Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva

"Naisraukka. Mitä he ovat naisesta tehneet? Kauppatavaraa. Oo, kahdeskymmenes vuosisata, itsekkyyden vuosisata, ylellisyyden, paheellisuuden vuosisata. Oo, vereni kuohuu naisten puolesta!"

Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva (Otava, 1924) on farssin keinoin irrotteleva komeadiallinen näytelmä. Päähenkilö Juulia on mennyt naimisiin itseään paljon vanhemman miehen Aadolfin kanssa turvatakseen oman tulevaisuutensa. Aadolf ei ollut kertonut veloistaan ennen avioliiton solmimista ja Juulia ei saanutkaan sellaista liittoa, mitä oli etukäteen kaavaillut. Hän on kuitenkin rakastunut toiseen, paljon nuorempaan mieheen. Juulia odottaa Aadolfin veljen kuolemaa ja toivoo perintörahoja, jolloin hän voisi jättää Aadolfin ja naida himoitsemansa miehen, jolta puuttuu tarvittava varallisuus. Näytelmässä on osansa myös piioilla, emännöitsijöillä, näiden kosijoilla ja aviottomilla lapsilla. Aadolfin edellisestä liitosta syntyneellä tyttärellä on myös omat suunnitelmansa äitipuolen miesystävän suhteen.

Jotunia jaksaa lukea, eivätkä juoni, rakenne, teemat ja kieli ole kärsineet ajan kulumisesta. Hän rakentaa mahtavasti dialogit henkilöiden välille ja Tohvelisankarin rouvaan uppoaa samalla tavoin kuin hänen romaaneihinsakin. Yleensä näytelmien lukeminen tuntuu aika valjulta, koska suurin osa tekstin elävöittämisestä ja tulkinnasta tapahtuu ohjaajan ja näyttelijöiden toimesta, mutta Jotunin teksti on raikkaan napakkaa.

Juulia on hahmona ärsyttävän itsekäs ja todella rakastettavan itsevarma. Hän on koulinut miehensä omien pienten oikkujensa toteuttajaksi, joka nöyrtyy rakkaansa haukkujen edessä. Aadolf ei myöskään näe vaimonsa aviorikosta, vaikka se tapahtuisi hänen silmiensä edessä.

"JUULIA: Elää yhdessä miehensä kanssa on sama kuin elää yhdessä vihamiehensä kanssa, ottaa leipänsä pedon kidasta, pedon, jonka on kesyttänyt, uuvuttanut, ruoskinut tainnuksiin, sotkenut hänen järkensä, ennen kuin hän on huomannut, mistä on kysymys. Aa – siinä on sinulle "ollako vai eikö olla"! Ette ymmärrä naista ja uskallatte naida hänet!"

Kuva

Näytelmässä nousee mielenkiintoisesti esiin naisen eroottinen lataus ja hänen pyrkimyksensä keinotella hyvä ja tuottoisa naimakauppa. Luin samaan aikaan artikkelia 20-30 lukujen nuorison käytösoppaista, joissa painotettiin siveellistä käytöstä ja erityisesti naisten tarvetta pysyä puhtaina ja suunnata seksuaalinen kiinnostuksensa vain aviomiestään kohtaan. Kihlaukset piti pitää lyhyinä, ettei suhde ehdi väljähtää tai hairahduksia tapahtua.

Olikin erittäin hauska lukea Tohvelisankarin rouvaa siinä artikkelin rinnalla, sillä näytelmää tehdessä käytösoppaat oli unohdettu. Näytelmän saadessa ensi-iltansa kansallisteatterin lavalla se aiheutti "teatterisodan", sillä suurin osa katsojista poistui kesken kaiken ja esitykset jouduttiin lopettamaan lyhyeen. Lehdistö puhui "siveettömyydestä" ja asiaa puitiin eduskunnassa asti, jossa ryöpytyksen kohteena oli lähinnä ohjaaja. Teatterin johdon moraalia kyseenalaistettiin, sillä näytelmän karnevalisointia ei ymmärretty. Jotuni itse vetäytyi yhä enemmän julkisuudesta ja jatkoi kirjoitustyötään.

Aadolf toteaa jossain vaiheessa näytelmää osuvasti: "että jos näytelmää kertoo toisista, se on komedia, mutta jos itsestä, se on tragedia. Kaikilla asioilla on naurettava ja itkettävä puolensa."

Esirippu.
---------------------

Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva. Otava, 1924. Sivuja: 251