Miten luet: Innostutko kohukirjoista?

Syksy on tullut, sen huomaa kirjanörtti viimeistään siitä, että uusia, kiinnostavia kirjoja julkaistaan harva se päivä. On messuja, syyspressejä, julkkareita, palkintoveikkauksia, vuoden parhaiten kirjojen pisteyttämistä, loppukirejä lukuhaasteissa, kirjakehuja ja -moitteita, kirjakohujuja.

Ja nyt ennen kaikkea niitä.

Jotkut kirjat nousevat lehtien palstoille suuremmalla sykkeellä, joistakin kirjoista tulee ilmiöitä ennen kuin niitä on toimituskunnan ulkopuolella lukenut yksikään lukija. Jotkut saavat aikaan vihaa, toiset kateutta, osa nousee esiin siitä, että kirjailija on ennestään niin tunnettu, että hänen seuraavaa teostaan on kovasti odotettu ja suuret lehdet julkaisevat ilmestymispäivänä ison arvion. On aika kysellä Miten luet -sarjani hengessä teiltä muilta lukijoilta, että miten nämä kohut vaikuttavat teihin? Tekeekö niihin mieli tarttua, jotta voi osallistua ajankohtaiseen keskusteluun vai tekeekö niitä mieli vältellä siksi, ettei keskusteluakaan jaksa seurata? Toisaalta eihän kirjan lukeminen ole ainoa pätevä syy osallistua keskusteluun, mutta nyt mietin kohuja lukukokemusten kannalta. Esittelen muutaman ajankohtaisen kohun ja omia tuntemuksiani siitä, että onko kohu vaikuttanut minuun lukijana.

Minttu Vettenterän Enkeli-Elisan ympärille rakentamasta kohusta voi lukea enemmän Sallan blogista. Puhun nimenomaan rakentamisesta, sillä Vettenterä tieten tahtoen johti harhaan monia ihmisiä ja rakensi fiktiivisen henkilöhahmon väittäen tämän olevan todellinen. Tämä kohu on vaikuttanut minuun niin, että en halua kirjaa edelleenkään lukea, mutta tiedän nyt sen olemassaolosta ja huomasin, että kirja löytyy nyt Helmetin uutuuskirjalistoilta. Eli selvästi kohu on herättänyt kiinnostusta ja Vettenterän teos Jonakin päivänä kaduttaa on varmasti suosituin omakustanne tällä hetkellä. Minulla on myös tämän kohun myötä tullut tunne, että itse kirja ei ole edes mitenkään erityisen hyvä, mutta rahankerääminen, valehtelu, fb-ryhmät, Elisan vanhempina esiintyminen ja blogiteksit ovat röyhkeydessään niin kiinnostavia, että moni haluaa tirkistellä myös kirjan sivuille ja yhtä moni haluaa lukea teoksen, joka toimi kimmokkeena tälle kaikelle. Kuinkahan moni haluaa tämän jälkeen lukea kirjan ilman ulkokirjallista kiinnostusta kohuun? Vaikea sanoa, mutta veikkaan, että ei kovin moni.

Tähän kohuun lankesin. Koska se oli ennen näkemätön ilmiö, ja halusin olla paikalla sitä todistamassa. Sofi Oksasen kirjanjulkkarit Tallinnassa, Kun kyyhkyset katosivat -teoksen kaikkialle ulottautuva/tunkeutuva vetovoima ja kiinnostus, kirjailijan haastattelut. Olin paikalla. Halusin kirjan heti. Luen kaikista lehdistä, jotka käteeni osuva. Tunnustan. Tunnustan. Tunnustan. Olen myös osaltani mukana ennakkohypetyksen lietsomisessa, sillä kerroin täällä matkasta, kirjoitan taas Sofista ja olen kiinnostunut tästä kohusta. Päinvastaisia mielipiteitä löytyy kaikkialta: "Voisin olla kiinnostunut, mutta en jaksa hypetystä.", "Olen skeptinen kirjan suhteen, sillä Sofi on koko ajan esillä.", "Minusta tuntuu, että kirjat eivät ole minua varten, etenkin koska niistä hypetetään kaikkialla." jne. jne. Tämän kirjan kohdalla kohu vaikutti minuun niin, että halusin omin silmin nähdä tilaisuuden, mutta olenkin lukenut kirjaa hitaammin, nautiskellen, sillä pidän siitä kovasti, enkä näin pyrikään ensimmäisten joukossa kertomaan siitä mielipidettäni.

Tapaus sisko-teki-siskolle-julman-tempun. Riikka Ala-Harjan Maihinnousu ei ollut lukulistallani ennen kohua, mutta nyt se on. Kohusta voi lukea enemmän Minnan blogista. Henkilökohtaisesti tämä pöyristyttää minua, sillä en ymmärrä, miten joku voi tehdä omalle siskolleen niin, mutta lukijana ja kirjallisuusihmisenä en odota kirjan olevan sama kuin kirjailija. Voin toki boikotoida tai jättää lukematta teoksia monista syistä, yleensä siksi, että vähemmän kiinnostavat tuppaavat jäämään luku-unelmien jalkoihin. Nyt tuntuu minua lukijana kiinnostavan myös se, että vaikuttaako tämä henkilökohtainen ärsyyntyminen lukukokemukseen, se on kuitenkin saanut hyviä kritiikkejä ja on ilmeisen taidokas teos.

Tuleeko teille muita tapauksia nyt mieleen?
Miten ne ovat vaikuttaneet lukukokemukseen?
Kiinnostavatko kohukirjat vähemmän tai enemmän kuin ilman ulkokirjallista kohkaamista? Miksi?
Entä jos syy kohuun on puhtaasti kirjassa itsessään, kiinnostutteko silloin teoksesta enemmän?

Mie myönnän, että selvästi kiinnostun. En seuraa päivänpolttavaa muotia, en monipuolisesti ulkomaanuutisia, en tiedä taloudesta oikeastaan mitään, mutta kirja-alassa on jotain sellaista, jonka mukana minun on luonteva aaltoilla. Kiinnostun puheenaiheena olevista kirjoista, seuraan kirjallisuusohjelmia netistä, televisiosta ja radiosta. Luen blogeja, kritiikkejä, kirjallisuuslehtiä. Työskentelen kirja-alalla. Kirjailijat, kirjat ja kustantamot kiinnostavat minua. Käyn paljon kirjastossa, haluan katsoa elokuvia, jotka perustuvat kirjoihin. Teatterissakin kirja kiinnostaa.

Olen selvästi näitä, joka innostuu kohukirjoista. Mutta en tietenkään poikkeuksetta. Jos jokin kirja ei kiinnosta aiheeltaan yhtään, saan riittävästi siitä tietoa vain seuraamalla ympäröivää hyörinää. Näistä esimerkkitapauksistani Vettenterän teos edustaa juuri tätä tunnetta.