Marjane Satrapin sarjakuvat

Kuva

Olen nyt lukenut neljä Marjane Satrapin (Like) sarjakuva-albumia, Persepolis 1, Persepolis 2, Luumukanaa ja Pistoja ja ajattelin, että on helpompi ja mielekkäämpi esitellä ne kaikki yhtä aikaa blogissani. Satrapin sarjakuvat ovat olleet menestyneet hyvin ja en ihmettele tätä ollenkaan. En ole kauhean paljon lukenut sarjakuvia, enkä osaa verrata kuinka tyypillinen näin kantaaottava ja yhteiskunnallinen sarjakuva on, mutta minua kiehtoi lukea Iranista ja teheranilaisten naisten ja vapaamielisempien perheiden elämästä sarjakuvamuodossa. Toivoisin että näitä teoksia lukisivat monet sellaisetkin ihmiset, jotka yleensä eivät sarjakuviin tartu. Pidin siitä, että kuvat ovat täynnä tekstejä ja Satrapin vahvasti elämänkerrallisella otteella tehdyt tarinat koukuttivat ensi sivuilta lähtien.

Ensimmäisessä Persepoliksessa käydään läpi erään iranilaisen tytön, Marjin elämänvaiheita Iranin vallankumouksen, siitä seuranneen uskonnollisen diktatuurin ja Irakin sodan aikana. Marjin perhe on moderni ja vapaamielisen islamilaisten tapojen ja pukeutumiskoodien suhteen. Kirjassa kuvataankin millainen yhteentörmäys syntyy modernien mielipiteiden etsiessä kanavaa keskellä sotaista Irania. Marjin kasvaessa hän ei pelkää esittää mielipiteitään julkisuudessa ja vanhempien on lähetettävä hänet yksin 14-vuotiaana Itävaltaan asumaan ja käymään siellä koulunsa loppuun.

Kuva

Persepolis 2: Kotiinpaluu kertoo Marjin nuoruudesta Euroopassa ja kuinka hän etsii paikkaansa tavoiltaan erilaisessa maassa ja kulttuurissa. Kirja kertoo myös nimensä mukaisesti siitä kun Marji palaa Wienistä kotiinsa Teheraniin sodan päätyttyä, mutta uskonnollinen ilmasto on edelleen fundamentalistinen. Ostin tämän teoksen sisarelleni joululahjaksi ja se oli myös ensimmäinen, jonka Satrapilta luin. Jos tämä avasi silmiäni sarjakuvan tehokkuudesta sivistäjänä, niin ensimmäinen kirja räväytti ne auki. Joudun tunnustamaan, että tiesin aika vähän Iranista ja maan historiasta etukäteen. Pidän siitä, että sarjakuvissa on paljon tekstiä, koska ne pakottavat viipyilemään kuvan ääressä pidempään. Mustavalkoiset kuvat sopivat Satrapin tyyliin, sillä värit tulivat esiin mielikuvitukseni upotessa täysin tarinaan.

Wikipediasta:
"Vuonna 2003 Satrapi voitti vuoden parhaan albumin palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla teoksella Pistoja. Vuotta myöhemmin hän voitti saman palkinnon teoksella Luumukanaa." 
Näistä sarjakuvista pitävät mitä ilmeisemmin kriitikot, palkintoraadit ja lukijat. Pistoja oli todella hauska ja vähän roisikin sarjakuva teheranilaista naisista, jotka juovat yhdessä teetä, juoruilevat miehistään, seksielämästään ja muiden ihmisten asioista. Ennakkoon olin jotenkin ajatellut, että naisten elämä on hyvin rajattua ja seksistä ei saa puhua avoimesti, mutta tyyli yllätti minut jälleen täysin. Pidin suurista kuvista, vähän sutaisevammin piirretyistä hahmoista ja jälleen kerran tekstin nerokkaasta iskevyydestä. 

Luumukanaa kertoo puolestaan Satrapin sukulaismiehestä, joka ottaa itseltään hengen, koska hänen vaimonsa rikkoi suutuspäissään miehen kallisarvoisen tarin, persialaisen soittimen. Tämä kerrotaan ihan sarjakuvan alussa eräänlaisena prologina ja sitten loppusarjakuvaa seurataan miehen viimeisiä päiviä. Välillä miehen elämänvaiheet näyttäytyvät lukijalle takaumien kautta ja hänen masennuksensa syyt selkeytyvät. Tarina tuntuu surulliselle, mutta mielestäni on silti verrattain hauska. Satrapin huumorissa on jotain, mikä kutkuttelee minua hyvällä tavalla.

Persepoliksista ovat kirjoittaneet ainakin Salla ja Zephyr. Heidän blogeistaan löytyy myös sarjakuvanäytteitä suomeksi. Toivon, että saan pian lukea heiltä arviot myös Luumukana- ja Pistoja-teoksista.

Persepolis - Iranilainen lapsuuteni
Otava, 2004
Sivuja: 160
Suomentanut Taina Aarne

Persepolis 2 - Kotiinpaluu
Like, 2007
Sivuja: 160
Suomentanut: Taina Aarne

Pistoja
Like, 2010
Sivuja: 136
Suomentanut: Taina Helkamo

Luumukanaa
Like, 2008
Sivuja: 84
Suomentanut: Taina Aarne