Pimeydestä syntyy elämää
Kuva |
Kokoelmassa lähestytään elämää ja syntymää sukupolvien katkeamattomien ketjujen kautta, lapsen syntymästä saadaan kosketus omaan perintöön. ”Kestän olla, miehenä miestä / vastaan. Isääni, joka äkkiä / tuli uudelleen elämääni / ensin toisessa pojassa, sitten / toisessa, -ni, -ni.” Isän olemus toistuu pojassa, uudessa hengessä. Runojen teemoista löytyy viittauksia kristinuskoon ja sen lisäksi joissain säkeissä on suoria lainauksia Raamatusta.
Siellä missä on elämää, on myös kuolemaa. Inkala on omistanut Katanat-runon isänsä muistolle, mutta menneiden esi-isien kaikuja etsitään myös venäläisistä lyriikoista ja kantaisän saapumisesta Suomeen. Kokoelman runot eivät ole ulkosilta rakenteiltaan yhteneviä, mutta toisteisuutta niihin piirtyy kiertokulun kuvailusta. Japanilainen kulttuuri vertautuu usein lumen peittämään Pohjolaan, jossa nousevan auringon sijaan elämä kulkee uomissaan iltaruskossa.
Runojen elinvoima näkyy siinä, että pimeyden keskellä on eloa. Ja vaikka Suomessa on pitkä talvi, niin ”loputon auringonpaiste ei tuota hyvää runoutta.” Kemosynteesi ei ole silti melankolinen runokokoelma, vaan siinä on uuden alun tuntu. Vaikka ihminen kohtaa suruja ja menetystä, pimeydestä syntyy elämää.
Teos on ensimmäinen yritelmäni kirjoittaa runokritiikkiä. Kuten aina, kiitos Marjis tuoreista silmistä ja toisteisten sanojen etsimisestä. :)
Jouni Inkala: Kemosynteesi
Siltala, 2011
Sivuja: 74
Kirjoituksesi viimeinen lause jäi mieleeni. "Vaikka ihminen kohtaa suruja ja menetystä, pimeydestä syntyy elämää."
VastaaPoistaTämä on hyvin usein totta. Varsinkin minusta itsestäni tuntuu, että tuskasta helpommin saan irti luovuutta itsessäni.
Kiitos kommentista. Mukava, että runokritiikkikin kiinnosti edes yhtä lukijaani. :)
VastaaPoistaOlen runoihin tottumaton lukija, joten tämän kirjoittaminen oli vaikea tehtävä.