ovat pyörineet melko paljon blogeissa:


96. Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
97. Veronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
98. Lionel Shriver: Jonnekin pois
99. Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
100. Kathryn Stockett: Piiat


Vihdoinkin tämä pitkä listaus kuvineen on tehty. Tähän vierähti useampi tunti, joten motivaatio oman hyllyn valloitukseen on kova.

28.3.2012

Kirjainten virrassa löytyy nyt myös facebookista


Tein blogilleni tänään facebook-sivun, sillä en halunnut pommittaa kavereiden uutisvirtaa kovin usein blogini päivityksillä. Mutta aina kun olen laittanut fb-sivuille linkin, niin kyllä sieltä tänne blogiin on mukavasti lukijoita eksynyt. Ainakin piipahtamaan, jos ei muuta.

En aluksi kehdannut tehdä blogille omaa sivua, sillä tämä on kuitenkin vain leikkimielinen (mutta tärkeä) harrastus, ja ehkä vähän nolottikin mainostaa omia kirjoituksia. Toisaalta nyt en häiritse blogini päivityksillä niitä ystäviä, joita kirjat ja kirja-aiheiset uutiset eivät kiinnosta yhtään. Jokainen halukas voi liittyä blogini sivuille tykkääjäksi ja saada sitä kautta tietää kätevästi päivityksistä.

Linkitän arvioita Kotimaisten kirjablogien -sivuille, mutta ne näkyvät vain omien tuttavieni uutisvirtaan, joten uusia lukijoita ja innokkaita kirjaihmisiä se ei samalla tavalla tavoita. En kauheasti seuraa liikennettä, että mitä kautta blogiini eksytään, mutta google on tietysti ykkönen. Mitä eriskummallisimmmilla hakusanoilla, joita olen blogiini listannutkin, eksyy jatkuvasti ihmisiä. Osa hakusanoista on niin hämäriä, etten usko tavoittavani kirjajuttuineni potentiaalista uutta ystävää, mutta useimmiten tänne etsityy lukijoita kirjailijan ja kirjan nimen perusteella.

Bloggaaminen on kuitenkin vuorovaikutusta, keskustelua, ei täällä mistään norsunluutorneista huudella totuuden torvena, vaan kirjoitan omia ajatuksia lukemisesta, kirjoittamisesta, kirjoista ja kirja-alasta. Näitä ajatuksia on mukava jakaa muiden kanssa, keskustella ja kysyä toisten mielipiteitä, lukutottumuksista lukukokemuksiin.

Linkitin blogiini myös kustantamoiden ja kirja-alan toimijoiden fb-sivuja, joten pystyn itsekin kätevästi seuraamaan uutisia. Oli myös aika yllättävä huomata, kuinka suuri vaihtelu kävijämäärissä/tykkääjissä eri sivustoilla on, esimerksiksi Gummeruksen sivuilla mm. on yli 16 000 tykkääjää, ja se on paljon verrattuna muihin kustantamoihin. Sivuni kautta löytyy myös muiden kotimaisten kirjabloggaajien sivuja.

https://www.facebook.com/Kirjaintenvirrassa

Käy rohkeasti tykkäämässä ja ilahduta bloggaajaa!

26.3.2012

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto
Atena, 2012
Alle sieben Wellen, 2009
Suomennos: Raija Nylander
Kansi: Nina Leino
Sivuja: 246
Genre: Moderni kirjeromaani
Kirjamatkalla: Itävalta

Joka seitsemäs aalto on sähköpostimuotoon kirjoitettu romaani, joka jatkaa siitä mihin edellinen teos Kun pohjoistuuli puhaltaa loppui. Vaikka molemmat voi lukea itsenäisinä teoksina, jää tästä jatko-osasta jotain oleellista ymmärtämättä ilman teoksen mittaista pohjustusta päähenkilöiden suhteesta.

Molemmat kirjat ovat genreltään (moderneja) kirjeromaaneja. Kirjeiden sijaan päähenkilöt Emmi ja Leo kirjoittavat toisilleen sähköposteja, koko teoksen ajan. Kertoja puuttuu, jolloin lukija on täysin sähköposteista ilmenevien asioiden varassa. Tunteet, perhesuhteet, henkilöiden ajatukset ja luonteet näyttäytyvät suoraan tai rivien välistä viestejä lukiessa.

Emmi on kipakka ja hyvin huomionkipeä, joka kalastelee alinomaan Leolta kehuja, mutta samanaikaisesti pyrkii olemaan reilu ja tasapainoilee perheensä tarpeiden ja omien tunteidensa välillä. Leo puolestaan yrittää kirjoittaa astetta viileämmin, on tietoinen erikoisesta tilanteesta, mutta varsinkin humalassa kirjoittaessaan sortuu lepertelemään. Kahden kirjan verran henkilöihin on tutustunut melko hyvin, ja huomaan nauttivani eniten tirkistelevästä lukemisesta.

Vaikka Joka seitsemäs aalto on jatko-osa ja kärsii näin vähän rakenteen ja aiheen yllätyksettömyydestä, se on todellinen page turner. Siinä missä dekkareista tehdään usein pitkiä sarjoja, jossa päähenkilöihin ehtii tutustua ja miltei kyllästyä "matkan" aikana, on virkistävä lukea myös rakkausromaanien puolelta teos, joka jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen päättyi. Mitä tapahtuu henkilöille kaiken sen jälkeen? Glattauerin tehokkuus perustuu henkilöhahmojen moniulotteisuuteen tiiviin, rajatun kerronan puitteissa, jolloin tarina jaksaa kantaa toisenkin teoksen läpi.

Mietin lukiessani, että olisiko kirjailijan pitänyt kirjoittaa kuitenkin vain yksi teos, eikä jakaa tarinaa kahteen osaan, mutta mielestäni lopputulos ei olisi ollut niin vetoava kuin vuoden odottelun jälkeen. 500 sivua sähköposteja toimii paremmin kahteen osaan jaettuna, sillä silloin molemmissa teoksissa on myös arvoisensa lopetus, ja jälleen uusi aloitus. Kaari toimii paremmin kahteen otteeseen kuin yhtenä kakkuna.

Joka seitsemäs aalto on pullollaan ellipsejä, sillä kun Emmi ja Leo viimein kohtaavat, tapaamisen yksityiskohdat jäävät ikuisesti lukijan ulottumattomiin. Sähköposteissa sanotaan vain se, joka jäi päähenkilöiden mieltä vaivaamaan. Aukkoja täyttämällä viestien vivahteikkuus, valitut sanat, keskinäinen juupas-eipäs tinkaaminen, läpitunkeva luottamus ja hellyys sekä jatkuva eroaminen korostuvat kokonaiseksi ja aidoksi rakkaustarinaksi.

Lainaan loppuun itseäni:
"Vähitellen teoksen maailmasta avautuu lukijalle useampi taso. On Emmin ja Leon rakentama virtuaalinen todellisuus, jossa he ovat toisilleen olemassa kielen kautta rakentuneiden mielikuvien varassa. Lisäksi heillä molemmilla on kuitenkin myös oma elämänsä, ja välillä se joutuu ristiriitaan virtuaalisen todellisuuden kanssa. Todellisuuden kohtaaminen ei ole aina helppoa, kun unelmat heräävät ja mielikuvien maailma houkuttaa enemmän. Samaan virtuaalisuuteen koukuttuu myös lukija, sillä lukemista ei voi lakata ennen kuin viimeinenkin sähköpostiviesti on luettu."


25.3.2012

Arpa on heitetty


Kissa ja kirjahylly -arvonnan voittajat ovat nyt selvillä. Arpoja sain tällä kertaa askarella 191 kpl. Minun piti julkistaa tämä arvontavoitto jo eilen, mutta ehdin koneelle kirjoittamaan tätä bloggausta vasta tänään. Pahoitteluni.

Pääpalkinto oli lupaamani lahjakortti Adlibrikseen. Kiitos lukijoille, sillä summa nousi tappiinsa 35euroon asti. Enempään ei ole rahkeita, mutta kyllä tuolla voi saada useammankin kirjan. :)

Lahjakortin saa: Susa P.
Ensimmäisen kirjan saa valita: Nalice
Toisen kirjan saa valita: Booksy

Onnea voittajille!! Ilmoittautukaa sähköpostiini kirjaintenvirrassa[at]gmail.com, niin laitan voitot tulemaan.
(Mustasta kirjasta ei saa varmaan kuvasta selvää, se on Ann Heberleinin Pieni kirja pahuudesta.)


Kiitos kaikille viesteistänne ja onnitteluista. Jatketaan kirjojen parissa. :)

23.3.2012

Nälkävuoden julkkareista


Olin tiistaina juhlistamassa Aki Ollikaisen Nälkävuosi-esikoiskirjan (Siltala, 2012) julkistusta. Ollikainen oli minulle etukäteen melkein tuttu, sillä hän on kotipaikkakuntani paikallislehden, Luoteis-Lapin kuvaaja ja toimittaja, mutta olen muutenkin kiinnostunut tästä teoksesta. Se on aiheeltaan erikoinen, sillä suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole juuri yhtään käsitelty nälkävuosia. Touko Siltala muisteli onnittelupuheessaan, että Sillanpää ja Linna mainitsivat Hurskaassa kurjuudessa ja Pohjantähdessä nälkävuosista, mutta vain ohimennen, yhtenä ajanjaksona. Erikoinen aihevalinta teokselle, mutta vielä ihastuttavampaa, että siihen tarttuu esikoiskirjailija.

Aihe oli tullut kirjailijalle mieleen ensimmäisen kerran hautausmaalla vieraillessa. Hän oli nähnyt hautakiven, joka oli pystytetty nälkävuosina kuolleille, ja kiinnostunut tutustuman aiheeseen enemmän. Ihmisten kohtalot jäivät kiehtomaan kirjailjan mieltä, ja hän luki tutkimuksia tietääkseen enemmän tuosta ajasta ja niistä ihmisistä, joiden kohtalo tuntui melkein unohdetulta.


Kirjailija näkee teoksensa ensimmäisen kerran
En ole vielä ehtinyt lukea teosta, sillä haluan lukea sen yhdeltä istumalta, niin paljon olen jo nyt kuullut kehuja teoksesta. Vaikka yksi ystäväni ehti nimen perusteella jo vitsailla, että kirjan täytyy olla pitkä kuin nälkävuosi, se on kuitenkin enemmän pienoisromaani kuin tiiliskivi, joten se on mahdollista lukaista kerralla. Erityismaininta kirjan upeasta ulkoasusta. Pidän siitä kuinka teos voisi sujahtaa klassikoiden keskelle ylpeänä, sillä sen perusilme on klassisen koristeellinen tai karu, mutta Elina Warsta on lisäksi piirtänyt päällyspaperiin kauniita otoksia suomalaisesta maisemasta, tuntemattomasta hahmosta, kauniista kurjuudesta.

Nälkävuodet ja ruokavuoret

Odotan kirjan lukemista, sillä Ylen Aamun kirjassa Seppo Puttonen ja Nadja Nowak kehuivat teoksen maasta taivaisiin. Ovat todella vaikuttuneita, Nowak oli lukenut teoksen jopa kaksi kertaa. Palaan blogissani teokseen, kunhan saan sen myös itse luettua.

Lisäksi kolarilaiset ja muut, jotka Kolarin kirjastoon tuolloin pääsevät:

****
29.3. klo 17.30 Aki Ollikaisen romaanin Nälkävuosi julkistamistilaisuus. Thomas Brunnsteiner keskustelee Akin kanssa kirjoittamisesta.
Tilaisuudessa avataan myös Akin Armenia- valokuvanäyttely. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
****

19.3.2012

Paperclip Romance



Sain tänään little man shopista tilaamani hauskat kirjanmerkit. Ihastuin veikeisiin hahmoihin, jotka kurkkivat kirjan sivuilta, mutta ne lähtivät elämään taloudessamme omaa elämäänsä.

Toivottavasti pidätte blogini ihan ensimmäisestä omatekoisesta kirja-aiheisesta videosta. Kannattaa katsoa video hd-laatuisena.

Musiikki ja video ovat molemmat Jurin käsialaa.
http://www.soundcloud.com/jurimusic

13.3.2012

Miten luet: Antologiat


Wikipedian mukaan antologia-sana tarkoittaa kreikaksi kukkakimppua tai kukkaseppelettä. Olen nyt painanut päähäni kaksi "seppelettä" ja lukenut eri kirjoittajien novelleita. Olen varsin ihastunut antologioihin, sillä samalla kertaa saa lukea monen huippukirjailijan näkemyksen ja tuotoksen samasta aiheesta.

Aiemmin olen lukenut antologioita kulttuurihistorian ja kirjallisuuden aloilta, mutta nyt innostuin kahden uutuusteoksen myötä lukemaan myös kaunokirjallisia antologioita. Olen novellikokoelmien "suurkuluttaja", joten antologiat sopivat minulle. Samojen kansien sisällä on paljon erilaisia tarinoita, mutta yhden teoksen aikana saa jonkinlaisen makustelun itselle uusien kirjoittajien tyylistä. Sitten on helpompi tarttua samaisten kirjoittajien omiin teoksiin, kun on jo jonkinlaista kosketusta tekstiin.

Luetteko te muut antologioita? Entä te, jotka ette oikein innostu novellikokoelmistakaan, jaksatteko lukea antologioita? Minkä alojen ja lajien antologiat ovat teille läheisimpiä? Oletko itse kirjoittanut antologioihin? Haluaisitko kirjoittaa?

Lisää wikipediasta: "Aikoinaan antologiaan pääsy oikeassa seurassa oli runoilijoiden piirissä tavoiteltua, sillä se nosti mainetta."

Nostaako nykyisin kirjailijan mainetta se, että hän on mukana yhteisprojekteissa?
Pimppini on valloillaan -teos on ainakin viime päivinä ollut esillä, mutta valitettavasti vääristä syistä. Onneksi osa teokseen kirjoittaneista kirjailijoista on selvittänyt ajatuksiaan ja kohua blogikirjoituksissa. Blogit ovat toimineet eräänlaisena virtuaalisena antologiana, joissa asiaa on käsitelty eri kirjoittajien toimesta ja linkitys toimii kokoavana voimana.



Valhe & viettelys -kokoelma oli antoisa lukukokemus juuri siitä syystä, että sain vihdoin luettua jotain monilta kotimaisilta huippukirjailijoilta, joita on minulle kehuttu ja joiden teosten arvioita olen lukenut. Novelleissa lähestytään pettämistä eri puolilta. Mietin jo, että kuinka monesta aiheesta lukisin mielelläni kokolmia. Antologioita pähkinäallergiasta, lempisarjakuvien perusteella kirjoitettuja adaptaatioita, uusi kokoelma samoilta kirjoittajilta pettämisestä.

Voisin nyt laajentaa tutustumista myös eri genrejen puolelle. Tutustua jälleen uusiin kirjoittajiin ja lajeihin. Lukisin mielelläni kunnon kotimaisen chick lit -antologian.

Olen siis varsin innoissani antologioista, mutta miten te muut?

10.3.2012

Kissa ja kirjahylly -arvonta


Tämä on blogini 300.postaus, samalla blogini kävijämäärä kiepsahti yli 100 000 ja kirjautuneita lukijoita on niin ikään yli 200 (kiitos teillekin, jotka tulette blogiini muita kautta). Monta syytä juhlia Kirjainten virrassa ja kiittää teitä lukijoita kirja-arvonnalla. Olen kauhean onnellinen, että niin moni jaksaa lukea arvioitani ja kommentoida blogiini.

Olen itse siirtynyt tekniikassa askeleen eteenpäin (tai taaksepäin), sillä luen nykyisin muiden blogeja puhelimeni kautta. Siinä on kätevä ohjelma, johon kirjautuu kaikkien lukemieni blogien syötteet. Mutta puhelimella ei ole niin kätevä käydä kommentoimassa, joten pahoittelen kanssabloggaajille että vaikutan poissaolevalta. Luen silti kaikki työmatkat blogeja ja saan yhä edelleen niistä eniten luku- ja ostosvinkkejä.

Kissa ja kirjahylly -arvonnan Ensimmäinen palkinto on lahjakortti Adlibrikseen. Tätä kirjoitusta kirjoittaessani rekisteröityneitä lukijoita on 203, joten lahjakortin arvo on 23. Jokaisesta kirjautuneesta lukijaasta lahjakortin arvo nousee yhdellä eurolla (35e asti ;). Jos olisin oikein varakas, lahjoittaisin tasan lukijamäärän mukaan, mutta valitettavasti nyt mennään tämmöisellä pienimuotoisemmalla leikillä. :)

Lohdutukseksi arvon kahdelle kirjan kirjahyllystäni. Toivottavasti tuosta kasasta löytyy edes jotain mieleistä.



Säännöt ovat monesta blogiarvonnasta tutut:

Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä bloggausta. Siitä saa yhden arvan.
Toisen arvan saa, kun liittyy vakilukijakseni tai on jo sellainen.
Kolmannen arvan saa mainostuksesta, joko omassa blogissaan tai facebookista yms.

Ilmoitathan montako arpaa otat.
Jos et ole kirjautunut bloggeriin, niin keksi itsellesi sellainen nimimerkki, että tunnistat itsesi, mikäli arpaonni suosii. Arvon palkinnot 24.3. Petja toimii jälleen virallisena valvojana, kuten kaikissa blogini arvonnoissa.

9.3.2012

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

Hyvä ystäväni ihastui kirjablogeissa Pauliina Vanhatalon romaaniin Korvaamaton ja toivoi, että voisi saada sen itselleen. Mie ostin sen hänelle synttärilahjaksi, mutta kirja-ahneus iski ja minun piti lukea kirja myös itse. Sama ilmiö kävi minulle jo aiemmin joululahjakirjoja hankkiessani. Olen parantumaton, mutta eihän kirja lukemisesta kulu, eikä kaunis ajatus haperru. Eihän?

Korvaamaton oli nopealukuinen, sujuvasanainen ja helposti lähestyttävä. Määritteitä, joita yleensä voisi käyttää viihteellisen lukuromaanin yhteydessä, mutta yhteiskunnallinen, lakia kommentoiva aihe sekä psykologinen terävyys tunteiden kuvauksessa tuovat kirjaan muutakin kuin pelkän viihtymisen kauniin tekstin äärellä.

Käräjätuomari Aamun yksityiselämä on solmussa, ja hän hakeutuu toiselle paikkakunnalle muka vaihtelunhalusta. Todellisuudessa hän pakenee parisuhteen ongelmia, omaa pahaa oloaan, kateutta ja mustasukkaisuutta, tragediaa. Hän kohtaa päivittäin salissaan ihmisiä, jotka hakevat apua ja oikeutta riitatilanteissa. Aamu pystyy luottamaan ammattitaitoonsa ja lakiin, kun hänen luotto oman elämänsä hallintaan katoaa tyystin. Suru on ylitsepääsemätön ja vaikeasti hallittava, jolloin lain tarkat reunaviivat tuovat lohtua ja turvaa päivittäiseen elämään. Mutta lakikaan ei ole kaikennäkevä, ja ihmisten kohtalo ei voi olla jättämättä jälkeä silloin kun on eniten haavoittuivainen ja hauras.

Kirjailijalle riitatapaukset ja lain heikkoudet tarjoavat oivallisen maaperän kasvattaa pieniä tarinalinjoja teokseen. Lukiessa on pakko miettiä tuomarin vaikeaa työtä ja lakia, jonka on täysin mahdoton määrittää rahallinen arvo ihmishengelle. Lakiteksti ja oikeussalin tapahtumat voivat etäännyttää osan lukijoista liiaksi, mutta minulle ne toimivat selkeänä osana surun käsittelyä; miten ihminen etsii turvaa jostain tutusta. Usein työhön uppoudutaan liiaksi, kun surulle ei ole eheyttäviä sanoja, eikä muuta toimintamekanismia arjen pyöritykseen ole.

Korvaamaton on tiivis paketti uusperheen arkea ja tämän uuden elämän herättämiä kiusallisia tunteita. Kun kumppanin lapset ovat välttämätön paha tai kivulias peili, jota vasten oma vaillinaisuus näyttäytyy liian totisena totuutena. Varaäitiys ei välttämättä riitä, koska silloin tuntee olevansa aina perheen ulkopuolella. Aamun kautta näytetään kaikki inhimilliset, mutta ne kovin salassapidettävät tunteet, toisen lasta voi oikeasti vihata, vaikka kaikki järkisyyt puoltaisivat toisenlaista tunnereaktiota. Voiko mikään tällöin auttaa, voiko mikään korvata korvaamattoman?

Inhimillinen, koskettava ja sujuva teos kotimaisen perhe- ja työelämä kuvauksen ystäville.

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton 
Tammi, 2012 
Sivuja: 203 
Kansi: Laura Noponen

4.3.2012

M.K.Reed & Jonathan David Hill: Americus


M.K.Reed & Jonathan David Hill: Americus
First Edition, 2011
Sivuja: 216
Lyhyesti: Pienen kaupungin uskollinen ryhmittymä yrittää kieltää nuorille suunnatun fantasiakirjasarjan paikallisesta kirjastosta. Nuorille suunnattu sarjakuva sananvapaudesta.


Americus
on kiinnostava sarjakuvaa sananvapaudesta, sensuurista, uskonnollisuudesta ja nuorten valinnanvapaudesta. Neil Barton on teini-ikäinen poika, joka asuu pienessä kaupungissa Oklahomassa. Hänellä on yksi ystävä Danny, jonka kanssa he jakavat parantumattoman himon lukemiseen. Molemmat vierailevat paikalliskirjastossa, ja ystävällinen kirjastovirkailija kirjavinkkaa mielellään pojille nuorten fantasiakirjoista. He kaikki ahmivat nuorille suunnattua fantasiasarjaa, "The Adventure of Apathea Ravenchildea", jonka teemat säikäyttävät Dannyn äidin pahanpäiväisesti.

Fantasiakirjojen noitahahmot pelottavat syvästi uskonnollista perheenäitiä, ja hän käynnistää kampanjan, jonka tarkoitus on poistaa kyseinen kirjasarja kirjastosta ja estää nuoria lukemasta fantasiaa.



Vaikka kirjan henkilöt ovat läpeensä karikatyyrisiä ja yhdellä äänellä huutajia, on aihe silti herkullinen ja ehdottoman tärkeä. Pitääkö nuoria lukijoita suojella heiltä itseltään? Muistan kuinka Harry Potter -villityksen aikaan erinäiset yhteisöt pelkäsivät kirjojen vaikutusta nuorisoon. Pelättiin, että noitien, jättiläisten ja mustan magian aiheet myrkyttävät lapsilukijan ja vievät hänet kauemmas jumalasta ja puhtaista arvoista.

Americuksen uskovaiset äidit haluavat vain hyvää, mutta lasten paras uhkaa jäädä toissijaiseksi, kun tärkeintä on vain saada olla oikeassa. Eräänkin kerran teoksessa kirjastolaitos ja veronmaksajien uhraukset rinnastetaan, jolloin koetaan, että kaikkia palveleva rakennus on valjastettava toimimaan vain yhden arvon varassa. Kukaan äideistä ei tutustu kyseiseen kirjaan itse, vaan he uskovat fanaattisesti Dannyn äitiä, joka uskoo poikansa (pienimuotoisen) kapinoinnin johtuvat hänen lukemistaan kirjoista.

Tämähän on niin tuttua. Syitä huonoon käytökseen etsitään usein peleistä, musiikista ja kirjoista. Kirjoja on viety roviolle ennenkin uskonnollisista ja poliittisista syistä, ja Americus näyttää tämän kaiken sotimisen ja polemiikin keskellä nuorten ajatukset ja tuskan. Entä jos kirja tuo lohtua silloin, kun muu maailma tuntuu kääntävän selkänsä? Onko silloin oikein syyttää kirjoja pahuudesta?


Piirrosjälki on mielestäni melko tavanomainen, ja kerronnassa vedetään kerästä langanpätkiä, jotka jätetään käsittelemättä, mutta pääaihe ja sen käsittely on niin herkullinen, että suosittelen sarjakuvaa niille, jotka haluavat että kirjastosta löytyy myös sellaisia kirjoja, joista et itse pidä.

3.3.2012

Rosa Liksom: Hytti nro 6 / Maisema

"Juna kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua."


Rosa Liksom: Hytti nro 6
Wsoy, 2011
Sivuja: 187
Kansi: Martti Ruokonen
Lyhyesti: Pohdintoja teoksen maisemasta.

"Tämä on vielä Moskovaa: mutakuopan keskellä röykkiö yhdensäntoistakerroksisia elemementtitaloja, joiden jäisissä ikkunoissa väpättää himmeä, arka valo, rakennustyömaita, puolivalmiita kerrostaloja, ammottavia aukkoja seinissä. Pian nekin jäävät siluetiksi kaukaisuuteen. Tämä ei ole enää Moskovaa: lumen alle sortunut talo, villinä huojuvaa pakkasen jäätämää mäntymetsää, nietoksien peittämä aukea, kinosten alle jäätynyt lauha höyry, pimeys, yksinäinen pieni hirsitalo valkoisen aavan keskellä, pihalla hoitamaton omenapuu, tönkkölumista sekametsää, huviloiden lauta-aitoja, ränsistynyt puinen vaja. Edessä aukeaa tuntematon jään jähmettämä Venäjänmaa, juna kiitää, uupunutta taivasta vasten piirtyvät kirkkaina loistavat tähdet, syöksyy luontoon, pilvisen, tähdettömän taivaan valaisemaan painostavaan pimeyteen. Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Juna jyskyttää halki lumisen maan."


Tämä pidempi lainaus on hyvä esimerkki havainnollistamaan, miten Hytti nro 6 -romaanissa kuvataan maisemaa ja paikan vaihdosta. Pitkät, kuvailevat virkkeet ja nopeasti vaihtuvat kiintopisteet maisemassa synnyttävät vaikutelman siitä, että matkaa taitetaan nopeasti, paikat vaihtuvat, mutta tunnelma pysyy samana. Lukijan katse suunnataan tällä tavoin ulos junan ikkunasta, katsomaan yhdessä kertojan kanssa, miltä Neuvostoliitto  näyttää.

Adjektiivien ryöpytys tuottaa vaihtuvia mielikuvia, mutta erilaisten näkymien listaaminen pitkiksi virkkeiksi näyttää melko monotonisen kuvan ympäröivästä mijööstä, sillä kaikki paikkakunnat tuntuvat yhtä huonostihoidetuilta ja rappiollisilta. Tämänkaltainen mielikuvien luomisen teho perustuu toistoon ja lauserakenteiden rytmitykseen. Hytti nro 6 on täynnä vastaavanlaisia kuvauksia ulkoapäin näkyvästä Neuvostoliitosta. Se on ränsistynyt, likainen, miltei groteski maisema ja kaiken aikaa tekstissä läsnä. Maiseman kuvaaminen tytön kautta on yksi tapa näyttää henkilön mielenmaisemaa, ajatuksia ja tunteita.

Moskova näyttäytyy matkan alkuvaiheessa tytön silmissä rumalle, likaiselle ja keskeneräiselle, mutta ei maisema tunnu siitä parantuvan kaupungin jäädessä taakse. Siinä missä Moskovassa on röykkiöittän mutakuoppia, näkyy heti matkan alkaessa muuallakin samankaltaista ränsistymistä ja lumen alle sortuneita taloja. Pitkin teosta on vastaavanlaisia kohtauksia, jossa luetellaan kuinka kaikki on liikkeessä.                

Esimerkin kaksi viimeistä virkettä toistuvat sanasta sanaan usein, kun kuvataan edellisen aseman ja paikkakunnan taaksejäämistä, matkan etenemistä ja junan liikettä. Näitä kohtauksia edeltää aina pitkä luettelo erilaisista asioista, jotka tyttö jättää konkreettisesti taakseen:

"Ja niin jää taakse talvinen Moskova, teräksensininen kaupunki jota ilta-aurinko lämmittää. Taakse jää Moskova, kaupungin valot ja kovaääninen liikenne, kirkkojen piiritanssi, teini-ikäinen poika ja kaunis tummahiuksinen nainen jonka kasvojen toinen puoli on turvoksissa. Taakse jää pikimustaa, kärttyistä taivasta vasten loistavat harvat neonvalomainokset, rubiinitähdet Kremlin torneissa, hyvän Leninin ja pahan Stalinin vahatut ruumiit ja Mitka, taakse jää Punainen tori ja Leninin mausoleumi, Gum-tavaratalon kierreportaiden rautapitsikaiteet, kansainvälinen Intourist-hotelli valuuttabaareineen, hotellin siivouskomeroista asuinpinta-alaa salaa valtaavat, länsimeikeistä, parfyymeista ja parranajokoneista kiinnostuneet, synkeät kerrostalopäivystäjät. Taakse jää Moskova, Irina, Puškinin patsas, kehätiet ja kehälinjat, Stalinin valtakadut, länsityylinen monikaistainen Novy Arbat, Jaroslavin valtatie ja puuleikkauksin koristellut datšaririvistöt; väsynyt, muokattu, nuljuva maa."

Näin pitkät kohtaukset ja hyvästelyt menneelle vahvistavat teoksen neuvostonostalgiaa. Taakse jää -sanapari ja pitkä luettelo toistuvat joka kerta, kun juna on pysähtynyt erinäisistä syistä pidemmäksi aikaa jonnekin paikkakunnalle ja päähenkilöt, tyttö ja Vadim Nikolajevitš, ovat käyneet tutustumassa kyseiseen paikkaan. Näistä pysähdyksistä muodostuu aina yksi kohtaus kirjaan, ja lukija kuljetetaan läpi erinimisten, mutta hyvin toisiaan muistuttavien kylien ja kaupunkien. Tarina etenee pienissä toistuvissa jaksoissa junan edetessä asemalta toiselle:  pysähdys, liike ja taas pysähdys.


Minulle tällainen rytmimys ei painota niinkään juonta, vaan henkilöiden ajatuksia, tuntemuksia ja kaikkinensa silloista mielenmaisemaa. Esimerkeistäni voi nähdä, kuinka runsasta kuvailua Liksom teoksessaan käyttää. Maisema on toisaalta kovin yksitasoinen, rappiollinen, mutta toisaalta täynnä kuvia ja liikettä.

1.3.2012

Helmikuun luetut


Helmikuu kulki nopeasti, ja nyt eletään jo keväässä. Mutta paljon ehti taas kirjarintamalla tapahtua.  Alkukuusta osallistuin Blogistanian Globaliaan omilla ehdokkaillani. Omat ehdokkaani eivät ihan kärkikahinoihin päässeet, mutta sain monta hyvää lukuvinkkiä ja lisäksi tunnustus sai huomiota medialta, kääntäjiltä ja jopa itseltään Sarah Watersilta, jonka voittokirja Vieras kartanossa (suomennos: Helene Bützow) löytyi hyvin monien listalta ja nyt myös omasta hyllystäni. Toukokuussa luen vain tiiliskiviä, jolloin pääsen testaamaan voittajan tenhoa omin silmin.

Lainan päivänä olin puhumassa kirjasto 10:ssä mm.blogikollegani Salla Brunoun ja kahden kirjailijan Mia Vänskän ja Juhani Känkäisen yhteisöllisestä lukemisesta. Paneelikeskusteluun oli jännä osallistua, mutta nyt kun olen muutaman kerran jo esiintynyt ja puhunut kirjabloggaamisesta, tuntui tilaisuus jo tutun puheenaiheen takia helpommalle. Nostan kaikki hattuni kirjailijoille, jotka saavat esiintyä useissa eri tilaisuuksissa, sillä ei ole helppoa yrittää tiivistää kaikki olennainen kaikkien tutkivien silmien alla. Tilaisuus oli erittäin lämminhenkinen, sillä kaikki me haluamme tukea lukemista, on se sitten yksityistä tai yhteisöllistä lukemista. Lukupiireissä, kotona tai kirjablogeissa. Lukeminen kannatta aina. :)

Yllä oleva kuva on napattu Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksesta, missä vierailin alkukuusta niin töiden kuin bloginkin puolesta. Lokakuun lopussa pidettävien Helsingin kirjamessujen teemamaa on Unkari, ja kyseisessä tilaisuudessa kustantamoiden edustajat ja kääntäjät esittelivät tänä vuonna ilmestyviä kirjoja. Olin itse siellä puhumassa György Spirón Kevätnäyttelystä (Avain), joka on ensimmäinen käännös Unkari-kirjojen joukossa. Jenni on kirjoittanut tilaisuudesta tarkemmin.

Listasin helmikuussa myös vuoden lukuhaasteita, joihin olen lähtenyt mukaan. Useampi haaste houkutteli tänä vuonna, vaikka varsinaisesti minulla ei ole ollut ikinä ongelmia keksiä, mitä lukisin.

Mutta jotain tuli myös luettua, vaikka en vieläkään ehdi kaikista luetuista blogata. Yritän parantaa tapani, mutta nyt aikaani jakavat lukemisen lisäksi useampi kiinnostava työprojekti sekä gradu.

Helmikuussa tuli luettua 22 teosta:

12. Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi, 2012)
13. Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä (Gummerus, 2012)
14. Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä (Gummerus, 2009)
15. Danyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (Avain, 2012)
16. Ann Rosman: Noitavasara (Bazar, 2012)
17. Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (Wsoy, 2011)
18. Jean-Louis Fournier: Isi, mihin mennään? (Siltala, 2009) 
19. Anja Snellman: Aura (Otava, 2000)
20. Richard Ford: Roihu (Tammi, 1990) 
21. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton (Tammi, 2012)
22. Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi (Avain, 2012)
23. Anu Kaipainen: Magdaleena ja maailman lapset (Wsoy, 1971)
 

Sarjakuvakertomukset:

9. Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa, 2011)

10. Martin Kellerman: Rocky (Egmont, 2009)
11. Vera Brogsol: Anya's Ghost (2011)
12. Derek Kirk Kim: Same Difference and Other Stories (2011)
13. Rutu Modan: Jamilti and Other Stories (2008)
14. MK Reed & Jonathan Hill: Americus (2011)
15. Mariko & Jillian Tamaki: Skim (2008)
16. Pentti Otsamo: Kahvitauko (Like, 2012)
17. David Small: Stitches (2009)
18. Alex Robinson: Too cool to be Forgotten (2008)