"Kaunis, kaunis on Adalminan helmi, mutta paljon kauniimpi on nöyrä sydän!"
Minulle luettiin paljon satuja ääneen, kun olin lapsi. Samoja satuja tulen varmaan lukemaan tulevaisuudessa omille lapsilleni. Klassikkosadut tuntuvat pitävän asemansa juuri siksi, että lapsuuden suosikit haluaa jakaa myöhemmin omien lastensa kanssa.Kun luin Topeliuksen kauneimpia satuja (Otava, 1984) yllätyin siitä, kuinka uskonnollisia ne ovat. En muista, että lapsena olisin kiinnittänyt huomiota siihen kuinka sisarukset pääsivät Koivu ja tähti -sadussa kotiinsa vieraasta maasta juuri jumalan avulla. Tai miten Sampo Lappalainen pelastui pahan tunturien kuninkaan käsistä sillä, että ystävällinen pappi kastoi hänet viime hetkellä. Kristinuskon vahva läsnäolo Topeliuksen saduissa ei ihmetytä, mutta yllätyin siitä että lapsena olisin ajatellut asiaa, vaikka se nousee näin vahvasti esiin.
Pidättekö saduista? Mitkä sadut koette läheisimmiksi? Lapselliset: Luetteko lapsuuden suosikkisatuja omille lapsillenne vai onko joku nykykirjallisuuden satukokoelma noussut kestosuosikiksi?
Mie olen nyt uudelleen avannut satukirjoja ja yritän oppia hahmottamaan, että mitkä lapsuuden sadut muistuvat parhaiten mieleeni. En myöskään hahmota, että mikä satu on Zachris Topeliuksen käsialaa ja mikä Anni Swanin. Andersenin sadut hahmotan silti paremmin kuin esimerkiksi Grimmin sadut.
Koin Topeliuksen kauneimpien satujen kohdalla silti pienen pettymyksenkin, sillä suosikkini Adalminan helmi ei ollutkaan niin hyvä satu, kuin mitä muistin. En ole uskaltanut lukea varhaisnuoruuden suosikkikirjojani, esim. Jalon sisarusten hevoskirjoja, koska en haluaisi huomata ajan ajaneen niistä yli. Pikku vampyyri kirjoista pidin puolestani vieläkin, kun niitä viime syksyn mittaan lueskelin. Muumeista pidän jopa nykyisin enemmän kuin nuorena. Pitäisiköhän sadut jättää odottamaan niitä hetkiä, kun itse pääsee lukemaan niitä ääneen.
Minut on yllättänyt saduissa se, miten pitkiä niiden alkuperäisversiot ovat. Eli vaikka meillä luetaan vähintään yksi (useimmiten enemmän) kirjaa päivässä, on nuo perinteiset hyvin vähäkuvitetut sadut vielä 5vuotiaallekin liian pitkiä. Myös jossain määrin aikuiselle... Mutta pidän kovasti saduista ja meillä on kyllä tykätty kovasti Satujen saari- kirjasarjasta, jossa on suomalaisten huippujen kuvituksia ja uusia satuja ja loruja ja versioita vanhoista saduista. Klassikkojen vuoro sellaisenaan tulee pian (on meillä kuitenkin luettu peppi pitkätossua ja muitakin pitkiä kirjoja jatkokertomuksena, mutta satuja ei ole niin helppo pätkiä?)
VastaaPoistaOlen myös kokenut tuota samaa, siis että satu on erilainen kuin muistin. Mutta sadut on tosi tärkeitä ja pitäisi kuulua lasten oikeuksiin kuulla satuja.
Adalminan helmi oli lapsena ihana! Enpä taida uskaltaa lueka sitä, jos se onkin sitten pettymys...
VastaaPoistaMeillä on karmaiseva kokemus näistä vanhan ajan saduista.
VastaaPoistaVuosi sitten jouluna poika (silloin 4) näkin telkasta H.C. Andersenin sadun. Siinä pieni poika jää makaamaan sänkyyn ja pojan sielu lähtee taivaaseen. Poika jää tyhjin silmin makaamaan sänkyyn. Poika toisteli tätä satua vuoden päivät, se järkytti mieltä suuresti, kun 4-vuotias ei oikein käsittänyt, että mikä se sieni oikein on (ei siis edes oikein osannut oikeaa sanaa). No, juuri kun satu on häipymässä muistista ja siitä ei enää mainita, tulee uusi joulunaika ja poika eräänä aamuna tulee telkan luota huutaen 'äiti mua pelottaa, se sieni tulee taas!'
Eli yllätyksiä luvassa niissä vanhoissa saduissa. Omista kirjoistani, siis niitä, joita pienenä luin, meillä ovat säilyneet Pupu tupunat ja niitä onkin ollut hauska lukea: samalla on nähty, miltä linja-autot näyttivät äidin aikaan...
Meillä luetaan prinsessa-satuja, koska on prinsessaikäinen, myöskin poika pitää niistä. Postasin juuri viikonloppuna asiasta, joten siitä ei sen enempää...
Tammen kultaiset kirjat -sarja sisältää joskus niin kammottavaa sukupuoliroolitusta, että esiluen kirjat aina ensin. Mikko Mallikas on kanssa pysynyt suosiossa myös meidän lapsilla, vaikka ei taida enää satuihin kuuluakaan.
Mari A on kyllä oikeassa siinä, että KAIKKI lapselle luettava pitäisi esilukea. Aina en jaksa, mutta jos yhtään epäilyttää niin sitten ainakin suureksi osaksi selaan. En ajattele, että lasta pitäis älyttömästi suojella, mutta rajansa kaikella. Noissa vanhoissa saduissa on tosiaan kaikenlaista pelottavaa (tv on kyllä aina voimakkaampi kuin satu, luulisin) mutta on myös ihan käsittämättömän tyhmiä/kummallisia kirjoja lapsille, joiden maailmankuvaa en allekirjoita lainkaan - enkä siksi halua niitä lapselleni lukea.
VastaaPoistaMeilläkin sadun pituus on uuvuttanut lasta. Ja sadun tyystin vieras miljöö on myös käynyt raskaaksi. Koitimme lukea pojalle (silloin 5v.) Vaahteranmäen Eemeliä, mutta poika kyllästyi siihen, kun aina piti selittää tiettyjä sanoja; aitta, maitotonkka, piika, renki, pitäjä... Urbaanille 2000-luvun kaupunkilaispojalle ihan outoja sanoja.
VastaaPoistaJa kyllä tuo maailmankuvakin vaikuttaa. Esim. H. C. Andersen on varsin uskonnollinen ja "kukin pysyköön omassa yhteiskuntaluokassaan" -henkinen tyyppi, josta karmaisevin esimerkki oli minusta Pieni tulitikkutyttö.
Mikko Mallikasta on luettu täälläkin. Samoin Barbababoja. Viiru ja Pesonen ovat myös olleet lukulistalla. Kolme iloista rosvoa myös!
Mutta painotus on kyllä nykyaikaisemmissa jutuissa. Poikani on ihan juuri 7v. ja Risto Räppääjää ei vain voita mikään!
Itselläni on eräs satukirjasarja. Neljä valtavan paksua ja ihanasti kuvitettua kirjaa! Niissä on juuri näitä ihania klassikkosatuja kuten Adalminan helmi :) Luen niitä siis itse mielelläni.
Minulla on tämä kirja hyllyssäni muistona omasta lapsuudestani. Rakastin tätä kirjaa. Luin teosta jokunen aika sitten ajatuksena lukea tätä omalle viisivuotiaalleni, mutta jotenkin (vaikka kuulun kirkkoon) saduissa oli liikaa uskonnollisuutta. Tai ei liikaa, mutta liikaa moralisoivaa sävyjä.
VastaaPoistaSatujen maailma sinänsä on ihana. Olemme nyt kuvakirjojen jälkeen siirtyneet lukemaan Astrid Lindgrenin satuja sekä suomalaisia kansansatuja, eläinsadut ovat lapselleni mieleen, vaikka nekin tuntuvat paikoin julmalta.
H.C. Anderseniakin olemme lukeneet, mutta useat hänen satunsa ovat surullisia, julmiakin. Lisäksi Andersenista tulee mieleeni aina kirjallisuudenprofessorini (joka on nyt eläkkeellä) mainitsema pikkutieto siitä, että Andersen oli aika friikki ja vihasi lapsia. Jostain syystä en voi olla ajattelematta Andersenia ja muistamatta tuota luonnehdintaa. ;)
Grimmin satujen maailma on julma, joten niitä emme ole vielä lukeneet. Toisaalta lasten täytyy saada käsitellä myös maailman pelottavia puolia ja siksi sadut ovat melko turvallinen väylä tummiin sävyihin.
Olen itse sitä mieltä, että hyviä satuja voi lukea aina eikä niitä tarvitse jättää odottamaan ääneenlukemisen aikaa.
Lapsena minulle luettiin paljon satuja, ja minulla on niistä kyllä aika paljon muistikuvia (esim. Topeliusta, Grimmiä, Andersenia), mutta näin aikuisena on kyllä jääneet "perinteiset" sadut lukematta, eikä niitä oikein ole omassa hyllyssäkään.
VastaaPoistaMuuten lastenkirjat kyllä jossain määrin kiinnostavat, esim. ikisuosikkini Fedja-setä, muumi-kirjat ja juurikin mainitsemasi Pikku vampyyri, joiden uusista painoksista ilahduin, vaikka en olekaan ostanut niitä (vielä) itselleni. Ja luen siis niitä ihan vaan itsekseni :)
Adalmiinan helmi on minunkin lempisatujani lapsuudesta! En tosin ole lukenut sitä varmaan yli vuosikymmeneen, joten saattaa olla että aika kultaa muistot. Nyt pelottaa tarttua siihen uudestaan, jos se ei kerran olekaan niin hyvä...
VastaaPoistaLapsuudesta on jäänyt myös mieleen eräs toinen satu, jonka nimeä en muista. Se taisi sijoittua muinaiseen Persiaan ja juonessa kukat ja kasvit jäätyivät jostain syystä kuoliaaksi (tms...) Muistan kirjasta vain sen maagisen tunnelman ja jättiläismäiset kuvat, joita jäin aina tuijottamaan. Harmittaa, kun en muista nimeä ja noin hatarilla tiedoilla on vähän hankala lähteä etsimään mistään...
Oi kiitos paljon kaikille pitkistä kommenteista ja hyvästä keskustelusta. Oli varsinkin mielekästä kuulla äitien ajatuksia saduista. En ole vielä osannut ajatellakaan, että lapsille luettava teksti tulisi käydä itse ensin läpi.
VastaaPoistaMari A., ihan hellyin kun mietin teidän pientä, joka säikähti satua toden teolla. Tämmöisten kokemusten takia ymmärrän, että äitien ja isien (yksikään sellainen ei tähän kommentoinut, mutta kyllä isätkin oletettavasti lukevat lapsilleen) on tiedettävä, että mitä lapset lukevat ja näkevät.
Anni.m, Mie itseasiassa ihmettelinkin kuinka paljon lyhyempiä nuo Topeliuksen sadut olivat näin aikuisena luettuna, koska lapsena tuntui että yhteen tarinaan meni monta iltaa. :)
VastaaPoistaAdalminan helmi tuntui varsinkin todella lyhyelle sadulle.
Aiheeseen liittyen laitan tähän otteen Grimmin sadusta Rosvosulhanen, johon törmäsin luentomateriaaleissa. Onko tämä sitten sopivaa luettavaa lapselle, aika raakaa ja julmaa tekstiä, kuten Lumiomena mainitsikin Grimmin olevan.
VastaaPoista”Samassa jumalaton joukkio jo palasikin kotiin. Rosvot raahasivat mukanaan toista neitoa, olivat humalassa eivätkä piitanneet neidon huudosta ja valituksesta. He juottivat hänelle viiniä, kolme täyttä lasillista, yhden valkoista, toisen punaista ja kolmannen keltaista viiniä, ja siitä hänen sydämensä pakahtui. Sitten he riisuivat hänen hienot vaatteensa, panivat hänet pöydälle, hakkasivat hänen kauniin ruumiinsa kappaleiksi ja sirottelivat suolaa päälle.
Morsian raukka vapisi ja värisi tynnyrin takana, sillä nyt hän näki, millaisen kohtalon rosvot olivat hänelle suunnitelleet. Yksi heistä huomasi murhatun tytön pikkusormessa kultasormuksen, ja kun se ei heti irronnut, hän tarttui kirveeseen ja hakkasi sormen poikki. Mutta sormi lensi korkealle tynnyrin taakse ja putosi suoraan morsiamen syliin.” (”Rosvosulhanen”. Grimmin sadut)
Lukeminen tyttärille näiden ollessa pieniä oli mukavaa, noita klassikkosatuja tosin tuli luettua aika vähän. Aloitin innoissani jo ennen kuin raukat osasivat edes puhua, lorut ja laulut tuntuivat sopivilta ihan vauvasta asti. Kaikkein ihanimpia olivat Kirsi Kunnaksen tarinat ja runot! Ne on kuin suunniteltu ääneen luettaviksi, rytmi ja sanojen kulku vie mukanaan.
VastaaPoistaMiten hauskaa olikaan sanoa yhteen ääneen: Ja kuinkas sitten kävikään!
Minulle sydäntä lähellä olivat pienenä Lindgrenin sadut (erityisesti Ronja ryövärintytär) sekä satukokoelma Kiinalaisia satuja. Sitä aina välillä hipelöin hyllyssä ja mietin, josko uskaltaisi taas lukea. Sadut olivat muistaakseni jännittäviä, joskus vähän raakojakin, mutta pidin niistä paljon.
VastaaPoistaMyös minulle luettiin pienenä paljon ja aion jatkaa perinnettä. Meillä itse asiassa luetaan nytkin kotona toisillemme ääneen vaikkei lapsia olekaan; minä luin yhden suosikkikirjoistani Naurujen maan ja minulle on kohta luettu kaksi Uppo-Nallea (niin, Uppo-Nallet! Ihania!).
Niin ja lisäksi komppaan Erjaa; Tiitiäisen satupuu on loistava! Minulle ja veljelleni laulettiin Tiitiäislaulua aina unilauluksi ja tulee sitä edelleen vieläkin hyräiltyä jos tuntuu että uni ei tule.
VastaaPoistaSerkkutytön kanssa olen lisäksi lukenut paljon Mauri Kunnasta. Itse pidän niistä kovasti; kuvissa tapahtuu paljon ja tarinat hauskoja. Oma suosikkini lapsena oli Vampyyrivaarin tarinoita ja Apua, merirosvoja!
Ja Hanna, Muumit tosiaankin osaavat mielestäni edelleen viihdyttää ja tarjota jänniä näkemyksiä elämään.
Tuosta uskonnollisuudesta sen verran, että juuri luin tenttiin Suomen kirjallisuushistoriasta Topeliuksen elämästä ja siinä ruodittiin hänen uskonnollisuuttaan paljon. Oli siis saanut hyvin uskonnollisen kotikasvatuksen (siis oman aikansakin mittapuissa) ja se alkoi vanhemmiten näkyä myös hänen tuotannossaan niin, ettei ehkä saanut omana aikanaan aivan sitä arvostusta mitä olisi ansainnut. Vanhempana tapahtunut jyrkkeneminen oli myös siinä mielessä traagista, että hän katui kaikkea sitä, mitä suomalaisen teatterin hyväksi oli tehnyt, koska oli varma, että se oli syntiä.
VastaaPoistaNämä olivat minusta aika yllättäviä tietoja ja laajentavat paljon sitä perinteistä satusetäkuvaa.
Meillä ei olla vielä satuvaiheessa, enkä Topeliusta ole vanhemmiten lukenut. Muistikuvieni perusteella voisin kaivata lapsille hieman ajanmukaistettuja versioita.
Jestas tuota Grimmin Rosvosulhasta! En ehkä ihan ensimmäisenä lähtisi tuota lapselle lukemaan.
VastaaPoistaVaikka eihän sitä aina tiedä mikä lasta pelottaa. Joskus ne ovat niin kummia juttuja... Olen useammaltakin aikuiselta kuullut, kuinka he lapsena pelkäsivät "sijailtaista". Ihmettelin, että mikä ihmeen sijaltainen?
Kyse oli Levolle laske Luojani -iltarukous:
...jos sijailtain en nousisi, taivaaseen ota tyköni...
Pakko kommentoida tuohon Morren viimeiseen kommenttiin: kuulin, että joku lapsi oli pelännyt aivan hirveästi Jeesusta, kun kerhossa oli laulettu: "läpi lukkojenkin herra Jeesus tulla voi..." :D
VastaaPoistaHurjia on kyllä sadut usein. Pakanana täytyy myös sanoa, että olisi tosi vaikea lukea omille lapsille vahvasti kristillisiä satuja, vaikken usko, että ne kuriositeettina aiheuttaisivat varsinaista kieroon kasvamista. :) (Anteeksi, olen nyt hieman provosoiva.)
VastaaPoistaMeillä lapset ovat vielä pieniä ja aika "huonoja" lukijoita, eli keskittymiskyky tai kiinnostus ei useinkaan riitä yhtään pidempien tai tylsempien kirjojan kuunteluun. Varmasti kuitenkin joitakin satuja luetaan myöhemmin. Minulle ne olivat aika rakkaita, vaikkeivat ehkä ihan lämpimimpiin lapsuusajan kirjallisuusmuistoihin lukeudukaan. Pelottavimpiin usein kyllä.
Ai niin, tytär on kyllä katsonut aika mielellään Yleltä talven aikana tulleita H.C. Andersenin animaatiodramatisointeja. Varmaankin myöhemmässä satuihin tutustumisessa auttaa, jos tarinat ovat tv:stä tuttuja.
Karoliina
Mä en oikein tykkää saduista, vaikka lastenkirjoista muuten pidänkin. Luen mielummin pidempiä juttuja, en oikein osaa selittää.
VastaaPoistaMä en siis laske muumeja ja Lindgreniä enää saduiksi. Yhteen edelliseen kommenttiin viitaten, Ronja ei ainakaan ole enää saduksi laskettava - siis monissa kirjastoissakaan. Saduiksi luokittelen itse Topeliuksen, Andersenin ja vastaavat.
Ja jotkut kuvakirjatkin on eri juttu, kun osaa niistä luen vaan kuvituksen takia.
Morre ja Amma, Voi kuinka pelottavia voivatkaan nämä rukoukset ja virret voivatkaan olla. :D
VastaaPoistaErja, mukava että otit mukaan sen, kuinka tärkeä on lukemisen rytmillä ja soinnilla lapselle. Itse en osannut ajatellakaan muuta kuin pelkkää tarinaa ja vasta näitä kommentteja lukiessa, sen tarinan merkitystä ja mahdollista vaikutusta lapseen.
Linnea, onpa suloista! Ihana, että sinulle luetaan Uppo-Nalleja ääneen. :)
VastaaPoista