19.3.2011

Wilhelm Busch: Maks ja Morits

"Maks ja Morits, voi, voi teitä, kujeita kun ette heitä!"

Wilhelm Busch (1832-1908) oli saksalainen kirjailija ja taiteilija, joka on tunnettu opettavaisista ja aika roisista kuvakertomuksistaan. Hän oli ajan ilmiöiden terävä kriitikko, joka mielellään moitti tekopyhyyttä, itseriittoisuutta ja poroporvarillisuutta. Hän kehitti oman ilmaisutyylinsä, sarjakuvamaisesti etenevän kuvakertomuksen, johon liittyi riimitelty teksti.

Maks ja Morits on suomennettu ensimmäisen kerran 1918 ja tarina pitää sisällään seitsemän kertomusta kahden pojanviikarin julmista kepposista. Koko teksti on kirjoitettu loppusointuisilla säepareilla. Kirjalla on kulttiasema kotimaassaan Saksassa ja se on varsinainen jekkuilukulttuurin symboli. Kertoja moralisoi kyllä tarinoissa Maksin ja Moritsin tekoja ja yrittää ohjeistaa lukijaa siitä kuinka tärkeä koulutus on ja aikuisia tulee kuuliaisesti kuunnella. Moraalisaarna tuntuu huumorin ja groteskiuden takia olevan silti ennemminkin opetuskirjojen parodia kuin opetuskirja itsessään.

Oman muistini mukaan lapsena luettaessa teoksen huumori ylitti silti sen opetuksellisen tason. Minusta oli jännittävä nähdä ja lukea, mitä kaikkea kamalaa kyläläisille tapahtuu poikien tekemien kepposten takia. Oletettavasti juuri tarinoiden irvokkuus ja raakuus kiehtoi minua nuorena. Silti oli jotenkin helpottavaa, että pojat lopulta saavat rangaistuksen kolttosistaan. Olisipa minulla näihin hetkiin siunaantunut jo omia lapsia, niin pääsisin testaamaan tarinoiden rytmiä ja huumoriarvoa heillä.

Onko joillekin teistä luettu tätä pienenä ääneen? Siinä on mukava rytmi ja tuntu, kun kuuntelin sitä illalla ääneen luettuna. Ovatko Maks ja Morits teille tuttuja lapsuudesta ja lukisitteko sitä omille lapsillenne?


"Pahuudell' ei kauas päästä!"

Maksin ja Moritsin kepposet kostautuvat lopulta heidän omaan niskaansa ja mylläri jauhaa poikaraasut jyviksi. Kukaan kyläläisistä ei jää suremaan heidän kohtaloaan, eikä pojilla vaikuta olevan edes vanhempia. Ajankuva näkyy ainakin siinä, että Maks ja Morits räjäyttävät opettajansa herra Killin piipun ja opettajan naama nokeutuu aivan mustaksi. Hänestä tulee kaikkien mielestä pelottavan näköinen mustamies, eikä voi enää toimia opettajana. Jäin myös miettimään, että olisikohan 1800-luvulla voitu tehdä samankaltaista tarinaa tyttöriiviöistä, pahanteko kun tuntuu olevan edelleenkin sallitumpaa pojille kuin tytöille.

Samassa Otavan julkaisemassa kokoelmassa löytyy myös muista Buschin tarinoita: Hans Hokkisääri, Lippi ja Lappi ja Sen pituinen se.

Wilhelm Busch: Maks ja Morits ja muita kertomuksia. Otava, 1989. Sivuja: 190 (koko kokoelmassa) Suomentanut: Kalle Väänänen

15 kommenttia :

  1. Muistan tämän lapsuudestani ja ihanaa kun otit tämän esille! Mieleeni heti palautui tuo poikien jyväksi jauhaminen, joka oli aika raakaa touhua, mutta pidin kirjan huumorista ja kepposista. Kuvat ovat niin tuttuja. Kirja on hävinnyt aikojen saatossa, mutta nyt kun muistutit, niin laitan Maks ja Moritsin takaraivooni, jos osuisi eteeni jostain antikvariaatista. Oletkos muuten lukenut Jöröjukkaa tai onko sinulle luettu? Se oli lempikirjojani senkin takia, koska tarinat olivat aika hurjia opettavaisuudellaan, mutta erityisesti koska kirja oli pannassa, kielletty jossain vaiheessa lapsilta!

    VastaaPoista
  2. Jöröjukkaa minulle ei pienenä luettu, enkä ole siihen aikuisiälläkään muistanut itse tarttua. Hyvä, kun muistutit. Voisin vuorostani etsiä sen käsiini. Tämän Maksin ja Moritsin löysimme parilla eurolla antikvariaatista.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin oli tämä lapsena, ihan hulvaton :)! Sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
  4. Kovin tuttu kertomus myös minulle - oli tosiaan mainio idea ottaa tämä esille. Tarina on tosiaan aika hurja ja irvokas. Mutta ihan toisen sävyinen kuin monet nykyajan "lastentarinat", joissa ei välttämättä ole mitään moraalisia opetuksia. Lieneeköhän joku tehnyt tästä kulttuurihistoriallisen analyysin? Sitä olisi kiinnostava lukea.

    VastaaPoista
  5. Aikamoinen! Minulle eivät nämä kolttosmaakarit olekaan tuttuja ennestään.. Kaikesta sitä on jäänyt paitsi! :)

    Minulle luettiin lapsena Kiinalaisia satuja, minulla on edelleen se iso kauniisti sidottu ja painettu kirja hyllyssä. Siinäkin tarinat olivat usein melko raakoja ja toki, kiinalaiseen tapaan, opetuksellisiakin. No, en eksy aiheesta tämän enempää.

    Kiitos taas jännästä arviosta Hanna!

    VastaaPoista
  6. Onpa mukava, että kävit Nora kommentoimassa. :) Onkohan Maks ja Morits jopa liian lällyjä nykylapsille, koska siinä on kuitenkin tuo opetuksellinen tasokin läsnä.

    Linnea, Mulle ei osattu kiinalaisia satuja lukea. Oliko sinusta lapsena mukava kuulla niistä, vaikka/koska ne olivat niin raakoja?

    Suosittelen vilkaisemaan Maksia ja Moritsia, minusta niissä on yhä jotain jännittävää. :)

    VastaaPoista
  7. Minä tykkäsin Maksista ja Moritsista pienenä, joskin ihmettelin heidän käytöstään :D Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  8. Voi Hanna, opin lukemaan todella varhain, mistä oli sitten koulun alkaessa vain harmia, kun piti lukea tavuittain. Siitäkin huolimatta en ole Maxiin ja Moriziin koskaan törmännyt. Vain kuullut. Sivunnut.

    Tämä ei ollut hyödyllinen kommentti, mutta halusin moikata sinua♥

    VastaaPoista
  9. Minulle on jäänyt tästä jotenkin traumaattinen mielikuva: julmanlaiset jekut ja se poikien jyviksi jauhaminen lopussa taisivat olla herkälle lapsenmielelleni vähän liikaa... Mutta enpä ole itse koskaan keppostellut Maksin ja Moritsin tapaan, eli ehkä kirja sitten saavutti kasvatukselliset tavoitteensa. :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä minä niistä pidin kovastikin. Olivat meillä myös toivottuja iltasatuja. Kirjassa oli myös todella kauniit alkuperäiset kuvat ja saduissa taisi enemmän kiinnostaa se eksoottisuus ja seikkailut että ei niitä raaempia juttuja tainnut tajutakaan.

    VastaaPoista
  11. Hihii, tämä on juuri se kirja, josta on jäänyt "trauma". Muistan olleeni kovinkin kauhistunut tuosta, että pojista tuli lopussa ruokaa kanoille. Ajatus kummitteli mielessäni vuosia. Ainoa ja kamalin lapsuuteen liittyvä pelotusjuttu. Olen ehkä (ehkä!) nähnyt tähän perustuvan lastennäytelmän joskus 3- tai 4-vuotiaana, mutta en ole ihan varma.

    Jöröjukasta sen verran, että pikkusiskoni pelkäsi kirjan kannessa olevaa kuvaa, joten tietysti juoksin kirjan kanssa hänen perässään ympäri kotia, kunnes äiti palautti kirjan kirjastoon. Ah, muistoja muistoja! :D

    VastaaPoista
  12. Tuure ja Leena, kiitos mukavista moikkauksista. :)

    Raisa ja Luru, mie en oikeasti muista että tästä olisi itselle jäänyt traumoja, mutta voihan olla että aika on kullannut muistot. Muistelisin jopa, että minua huvitti suuresti tuo poikien kohtalo. En varmaan osannut edes ajatella kuolemaa, vaan pelkästään hassua rangaistusta.

    VastaaPoista
  13. Aijai, Maks ja Morits on huippu! Luulen ettei mulle tätä kovin yleisesti lapsena luettu mutta ehkä jonkun verran. Kirjahyllyssä se kuitenkin oli. Olettaisin että opetuksellinen taso on kirjassa siksi ettei voi esittää noin hurjia juttuja ilman suurta agendaa.

    VastaaPoista
  14. Mukava Anni, kun kävit kommentoimassa. Olisipa mukava kuulla, mitä tykkäisit kirjasta nyt.

    VastaaPoista
  15. -minä olen tätä kyseistä kirjaa metsästänyt jo jonkun tovin. :) Isä kertoi lapsuuden muistona että oli varmaan joka viikko lainannut kylän kirjastosta tämän kirjan joten mieluinen ilmeisesti on ollut :)Toivottavasti joku päivä löydän kirjan että saan isän yllättää iloisesti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!