Ostin kuitenkin kirjoja, (Yllätysyllätys!) ja haluan nyt esitellä niitä blogissani. Tänä jouluna kaikki saavat minulta lahjaksi kirjoja, sillä muuten en enää mahdu samaan tupaan näiden kaikkien ihanien tarinoiden kanssa.
Ei ole vaikea huomata, että mistä olen nämä lukuvinkkini saanut. Kirjablogeissa on viime aikoina hehkutettu mm. John Ajvide Lindqvistin uutuutta, mutta päätin kuitenkin ostaa tuon vanhemman pokkarina. Ihan hassu ulkokohtainen yksityiskohta sai minut ostamaan sen. Pokkari on tosi painava, sillä se on tehty kiiltävästä, hienosta ja hyvälaatuisesta paperista. Pitelin ja vaakapainottelin sitä käsissäni ja sitten aloin lukea myös tekstiä. Ajattelin, että kaipaan vähän kauhua elämääni.
Elävältä haudatut, Perhoskerääjä, Kartanpiirtäjä ja Mehiläisten salaisuudet ovat kaikki blogisuosituksia. Näistä jälkimmäisen olen ostanut aiemmin pokkarina, mutta koska sain niin halvalla kovakantisen, päätin, että lahjoitan sen pokkarin eteenpäin ja pidän tämän.
Bazarin tiskillä tein puolestani sellaisia kirjalöytöjä, joista en ollut aiemmin kuullut mitään. (Toki pari poikkeusta on) Kirjoja myytiin 3kpl kympillä, joten heittäydyin ihan hurjaksi. Sain paikan päältä myös lukunäytteen kevään kotimaisesta dekkarista. Joo, Bazar on tehnyt uuden aluevaltauksen ja julkaisee keväällä kotimaistakin kirjallisuutta.
Sitten ostin myös uutuussarjakuvia ja Bazarilta sain Roosan ja Tryffelin kaupanpäällisiksi.
Ooh, huokailen vaan täällä, ihania kirjahankintoja!!
VastaaPoistaMelkeen kaikki noista kirjoista on mulle outoja :O Voiku mieki pääsisin joskus käymään kirjamessuilla!
VastaaPoistaKyllä kirjat vain jaksaa aina olla kauniita :)
VastaaPoistaMinä olen lukenut noista vain Vettä elefanteille ja Mehiläisten salaisuudet, molemmista tykkäsin paljon. (Niin ja Ystävät hämärän jälkeen olen lukenut myös, siitä en tykännyt yhtään... Mutta kenenkään muun en ole kuullut moittivan, joten odotan mielenkiinnolla sinun näkemyksiäsi.)
Tuo Unni Drouggen kirja löytyy omastakin hyllystä ja näköjään mun kirjanmerkki on Roosa ja Tryffeli -sarjaa :)
Hieno pino!
VastaaPoistaMinä sain eilen luettua loppuun Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen ja kirjoitan siitä varmaan tänään. Sanon jo heti että kirja on TODELLA HYVÄ, mutta se ei missään tapauksessa ole "ihana" tai minulle edes "viihdyttävä". Se on siis ihan KAMALA, mitä kyllä varmasti pidetään kauhukirjalle hyvänä ominaisuutena. Mutta siis kivaa että (pian?) pääsee varmaan lukemaan toisenkin näkemyksen kirjasta :).
Aa mitä hankintoja! Harmittaa aina vaan enemmän, ettei itse päässyt paikan päälle ;(
VastaaPoistaKartanpiirtäjää minäkin hiplailin, mutta jätin pinoon. Itse asiassa hiplailen sitä joka kerta kirjakaupassa, koska siinä on niin mahdottoman kaunis kansi.
VastaaPoistaVaikuttava pino!
VastaaPoistaMinä hipeltelin käsissäni sitä Lindqvistin uusinta, jota myytiin parilla kympillä, mutta jätin sen vielä ostamatta. MIKSI!!! Olen lukenut kaikki aiemmat Lindqvistit, ja hän on kyllä eräs lemppareistani. Toivottavasti innostut myös :)
Hienoja löytöjä!
VastaaPoistaHuomasin juuri, että vaikka olin ilmoittanut yhteystietoni Gummerukselle ja olisin saanut sieltä osastolta jonkun kevään uutuuskirjan ennakkokappaleen ilmaiseksi, unohdin koko asian. Siitä kiersi sellainen ilmoitus FB:ssa. Harmillista, etten muistanut. :(
Marjis, mie harmittelin ihan samaa. Kävin Gummeruksen tiskillä ostoksillakin ja mulla oli se lappu laukussa, mutta unohdin kokonaan. :(
VastaaPoistaJännä kyllä lukea tuota kauhu-ystäviä, kun kirjailijan teokset ovat niin kehuttuja ja itselle melko uusi aluevaltaus.
Kirjat ovat kyllä kauniita, niistä saa aina levollisia kuvia.
Hienoja löytöjä! Tosin minä jämähdin haaveilemaan omasta Vettä elefanteille -kirjasta ;D
VastaaPoistaMinun pitää Villis lukea toi nopsaan ja lähettää sulle. :)
VastaaPoistaHuu! Luinkin vast´ikään tuon Mopon edeltäjän, se oli joku eellä alkava... Kyseinen teos taisi olla sarjakuva finlanfian voittaja vuonna 2010 ? Mopoa katselin suomalaisessa toissapäivänä ja se vaikutti kertovan nuoren miehen eroottisen elämän alusta. Kerrohan sitten mitä olet mieltä!
VastaaPoistaÄlä nyt suotta aarteestasi luovu ;) Minähän olen sen lukenut, mutta on kuitenkin sellainen kirja jonka hankkisin omaksikin.
VastaaPoistaOijoi, loistavia löytöjä. Unni Drougge on yksi lempikirjailijoistani, ja tuolle Marie Phillipsin kanssaeläjän kanssa saimme monet hyvät naurut.
VastaaPoistaMielenkiintoisia kirjoja olet hamstrannut! Minua alkaa nyt harmittaa, kun en ehtinyt kiertää kaikkien kustantamojen tiskejä. Siellä on pienemmillä kustantajilla ollut selvästi hyviä tarjouksia (muistakin blogeista olen huomannut). Kävin vain Atenan ja Schildtsin kolme kympillä -pöydässä, ja muuten divarikojuilla. Hyviä löytöjä tein silti!
VastaaPoista