Kirjavinkkejä satelee joka puolelta. Luen paljon kirjablogeja ja hamuan niiden perusteella kirjoja kirjaston varausjärjestelmään. Kuuntelen ja katselen myös kirjaohjelmia, joista tarttuu mielenkiintoisia vinkkejä mieleen. Luen kirjallisuuskritiikkejä ja kirjallisuuskeskusteluita netistä. Suuren osan lukemistostani määräytyy tutkintovaatimusten mukaan. Silloin tällöin nappaan kirjastosta jonkun ennalta tuntemattoman kirjan, mutta näitä ehdin harvoin lukea. Useimmin tuntuu, että jo valitessani kirjaa, minulla on siitä jonkinlainen ennakko-odotus.
Tänään kuuntelin Ylen Aamun kirjassa -ohjelmaa ja kiinnostuin taas uudesta kirjasta Essi Tammimaa: Paljain käsin. Myönnän kyllä, että olin silti teoksesta kuullut aiemminkin, sillä olen seurannut kirjailijan blogia.
Pidän valtavasti Seppo Puttosesta ja pidän häntä pätevänä auktoriteettina minun kirjavalinnoissani. Kuuntelin Tammimaan esittelyä ja teos vaikuttaa todella kiinnostavalle. Se on juuri julkaistu Gummeruksen kautta, mutta ei vielä löytynyt kirjastosta. Kirjailija nosti teoksesta kiinnostavia teemoja esiin, millainen on naisen ruumiillisuus, nais-sukupolvien sota-aikojen kokemukset ja millaiset jäljet siitä on jääneet. Kirja kulkee nykyaikaan asti ja yhdellä päähenkilöllä on piinaava tarve miellyttää muita ihmisiä, teos kuljettaa syitä nykyajan tapahtumiin ja oirehdintaan vuosikymmenten ja sukupolvien päähän. Kirja ei kuitenkaan ole Puttosen mukaan miesvastainen, vaikka siinä nostetaan sukujen naisia keskiöön. Miehet voivat potea maailmantuskaa ja maata sohvalla odottaen että askareet on tehty ja ruoka on valmista. Jos naiset tekisivät samoin, heitä olisi pidetty hysteerikkoina.
Harvoin teen tietystä kirjasta esittelyä ennen kuin olen sitä itse lukenut, mutta halusin myös esitellä tuon Ylen ohjelman blogissani. Myös sen, että kuinka eri paikoista nappaan kirjavinkkejä. Ennen muut ihmiset vinkkasivat minulle kirjoja, mutta nykyisin harvemmin minulle kukaan enää kehottaa lukemaan jotain tiettyä teosta. Suurin osa vinkeistä tulee kirjabloggaajilta. Lukemisen järjestys on silti todella mielivaltaista. Minulla on monia kirjoja kesken ja tiedän ihmisiä, jotka eivät ikinä pystyisi lukemaan viittäkin kirjaa yhtä aikaa. Minua tämä ei haittaa, enkä koe lukemisen kokemuksen tästä väljähtyvän. Joskus luen kirjan kannesta kanteen sillä istumalla, mutta useimmiten vaihtelen kirjojen välillä. Yleinen fiilis ohjaa paljon lukemista, vaikka olenkin niin monen kirjan loukussa, etten enää samoile kirjaston hyllyjen välissä ja nappaa sieltä kiinnostavia kirjoja, tietämättä mitä kotiini kannan. Tämä on rajoittavaa, mutta sellaista vaihetta elän nyt. Luen paljon, mutta pyörin tuttujen vinkkien varassa.
3.3.2011
Aamun kirjojen virrassa
kirjainten virrassa
Hanna / Kirjainten virrassa
klo
10.49
Tunnisteet:
Gummerus
,
Kirjoihin liittyvää
,
Tammimaa Essi
,
tunnelmia
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Mulle vasta kirjallisuudenopinnot avasi monen kirjan yhtäaikaisen mahdollisuuden. Se tuli oikeastaan opittua käytännön pakon myötä.
VastaaPoistaNyt olen siitä iloinen! Aina löytyy joka hetkeen ja tilanteeseen sopiva kirja!
Juuri näin. Myös monet tenttikirjat voivat olla rakenteeltaan niin vaivanloisia, että väliin kaipaa jotain kevyempää ja modernimpaa otetta. Vaikka rakastan kyllä realistisen ajan teoksen, varhaismodernismi välillä haahuilullaan tekee levottomaksi ja tartun mielelläni postmodernistiseen proosaan. :)
VastaaPoistaLaitoinkin sinun blogiisi jo, mutta laitan tähänkin, että huomaat. Tunnistin sinut luennolla kirjabloggaajakaverikseni sen Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjaan liittyvän kommentin takia. Tosi hassu juttu, mutta yhtäkkiä vain tajusin että se eturivin tyttö/nainen olet sie. :)
Sait kiinnostumaan tuosta Tammimaan kirjasta. Todella houkuttelevan oloinen.
VastaaPoistaMinäkin nappaan kirjavinkkejä vaikka mistä. Eniten juuri blogeista. Silloin kun opiskelin kirjallisuutta, en saanut kirjavinkkejä niinkään tenttikirjaluetteloista, vaan luin innolla englannin tutkintovaatimusten classic and modern literature-listoja ja lainasin kirjastosta vapaa-ajan lukemistani niiden mukaan. Se oli aikaa ennen blogeja se. ;)
Ovatpa kirjoituksemme tosiaan tänään ikään kuin synkassa. :)
VastaaPoistaMinäkin saan kirjavinkkini nykyisin pääosin kirjablogeista. Ja piti oikein pysähtyä miettimään, että mistä sitä ennen? Kai varmaan perinteisistä lehtiarvosteluista ja IRL-ystävien vinkeistä, ja tietty olin töissäkin alalla ennen kuin aloin lukea kirjablogeja.
Ja minäkin luen nykysin yleensä tosi useaa kirjaa yhtä aikaa. Lisäksi saatan ihan hyvin jättää jonkun kirjan kesken kuukausiksi, ja kuitenkin palata siihen vielä.
Kiitos, että muistutit Essi Tammimaan kirjasta! Pitääpä liittyä saman tien kirjaston varausjonon jatkoksi. :)
VastaaPoistaLumiomena, eikö olekin! Minusta siinä on myös todella kaunis kansi.
VastaaPoistaTänään nappasin lukuvinkkejä Goodreads-sivustolta, sillä hain sarjakuvavinkkejä, joita laitoin sitten varaukseen. Ilahduin, kuinka paljon kirjastoista löytyy englanninkielisiä laatusarjakuvia.
Karoliina, katselin aamulla ihan samaa. :)
VastaaPoistaKirjat pysyvät jotenkin nyt bloggaamisen myötä paremmin mielessäkin ja muiden arvioita lukemalla muistuu kirja uudelleen mieleen, vaikka siitä olisi pitänyt taukoa tai sen lukenut jo kuukausia sitten. Aiemmin unohdin kirjat paljon nopeammin.
Zephyr, onpa tosi mukava, että kiinnostuit kirjasta. :)
Juu. Minä se olin :D Hölötän tosi usein (joskus liikaa) luennoilla ellei kyse ole massaluennoista...
VastaaPoistaEns kerralla nykäise hihasta. En tunnistanut sua :D
Laitoin jo selityksen blogiisi, miksi en ehtinyt nykäisemään. Mutta ensi kerralla tulen viereen istumaan. :D Beware!
VastaaPoistaHih, kävin tänään taas haaveilemassa paremmasta tulevaisuudesta kirjastossa :) Ja niin monta mahtavaa löytöä jäi hyllyyn, koska itsepintaisesti pysyttelin tenttikirjalistassani (no, melkein).
VastaaPoistaKirjablogit ovat todella hyvä kirjavinkkien lähde (joskus jopa ahdistavassa määrin kaltaiselleni haahuilijalle), mutta toisaalta on myös kiva lukea kirjoista, joita itse ei ehdi lukea. Eli toisin sanottuna tämä bloggailu maksimoi lukuharrastuksen kun voi lukea itse ja sitten lukea, mitä toiset ovat lukeneet!
Amma, minua kiinnostaisi tietää, mitä kirjoja nappasit tenttilistasi takia? :)
VastaaPoistaTällä erää vain Järnefeltin Isänmaa, Jotunin Arkielämää ja Sillanpään Nuorena nukkunut. Niin ja yksi aivojen nollaus-kirja välipalaksi. Sitten iski laiskuus ja pikku-kirjastokassinikin oli täynnä. Seuraavan kerran täytyy varustautua matkalaukulla...
VastaaPoista