Tänään alkaa lukupiiri-blogin keskustelu Jun'ichirô Tanizakin Avaimesta.
Klikkaa itsesi mukaan tästä.
Muistutan ja korostan, että lukupiiri-blogi on kaikille avoin kanava keskustella kuukauden kirjoista. Blogiin ei tarvitse kirjautua sisään tai liittyä bloggeriin lukijaksi, vaan keskustella voi anonyyminakin tai keksimällä oman nimimerkin. Mikäli tammikuun kuukauden kirjasta ei ole mitään sanomista, niin 15.1 julkaistaan helmikuun kirja. Tule mukaan virtuaaliseen lukupiiriin!!
Otteita alustuksesta:
Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Päähenkilöt, aviopari Jago ja Ikuko pitävät tahoillaan päiväkirjoja omasta elämästään ja suhteesta toisiinsa. He yrittävät kommunikoida toistensa kanssa päiväkirjojen kautta, osaamatta puhua asioista kasvokkain. He analysoivat toistensa vikoja ja luonteenpiirteitä tarkkaavaisesti, näkemättä silti omassa käytöksessään moitteita. Oman osansa analysoinnista saavat myös heidän tyttärensä Toshiko ja perheystävä Kimura.
Kirja aiheutti aikanaan kovaa keskustelua Japanin parlamentissa ja toisaalta tämä ei ihmetytä minua. En tiedä tarkkaan, että mitkä asiat silloin keskustelua kuljettivat ja mitkä olivat näitä kohahduttavia asioita, mutta itseäni eniten kohahdutti yksityisyyden rajoilla liikkuminen. Luetaan toisten päiväkirjoja, kuvataan salaa vartaloa, juotetaan ja juovutaan tahallaan, koska muuten ei osata olla toista ihmistä "lähellä". Ikuko oli myös niin kaukana omasta itsestään ja ruumiillisuudestaan, vaikka hän janosi enemmän kokemuksia ja kosketusta, sillä hän ei meinannut edes aluksi tunnistaa itsestään otettuja alastonkuvia. Hän itsekin toteaa olevansa ihminen "jonka sydämessä himokkuus ja ujous ovat rinta rinnan."
10.1.2011
Lukupiirikeskustelu..
kirjainten virrassa
Hanna / Kirjainten virrassa
klo
20.57
Tunnisteet:
Japani
,
keltainen kirjasto
,
Kirjoihin liittyvää
,
Tammi
,
Tanizaki Jun'ichrô
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Hei Hanna (hmm, ajattelen sua itse asiassa vielä Tomomina!) Olen seurannut kirjablogiasi (hiljaisesti) muutaman kuukauden, ja tykännyt! Tuli mieleen, että kun joskus mainitsit että perustitte virtuaalilukupiirin koska et tiennyt "oikeista" lukupiireistä, niin olet kyllä tervetullut testaamaan meidän lukupiiriämme Luotaajia. Näemme (Helsingissä) n. kerran kuukaudessa. Jos olet kiinnostunut, mailaa katriinar(at)gmail.com
VastaaPoista