Olimme Katjan kanssa Tammessa ja mukaani tarttui kympillä kolme keltaista pokkaria: Jayne Anne Phillipsin Suojelus, Antonio Munoz Molinan Sefarad ja Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani. En ole yhdeltäkään kirjailijalta lukenut vielä mitään, sillä Morrisonin teos Jazz jäi aikanaan jostain syystä kesken. Muihin teoksiin tartuin Katjan inspiroimana. Yhdessä pähkäiltiin, että mitä ottaisimme ja näihin päädyin.
Wsoylta sai puolestaan viisi pokkaria kympillä. Kuvassa nimet eivät näy kunnolla, mutta valitsin itselleni Veikko Huovisen Joe-sedän, Lisa Genovan Edelleen Alice, Maritta Lintusen Ovisilmä, Katja Ketun Surunkerääjä ja Goscinny-Sempén Nikke palaa lomilta. Huovisen tosin ostin K-blogin Jennille, sillä hän pitää Huovisen teoksista. Myös Salla on lukenut paljon Huovista, mutta kumpikaan ei ole tehnyt arviota tästä Joe-sedästä. Jennin innoittamana ostin myös tuon Edelleen Alicen, sillä hän kirjoitti siitä hyvin kauniisti.
Lintuseen ihastuin, kun luin hänen uusimman novellikokoelmansa Mozartin hiukset. Katja Ketun teos oli heräteostos. Nikke taas.. Noh, luin lapsena aivan hurjasti Niken tarinoita. Tämä olisi tarkoitus sopia Susan Nostalgia-haasteeseen, mutta sitten huomasin että teos sisältääkin aivan uusia tarinoita. Joudun vähän sorvaamaan haastetta tältä osin, että saan Niken sinne mahtumaan.
Kirjablogit vaikuttavat paljon näihin kirjavalintoihin. Lukupiiri-blogissa luettiin tässä kuussa Leena Krohnia ja hänen teksteihinsä ihastuneena ostin itselleni samaisesta Wsoyn ystävämyynnistä itselleni kaksi pientä Krohnia, Daturan ja Pereat Munduksen. Marjis sai minut kiinnostumaan Leonie Swannin kirjasta Murha laitumella. Kävimme Jennin ja Saran kanssa jonkin aikaa sitten Villa Kivessä kuuntelemassa nuorisokirjailijoita ja mm.Raili Mikkanen oli siellä puhumassa. Sara on lisäksi kirjoittanut blogissaan Raili Mikkasesta, joten ostin kirjailijasta kiinnostuneena hänen teoksensa Pähkinäpuinen lipas. Fredrik Långin Minä, dosentti ja Jane ja Merete Mazzarellan vuoden 2008 tiedekirja Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo kiinnostavat puolestaan ihan luennoilta saatujen tärppien kautta.
Paljon siis tulee blogien kautta vinkkejä. Oli myös mukava pyöriä ystävämyynneissä ja sain pilkkahintaan hyviä kirjoja.
Kirjoista olisi ollut parempiakin kuvia, mutta Petja halusi taas linssiluteena varastaa shown. |
Petja, aito kirjojen ystävä, selvästikin ♥
VastaaPoistaHienoja löytöjä!!!
Upeita löytöjä Hanna! Mikään ei päihitä sitä iloa ystävämyynneissä, kirpparilla tai antikvariaatissa kun löytää jotain hienoa.
VastaaPoistaJa voi Petja! <3
Kiitän Joe-sedästä jo nyt ja lupaan lukea ja kirjoittaa siitä ensi tilassa. :)
VastaaPoistaHienoja löytöjä. Onnittelen silti itseäni tiukkana pysymisestä ja kirja-alejen välttämisestä.
Ihania löytöjä; Morrisonin Minun kansani ja Mazzarellan Fredrika Charlotta löytyvät minunkin hyllystäni. Minultakin jäi Jazz kesken, ja minäkin pidin Lintusen Ovisilmästä. Jotain muutakin olen Lintuselta lukenut ja haluaisin lukea vielä paitsi paljon kehutun Monzartin hiukset myös romaanin Heijastus.
VastaaPoistaKirjablogit vaikuttavat paljon minunkin lukuvalintoihini, tuntuu kuin olisi taas yliopistolla kymmenien kiinnostavien kurssien koukussa, lukulistat aina vain kasvaen... :)
Kiva kun kerroit ostopäätöstesi taustat, kiinnostava postaus!
Olen lukenut Jane Anne Phillipsiä ja pitänyt. Muistaakseni tuon Suojeluksenkin olen lukenut. (Miten sitä unohtaakin lukemansa kirjat? Kummallista!)
VastaaPoistaMuutenkin ihania kirjoja olet löytänyt. Kyllä välillä harmittaa asua täällä idässä, kun matkaa Helsinkiin ja kaikkiin noihin kirjatapahtumiin on niin pitkästi. Mutta onneksi kirjoja saa kirjastosta ihan ilmaiseksi ja netistä löytyy paljon edullisiakin kirjoja.
Mahtavia löytöjä, tulee aina hyvä mieli, kun löytää hyviä kirjoja! Minulta jäi sitten menemättä, vaikka mainostitkin alemyyntejä etukäteen. Jään odottelemaan esittelyäsi tuosta Krohnin Pereat Munduksesta. En ole siitä kuullutkaan.
VastaaPoistaLoistolöytöjä! Kannattaa tutustua Morrisoniin uudelleen, Minun kansani, minun rakkaani on yksi lempikirjojani.
VastaaPoistaLinkitin blogiini muuten kirjoituksesi Katoamisten kirjasta :) Blogger kadotti oman arvioni ja tuntui etten osannut sanoa enää kaikkien arvostelujen jälkeen kirjasta mitään uutta. Halusin kuitenkin jotain kautta kertoa lisää kiinnostuneille.
Kiitos, Hanna, että vinkkasit kirjamyyntejä! Sain juuri oman postaukseni löydöksistä valmiiksi. Ihania kirjoja olet hankkinut!
VastaaPoistaToni Morrisoniin olisi tarkoitus ehtiä. Mikkasta ja Mazzarellaa olen tehnyt blogiini...
VastaaPoistaJa kiitos, perille tuli♥
Mahtavaa Leena, että kirja on saapunut uuteen kotiin ja siitä jatkaa matkaa ystävällesi. :)
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, kävinkin tutustumassa sinun löytöihisi. Paljon olit saanut uusia kirjoja!!
Elina, kiitos linkityksestä. Kävinkin ihastelemassa proseminaarisi aihetta. :)
Sara, Löysin eilen vanhempieni kirjahyllystä Ikiyön ja alan sitä lukemaan, kunhan saan sen toisen Christien kirjan kuuneltua, mistä sinulle aiemmin jo puhuin. Muistelisin kyllä nyt, että olen myös katsonut sen elokuvana, "Why didn't they ask Evans?"
Mukava silti kuunnella samalla, kun ollaan kannettu puita liiteriin kuivumaan.
Anna Elina, Blogin pitäminen onkin kauhean kätevää, kun sen avulla voi tarkistaa, mitä on tultu luettua ja mitä mieltä siitä joskus oli. :D
Mie olen myös tilannut netistä kirjoja, pitää ihan hillitä tätä kirjahimoa, sillä lainaan lisäksi aktiivisesti kirjastosta kirjoja. Kaikkia ei tarvitsisi omistaa.
Pienen mökin emäntä, toivottavasti sinullekin on kirjayllätys saapunut. :) Olen nyt Lapissa kotikotonani ja en ole ehtinty käymään blogeissa tarkistamassa muiden päivityksiä, mutta tuskin olet vielä ehtinytkään sitä lukea. ;)
VastaaPoistaKirjablogit vaikuttavat lukuvalintoihin todella paljon, mutta toisaalta hyvä niin. Selvästi huomaan, että innostun vanhempieni kirjahyllyssäkin nimenomaan niistä kirjosita, joista olen kuullut aiemmin.
Kiitos mukavista kehuista. :)
Jenni, Ei sinun tietenkään ole sitä pakko lukea, mutta ajattelin sinua niitä pokkareita valitessani. Hyvä, kun olit tiukkana, sillä itse haksahdin. Olen kuitenkin nyt kirjanostolakossa kesäkuun loppuun asti.
Linnea, <3
Petja tykkää uusista kirjoista, koska hän haluaa aina merkata niihin omaa tuoksuaan. Myöskin hänestä on hauska tulla pyörimään niiden keskelle ja yrittää varastaa shown.
Susa, kiitos! Sinullakin oli hyviä löytöjä. <3
Minua kiinnostavat erityisesti Lumous ja Edelleen Alice. Onko kukaan lukenut kyseisiä kirjoja ja mahdollisesti tehnyt kirjoitusta niistä? :)
VastaaPoista