Kirsi Piha esitti Helsingin Sanomien blogissaan 23.11.2010 kysymyksen kriitikon kuolemasta. Tarvitaanko kritiikin ammattilaisia tässä ”mielipiteiden kakofoniassa” ja onko edes mielekästä asettaa kriitikoiden työ vastakkain tavallisten lukijoiden mielipiteiden kanssa? Kritiikin kasvot -kokoelmassa monet eri taidealojen ammattilaiskriitikot pohtivat tätä samaa asia: onko kriitikoiden työ käynyt turhaksi yhteiskunnan viihteellistyessä, lehtikritiikkien muodollisten rakenteiden tiivistyessä ja lukijoiden kadottua sosiaaliseen mediaan.
Kritiikin kasvot on julkaistu SARVin, Suomen arvostelijain liiton 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Kirja on suunnattu järjestön jäsenille eli ammattikriitikoille, mutta kirjoittajien persoonallinen tapa käsitellä kritiikkiä kiinnostaa myös ammattikunnan ulkopuolista lukijaa. Soraääniä lukutottumusten ja tiedotusvälineiden muutosta kohtaan ei tarvitse etsiä rivien välistä ja vain harva kirjoittajista uskaltaa tunnustaa, että nettikirjoituksetkin voivat olla ihan yhtä iskeviä ja älykkäitä kuin aiemmin lehdissä julkaistut pitkät esseet. Teos pitää sisällään hyvin erityyppisiä artikkeleita: henkilöhistoriaan keskittyviä kirjoituksia, populaarikulttuuriin kuuluvien taidelajien ja kriitikoiden suhdetta esitteleviä esseitä sekä historiikkitekstin Kritiikin kannuspalkinnosta. Artikkelit on jaettu väljästi kolmeen osioon: Kriitikon kysymyksiä, Kritiikin monet kentät ja Työstä ja taistelusta. Paikoin artikkelit olisivat kaivanneet kriittisempää silmää, sillä niiden sisällä on toisteisuutta ja pitkää tajunnanvirtamaista pohdintaa omasta eksistenssistä.
Muutama pitkän linjan kriitikko muistelee omassa artikkeleissaan työuraansa ja siinä samalla kritiikin aseman muuttumista kulttuurikentällä ja päivälehdissä. Näissä pohdinnoissa maalataan kritiikin näkyvyydelle kokoa ajan kapenevampaa polkua. Toiset kirjoittajista eivät kuitenkaan ole uponneet liian syvälle kyynisyyden suohon ja jaksavat muistuttaa kritiikkien tarpeellisuudesta. Siinä missä Kirsi Piha väittää tavallisen lukijan kokemuksen ammattikritiikistä olevan kuin teatteriesitys, joka vaatii jatkuvaa keskittymistä ja vastaanottavan mielentilan, ajattelevat nämä kriitikot lukijan tarvitsevan ammattilaisen silmää ja suhteellisuudentajua. Mainonnan ylisanojen ja kissankorkuisten otsikoiden seasta kriitikoiden on osattava nostaa esiin ne taidekokemukset, joista kannattaa keskustella. Heidän arvomaailmassaan kaupallinen menestys ja taiteelliset arvot eivät automaattisesti kulje rinnakkain. Elokuvakriitikko Antti Selkokari tähdentääkin artikkelissaan, että kriitikon tehtävä ei ole lisätä yhtä ääntä lisää samanmielisten joukkoon, vaan aloittaa taideteosta koskeva julkinen keskustelu.
Onko kritiikki sitten kuolemassa pois? Taidekriitikko Otso Kantokorpi esittää artikkelissaan, että koska useimmat taiteenlajit näivettyivät viimeistään 80-luvulla, ei kritiikkiäkään tarvitse pitää elossa. Hän myöntää silti, että parhaimmillaan kritiikki keskustelee elinvoimaisesti taiteen kanssa, eikä kumpikaan niistä ole silloin lähelläkään kuolemaa. Kritiikin kasvot kertoo silti, että kritiikkien julkaisumäärät ovat laskeneet ja sanomalehdet kierrättävät samoja arvosteluja säästötoimien osuessa niin taiteeseen kuin taidekritiikkiinkin. Osa kriitikoista sopeutuu, sillä vaikka kritiikkiä ei arvostettaisi entiseen malliin, on se silti parhaimmillaan yhtä luovaa kuin taiteen tekeminen – ja tarpeellinen osa koko taiteen prosessia.
Ostin teoksen kirjallisuuskritiikkikurssia varten, mutta jos saan suuret haukut kurssilla, niin ehkä sitten poistan tämän tekstin nolona. Marjista kiitän avusta!!
Kriitikon kasvoihin oli mielenkiintoista tutustua, sillä itse nautin sekä ammattikriitikoiden kirja-arvioista kuin blogiteksteistä. Molempia mielestäni tarvitaan, eikä vastakkainasettelua kannata edes ajatella.
Heikki Jokinen (toim.):
Kritiikin kasvot
Juhlakirja, 119 s.
Suomen arvostelijain liitto ry. 2010
Harmikseni kirjan kansi oli niin kiiltävä, ettei siitä saanut mitenkään edustavaa valokuvaa. En myöskään löytänyt netistä yhtään kuvaa.
Erityisen iso kiitos tästä bloggauksesta! Tuo pitää ehkä hommata omaan hyllyyn. Nyt melkein harmittaa, etten päässyt sille kurssille...
VastaaPoistaMielestäni kriitikkoja tarvitaan ihan siinä missä tavallistenkin pulliaisten mielipidettä. Luen kumpaakin näkökulmaa mielelläni ja usein teenkin lukupäätöksiä (suuntaan ja toiseen!) niiden perusteella.
Olisi kiva tietää muidenkin mielipiteitä aiheesta :)
Kirja maksoi 20 euroa ei-jäsenille ja sitä en tosiaan löytänyt mistään kirjakaupoista, vaan tilasin suoraan SARV:n sivuilta. Tähän kokoelmaan oli todella helppo päästä sisälle ja vaikka osa teksteistä tuntui olevan melko terapiamuotoisia, se ei vähentänyt yhtään kiinnostavuutta. Päinvastoin. :)
VastaaPoistaMinusta blogeissa julkaistut kirja-arvostelut eivät missään nimessä ole uhka ammattikriitikoiden tekemille kritiikeille. Mitä enemmän kirjoista ja taiteesta puhutaan, sen parempi.
Mun mielestä se on kiinnostava ilmiö, että kirjailijat itse toimivat myös kriitikoina. Se tavallaan tasapäistää kirjailijan ja kriitikon välejä. Miksi siitä ei puhuta juuri missään?
VastaaPoistaJa Hanna, ole hyvä! :)
Marjis otti hyvän pointin esille. Itse haluaisin olla sekä kirjailija, että kriitikko.
VastaaPoistaMutta jotenkin tuntuisi epäreilulta arvostella muiden kirjoja, jos omakaan teos ei olisi häävi tai muuten menestynyt. Ja kokisin sen joten epälojaaliksi "kollegoja" kohtaan arvostella heidän tekemisiään. Jos on pelkästään kriitikko, niin edustaa tavallaan jo ihan eri ammattikuntaa, joiden tehtävänä onkin arvostella kirjoja.
Ja tämä siis vain omista tuntemuksistani. Jostakin syystä en ajattele kriitikkoina toimivista kirjailijoista samoin.
En siis ole julkaissut yhtään kaunokirjaa. Pöytälaatikossa kyllä on muutama novelli ja puolivalmis käsis, mutta....
Hei!
VastaaPoistaMielenkiintoinen aihe! En ole ko. teosta hankkinut, mutta Kritiikin uutiset -lehteä tilasin aikoinani parikin vuosikertaa. Muistaakseni en silloin tohtinut anoa SARV:n jäsenyyttä, vaikka jos en väärin ymmärtänyt, jäsenksi olisi päässyt, jos on julkaissut kritiikkejä painetussa mediassa.Kirjablogeja ei vielä silloin tainnut kovin paljon olla. Miten kirjassa määritellään ammattikriitikko? Käsittääkseni Suomessa edes Helsingin Sanomilla ei enää pitkiin aikoihin ole ollut palkkalistoillaan ihmisiä, jotka vain lukevat kirjoja ja arvioivat niitä lehteen. Esim. Suvi Ahola on toimittaja ja tekee Hesarissa muitakin töitä ja juttuja kuin kirjallisuuskriiikkejä, ainakin tietääkseni. Maakunta- ja paikallislehdissä taas kulttuuritoimitukset ovat pieniä, eikä kukaan voi elää pelkästään niiden varassa, vaikka onnistuisi kirjoittamaan useampaankin lehteen.
Määritteleekö ammattikriitikon sitten koulutus vai mikä?
Niin, piti vielä sanomani, että itse olen kirjoittanut harrastuksena kritiikkejä kymmenen vuotta, mutta en todellakaan ole mikään ammattikriitikko. Koulutuskin siihen varmaan riittäisi, mutta pidän itseäni kyllä ennen muuta tavallisena lukijana. Tietysti arvioitavaa kirjaa tulee lukiessa pohdittua hieman tarkemmin kuin vain omaksi ilkoseen lukíessaan, joten kai se kriitikon rooli jotenkin tuntuu ja näkyy. Ainakin ulkomaista kirjallisuutta arvioidessani harvoin ajattelen kirjoittavani kirjailijalle ohjeita. Vinkit menevät kaltaisilleni tavan lukijoille ja toivottavasti kustantajille.
VastaaPoistaHieno blogiteksti, ei ihme että tästä sikisi näin mielenkiintoinen keskustelukin! Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni:
VastaaPoista- Kirjallisuuskritiikki ja kirja-arvio ovat kaksi eri asiaa. Edellinen linkittyy selkeämmin kirjallisuuden tutkiseen, eikä se saisi olla arvottava tai subjektiivinen kuten arvio
- Mielettömän hyvä pointti kritiikin merityksestä uuden keskustelun ja uusien näkökulmien avaamisessa!
- Kirjoitan toisinaan itsekin kirja-arvioita (esim. Kiiltomatoon), mutta minullakin on tuo sama kollegiaalisuuden taakka (jonka joku tässä keskustelussa jo mainitsikin). Siksi nykyään arvioin vain käännöskirjallisuutta.
- Ja vielä: mille kritiikkikurssille olet osallistumassa? :)
Sanakirjan mukaan kritiikki tarkoittaa arvostelua, tarkastelevaa ja analysoivaa arviointia JA taideteoksen tarkkailevaa ja arvioivaa esittelyä. Analysoiva arviointi voi mielestäni olla myös kirja-arvion osa. Oikeastaan sen pitääkin olla, jos edes jotain tasoa halutaan. Onko siis niin, että kritiikkiä tekevät vain kirjallisuudentutkijat kirjoittaessaan tutkimusta? Pitääkö olla minimissään lisensiaatti tai ainakin jatko-opiskelija? Vai voiko maisteritasollakin yrittää?
VastaaPoistaSeija, Olen kotimaisen kirjallisuuden järjestämällä kirjallisuuskritiikkikurssilla, jota vetää Jarmo Papinniemi. Meillä on vasta ollut yksi kerta ja nyt piti eiliseen klo 12 mennessä palauttaa ensimmäinen kritiikkitehtävä. Koin tämän paljon hankalammaksi kuin blogikirjoituksen jo myöskin sen takia, että muistin tuon merkkimäärän väärin ja tein 3500 merkin kritiikin, vaikka ohjeissa oli 3000 merkkiä. Tästä varmaan saan kuulla tiistaina. :)
VastaaPoistaTuo ammattikriitikon sana tarttui jotenkin kirjan hengestä, sillä siinä oli kirjoittajina pitkän linjan kriitikoita. Mielestäni sitä termiä ei kuitenkaan kirjassa käytetty. Yritin vain sillä lailla vetää juuri tuota linjausta, että mikä on blogikirjoituksen kirja-arvio ja mikä lehteen painettu kritiikki.
Kirjassa puhutaan siitä, kuinka vähän kritiikkejä (ja taidetta ylipäänsä) enää arvostetaan ja kuinka vähän on enää palkattuja kriitikoita ja avustajiakin vähennetään kaiken aikaa. Kirjan parasta antia oli eri taidealojen kriitikoiden näkemykset. Esimerkiksi sarjakuva- ja elokuvakriitikon ajatukset kritiikin tulevaisuudesta tuntuivat olevan paljon valoisammat kuin esimerkiksi teatterikriitikon Matti Linnavuoren tai Pekka Tarkan.
VastaaPoistaMonet kriitikoista tuntuivat olevan huolissaan siitä, että kritiikillä on tarkat muodolliset raamit, juuri nuo merkkimäärät, jonka sisälle pitää koko taideteoksen tai -elämyksen sisin tiivistää. Netissä näitä raameja ei niin helposti ole, mutta toisaalta soraääniä tuli näistä nettikritiikeistäkin vaikka esimerkiksi juuri kritiikkiporttia ja Kiiltomatoa kiiteltiin. Mutta voisin kuvitella, että esimerkiksi oma blogini ärsyttäisi niitä pitkän linjan kriitikoita, jotka eivät halua lukea näin henkilökohtaisia lukukokemuksia ja ajattelevat että blogit ovat heidän lukijoistaan ja arvostuksestaan jotenkin pois.
VastaaPoistaOlipas kiinnostava ja ajatuksiaherättävä keskustelu! Itse olen hirveän huono antamaan kritiikkiä kun sitä jotenkin "huonommassakin" kirjassa alkaa elämään niin vahvasti sitä tarinaa mukana. Tuo kirja olisi kyllä kiinnostava lukea.
VastaaPoistaLuin juuri tämän kirjan, artikkelit olivat mielenkiintoisia, mukavan omakohtaisia ja tilitys vaikutti rehelliseltä.
VastaaPoistaAika liikuttavaa oli, että melkein kaikki esittivät kritiikin tilan olevan huononemassa päin. Tuli mieleen, että olivatkohan kirjoittajat kaikki aika vanhoja...
PS. linkitin sunt :-)
Löysin tänne uudelleen Erjan linkittämänä, ja täytyy sanoa, että tekstisi on upea kritiikki tästä kriikki-kirjasta! Tarjoa ihmeessä juttuja lehtiin ;).
VastaaPoistaOi kiitos Erja ja Pienen mökin emäntä. On ihana saada kommentteja vanhoihin bloggauksiin.
VastaaPoistaMinusta teos oli mielenkiintoinen ja tilasin sen tosiaan SARVsta itselleni. Olen tehnyt tästä kritiikistä toisenkin version, sillä tuossa alussa mainittua linkkiä Kirsi Pihan juttuun koettiin kritiikkikurssilla olevan liian blogimainen.