Kirjamessulöytöjä

Huomenna lupaan purkaa kirjamessukuulumisia paremmin blogiini, sillä tänä vuonna messuiluaika oli erityisen kiireistä, enkä ehtinyt juurikaan nähdä kirjailijahaastatteluja tai muita esiintymisiä. Mutta kiinnostava oli olla myös messuilla töissä.

Ostin kuitenkin kirjoja, (Yllätysyllätys!) ja haluan nyt esitellä niitä blogissani. Tänä jouluna kaikki saavat minulta lahjaksi kirjoja, sillä muuten en enää mahdu samaan tupaan näiden kaikkien ihanien tarinoiden kanssa.

Ei ole vaikea huomata, että mistä olen nämä lukuvinkkini saanut. Kirjablogeissa on viime aikoina hehkutettu mm. John Ajvide Lindqvistin uutuutta, mutta päätin kuitenkin ostaa tuon vanhemman pokkarina. Ihan hassu ulkokohtainen yksityiskohta sai minut ostamaan sen. Pokkari on tosi painava, sillä se on tehty kiiltävästä, hienosta ja hyvälaatuisesta paperista. Pitelin ja vaakapainottelin sitä käsissäni ja sitten aloin lukea myös tekstiä. Ajattelin, että kaipaan vähän kauhua elämääni.

Elävältä haudatut, Perhoskerääjä, Kartanpiirtäjä ja Mehiläisten salaisuudet ovat kaikki blogisuosituksia. Näistä jälkimmäisen olen ostanut aiemmin pokkarina, mutta koska sain niin halvalla kovakantisen, päätin, että lahjoitan sen pokkarin eteenpäin ja pidän tämän. Vapaaehtoinen ilmoittautukoon spostilla. Meni jo. :)

Bazarin tiskillä tein puolestani sellaisia kirjalöytöjä, joista en ollut aiemmin kuullut mitään. (Toki pari poikkeusta on) Kirjoja myytiin 3kpl kympillä, joten heittäydyin ihan hurjaksi. Sain paikan päältä myös lukunäytteen kevään kotimaisesta dekkarista. Joo, Bazar on tehnyt uuden aluevaltauksen ja julkaisee keväällä kotimaistakin kirjallisuutta.

Sitten ostin myös uutuussarjakuvia ja Bazarilta sain Roosan ja Tryffelin kaupanpäällisiksi.

Esikoiskirjailijat kilpasilla

Huomenna selviää, ketkä ovat Hesarin raadin mielestä vuoden parhaat esikoiskirjailijat. Tänä vuonna erityisesti olen seurannut esikoiskirjailijoita tehtyjä kritiikkejä, blogiarvioita ja keskusteluita. Kävin tänään kuuntelemassa kirjamessuilla Jarmo Papinniemen haastattelemia tuoreita esikoiskirjailijoita. Mietin siinä, että kuinkahan moni heistä on valittu myös huomiselle lavalle puhumaan kirjoistaan. Koska en tiedä raadin perusteluita, enkä päätöstä (sehän selviää vasta huomenna), niin leikkimielisesti teen oman listaukseni. Kaikkia suosikkejani en ole vielä ehtinyt edes lukea kokonaan tai ollenkaan (!), mutta minulla on semmoinen tunne, että nämä seuraavat kirjat voisivat olla huomenna vahvoilla.
 

Antti Leikas: Melominen. Siltala: Unta ja realismia sekaisin. Paremmat perustelut linkin takaa blogiarviossani.
Mooses Mentula: Musta timantti. WSOY: Ostin kehuvien blogiarvioiden jälkeen luettavaksi, mutta tällä hetkellä naisesikoiset ovat ajaneet ohi.

Pia Pesonen: Urho Kekkonen Strasse. Teos: Ensimmäisen novellin perusteella olen vakuuttunut. Ostin vähän aikaa sitten ja luen nyt useampaa novellikokoelmaa sekaisin. Kirjasta tehdään myös elokuva.

Iida Rauma: Katoamisten kirja. Gummerus: Bloggaajien suosikkikirjoja keväältä.
Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia. WSOY: Tämä on minulla tällä hetkellä kesken. Lainasin kirjastosta, mutta pidän niin paljon, että ostan huomenna messuilta omaksi. Oli teos lopulta finalistina tai ei.

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina. Avain: Hehkutin Katariinaa kovasti jo heti lukemisen jälkeen. Huikea palapeliteos, joka yllätti minut monessa käänteessä. Teos on saanut kirjablogeissa valtavasti positiivista huomiota!

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun. Gummerus: Tästä teoksesta on otettu jo nopeasti toinen painos. En ole yhtään soraääntä kuullut teoksesta. Tämä on itselle yksi jänskimmistä kirjoista, sillä säästelen sitä pitkään rauhalliseen viikonloppuun. Odotukset ovat korkealla ja lukuisten kiittävien kritiikkien jälkeen odotan teoksen nousevan myös finalistiksi.

Jenni Linturi: Isänmaan tähden. Teos: Tämä sai niin ylistävän arvion Hesarissa, että veikkaisin jopa voittajaksi. Kiinnostava kirja.
Miki Liukkonen: Valkoisia runoja. Runoja luonnontieteen kielellä höystettynä. WSOY 

Satu Taskinen: Täydellinen paisti. Teos: Ostettu ja odottaa lukemistaan. Kiinnostava, koska ennakkoon ajattelisin sen olevan 

Runoista minun on vaikeampi sanoa, mutta sekä Miki Liukkosen että Suvi Vallin teoksia on minulle suositeltu ja aion myös heidän teoksensa lukea, joten niillä perusteilla valitsin heidät tähän omaan listaani. Koska Valkosia runoja -teosta suositeltiin viimeksi tänään, niin valitsin sen listaani.

Muita mahdollisia:  
Saara Henriksson: Moby Doll. Into : Koska teoksessa liikutaan Pohjois-Norjassa kalastuskaupungeissa. Miljöö on itselleni tuttu ja kun tämän tänään kuulin, päätin että Moby Doll päätyy omalle lukulistalleni pian!
Katja Kaukonen: Odelma. WSOY: Koska kirjablogistiystäväni kehuvat teosta ja sanoivat, ettei se ole helpoimmasta päästä, mutta kunhan avautuu, teos on kaunis ja kiinnostava.
Mia Vänskä: Saattaja. Atena: Koska se on naisen kirjoittama kauhuesikoinen.
Suvi Valli: Ohijuoksija. Otava: Koska kun kuulin runoilijan puhuvan teoksestaan aiemmin syksyllä, ajattelin että hänen on täytynyt tehdä valtavasti pohjatyötä.


Mitkä ovat teidän ehdokkaitanne? Miksi? Minkä uskotte löytyvän Hesarin listalta, vaikkei ihan omalle listallenne nousisi?

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto

Kyllä. Se on nyt virallista. Rakastan kirjoja, mutta niin tekevät onneksi monet muutkin. Tänään Helsingin kirjamessujen avajaisten yhteydessä jaettiin 11.kertaa Rakkaudesta kirjaan -tunnustus, joka meni tällä kertaa viidelle kirjabloggaajalle.

Tämä on oikeasti huikeaa senkin takia, että tämä on kollektiivipalkinto meille kaikille kirjabloggaajille ja blogikeskusteluihin osallistuneille, sillä nyt verkossa sinkoileva vilkas kirjakeskustelu on noteerattu. Aina puhutaan kirjojen kohdalla uhkakuvista, mutta on hyvä havahtua huomaamaan myös kirjakentän laajentuminen ja kirjakeskusteluiden uudet, erilaiset muodot.

Lainaan messujen tiedotetta:

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto jaettiin tänään torstaina 27.10. Helsingin Kirjamessujen avajaisissa viidelle blogistille, jotka ovat kirjoittaneet kirjallisuusblogejaan suurella sydämellä rakkaudesta kirjaan. Tunnustuspalkinnon saivat Jessica Andersin, Salla Brunou, Penjami Lehto, Hanna Matilainen ja Hanna Pudas. Nyt ensimmäistä kertaa 5000 e:n palkinto jaettiin viiteen osaan. 

Verkko on tiedottamisen ja keskustelun välineenä tullut jäädäkseen ja  se toimii erinomaisesti  yhteisöllisen lukemiskokemuksen edistäjänä. Blogit ja blogistit ovat tärkeä osa verkossa käytävää keskustelua kirjoista ja kirjallisuudesta. He ovat itse kirjojen suurkuluttajia, ja mikä tärkeintä, he haluavat jakaa kokemuksiaan muiden kirjoista innostuneiden kanssa. He edistävät omalla toiminnallaan lukemisen harrastusta ja avaavat mielenkiintoisia kirjallisuuskeskusteluja.


Hanna Pudaksen Kirjainten virrassa -blogi täytti syyskuussa vuoden, mutta kirjoituksia siihen on kertynyt jo 240, ja blogia on käyty lukemassa yli 55 000 kertaa. Pudas bloggaa nykykirjallisuudesta raikkaasti ja reipasotteisesti. Yksi hänen erityiskiinnostuksen kohteistaan on yhteiskuntakriittiset, omaelämäkerralliset sarjakuvaromaanit. (nyt tosin blogissani on käyty jo n.65 000 kertaa)

Onnittelut myös muille palkituille bloggaajille. Tässä heidän blogeihinsa osoitteet:
Jessica
Salla
Penjami
Morre


Tänään blogissani on ollut vilskettä ja toivotan kaikki uudet lukijat tervetulleiksi keskustelemaan kirjoista!

Linkkejä uutisjuttuihin, jotka ystävällisesti oli minulle facebookkiin linkitetty
HS
Nelonen

Kirjamessut tulevat! Oletko valmis?

Messuosastot nimittäin ovat (vaikka kuvissa näkyy vielä järjestelykiireitä). Tässä muutamia tunnelmakuvia kirjamessuosastoilta. Tämä kirjabloggaaja nautiskeli kamera kädessään ihanien kirjakasojen järjestymistä. Osastot näyttävät todella upeilta, eikä huomenna avajaispäivänä uskoisikaan millainen hyörinä illalla vielä messukeskuksella oli. Kaikki on nyt valmiina meitä kirjanystäviä varten. Nelipäiväinen urakka alkakoon.

Kirjailijoita, toimittajia, antikvariaatteja, kirjakasoja, löytöjä, uutuuksia, esikoiskirjapaneeleja, keskustelua, tuttujen tapaamista, tungosta, vapaiden tuolien etsimistä, kustantamoiden osastoja, kirjakauppiaita, tekstiä ja puhetta. Ja tuhansia kirjafaneja. Kirjamessuilla minulle tulee aina sellainen hyvänolontunne, kirja voi hyvin, niin kauan kun meitä lukijoita riittää.

 Hyviä messuja! Te, jotka eivät tänä vuonna ehdi messuille mukaan, toivon, että näistä messukeskiviikon järjestelykuvista on teille iloa.

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta (En liten bok om ondska).
Atena 2011. Sivuja: 300. Suomentanut: Ulla Lempinen

Ostin Ann Heberleinin Pienen kirjan pahuudesta, koska a) aihe kiinnosti, b) sain kirjan edulliseen hintaan, c) K-blogissa oli mielenkiintoinen keskustelu siitä, että mikä kauheassa kiinnostaa meitä lukijoita. (Kannattaa käydä vilkaisemassa keskustelua täältä.) d) Ann Heberlein on kiinnostava kirjailija, vaikken olekaan lukenut hänen aiempaa teostaan En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Atena, 2010). e) pidän rikostarinoista, dekkareista ja television murha-sarjoista, mutta en silti lakkaa ikinä hämmästymästä, että miksi haluan viihtyä kauheuksien äärellä. f) no niin nyt riitti, kirja oli kiinnostava ja ostoperusteluni riittävät.

Miksi haluamme kohdata taiteessa pahaa?
Heberlein pyörittelee erilaisia tosielämän rikostapauksia koulusurmaajista pedofiileihin. Uutisista saa päivittäin lukea, kuinka paljon ikäviä asioita tapahtuu meille ja muille. Usein tuntuu, etten pysty edes lukemaan uutisointeja, koska en halua tietää sitä kaikkea. Silti voin nauttia, viihtyä, samantapaisten asioiden äärellä, kun se tulee esiin kirjallisuudessa. Heberlein pohtii pahuuden kokemusta taiteessa ihmisen tarpeena työstää pelkojaan. Sama pahuus kirjojen kansien välissä on kuitenkin hallitumpaa ja ikäviä tunteita pystyy työstämään taidekokemuksen äärellä. On se sitten populaari- tai korkeakulttuuria. Teos ei arvota ihmisten kokemuksia, eikä taideteoksia keskenään ja on kiinnostava löytää tuttuja kirjoja ja niiden pahuuden analysointia pienen mustan kirjan kansien välistä. 

Lionel Shriverin Poikani Kevin on ahdistava teos koulusurmaajasta. Shriver leikittelee filosofisilla, teologisilla ja biologisilla mielikuvilla myötäsyntyisestä pahasta, mutta Heberlein haastaa kirjailjan ratkaisun. Minusta teoksen kiinnostavimpia kohtia olivat juuri nämä lyhyet pohdinnat pahuudesta kirjallisuudessa ja niiden pyörittely eri teemojen valossa. Heberlein yhdistää Poikani Kevinin, Doris Lessingin Viides lapsi -teoksen ja monen muun "paha lapsi" -genren alle. Pohdinnan rinnalle Heberlein tuo koko ajan tapauksia oikeasta elämästä.

Traagisen kohtalon rakentaminen lehdistössä
Pahuutta ei tosiaan käsitellä vain kirjallisuuden kautta, vaikka näin alunperin ajattelin. Teos on monipuolisempi. Vaikka kiinnostukseni onkin pahuuden kuvauksessa taiteessa, niin luin silti innokkaasti myös pohdintoja siitä, miksi juuri pahat asiat myyvät lehdissä. Miksi iltapäivälehdet, jotka kirkuvat kuolemaa, katastrofeja ja raakuuksia ovat myyntimenestyksiä? Missä pahoissa olosuhteissa pääsee syntymään hirviöitä, jotka terrorisoivat lähiympäristöään ja lopulta heille täysin tuntemattomia ihmisiä. Mielenkiintoisimpia ovat ne tapaukset joissa saman teon tehnyt rikollinen voi saada lehdistössä ihan erilaisen kohtelun, jolloin tapaus herättää myös lukijoissa täysin ristiriitaisia tunteita. Näistäkin tapauksista teoksessa on esimerkkejä.

Moni Heberleinin käsittelemä tapaus on Ruotsissa tapahtunut tai ruotsalaisen lehdistön uutisoima, mutta kyllä näistä voi yhtäsuuruus merkin vetää suomalaiseenkin mediakulttuuriin. Haluamme tietää, millainen on paha ihminen. Onko teko harkittu ja onko tekijä nauttinut sen tekemisestä? Vai onko hän traagisten olosuhteiden uhri, jolloin hän on lukijakunnan silmissä lähes syyntakeeton pahoihin tekoihin. Heberlein nostaa esiin erään ruotsalaisen naisen, joka vangittiin Yhdysvalloissa surmista ja muista pahoista teoista, ja kuinka tapausta käsiteltiin lopulta Ruotsissa. Yleisö meni lopulta surmaajan puolelle, sillä taitava toimittaja rakensi todellisen mutta erittäin tunteisiin vetoavan jutun surmaajan taustoista, jolloin hänen tekonsa tuntuivat melkein järkeenkäyviltä ja hänen uhriensa kohtalo jäi toissijaiseksi. Kaikkien näiden tapausten läpikäyminen on teoksessa kiinnostavaa, sillä usein minulla itsellänikään ei ole mitään tuntumaa siihen, että miksi me kaikki toimimme näin. Miksi pahuus kiehtoo niin, että se on suurin myyntivaltti ja jopa monen rakkauskirjeen yllyke. (Viittaan tällä vankiloihin tulviviin kirjemäärin, kun massamurhaajiin rakastuneet naiset lähettelevät rakkaudentunnuksiaan)

Käsittämätöntä, mutta Pieni kirja pahuudesta analysoi pahuuden eri puolia hyvin, vaikkei mitään ratkaisuja tarjoakaan. Teos esittelee erilaisia teorioita ja filosofointeja pahuudesta, eri puolia ja toisiaan tukevia väitteitä. Demonisoinnin, lapsien tekemien pahuuden ja sukupuolijaottuneen pahuuden lisäksi Heberlein kirjoittajaa pahuuden edellytyksistä ja pahuuden suhteesta hyvyyteen. Vaikka luin teoksen kerralla, suosittelisin sen pilkkomista pienempiin lukupaloihin. Moni hyvä ajatus meni nopeasti luettuna ohi ja keskittyminen oli parhaimmillaan niissä teemoissa, joita oli jo ennalta osannut odottaa ja niitä on etukäteen ehkä miettinyt.

Suosittelen niille, joiden mielestä pahuudesta pitää puhua kiihkottomasti.

Ferdinand von Schirach: Rikoksia

Rikoksia on saksalaisen puolustusasianajaja Ferdinand von Schirachin esikoiskirja, joka koostuu 11 rikostarinasta. Tarinat ovat eräänlaisia muisteluita, sillä kaikki rikokset liittyvät Schirachin puolustamiin asiakkaisiin. Takakansitekstikin jo lupaa, että kyse on tositarinoista, jonka tarkoitus on herättää lukijassa luottamusta ja kiinnostusta näiden "oman elämänsä sankareiden" edesottamuksiin. Eipä sillä. Tämä kyllä toimii ja tarinat imaisee melkein kertahaukkaisulla. Kaikki ovat erilaisia, osa tavanomaisia mustasukkaisuusrikoksia, osa mielenterveyspotilaiden tekemiä, osa uskomattomia, osa liiankin tutunoloisia. Heidän asianajajansa on kirjoittanut muistiin rikollisten taustoja ja rikoksen tapahtumia elävästi ja tarkkanäköisesti, niin että faktasta tulee kiehtovaa fiktiota.

Pääsin rikoksentekijän pään sisälle, eikä sieltä löydy välttämättä mitään suurta ja kaikkivoipaista pahuutta. Typeryyttä, sekavuutta, huonoa tuuria tai tapoja. Tunsin myötätuntoakin rikollisia kohtaan aina välillä. Tässä kohdin herääkin kysymys, että kuinka luotettava kertoja on puolustusasianajaja. Hänen sympatiansa nyt tuntuvat luonnollisestikin olevan tarinan päähenkilöiden puolella. Mutta ainahan "totuus" on väritettyä, näkökulmasta, kertojasta ja tilanteesta riippuen.

Rikoksia oli makoisa välipalakirja, sillä tarinat ovat tasapainossa suhteessa toisiinsa ja laatu pysyy loppuun asti. Tarinoita ei ole pitkitetty ja taustoitettu liikaa, jokainen voi itse päättää, että missä suhteessa rikoksentekijän rangaistus on hänen tekoonsa nähden. Saako ihmisen hengen ottaa, jos vain ei näe muuta pakotietä avioliitostaan. Onko olemassa liioiteltua itsepuolustusta, jossa omaa reviiriään uhkaavat kiusankappaleet saa kylmäverisesti surmata? Missä tilanteessa pankkiryöstö on oikeutettua?


Taitavana puolustusasianajajana kirjoittaja saa minut puolelleen, jolloin ymmärrän kuinka vaikea olisi istua tuomarin pallilla. Lukiessa miettiikin rikoksia melko hyveellisten arvojen kautta, kuka minä olen sanomaan, mikä on paha ja tuomittava teko. Raakuuksia ei kuvata, eikä teoilla mässäillä, sen sijaan rikoksentekijöiden psyykettä ja taustoja kuvataan tarkkanäköisesti. Lempeiden rikostarinoiden ystäville!

Ferdinand von Schirach: Rikoksia 
Atena, 2011
Sivuja: 210
Suomentanut: Raija Nylander

Anna Gavalda: Karkumatka

Anna Gavaldan Karkumatka (Gummerus, 2010) on ensimmäinen "gavaldani", ja uhkaa myös jäädä viimeiseksi, ellei jokin perverssi uteliaisuus aja minua tutkailemaan hänen aiempia käännöksiään. Vaikka taittaja oli saanut tehdä toden teolla töitä, että teos sai edes 120 sivun raamit, oli lukeminen silti yhtä kitkuttelua ja toivoin vain pääseväni loppuun. Vaikka kyse onkin lyhytproosasta, niin odotin tekstiltä jotenkin kunnianhimoisempaa otetta, jolloin lyhyys ei käänny esteeksi, vaan näyttää juuri sopivasti. Jättäen sopivasti lukijan nälkäiseksi, mutta tietoiseksi siitä, että juuri tässä oli kaikki, mitä pitikin olla.

Minun on oikeasti vaikea löytää Karkumatkasta hyvää sanottavaa, enkä ole edes olemassa ylikriittinen lukija. Olen helposti lämpeävä, pidän erilaisista tyyleistä ja arvioin usein kirjoja juuri lajin, tyylin ja kokonaisuuden osana. Nyt tuntuu jopa typerälle sanoa, että tässä teoksessa mätti kaikki.

Kieli olisi ollut tappavan tylsää, ellei sitä olisi rosouttanut töksähtelevä dialogi ja rumat sanavalinnat. Joku maksaa 70ekiä, asioista ei ota erkkikään selvää, jukopliut, helkkari... Helppolukuista, mutta ei anna oikeastaan mitään. Olen novellien, lyhytproosan ja muiden lyhyiden tekstimuotojen ystävä, joten en tarvitse sivutolkulla kuvailua ympäristöstä, henkilöistä ja tunnelmasta, jotta kokisin lukevani jotain syvällistä ja tärkeää. Mutta katkonaiset, muutaman rivin kappaleet vailla mitään kiinnostavaa substanssia, lähinnä ärsyttävät. Miksi on menty siitä, mistä aita on matalin. Tylsää, suoraviivaista kerrontaa, jossa ainoa pakotie henkilöiden jonninjoutavasta dialogista on päästä hetkeksi päähenkilön pään sisälle, kun tämä muistelee sisarustensa luonteenpiirteitä, jolla yritetään rakentaa teoksen toiselle puoliskolle jotain pohjustusta.

Henkilöhahmojen syventäminen ja sisarusparven suhteiden kuvaaminen on kuitenkin niin hätäisten ja tunneköyhien langanpätkien varassa, joten teoksen alleviivattu "ah, näin vietämme aikuisina hetken sisarustemme kanssa hullutellen ja lopulta ymmärtäen, kuinka paljon tämä viiden minuutin seikkailu meitä ihmisenä on taas kasvattanut" -idea lähinnä haukotuttaa.

Jääkö minulta nyt joku ymmärtämättä? Kyllä kai kepeä kirja voi silti olla merkittävä ja edes vähän älykäs. Ostin Karkumatkan alkusivujen perusteella, sillä ihastuin aluksi päähenkilön pirullisiin kommentteihin, kun hän piikittelee kälyään automatkalla kohti sukujuhlia. Ensimmäiset 60 sivua onkin tätä samaista automatkaa ja loppuosa neljän sisaruksen "karkumatkaa" näistä tylsistä sukujuhlista, ja näinä parin päivän aikana he kohtaavat vaikka mitä "seikkailuja".

Eli: Ensimäiset 60 sivua esitetään sitä, kuinka sisarukset ovat lopulta sivistyneitä mutta hulluttelevia, toisiinsa kiintyneitä vaikka luonnollisesti toisiaan täydentäviä, huumorintajuisia, rentoja, sanavalmiita mutta osaavat hillitysti pitää tämmöiset vastakkainasettelut vain omana tietonaan. Kaikkea sitä, mitä autossa räksyttävä käly ei ole. Viimeiset 60 sivua kerrotaan sitten siitä, kuinka typeriä miehiä maaseudulla voi kohdata, kuinka jokainen sisarus on kuitenkin valinnut oman tiensä, kuinka osuvasti perheen kuopus oli osannut valita ipodiin musiikin.

Kiitän kuitenkin kannesta, sillä siitä sai kuvan, mitä näkymiä olisin auton ikkunasta katsellut, mikäli olisin joutunut karkumatkalle heidän kanssaan.

Osana novellikokoelmaa, ehkä. Itsenäisenä romaanina tuomioni on jyrkempi. Älä aloita tästä Gavaldasta!

Anna Gavalda: Karkumatka
Gummerus, 2010
Suomentanut: Lotta Toivanen
120s.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Miika Nousiainen: Metsäjätti. Otava, 2011. 286s. Kansi: Markus Pyörälä.

Miika Nousiaisen uutuusteos Metsäjätti oli täydellinen palkinto itselleni pitkän työprojektin jälkeen. Olen odottanut Nousiaisen uutuutta, sillä ihastuin Vadelmavenepakolaisen ja viihdyin myös jotensakin toisen teoksen Maaninkavaaran parissa. Odotin, että luvassa olisi kepeä kertomus puuteollisuudesta. Olin tottunut siihen, että Nousiaisen kirjat ovat kyllästetty pienillä tiedonjyväsillä ja niihin on varmasti tehty tuntikausia pohjatyötä, joten minulla oli valmiiksi vahvat etukäteisodotukset.

Kirja tarttui Akateemisesta viime viikon perjantaina matkaani (tai itseasiassa valtuutin puolison ostamaan sen minulle, koska se pitkällinen työprojekti jatkui myöhään perjantai-iltaan asti) ja ajattelin, että kas, nytpä nauran huolet ja väsymykset nurkkaan. Odotin paljon. Sain enemmän.

Metsäjätti on näistä kolmesta teoksesta ehdottomasti vahvin. Se on kepeästi kirjoitettu, mutta siinä on surullinen, todentuntuinen ja koskettava vire, joka pitää otteessaan. Luin lopulta kirjan yhtenä päivänä, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni. Tarinassa oli imua ja päähenkilöiden vuorovedoin tapahtuva kerronta jaksotti lukemista niin, että halusin koko ajan ahmia vielä seuraavan ja seuraavan luvun.

Kertojat ovat lapsuudenystäviä. Pasi Kauppi on muuttanut kotiseudultaan Törmälästä Helsinkiin 19-vuotiaana, koska pääsi Kauppakorkeakouluun opiskelemaan ja sai samalla tilaisuuden jättää kipeän menneisyyden taka-alalle. Janne Lahtinen ei puolestaan valmistunut edes paikallisesta lukiosta. Hän ei tavoittele elämässään mitään, koska hänen äitinsä on iskostanut ajatuksen unelmien perässä juoksemisen typeryydestä. Kun mistään ei haaveile, eikä mitään kunnolla yritä, ei voi pettyäkään. Janne työskentelee Törmälän vaneeritehtaalla, kuten lähestulkoon kaikki muutkin Pasin vanhat luokkakaverit ja heidän vanhempansa. Törmälän poliittisessa ja henkisessä ilmapiirissä ei ole vuosikymmeniin tapahtunut muuta muutosta kuin se, että pessimistinen herranpelko on ulottunut tutusta suomenruotsalaisesta tehtaanomistajapatroonasta koskettamaan nyt suurta globaalia Metsäjätti-konsernia ja sen kasvottomia päättäjiä. Ennakkoluulo, pelko ja pessimismi näyttäytyvät törmäläläisten luonteen kaunistuksena kuin kulahtaneet rentunruusut ojanpenkassa.

Törmäläisten ihmistyypin voi hahmottaa kuvittelemalla itsepäisen pohjalaisisännän, joka on savolaisittain kiero, hämäläisittäin empivä ja puhuu kuin karjalainen, mutta pääasiassa huonoja juttuja.

Vaikkei Metsäjättiä olisi "omistettu isälle, isoveljelle ja kaikille muille suomalaista metsäteollisuutta pystyssä pitäneille", tuntuisi se silti omakohtaiselta, omaelämäkerralliselta, rehelliseltä. Pasin ja Jannen muistellessa 80-luvun lapsuus- ja nuoruusvuosiaan, levyhankintoja, Metallican konserttia, pelimatkoja, kujeita ja kolttosia, miettii lukiessa alinomaan että tämä on varmaan tapahtunut kirjoittajalle itselleen. Nousiainen on tarkka pohjatyössä, mutta nyt ei ole kerätty urheilusankareiden tilastoja tai ruotsalaisten Olof Palme -teoksia, vaan kahden lapsen, nuoren, miehen ajatuksia, kun omaa paikkakuntaa uhkaa työttömyys, alkoholismi, lama, perheväkivalta ja syrjäytyminen.

Rankkoja aiheita, mutta tekstin kepeys pitää lukurytmin reippaana. Aihe ja sen todentuntuisuus nappaavat rinnasta, mutta sanojen sujuvuus tasapainottaa yhteiskunnallisen otteen tehokkaaksi kritiikiksi, sormien osoittelun ja nurkista huutelun sijaan.

Jollakin on valta sanoa, että voittoisa vuosi ei ole riittävä. Että ihmisten jatkuva panostus työhönsä ei tuota tarpeeksi voittoa. Työntekijä, joka on tyytyväinen pikkujouluissa saamaansa firman fleece-pusakkaan ja tuntee ylpeyttä työstään ei ole arvokas, mikäli joku jossain tekee hetkellisesti työn halvemmalla ja siitä saa enemmän voittoa. Vaikka sen työn siirtäminen olisi ekologisesti, eettisesti, moraalisesti ja logistiikankin kannalta kestämätöntä pitkällä tähtäimellä. Jos se tuottaa voittoa sille tilivuodelle tarpeeksi pitääkseen osakkeenomistajat tyytyväisinä, se on joidenkin mielestä järkevää.

Tästä Metsäjätti puhuu, mutta ei näin vakavasti. Se on myös tarina lapsuudenystävistä, jotka pitävät yhä Metallicasta.

Miten luet: Pitääkö fiktion olla faktaa?

Kuuntelin jonkin aikaa sitten radion kirjallisuuskeskustelua, jossa vanhempi rouva perusteli kirjavalintojaan ja suhdettaan lempikirjailijaansa Kaari Utrioon sillä, että hänen kirjoihinsa voi luottaa. Hän tiesi Utrion ottavan asioista tarkkaan selvää, joten lukijan ei tarvitse miettiä, että onko teksti totta vai ei.

Minua kummastutti tämä ajatus, sillä itse miellän uskottavankin tekstin silti aina fiktioksi. Henkilöt, tapahtumat ja heidän ajattelunsa on kuitenkin taiteilijan luomaa fiktiota, vaikka historialliset asiat olisi otettu selville ja kirjaan tehty paljon pohjatyötä. Ymmärrän silti kirjan sivistävän tarkoituksen ja nautin historiallisista tai yhteiskunnallisista kirjoista, joissa itsellänikin on varmuus siitä, että kirjoittaja on tutkinut asiaa, jotta tapahtumiin tulisi jonkin verran uskottavuutta. Silti fktio on fiktiota. Ja niin itse luen kaunokirjoja.

Jari Tervon uutuusromaani Layla on herättänyt kiivasta keskustelua uskottavuusongelmiensa takia. Lakimies Husein Muhammed moittii Tervoa siitä, että hän on mm. kirjoittanut päähenkilön nimen väärin ja sekoittaa muidenkin henkilöiden kurdinimiä. Naiset ovat saaneet miesten nimet jne. Toinen kurdilukija on ehtinyt Tervoa puolustamaan ja onhan kirjailijakin antanut asiasta haastattelun Uuden Suomen sivuille vastineeksi keskusteluun. Kyllähän virheet nimiasioissa ja muissa tiedoissa voivat heikentää teoksen lukumukavuutta ja uskottavuutta, mutta koska en ole teosta ehtinyt lukea ennen tätä keskustelua (enkä tosin vieläkään), niin en voi ottaa vahvasti kantaa suomalaisen lukijan kannalta. Tiedän kuitenkin, etten olisi kuitenkaan tunnistanut näitä virheitä, joita Hussein nosti esiin.

Miksi fiktion pitäisi olla faktaa? Tervo vastaa, että romaanissa todellisuus antaa periksi kaunokirjallisuudenlle. Fiktio vyöryttää faktan. Tällainen lähtökohta on lukiessa ollut itselleni helppo ja mukava tapa. Näin esimerkiksi absurdit, surrealistiset, groteskit, yliluonnolliset ja maagiset asiat on helpompi omaksua, koska teokselle ei lähtökohtaisesti aseta viivaa, jossa asiat menevät joko yli tai ali toden, jolloin kirja on auttamattomasti todellisuuden orja. Kirja on joko hyvä ja todentuntuinen tai huono ja epäuskottava. Ei.

Mutta pitääkö jonkun tietyn lajin olla uskottavampi kuin toisen? Onko joku kirjailija sellainen, johon luottaa kuin taikauskoinen jäniksenkäpälään? Onko puolestaan erityisen epäluotettavia kirjailijoita?


Kysymys kiinnostaa erityisesti oman lukemisen kannalta, sillä lukemisen tavat ja tottumukset kiinnostavat tämänkin kysymyksen ympärille. Huomaako sitä kuitenkin tipahtavan vähän kärryiltä silloin kun todellisuutta venytetään ja tiukemmin, haluaako sitä luottaa lukemaansa.

Kurkista saksalaiseen kirjahyllyyn!

Tänään oli alunperin tarkoitus tutustua tarkemmin saksalaiseen nykykirjallisuuteen täällä Helsingissä, mutta työkiireiden tähden en pääsekään Goethe-Instituuttiin ja Dubrikoviin kuuntelemaan kirjallisuuskeskusteluita.

Vinkkaan nyt blogini kautta tilaisuuksista, mikäli joku lukija on tänään vapaalla ja innokas käymään tilaisuuksissa. Stefan Mosterin uusin teos on minulla lukupinossa, ja mielelläni olisin iltapäivästä käynyt kuuntelemassa esimerkiksi häntä ja kiinnostavaa saksalaista kirjailijaa Ingo Schulzea.

Katsoessani omaan "saksalaiseen" kirjahyllyyni silmiin osui ainakin Kehlman, Erpenbeck, W.G.Sebal, Böll, Jelinek..


***

Tapahtumat Goethe-Institutissa, Salomonkatu 5 B

10.00 Esitelmä: Dr. Frauke Meyer-Gosau (Literaturen): Saksalaisen nykykirjallisuuden suuntauksista

Dr. Meyer-Gosau on saksalaisen Literaturen-kirjallisuuslehden päätoimittaja. Hän kertoo siitä, mikä tällä hetkellä kiinnostaa ja askarruttaa saksalaisia nykykirjailijoita ja siitä, mikä on tunnusomaista tämän hetken nykykirjallisuudelle?

Tilaisuus on englanninkielinen.

10.45—11.30 Keskustelu: Saksalainen käännöskirjallisuus

Antti Kasper (Otava),

Annamari Arrakoski-Engardt (Akateeminen Kirjakauppa),

Helsingin kaupunginkirjaston edustaja

Kolme kirjamarkkinoiden asiantuntijaa — kolme perspektiiviä: Minkälaiset mahdollisuudet saksalaisella nykykirjallisuudella on Suomen kirjamarkkinoilla? Minkälaista kirjallisuutta käännetään, mikä kiinnostaa suomalaista lukijakuntaa? Onko käsityksemme saksalaisesta kirjallisuudesta vanhentunut?

Keskustelua johtaa: Leena Reimavuo (Goethe-Institut)

Tilaisuus on suomenkielinen.

11.30 alkaen

Pienoismessut: Joukko suomalaisia pienkustantamoita esittäytyy Goethe-Institutissa 4.- 10.10.
Nyt voit hankkia itsellesi saksalaista kirjallisuutta niin suomennoksina kuin alkuperäiskielellä – ja saada käsityksen saksalaisen kirjallisuuden monimuotoisuudesta!

13.00—14.00 Keskustelu:

Ute Wegmann & Paula Havaste: Saksalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden virtauksia

Kirjailija Ute Wegmann juontaa Deutschlandfunk-radioaseman lasten- ja nuorten kirjallisuusohjelmaa „Die besten 7“ (Seitsemän parasta). Hän kertoo saksalaisen lasten ja nuorten kirjallisuuden uusista tuulista ja keskustelee kirjailija Paula Havasteen kanssa, joka on perehtynyt saksalaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen Suomen markkinoilla.

Keskustelua johtaa: Gabriele Schrey-Vasara

Tilaisuus on saksan-, suomen- ja englanninkielinen.

14.30—16.30 Keskustelu:

Kirjailijat Ingo Schulze, David Wagner, Kathrin Gerlof ja Stefan Moster pohtivat nykykirjallisuuden trendejä

Neljä kirjailijaa saa nyt puheenvuoron. Mistä he kirjoittavat, mikä on heidän mielestään juuri nyt ajankohtaista saksalaisessa nykykirjallisuudessa, mikä on heidän suhteensa käännöksiin?
Saksaksi käytävää keskustelua johtaa Stefan Moster, joka on itsekin kirjailija ja kääntäjä. Yleisöpuheenvuoroja voi esittää myös englanniksi ja suomeksi.

Tapahtumat Dubrovnikissa, Eerikinkatu 11

19.00  Kirjallisuusilta: Ingo Schulze

Ingo Schulze lukee vasta suomennettua teostaan ”Adam & Evelyn“ ja keskustelee suomentaja Jukka-Pekka Pajusen sekä yleisön kanssa. Keskustelu käydään saksan kielellä ja sitä johtaa Goethe-Institutin johtaja Mikko Fritze. Kysymyksiä voi esittää myös suomeksi ja englanniksi.

20.30 ZEBRA Poetry-Film-ilta:

Christiane Lange (Literaturwerkstatt Berlin) esittelee englanniksi pohjoismaisia ja saksalaisia runovideoita ja esittää niitä yleisölle.
Runovideot ovat uusi itsenäinen taidemuoto, joka sijoittuu kirjallisuuden, elokuvan ja musiikin välimaastoon. Tämä dynaaminen lyhytelokuvagenre kukoistaa Saksassa Berliinin ZEBRA-elokuvafestivaaleilla, josta on muodostunut myös kansainvälisesti yksi tärkeimmistä alan foorumeista.

Tapahtumat järjestetään yhteistyössä Helsingin Saksalaisen kirjaston kanssa.

Arvonnan voittajat ovat...

Virallinen virallinen valvojakuva

Blogin synttäriarvonnan voittajat on nyt arvottu. 162 arpaa sai askarrella, enemmän kuin koskaan aiemmin. Kiitos kaikille osallistumisesta ja kauniista sanoistanne. Oli ihana lukea viestejä samalla kun laskin arpalippuja.

Ensimmäinen voittaja on kyltymätön lukija.
Toinen voittaja pyörittelee kirjoja käsissään, tunnustelee kansia ja selailee ennen lukumatkan aloittamista. 
Kolmas voittaja kuunteli syyskuussa neljä äänikirjaa.  
Neljäs voittaja kasaa mielellään palapelejä.  

Onnea kaikille voittajille!

Lähettäkää kirjatoiveenne (ja pari varatoivetta, jos joku muu edeltä on ehtinyt jo valita saman kirjan) minulle sähköpostitse osoitteen kera. Lähetän kirjoja sitten sitä mukaa, kun otatte yhteyttä.

Osoite: kirjaintenvirrassaPOISTA@gmail.com