Lyhytarviot - poimintoja muutamasta kirjasta

Olen lukenut tänä keväänä paljon sellaisiakin kirjoja, joista en ole ehtinyt tehdä blogiini arvioita. Haluan kuitenkin sanoa niistä jotain lyhyesti lukukokemusta kuvaillen.

Petri Tammisen Mitä onni on (Otava, 2008) ei kolahtanut niin hyvin kuin aiemmin lukemani Muita hyviä ominaisuuksia, mutta löysin kyllä tästäkin teoksesta paljon huumoria. Tammisen tyyli kirjoittaa lakonisesti arjesta huumoria viehättää minua. "Kun riita sitten päättyy, on mahdotonta sanoa kumpi oli kohtuuton. Sillä ei ole merkitystä, riittää että saa levätä." Teoksen päähenkilö on masentunut kirjailija, joka aloittaa kuvataiteilijaystävänsä kanssa projektin. He haluavat kirjoittaa kirjan onnesta, mutta työtä jarruttaa koko ajan se tosiasia, ettei päähenkilö itse ole onnellinen. Hän ylenkatsoo vaimoaan ja lapsiaan ja haaveilee löytävänsä onnen Tanskasta, vanhan heilan luota. Miehet ja naiset ovat teoksessa kaukana toisistaan, mutta miesten välistä ystävyyttä kuvataan hauskasti ja lempeästi. Huvittavin teoksessa oli silti takakansi, sillä siinä on kuva Tammisesta ja teksti: "Hän on Petri Tamminen, tämän kirjan kirjoittaja. Hän ei ole kuitenkaan kirjan päähenkilö." Onneksi ei, sillä päähenkilö on varsinainen vätys.



Kristina Carlsonin kieli ilahdutti Herra Darwinin puutarhurissa (Otava, 2009). Pidin myös sen erikoisesta rakenteesta.Se muistutti runokirjaa "säkeen ylityksineen" ja outoine välimerkkiratkaisuineen. Paljon huutomerkkejä, vähän pilkkuja ja pisteitä. Minäkertojien vaihtuvuus ja soljuvuus aluksi hämmensivät, mutta puhujan paikallistamisella ei lopulta ollut mitään merkitystä. Moniäänisyys vahvisti yhteisöllisyyden ja kylän jakaman epäluuloisuuden tematiikkaa. Kyse oli kuitenkin 1870-luvun Kentin kylän asukkaista, ihmisistä Darwinin aikana. Mielenkiintoinen ratkaisu oli pitää itse Darwin melko etäällä, sillä kyläläiset suhtautuivat hänen tutkimuksiinsa ja ajatuksiinsa epäluuloisesti. Saman epäluulon kohteeksi joutuu teoksessa myös puutarhuri, sillä hän uskoo isäntänsä luonnontieteellisiin tutkimuksiin ja on ateisti. Ihastuin teokseen niin, että hankin itselleni myös Carlssonin romaanin Maailman ääriin.


Maria Jotunin yhdenpäivänromaani Arkielämää (SKS, 1994), jossa tapahtumat sijoittuvat ihan tavalliseen päivään. Juhani Aho tiivistää Jotunille kirjoittamassaan kirjeessä 13.12.1909 hyvin myös oman lukukokemukseni:
"Paitsi tyyppeihin nähden on uusi kirjanne minusta mestariteos tekniikkaan nähden. Se on siinä aivan uusi ja rohkea. Ei mitään varsinaista juonta, ei mitään teennäistä kompositsionia, ja kuitenkin tuo kokonaisuus. Monta ihmiselämää, kokonainen yhteiskunta vaan muutamissa kohtauksissa, yhtenä ainoana päivänä, niin kuin sen tarkka silmä voi nähdä yhtä lyhyessä ajassa. Se on aivan omaanne tuo tekniikka /--/"

Jotuni eli aikana, jolloin keskustelu naisen roolista ja seksuaalisuudesta kävi vilkkaana. Pyrittiin rajaamaan ja määrittelemään naisen halua, modernit naiset halusivat etsiä sille tilaa ja toteutumisen mahdollisuuksia.Porvarillinen kasvatus korosti, ettei ihminen voinut saavuttaa todellista onnea hetkellisten nautintojen kautta. Minua kiinnosti erityisesti lukea naishenkilöiden mielipiteitä seksuaalisuudesta ja rakkaudesta.