Karkeloi kansa ja kunnailla soi, muumeilta elämää oppia voi..

Tunnustus: Olen suuri muumi-fani. Minulle rakkaimpia Tove Janssonin kirjoja ovat hänen sarjakuva-albuminsa. Wsoy on kerännyt sarjakuvia kovakantisiksi kokoelmiksi. Olen lukenut jo ilmestyneet 3 osaa Muumit- sarjakuvaklassikot -sarjasta. Kesällä ilmestyy neljäs osa, jota odotan kuumeisesti. Minusta kirjat ovat todella hyvin tehtyjä, mutta löysin myös eriävän mielipiteen asiasta (tämä koskettaa tosin vain ensimmäistä kirjaa). En ole lukenut vielä muumi-sarjakuvia englanniksi, mutta toivon saavani nämä samat tarinat alkuperäisversioina pian luentaan. Löysin myös selkeän perustelu suomennetun ja englanninkielisen sarjakuvien eroista kvaak.fi-sivuilta. Puhekuplia on jouduttu isontamaan, jotta suomenkieliset ajatukset mahtuvat muumikansan suusta ilmoille ja tämä suurennos taas rikkoo kuvan dynamiikkaa ja Toven puhekuplaidean. Näistä palautteista WSOY on ottanut onkeensa ja nyt arvioimassani kolmannessa kirjassa painojälki on tarkkaa, enkä huomannut ollenkaan että luen käännösversiota, vaan ajattelin olevani alkuperäisen kansallisaarteen lähteillä.

Alla esimerkki kvaakin sivuilta löydetystä kuvasta, jossa näkyy ensimäisen kirjan painojälki ja omissa stripeissäni näkyy kolmannen kirjan painojälki.

Sarjakuvien historiasta voi lukaista Tove Jansson -seuran sivuilta. *Klik*
Tiivistettynä voin sanoa, että Muumi sarjakuvat on tehty alunperin englanniksi, kun tuolloin maailman suurin iltapäivälehti The Evening News tilasi Janssonilta jatkuvajuoninen satiirinen sarjakuva aikuisille. Englantilaiset olivat ihastuneet muumi-kirjoihin ja ajattelivat että muumien maailma voisi toimia hyvin myös aikuisten sarjakuvina. Tove teki seitsemänvuotisen sopimuksen vuonna 1952 ja kun tahti kävi hänelle liian työlääksi, aloitti Lars Jansson kääntämisen ohella myös tekemään käsikirjoituksia sarjakuville vuonna 1957. Ja kun Tove lopetti kokonaan sarjakuvien tekemisen, jatkoi Lars Jansson niiden tekoa vuoteen 1975 asti.

Kolmas kokoelma sisältää tarinat Muumipeikko rakastuu, Viidakkoelämää, Muumipeikko ja marsilaiset, Muumiperhe ja meri sekä Yhdistyselämää. Jaksot ilmestyivät alunperin vuosina 1956-1957.

Ensimmäisessä tarinassa oli huvittava lukea Muumipeikon ja Niiskuneidin mustasukkaisesta ja välin kolmiodraamaisestakin suhteesta, sillä paikka paikoin monien erimielisyyksien takana tuntui olevan vain miehen ja naisen erilainen tapa ajatella. Muumipeikon rakastuessa hyvännäköiseen diivaan ja uhraten tälle kaiken huomionsa, ei ole ihmekään että Niiskuneiti tahtoo muuttaa pois ja haukkuu kilpailijatartaan vampiksi. Muumien tunteet näkyvät kasvoille monenkirjavina ja ihailen Tove Janssonin tapaa piirtää muumeille niin monenlaisia ilmeitä, vaikka heillä on iso turpa vailla suuta.

Muumien elämä on hyvinkin sekopäistä, mutta vitsit toimivat joko yksittäisessä stripissä tai pitkin tarinaa. Sarkastisuus, yhteiskuntakriittisyys ja hulvaton anarkia paistaa tarinoissa ja näillä sulostuttavilla hippimuumeilla on sana hallussaan. Toisessa tarinassa Muumilaakson luonto villintyy ilmaston lämpeämisen seurauksesta, ja kun muumimamma vielä kylvää trooppisia siemeniä, niin koko laakso täyttyy viidakon elämistä ja kasvillisuudesta. Poliisit haluavat vangita nämä eläimet eläintarhaan ja nappaavat muumitkin, vaikka nämä eivät ole täysin rotupuhtaita virtahepoja. Tarinassa mietitään niin luontoa, vapauta ja vankeutta kuin myös ihan humoristisesti muumiperheen ennakkoluulotonta otetta kaikkeen uuteen. Tämä sama ennakkoluuloton heittäytyminen näkyy muissakin tarinoissa. Kirjan lopussa on filosofian tohtorin Sirke Happosen koonti kirjan tarinoista ja niiden kuvallisesta kerronnasta, tematiikasta ja elämänfilosofiasta.

Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot III
Wsoy, 2010
Sivuja: 122