Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta (En liten bok om ondska).
Atena 2011. Sivuja: 300. Suomentanut: Ulla Lempinen

Ostin Ann Heberleinin Pienen kirjan pahuudesta, koska a) aihe kiinnosti, b) sain kirjan edulliseen hintaan, c) K-blogissa oli mielenkiintoinen keskustelu siitä, että mikä kauheassa kiinnostaa meitä lukijoita. (Kannattaa käydä vilkaisemassa keskustelua täältä.) d) Ann Heberlein on kiinnostava kirjailija, vaikken olekaan lukenut hänen aiempaa teostaan En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Atena, 2010). e) pidän rikostarinoista, dekkareista ja television murha-sarjoista, mutta en silti lakkaa ikinä hämmästymästä, että miksi haluan viihtyä kauheuksien äärellä. f) no niin nyt riitti, kirja oli kiinnostava ja ostoperusteluni riittävät.

Miksi haluamme kohdata taiteessa pahaa?
Heberlein pyörittelee erilaisia tosielämän rikostapauksia koulusurmaajista pedofiileihin. Uutisista saa päivittäin lukea, kuinka paljon ikäviä asioita tapahtuu meille ja muille. Usein tuntuu, etten pysty edes lukemaan uutisointeja, koska en halua tietää sitä kaikkea. Silti voin nauttia, viihtyä, samantapaisten asioiden äärellä, kun se tulee esiin kirjallisuudessa. Heberlein pohtii pahuuden kokemusta taiteessa ihmisen tarpeena työstää pelkojaan. Sama pahuus kirjojen kansien välissä on kuitenkin hallitumpaa ja ikäviä tunteita pystyy työstämään taidekokemuksen äärellä. On se sitten populaari- tai korkeakulttuuria. Teos ei arvota ihmisten kokemuksia, eikä taideteoksia keskenään ja on kiinnostava löytää tuttuja kirjoja ja niiden pahuuden analysointia pienen mustan kirjan kansien välistä. 

Lionel Shriverin Poikani Kevin on ahdistava teos koulusurmaajasta. Shriver leikittelee filosofisilla, teologisilla ja biologisilla mielikuvilla myötäsyntyisestä pahasta, mutta Heberlein haastaa kirjailjan ratkaisun. Minusta teoksen kiinnostavimpia kohtia olivat juuri nämä lyhyet pohdinnat pahuudesta kirjallisuudessa ja niiden pyörittely eri teemojen valossa. Heberlein yhdistää Poikani Kevinin, Doris Lessingin Viides lapsi -teoksen ja monen muun "paha lapsi" -genren alle. Pohdinnan rinnalle Heberlein tuo koko ajan tapauksia oikeasta elämästä.

Traagisen kohtalon rakentaminen lehdistössä
Pahuutta ei tosiaan käsitellä vain kirjallisuuden kautta, vaikka näin alunperin ajattelin. Teos on monipuolisempi. Vaikka kiinnostukseni onkin pahuuden kuvauksessa taiteessa, niin luin silti innokkaasti myös pohdintoja siitä, miksi juuri pahat asiat myyvät lehdissä. Miksi iltapäivälehdet, jotka kirkuvat kuolemaa, katastrofeja ja raakuuksia ovat myyntimenestyksiä? Missä pahoissa olosuhteissa pääsee syntymään hirviöitä, jotka terrorisoivat lähiympäristöään ja lopulta heille täysin tuntemattomia ihmisiä. Mielenkiintoisimpia ovat ne tapaukset joissa saman teon tehnyt rikollinen voi saada lehdistössä ihan erilaisen kohtelun, jolloin tapaus herättää myös lukijoissa täysin ristiriitaisia tunteita. Näistäkin tapauksista teoksessa on esimerkkejä.

Moni Heberleinin käsittelemä tapaus on Ruotsissa tapahtunut tai ruotsalaisen lehdistön uutisoima, mutta kyllä näistä voi yhtäsuuruus merkin vetää suomalaiseenkin mediakulttuuriin. Haluamme tietää, millainen on paha ihminen. Onko teko harkittu ja onko tekijä nauttinut sen tekemisestä? Vai onko hän traagisten olosuhteiden uhri, jolloin hän on lukijakunnan silmissä lähes syyntakeeton pahoihin tekoihin. Heberlein nostaa esiin erään ruotsalaisen naisen, joka vangittiin Yhdysvalloissa surmista ja muista pahoista teoista, ja kuinka tapausta käsiteltiin lopulta Ruotsissa. Yleisö meni lopulta surmaajan puolelle, sillä taitava toimittaja rakensi todellisen mutta erittäin tunteisiin vetoavan jutun surmaajan taustoista, jolloin hänen tekonsa tuntuivat melkein järkeenkäyviltä ja hänen uhriensa kohtalo jäi toissijaiseksi. Kaikkien näiden tapausten läpikäyminen on teoksessa kiinnostavaa, sillä usein minulla itsellänikään ei ole mitään tuntumaa siihen, että miksi me kaikki toimimme näin. Miksi pahuus kiehtoo niin, että se on suurin myyntivaltti ja jopa monen rakkauskirjeen yllyke. (Viittaan tällä vankiloihin tulviviin kirjemäärin, kun massamurhaajiin rakastuneet naiset lähettelevät rakkaudentunnuksiaan)

Käsittämätöntä, mutta Pieni kirja pahuudesta analysoi pahuuden eri puolia hyvin, vaikkei mitään ratkaisuja tarjoakaan. Teos esittelee erilaisia teorioita ja filosofointeja pahuudesta, eri puolia ja toisiaan tukevia väitteitä. Demonisoinnin, lapsien tekemien pahuuden ja sukupuolijaottuneen pahuuden lisäksi Heberlein kirjoittajaa pahuuden edellytyksistä ja pahuuden suhteesta hyvyyteen. Vaikka luin teoksen kerralla, suosittelisin sen pilkkomista pienempiin lukupaloihin. Moni hyvä ajatus meni nopeasti luettuna ohi ja keskittyminen oli parhaimmillaan niissä teemoissa, joita oli jo ennalta osannut odottaa ja niitä on etukäteen ehkä miettinyt.

Suosittelen niille, joiden mielestä pahuudesta pitää puhua kiihkottomasti.