11.2.2011

Seija Vilén: Mangopuun alla

Aika on loputon virta


”Saan seistä suorana, kaivaa nenää ja istua pinkille tuolille. Maata sohvalla ja juoda yerba matéta. Ne ovat hienoja asioita, jos ne on sinulta joskus kielletty.” Mangopuun alla -teoksessa kuvataan kiihkottomasti, miten vapauttavaa on elää elämäänsä ilman ulkoapäin asetettuja kieltoja. Samalla nostetaan kuitenkin esiin, miten vaikeaa on aikuisiällä opetella yksinkertaisilta tuntuvia asioita, kuten kahvin keittäminen ja viininpullon avaaminen.

Teoksen minäkertoja kääntyy Hare Krishnaksi ja menee naimisiin intialaisen papin kanssa. He muuttavat kahden lapsensa kanssa mm. Tanskaan ja Kanadaan, mutta päätyvät kuitenkin takaisin Suomeen asumaan Krishna-yhteisöön. Liitto on väkivaltainen ja kertoja päätyy eroamaan miehestään, jättää uskonyhteisön ja rakastuu lopulta toiseen naiseen.

Aiheet ovat varsin huomiota herättäviä ja repäiseviä, mutta teos ei ole omaelämäkerrallisesta otteestaan huolimatta tilityskirja. Teoksesta huokuu positiivinen ote, uskontoon ei suhtauduta kauhistellen eikä käskyjen ja kieltojen täyttämää arkea surkutella. Minäkertoja selostaa elämäänsä kuin ulkopuolelta tarkastellen ja nostaa esiin elämäntarinansa vaiheita epäkronologisessa järjestyksessä.

Mystiikka säilyy tarinan yllä, sillä syitä uskonnolliseen heräämiseen ja seksuaalisen identiteetin löytämiseen ei selitetä. Monet keskeiset asiat nousevat esiin sivuhuomautuksina ja pieninä vihjeinä. Esimerkiksi perheväkivallalla ei mässäillä, vaan se nousee esiin vain muutamassa lauseessa. Näitäkin kohtauksia värittää huumori ja suvaitsevaisuus: ”Jokaisen aviomies on jotenkin hankala. Omani antoi sentään katsella televisiota.”

Kriitikko Kaisa Neimala (Parnasso 7/2010) moittii Vilénin kerronnan aikakäsitystä, mutta kiittelee pieniä yksityiskohtia: ”Kun joku on lukenut tämän, joku ei ole varsinaisesti hämmentynyt mutta miettii, oliko kirja todella pakko kirjoittaa niin hyppien, ettei mikään oikein erotu mistään. Ehkä oli: kun asiat kiehuvat mielessä, ei niitä saata viileästi kuvata. Nyt lukijan on tyytyminen detaljeista ilahtumiseen, ja niitä riittää.”

Vilén on teoksessaan uskollinen hindujen sykliselle aikakäsitykselle, jossa aika ei ala mistään, eikä pääty mihinkään. Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina – mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen. Juonen kuljetus poikkeaakin ilahduttavasti suomalaisen nykykirjallisuuden normista. Teoksessa näkyy samaan aikaan mennyt, nykyinen ja tuleva aika. Kerronnan runsas kielikuvien viljely ja lukemattomien yksityiskohtien vallattomuus puurouttavat silti paikoin tarinaa ja aikatasojen virtaavuus jää toissijaiseksi.

Tämä fiktiivinen elämäkerta ei pyri vastaamaan siihen, miten tilanteeseen on tultu tai mitä kertoja on oppinut uskonnollisessa yhteisössä/väkivaltaisessa parisuhteessa/seksuaali-identiteettin löydyttyä. Mangopuun alla on vain eräs elämäntarina virrassa, kuten kertoja kuvaa: ”Sata ja tuhat kertaa me olemme eläneet maan päällä, Krishna ja minä, mutta vain hän muistaa kaikki elämät.”


Seija Vilén: Mangopuun alla
Avain, 2010
Sivuja: 251









Tämä on toinen harjoitustehtäväni kritiikkikurssille. Kiitos Marjis taas avusta!!

7 kommenttia :

  1. Tämä kirja kyllä kiinnostaa todella paljon! Kiitos hyvästä bloggauksesta!

    VastaaPoista
  2. Itse pidin kirjassa juuri siitä, miten ajat eri ajat kietoutuvat toisiinsa, esim. miehen kohtaamisessa tulee muistumia aikaisemmista kokemuksista nuorten poikien kanssa.

    Ei ollut mitenkään vaikeaa seurata... taitaa omat ajatuksetkin pyöriä päässä samaan tapaan...

    Juuri luin tänään yhdestä toisesta kirjasta aikakäsityksestä, jossa 'ne toiset' elävät. En kyllä itse osaa ymmärtää sellaista, että aikaa ei ole eikä sitä tule, vaan asiat tapahtuvat vain, ikään kuin ajattomasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Morre :)

    Mari A, siksi nostinkin nämä eri aikatasot ja syklisen ajankierron esiin, koska se oli erittäin virkistävä ja mielenkiintoinen piirre kirjassa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kiinnostavalta, tämän perusteella tekee mieli tutustua teokseen!

    Nuo aikakäsitysasiat ovat kyllä sellaisia, että pää menee ihan pyörälle niitä ajatellessa. Kun on yhteen tapaan tottunut, ei vain voi käsittää, että niin ilmiselvän tuntuisen asian voi kokea aivan eri tavalla. Mielenkiintoisia esim. kielet, joissa ei ole ollenkaan aikamuotoja.

    VastaaPoista
  5. Luru, mukava kuulla että kritiikkiharjoitukseni innostaa sinut kirjan äärelle. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, että vinkkasit kirjoittaneesi tämän! Oli tosi ihana lukea ajatuksiasi, erityisesti juuri tuosta aikakäsityksestä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljo Seija kommentista. :) Näitä kritiikkiharjoituksia on aika vaikea tehdä, mutta mukavaa vastapainoa blogikirjoitteluun niistä saa. Vielä monet blogimaneerit tuppaavat tunkeutumaan tekstiini, mutta oppimassahan siellä ollaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!