2.5.2011

Iida Rauma: Katoamisten kirja

"Sitten hän kysyy nimeäni. Sanon ensimmäisen, joka tulee mieleeni."
Kuva
Iida Rauman Katoamisten kirja (Gummerus, 2011) on todella monitasoinen esikoiskirja. Nyt kun olen lukenut viime aikoina vanhempia 1800-luvun loppupuolen naturalistisia teoksia, niin Katoamisten kirja oli aika sopivasti lajisukulainen nykykirjallisuuden puolelta. Teos kuvailee elämän varjopuolia, eikä yksikään henkilö ole onnellinen saati tasapainoinen itsensä kanssa.

Kirjan nimi on enne. Päähenkilö, joka jää nimettömäksi, on kadoksissa itsensä, perheensä ja oman menneisyytensä kanssa, mutta virkistävästi hänen lesbosuhteitaan ei problematisoida. Seksuaalisuus onkin yksi vakaimmista asioista hänen elämässään, vaikka hänellä onkin vaikeuksia tunnetasolla vahvasti sitoutua muihin ihmisiin. Päähenkilön isä on kateissa ja äiti on kadonnut suruun ja menneisyyteen. Hän etsii punakaartilaisten jälkiä historiallisista arkistoista ja kaivamalla maaperästä.

Kirjan sanoma tuntuu olevan se, että olemme menneisyyden tapahtumien ja sattumusten jälkiä. Jokainen henkilö kärsi traumoista, joita ei ole osattu aikanaan työstää ja jäljelle on jäänyt vain kivulias sisin ja kuori, jonka avulla yritetään jaksaa.

Kirja kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyisyydessä päähenkilö työskentelee vanhainkodilla, tainnuttaa itsensä rauhoittavilla ja nukahtamislääkkeillä ja kärsii siitä klassisesta "kun mikään ei tunnu miltään"-oireesta. Välillä kerronta viipyilee pieniä hetkiä menneessä, kuin muistotakaumina päähenkilön ja tämän tyttöystävän Sofian kouluajoissa, jolloin he molemmat olivat sekä luokkakavereiden että opettajan silmissä hylkiöitä. Tästä tuntuu piirtyvän vahva syy-ja seuraussuhteen kehä. Kun pahoja asioita tapahtuu, pahoja asioita tapahtuu lisää. Parisuhteessa on ongelmia, kun kummallakaan osapuolella ei ole itsensä kanssa hyvä olla. Menneisyys ei jätä rauhaan, vaan se kummittelee selvittämättöminä tunteina ja psyykkeen murusina.

Aihe oli kiinnostava, mutta mielestäni teoksen ansiot olivat kuitenkin tunnelman luomisessa ja kielen soljuvuudessa. Voisin käyttää paljon tilaa teoksen naishahmojen kuvailuun, mutta lopulta pystyn sanomaan vain muutaman sanan. Jokaisella tuntuu olevan samanlainen kohtalon viiva käsissään. Mennyt ei jätä rauhaan ja tulevan varaan on vaikea rakentaa. Lopulta vain kosovolainen Zorka, päähenkilön työkaveri vanhainkodista tekee tiliä menneisyyden tunteiden kanssa ja uskaltaa kulkea eteenpäin. Hänessä näin vähän valoa teoksen muuten melko toivottomassa ilmapiirissä.

Ahdistavuudesta on kuitenkin tehty tässä jotenkin arkista. Välillä mietin, että onko tarpeen toistaa niin monessa eri hahmossa tätä samaa katoamisen kaavaa, mutta silti jokainen henkilöhahmo puolustaa paikkaansa. Uskon, että Iida Rauman Katoamisten kirja on ensi syksynä Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaana, sillä hän oli onnistunut kirjoittamaan arkisiinkin asioihin kiinnostavia koukkuja. Isän katoamista ei selitetä täysin auki, mutta pienen pienistä muistoista piirtyy hänestä kuva ja katoaminen tuntuu kiusallisen loogiselta.

Katoamisten kirja on teemaltaan ja tunnelmaltaan ehyt. Sitä ei ole kuitenkaan kiillotettu liikaa, vaan säröjä ja särmää löytyy. Vaikka olenkin nyt naturalismista saanut yliannostuksen, tunnistan teoksen ansiot. Odotan jo seuraavaa teosta.

Kirjaan ovat ihastuneet myös muutama muu bloggaaja: Susa, Katja/Lumiomena, Morre, Mari A, Susan kirjasto, Sanna, Zephyr ja Laura

Iida Rauma: Katoamisten kirja
Gummerus, 2011
Sivuja: 377

15 kommenttia :

  1. Mielestäni pääsit kirjan ytimeen arviollasi. Se on paikoin rankka ja lohduton, mutta silti kaunis. Rauma tuntuu jo esikoisellaan hätkähdyttävän valmiilta kirjailijalta ja ajattelen samaa kuin sinä, että tässä on eräs Hesarin kirjallisuuspalkintoehdokkaista.

    Eikö kirjan kansi olekin kaunis?

    VastaaPoista
  2. On kyllä. Ihastelinkin arviotasi, kun olit huomannut ottaa senkin asian huomioon ja lisäksi pistit Rauman esikoiskirjailijoiden kaanoniin Pulkkisen (en ole lukenut Rajaa, joten en osaa ottaa kantaa) ja Itkosen rinnalle.

    VastaaPoista
  3. Tämä on varmasti hyvä, mutta yhä edelleen minusta tuntuu, että täytyy vähän odottaa, ennen kuin luen tämän. Tai sitten en malta, saa nähdä. :)

    Kuten tiedät, en ole naturalismin suurin ystävä aina, mutta toki monet ko. luokkaan sijoitetut kirjat ovat upeita. Luulen, että minun pitää olla ihan tietyssä vireessä osatakseni arvostaa tätä esikoisteosta.

    VastaaPoista
  4. Hyvä arvio (jälleen kerran)!
    Minua jaksaa vieläkin hämmästyttää tämän teoksen eheys ja laadun tasaisuus. Minusta se on esikoiskirjalle melko poikkeuksellista.

    VastaaPoista
  5. Samaa totean kuin muut, että harvoin näkee näin ehjää kokonaisuutta esikoisteoksissa. Katjankin mainitsema Pulkkisen Raja kuuluu mielestäni siihen joukkoon, samoin tämä Rauman kirja.

    Se on totta, että ahdistavuus noustessaan liian keskeiseksi teemaksi voi nousta lukijankin mielessä sellaiseksi.

    Zorkassa minäkin näin eniten valon pilkahduksia!

    VastaaPoista
  6. Hieno arvio! Kiitos myös linkkauksesta :--)

    Enpä minäkään kyllä yhtään ihmettelisi, jos kirja olisi HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaana. Todella vahva esikoinen, ihan hämmästyttää vieläkin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista. Tästä oli yllättävän moni kirjabloggaaja ehtinyt jo arvionsa tehdä, google onneksi löytää jäljet. :)

    Karoliina, miekin vähän tuskailin tuon rappiollisuuden kanssa, sillä kuten kirjoitin, yksikään hahmoista ei ollut onnellinen. Silti olisi vaikea yhtään hahmoa muuttaa.

    Morre, Susa ja Laura kiitos paljon. Mie yritin kauheasti miettiä, että missä Rauma onnistuu niin hyvin, että tämä on poikkeuksellisen hyvä esikoinen, mutta en osannut muuten eritellä, että se vain tuntuu tunnelmassa. Pieniin osiin pilkkomalla säröjä on sopivasti.

    VastaaPoista
  8. Tästä kirjasta oli todellakin vaikea kirjoittaa mitään, koska se pitää vain lukea ja tunnelmoida itse.

    Ainoa asia, mistä keksin pientä natinaa, on koulumaailma, koska harva keski-ikäistyvä jaksaa muistaa sinne asti ja aluksi tuntui hassulta, että mietitään, että kuka sanoi ja teki mitä jossain kuudennen kotibileissä, mutta kuten Rauman itse sanoi, on ehkä parasta kertoa niistä ihmisistä, jotka tuntee. Mikä ihmeellisintä, koulumaaillmakin mahtui mukaan kirjaan, koska teksti oli niin vahvaa.

    Huh, kyllä todellakin vaikea ajatella, että joku yltäisi esikoisellaan korkeammalle.

    VastaaPoista
  9. Hieno arvio, Hanna! Tuntuu että tekstisi kehittyvät koko ajan paremmiksi ja ammattimaisemmiksikin!

    Tämän minä haluaisin lukea. Joskus. Tuntuu että nyt en uskalla lukea mitään kauhean "raskasta". Ehkä kun tentit ovat ohi. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Linnea taas ihan yltiöpäisen kiittävästä kommentistasi. Kiitän Papinniemen kurssia siitä, että mietin paljon sitä, mitä kirjoitan. Mutta moitin itseäni, että siitä huolimatta kirjoitan mitä sattuu. :)

    Mie luen tenttien jälkeen sinun suursuosikkisi. :)

    VastaaPoista
  11. Hui, jännityksellä odotan että mitä mieltä olet!

    VastaaPoista
  12. Hieno arvio hienosta kirjasta, Hanna:) Minäkin oikeastaan hämmästyin kuinka paljon pidin tästä kirjasta. Tosi eheä ja upea esikoisromaani! Kiitos linkityksestä;)

    VastaaPoista
  13. hauskaa! Pitää varmaan tarttua tähän kirjaan piakkoin, tämä arvio todellakin innosti siihen. Lisäksi päädyin tänne blogiisi kommenttisi myötä, jonka tänään jätit aiheesta Sakset. Kirja, jota lukiessa pidin kirjanmerkkinä sattumalta löytämääni postikorttimainosta Iida Rauman Katoamisten kirjasta :)
    It must be destiny! :D

    VastaaPoista
  14. ANna, olipa hauska sattuma kyllä. :) Tervetuloa blogiini. Osallistu arvontaan, se on vielä kolme päivää käynnissä. :)

    VastaaPoista
  15. Nyt sain minäkin tämän luettua ja olit tiivistänyt tähän hienosti oikeastaan kaiken, mitä itsekin ajattelin :) Mietin nimittäin myös, että juuri kieleltään ja tunnelmaltaan kirja oli koukuttava, vaikka jotkut samankaltaisina toistuvat ajatukset ja tapahtumat välillä puuduttivat. Jossain kohdin päähenkilö myös ärsytti suunnattomasti, lopussa aloin pitää hänestä uudelleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!