Nostalgian jäljillä..

Järjellä ja tunteella -blogin Susa vyörytti kirjablogeihin haasteen kaivella lukumuistoja ja rakkaita menneisyyden kirjakokemuksia esiin. Moni on tähän jo tarttunut ja esitellyt kirjamuistojaan. Olen tällä hetkellä lapsuuteni kodissa Lapissa ja siivosin eilen varastosta kirjakasoja. Yhtäkkiä käsissäni oli lapsuuden ja varhaisteini-iän kirjahyllyni aarteita ja tiesin, että tartun haasteeseen niiden avulla. En edes muistanut suurinta osaa niistä kirjoista, ennen kuin näin ne siinä edessäni. Sitten yhtäkkiä kaikki kirjat tuntuivat suurilta aarteilta. Olin siis jo alkanut matkani Nostalgian jäljillä..

Meille tuli kotiin kissa, kun olin 8-vuotias, mutta en muista lukeneeni kissakirjoja. Koirakirjoja löysin varaston kätköistä ja erityisesti muistan tuon Tonna-kirjan kanteen liimaamani tarrat. Miltä niiden pinta tuntui sormissa. Tarinoista en muista mitään, mutta kansista ja niiden paikasta kirjahyllyssäni muistan välähdyksiä. Jännittävää todella yrittää puristautua omiin muistilokeroihinsa kirjojen avulla.

Olen aina rakastanut eläimiä, erityisesti koiria, kissoja. Olin myös aikoinaan parantumaton heppatyttö. Tipahdin kyllä aikoinaan pahasti hevosen selästä, jouduin olemaan pitkät ajat sairaalassa ja käymään läpi vaikean leikkauksen, mutta ei se intoani hevosiin ja hevoskirjoihin lopettanut. Sen teki lopulta, tylsästi, ikä ja tärkeysjärjestyksen muuttuminen. Kaikista eniten Nostalgia-haasteessa minua pelottaa kaivella näitä heppakirjojen muistoja, sillä minun on hyvin vaikea uskoa, että Merja Jalon ahmittavat sarjakirjat tuntuisivat mitenkään enää samalta.

Muistan, että suosin Merjaa paljon enemmän kuin tämän sisarta. Enkä löytänyt kirjakätköistä yhtään Marvi Jalon kirjaa. Tiedän silti, että olen niitä lukenut. Jälkikäteen viisastellen voisi ajatella, että minua viehätti enemmän Merjan teosten sarjamaisuus ja juonen toisteisuus teos toisensa jälkeen. Muistan kuinka luin lapsuuteni parhaan ystävän Marian kanssa kirjoja kilpaa. Meillä oli isot kasat kirjoja vieressä ja kilpailimme sillä, kumpi ehtii lukea enemmän ja nopeammin. Kirjojen kerskakulutus ei ole nykyisille lukutavoillenikaan mikään vieras käsite. Näistä valitsen haasteeseen Hevosparonin koston, sillä sen kansi jo herättää paljon muistikuvia.

Luin paljon Tuija Lehtisen kirjoja ja niistä on myös selvimmät muistot. Tämä on aika luonnollista, koska niitä lukiessa olin jo paljon vanhempi kuin koira- ja hevoskirjoja ahmiessani. Nostalgia-haasteeseen sopii todella hyvin, joku Lehtisen kirjoista. Vaikka kuvassa näkyy Asvalttisoturi, taidan silti valita Roskisprinssin.

Luin myös Bertin päiväkirjoja, koulumaailmaan sijoittuvia nuortenkirjoja, erityisesti Hullu luokka -kirjoista pidin. Rakkaus on ihana tauti oli varhaisteininä minulle hyvin tärkeä, sillä laskin kaiken maailman kaavojen mukaan mahdollisuuksiani päästä naimisiin sen hetkisen poikakaverin kanssa.

En muistanut ollenkaan Lois Lowryn kirjoja, mutta heti kun tartuin tuohon kuvassa olevaan teokseen Anastasia hermoromahduksen partaalla, tuli hyvin vahva muisto niistä. Muistan vain näsäviisaan ja pikkuvanhan tytön, joka kokee tarvitsevansa psykoanalyysia ja puhui ongelmistaan ostamalleen Freudin päälle. Valitsen tämän kirjan toisena ehdokkaana Nostalgia-haasteeseen.

Luin tottakai myös tyttökirjoja. Anni Polvalta luin Tiina-kirjoja, mutta yllättäen kätköistä löytyi enemmän Hanna-Leenoja. Näin se muisti pettää ja monet lukutottumukset voivat olla jälkikäteen rakennettuja. Kirjojen kannet merkitsevät kyllä todella paljon, sillä niiden avulla helpottuu monen muistilukon avautuminen. Hanna-Leenoja Polva kirjoitti hyvin paljon vähemmän kuin Tiinoja, joten uskon että siksi nämä olivat painuneet minulta unholaan. Tämä haaste on sikäli mielenkiintoinen, sillä valitsin aika paljon kirjoja, jotka olin unohtanut ja joista tuli kannen perusteella vahvoja mielikuvia. Voi olla, että luettuani huomaan, että joudun tarttumaan vähän uudempiin kirjoihin, mikäli muistikuvia ei synnykään tämän enempää. Näistä valitsen Taidat uhota, Hanna-Leena.

Inhosin aiemmin kaikkia kirjoja, hahmoja ja jopa niitä kuuluisia leivoksia, missä toistuu oma nimeni. Kadehdin nuorempana sisareni nimeä, sillä se on paljon erikoisempi kuin omani. Henni-nimisiä tyttöjä ei vilahdellut kirjojen tarinoissa ja pidin siitä nimestä erittäin paljon. Myöhemmin olen hyväksynyt nimeni ja ajattelin myöhemmin kasata jonkinlaista lukuhaastetta omien nimiemme mukaan.