10.3.2012

Kissa ja kirjahylly -arvonta


Tämä on blogini 300.postaus, samalla blogini kävijämäärä kiepsahti yli 100 000 ja kirjautuneita lukijoita on niin ikään yli 200 (kiitos teillekin, jotka tulette blogiini muita kautta). Monta syytä juhlia Kirjainten virrassa ja kiittää teitä lukijoita kirja-arvonnalla. Olen kauhean onnellinen, että niin moni jaksaa lukea arvioitani ja kommentoida blogiini.

Olen itse siirtynyt tekniikassa askeleen eteenpäin (tai taaksepäin), sillä luen nykyisin muiden blogeja puhelimeni kautta. Siinä on kätevä ohjelma, johon kirjautuu kaikkien lukemieni blogien syötteet. Mutta puhelimella ei ole niin kätevä käydä kommentoimassa, joten pahoittelen kanssabloggaajille että vaikutan poissaolevalta. Luen silti kaikki työmatkat blogeja ja saan yhä edelleen niistä eniten luku- ja ostosvinkkejä.

Kissa ja kirjahylly -arvonnan Ensimmäinen palkinto on lahjakortti Adlibrikseen. Tätä kirjoitusta kirjoittaessani rekisteröityneitä lukijoita on 203, joten lahjakortin arvo on 23. Jokaisesta kirjautuneesta lukijaasta lahjakortin arvo nousee yhdellä eurolla (35e asti ;). Jos olisin oikein varakas, lahjoittaisin tasan lukijamäärän mukaan, mutta valitettavasti nyt mennään tämmöisellä pienimuotoisemmalla leikillä. :)

Lohdutukseksi arvon kahdelle kirjan kirjahyllystäni. Toivottavasti tuosta kasasta löytyy edes jotain mieleistä.



Säännöt ovat monesta blogiarvonnasta tutut:

Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä bloggausta. Siitä saa yhden arvan.
Toisen arvan saa, kun liittyy vakilukijakseni tai on jo sellainen.
Kolmannen arvan saa mainostuksesta, joko omassa blogissaan tai facebookista yms.

Ilmoitathan montako arpaa otat.
Jos et ole kirjautunut bloggeriin, niin keksi itsellesi sellainen nimimerkki, että tunnistat itsesi, mikäli arpaonni suosii. Arvon palkinnot 24.3. Petja toimii jälleen virallisena valvojana, kuten kaikissa blogini arvonnoissa.

98 kommenttia :

  1. Onnea tasaluvuista :)

    Itse luen Huaweillani blogeja, onnistuu hyvin, mutta kommentoin vain tietokoneen kautta.

    VastaaPoista
  2. Onnea ja iloa blogisi kehityksen tiellä! Hieno määrä sekä kävijöitä että vakkarilukijoita. Osallistun kolmella arvalla (ainakin jos saan nyt sivupalkkiin laitetuksi linkin, ei kai se nyt niiin vaikeaa ole...? ) :)

    VastaaPoista
  3. Onnea tasaluvusta! Huomasin vasta, etten ollut kirjautunut vakkarilukijaksi, vaikka olen blogiasi jo jonkin aikaa seuraillut! No se on korjattu nytten. :) Osallistun myös kolmella arvalla. Käynkin hetimiten linkittämässä tämän blogiini! :p

    VastaaPoista
  4. Onnea! Olen blogiasi lukenut jo pidemmän aikaa, mutta sain vasta tammikuussa ryhdyttyä lukijaksi. Olen siis kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  5. Onnea Hanna hienoista tasaluvuista! Olen mukana kahdella!

    VastaaPoista
  6. Onnea! :) Olen mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  7. Onnea hienosta saavutuksesta! :)
    Kiinostava kirjakasa ja tietenkin lahjakortti, ehdottomasti kolmella mukana!

    VastaaPoista
  8. 300 on jo komea luku, onnea! Kahdella arvalla mukana :).

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnittelut komeista numeroista, Hanna! Kahdella mukana. :-)

    VastaaPoista
  10. Onnea Hanna isoistal luvuista <3 Ihan mielenkiinnosta, mitä ohjelmaa käytät kännykässä blogeja lukiessa? Minäkin luen paljon kännyn kautta, mutta ihan perinteisesti Bloggerin käyttöliittymän kautta.

    Luonnollisesti olen kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google readeria. se on tosi kätevä, mutta tuo siis puhelimeen syötteet, ei vie suoraan blogeihin.

      Poista
  11. Hei, kivaa! Minäkin tahdon osallistun (kahdella arvalla, olen lukija ja kommentoin). :)

    Onnittelut menestyksekkäästä blogista ^^

    VastaaPoista
  12. Kolmella arvalla tottakai mukana!

    VastaaPoista
  13. Onnea komeista luvuista! :)
    Kolmella mukana arvonnassa, vaikka ilmeisesti kissaa tai kirjahyllyä ei voikaan voittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei sentään. Se oli vain puoli veikeä tapa nimetä arvonta ja yhdistää se Petjan kuvaan.

      Poista
  14. Mahtavia etappeja, onnea ihanalle blogillesi! :)

    Osallistun arvontaan, kolmella!

    VastaaPoista
  15. Onnea blogillesi!
    Olen mukana kahdella arvalla mukana, kirja-arvonnat ovat aina mukavia :)

    T: Annika
    annika@esajokinen.net

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea ihanalle blogille ja ihanalle Hannalle! Tietysti kolmella mukana, tätä on syytä juhlia ja kuuluttaa. :)

    Iiiiiiso halaus!

    ps. Onko täällä taustakin vaihtunut? Todella kauniin näköistä!

    VastaaPoista
  17. Heippa, osallistun kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  18. Onnea merkkipaaluista! Ja ihastuttava virallinen valvoja ;)

    Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  19. Onnea Hanna ja kolmella arvalla mukana! Löysin tuosta pinosta yhden kirjan, jota halajan! :)

    VastaaPoista
  20. Onnea;D Mukana ollaan kahdella arvalla. Liityin juuri lukijaksesi ihan virallisestikin vaikka olen ollut aktiivi jo kuukausia!

    VastaaPoista
  21. Onneksi olkoon! Osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  22. Kolmella arvalla mukana. Paljon onnea ja kiitos kivasta blogista:)

    VastaaPoista
  23. Onnea näistä luvuista! Ja kiitos hyvästä blogista. Itselläni ei aika riitä aina kommentoida ja tuntuu, että monet varmaan luulee, etten lue heitä. Täytyy taas yrittää tsempata. Mutta mukana kolmella!

    VastaaPoista
  24. Onnea useasta hienosta rajapyykistä, Hanna! Olen mukana kolmella, totta kai :)

    VastaaPoista
  25. Onnittelut kaikista hienoista luvuista! :) Olen arvonnassa mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  26. Mukana kahdella arvalla. Voisin mainostaa sinua blogissani, mutta tekisin sen mieluummin blogisi kuin arvan takia.

    VastaaPoista
  27. Onnea ystävä komeista luvuista blogissasi! Ja kolmella osallistun!

    VastaaPoista
  28. Onnea onnea bloggausmenestyksestä. Ja minä tulen kolmella arvalla mukhaan :)

    VastaaPoista
  29. Ääh, en tiedä tuliko äskeinen viestini sittenkään tänne, mutta onnitteluni suurenmoisesti blogimenestyksestä. Tulen kolmella arvalla mukhaan :)

    VastaaPoista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Lämpimät onnittelut ihanalle blogille! Hienot on lukemat. Osallistun kahdella, kun olen niin laiska linkittämään.

    Virallinen valvoja on kaunis ja erittäin tarkkaavaisen näköinen. :-)

    VastaaPoista
  32. Onnea blogille ja bloggarille! Osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  33. Onnea Hanna!

    Nyt vain lyhykäinen onnitteluviesti, kun en ehdi muuhun. Kahdella arvalla mukana ollaan.

    VastaaPoista
  34. Jestas, onpas komeat luvut ja arvontakuvahan on vallan mainio! Onnittelut isoista numeroista!

    Arvonnassa mukana kahdella!

    VastaaPoista
  35. Onnittelut ihanaiselle! Kuvat ovat mainiot taas, ja koko arvonta, johon osallistun tietty kolmella arvalla. :) Mullakin tuli muuten juuri viime vai toissa kerralla se 300 postausta täyteen, eli aika samoissa mennään (mulla vaan on vähemmän lukijoita ja käyneitä). <3

    VastaaPoista
  36. Komeita numeroita, Onnea vaan paljon ja jatkoa toivotaan!

    Olen mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  37. Stalkkaillut olen jo monta kuukautta anonyyminä, mutta nyt oli sitten pakko liittyä lukijaksi! (:

    Eli mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  38. Hieno ura, onnea jatkossakin :)
    Tällä yhdellä arvalla kokeilen tuuriani...

    VastaaPoista
  39. I'M IN, KOLMELLA MENNÄÄN. Hieno kuva kissasta!

    VastaaPoista
  40. Mukana ollaan todellakin, ja kolmella arvalla ajattelin osallistua!! :)

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla. Onnittelut tähänastisesta blogimenestyksestä! :)

    VastaaPoista
  42. Kahdellapa arvalla mukana. On sulla huikeen paljon lukijoita ja kävijöitä ollut. Onnittelut!!!

    VastaaPoista
  43. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  44. Onnittelut upeista luvuista!! Leena Krohn ja Toni Morrison houkuttelivat minut mukaan arvontaan. Olen mukana kahdella.

    VastaaPoista
  45. Hurjan paljon onnea Hanna :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Hieno kuva Petjasta :)

    VastaaPoista
  46. yhdellä arvalla mukana. :)
    aaveennet@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Onnea hienoista luvuista!
    Ja mukaan kahdella arvalla kiitos.

    VastaaPoista
  48. Onnea komeista lukemista ja hyvistä lukemisista. Ja kiitos blogistasi, Hanna. <3

    Olen mukana kolmella.

    VastaaPoista
  49. Blogisi on upea ja kirjoitat mielenkiintoisesti. Onnea!
    Mukaan arvontaan kolmella!

    VastaaPoista
  50. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  51. (oho, väärä profiili...)

    Voi tuota Petjaa. ♥ Onnittelut ja kaksi arpaa, kiitos!

    VastaaPoista
  52. Olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutta liityin vasta nyt lukijaksi. :) Kahdella arvalla mukana siis! Onnea hienoista luvuista!

    VastaaPoista
  53. Olen käynyt täällä kurkkimassa ja lukijaksikin liittynyt. Onnea blogillesi!
    Olen mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  54. Kovasti onnea! Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  55. Hei!
    Huomasinpa tässä että seuraamisestani huolimatta en ole muistanut liittyä lukijaksi. RSS-syöte on niin kovin kätevä, mutta tuollaiset jää helposti tekemättä. Asia on kuitenkin korjattu, joten osallistuisin kahdella arvalla!
    Onnittelut blogille (:

    VastaaPoista
  56. Linkitin juuri, joten olen mukana kolmella arvalla.

    Onnea suositulle - ja hyvälle - blogille!

    VastaaPoista
  57. Onnea ihanalle blogillesi! <3 Täytyyhän sitä onneaan koittaa. Kolmella arvalla mukana. :-)

    VastaaPoista
  58. Osallistun kahdella! Mahtavaa onnea!

    VastaaPoista
  59. Tokihan tähän täytyy osallistua kahdella. Onnittelut!

    VastaaPoista
  60. Hanna, onnea kävijämäärästä!

    Kolmella mukana.

    VastaaPoista
  61. Kolme mulle! :)

    Ja ihana kiisu, aivan kuin isäni luona asusteleva Pörri.

    VastaaPoista
  62. Onnea merkkipaalujen ylityksistä. Olen yhdellä arvalla mukana, kiinnostavasta kasasta pääsee voittajat valitsemaan. Onhan siellä tuttujakin, mutta monta uuttakin tuttavuutta.

    VastaaPoista
  63. Virstanpylväsonnittelut! Kahdella mukana.

    Oli niin hieno kuva Petjasta (ja lisäksi kovin muistuttaa erästä minulle tuttua kissaa), että piti linkittää arvonta blogiini kuvan kera.

    VastaaPoista
  64. Hienoja pyöreitä lukuja, onnittelut! Voi mikä pöyristynyt ilme Petjalla. :D
    Osallistun kolmella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  65. Blogiasi on ilo seurata! Mukana arvonnassa yhdellä lipukkeella.

    VastaaPoista
  66. Osallistun yhdellä arvalla, kun kirjapinosta löytyi pari hyvää kirjaa. :)

    VastaaPoista
  67. Onnea komeista luvuista, Hanna! Ja minäkin kiitän sinua hienosta blogistasi! <3
    Ja voi että, suosikki(blogi)kissani Petja on kuvassa taas niin komeana (ja virallisena, niin kuin virallisen valvojan pitää ollakin!)! <3

    Arvontaan osallistun kolmella. :)

    VastaaPoista
  68. Iloista juhlahumua sinulle, Hanna! Osallistun hienoon arvontaasi kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  69. Osallistun kahdella mukaan! :) Aivan ihania palkintoja!

    VastaaPoista
  70. osallistun yhdellä arvalla,
    myönnän kyllä surutta että vasta tänään tämän blogin löysin

    VastaaPoista
  71. Kahdella arvalla mukaan :).
    Paljonkos muuten Petja-kisulla on ikää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ihan tarkkaa tietoa, että kuinka vanha Petja on, koska hän on löytökissa, mutta siinä 7-8 vuotta. :)

      Poista
  72. Kahdella arvalla minäkin mukana. :) Onnea hirmuisesti komeista saavutuksista! :D

    VastaaPoista
  73. Osallistun kolmella. Onnea huikean isosta tasaluvusta!

    VastaaPoista
  74. Kahdella mukana vakilukijana. Onnea tasaluvuista.
    Kyllähän tuosta komeasta pinosta itselleen kirjan mielellään valitsisi.

    VastaaPoista
  75. Meitä yhdellä yrittäjiä on niukasti. Käviskö tuuri ? Siis yhdellä arvalla voittoon.

    jukka s.

    VastaaPoista
  76. Onnea blogillesi :)

    Mukana arpaonnea testaamassa yhden arvan voimalla.

    VastaaPoista
  77. Leena Lumin linkin kautta löysin blogisi ja arvonnan. Kahdella olen mukana.
    Proosaa en ole ehtinyt/jaksanut nyt lukea, runoja siitäkin edestä. Tai väärin - luen juuri uudestaan Kotiopettajattaren romaania. Elokuva-fani olen!

    VastaaPoista
  78. Onnea monista tasaluvuista. Olen mielellään arvonnassa mukana kahdella mahdollisuudella, vanhana lukijanasi.

    VastaaPoista
  79. Onnittelut minultakin. Kaikenlaista ihanuutta olet kyllä pinonnut valittavaksi. Olen kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  80. Kunnioitettava määrä blogaamista! Onnittelut.

    Leena Krohnin kumpikin kirja kelpaisi. :-> Tietysti lahjakorttikin. Mukana yhdellä arvalla (maija@writeme.com).

    VastaaPoista
  81. Kahdella arvalla mukana juhlissa. Sen verran mitä selvää sain, niin ihan komea lista valinnan pohjaksi. Ja lahjakortti on aina lahjakortti!

    VastaaPoista
  82. Onnea, onnea, onnea! :) Kolmella arvalla mukana (hitaan elämäni ;) ja blogitauon vuoksi näin valitettavan myöhään mukana). Petja on kyllä kuin meidän Nasun kaksoisolento! Nasu-kissa köllöttelee täällä: http://pihinnaisenelamaa.blogspot.com/2011/07/puolivuotiskatsaus-cityshoppari.html

    VastaaPoista
  83. Onnea, onnea! :) Olen mukana yhdellä arvalla. On muuten hieno kuva Petja-kissasta! :)

    VastaaPoista
  84. Onnea hienoista luvuista! Kolmella mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  85. Onnea tasaluvuista. Olen arvonnassa mukana kahdella arvalla, blogittomana lukijanasi. Mahdottoman houkuttavan pinon olet kyllä pinonnut, ainakin tuo Jenni Linturin Isänmaan tähden on ollut minun TBR-listallani jo jonkin tovin..

    VastaaPoista
  86. Onnea luvuista, mutta mitä seuraa kun kirjaa lukujen takaa?
    http://suolasuinen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  87. Ilmoitettu arvontapäivä kääntyy iltaan. Jännittää jo vähän. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!