"Tekstiä voi houkutella esiin piiloistaan erilaisilla kikoilla"
Olen opiskellut tämän syksyn kirjallisuuden lisäksi myös kirjoittamisen sivuaineopintoja Jyväskylän yliopistoon monimuoto-opintoina. Tarkoituksena on saada kirjoittamiseen valmiuksia, oppia erilaisista kirjoittamisen lajeista ja tarttua toimeen. Aika pitkälle luetaan teoriakirjallisuutta ja niiden perusteella kirjoitetaan tehtäviä, mutta myöhemmin on luvassa vapaampaakin kirjoittamista. Olen tehnyt vasta peruskurssin ja mediaopintoja. Tänä syksynä on luvassa vielä tietokirjoittamisen ja lyriikan kurssit.
Mutta kirjoittamisesta innostuin nyt uudella, konkreettisemmalla sykkeellä kun sain käsiini Elina Hirvosen ja Anu Silfverbergin teoksen Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja (Avain, 2010), josta olen eilen ollut kuuntelemassa Avaimen tilaisuudessa ja intoillut viime viikolla lyhyesti Viikon luettuja kirjoja listatessani. Kirja on todella helppolukuinen verrattuna mihinkään aikaisempiin kirjoittamisen oppaisiin, silti olematta mitenkään yksinkertaistava ja mutkia suoristava. Kirjoittaminen tapahtuu lause kerrallaan, mutta teos on nimensä mukaisesti harjoituskirja kirjoittamisesta haaveilevalla ja uusia keinoja työhön tarttumiseen etsivälle kokeneemmalle kirjoittajalle.
Teoksen sataa harjoitusta tasapainoittaa 24 kirjailijan vinkit, mitä he ajattelevat kirjoittamisesta ja miten saavat konetta käyntiin, kun meinaa bensa loppua. Aloittelevalle kirjoittajalle tämä on helpottava tieto, neromyytit murtuvat, oikeilla kirjailijoillakin on vaikeuksia tarttua toimeen ja eivät hekään synny suuren lahjakkuuden kanssa, jossa toimitaan vain inspiraation varassa. Kirjoittaminen on rankkaa työtä, mutta sitäkin antoisampaa luovaa työtä, joka palkitsee itse tekemisellä, koska harva kirjailija Suomessa pääsee kultasampoon käsiksi kirjamyynneillä. Ajattelin lukiessani, että kirjan vinkkejä voi silti soveltaa mihin tahansa luovaan työhön. Vaikka varsinaisesti siinä on sata erilaista keinoa tuottaa tekstiä, niin samoja keinoja voi ajatella vaikka uutena lähestymistapana säveltämiseen ja valokuvaamiseen. Työ ei ole luovalla alallakaan aina ruusuilla tanssimista, mutta eri keinoin voi tehdä siitä sujuvaa. Varsinkin silloin kun edessä on tyhjä paperi ja sekava mieli.
Sata sivua on jaettu vinkkien osalta yhdeksään osa-alueeseen. Esimerkiksi teoksesta löytyy harjoitustekniikoita käynnistää kirjoittaminen tajunnanvirtakirjoittamisella ja saada näin mielessä edestakaisin seikkailevat ajatukset paperille ja puhdistettua mieltä ennen kirjoittamista tai saada siten yllättäen ajatuksenpätkästä kiinni. Miten voit havainnoida ympäristöä ja ottaa sieltä ideoita kirjoittamiseen. Koskaan ei voi tietää, millaisen tarinan saa esimerkiksi salakuuntelemalla ratikassa toisten keskusteluja ja sitä itse eteenpäin jatkaen ja ympärille tarinan rakentaen. Itse koin hyödylliseksi ideoiden metsästykseen annetut harjoitukset ja miten voidaan rakentaa henkilöhahmoja ja visuaalistaa tarinaa.
Parasta tässä tekstintekijän harjoituskirjassa oli, että kaikki vinkit olivat toteuttamiskelpoisia ja osa jopa niin yksinkertaisia, että sitä ihan hämmästyi, miten tämmöistäkään ei ole itse keksinyt miettiessään tekstin syntymisen vaikeutta. Esimerkiksi yksi suosikkini oli vinkki, jossa kehotettiin ottamaan joku itseä kiinnostava valokuva esiin ja kirjoittamalla siitä ylös kuvan värimaailmaa, millaista ääntä voisi kuulua ja miltä kuvassa tuoksuu. Mitä musiikkia voisi kuulua ja mitä joku voisi sanoa, entä mitä tapahtuu ennen ja jälkeen kuvanottohetken. Tällä tavalla kun lähtee kuvaa purkamaan tekstiksi sitä tuli ainakin itsellä paremmin hahmotettua visuaalisuus kerronnassa ja se mikä on tarpeellista sanoa tunnelman välittämiseksi. Tämä voisi toki toimia myös toisinpäin.
Myös monet muistutustekniikat auttavat saamaan tekstiin todenperäisyyttä, miltä tuntuu toisen ihmisen kosketus, millaista oli riidellä, miten kuvailisit tuttaviasi yhdellä lauseella jne..
Kirjallisuudenopiskelijalle, joka pitää kirjoittamisesta, oli mukava huomata kuinka paljon neuvottiin lukemaan toisten tekstejä ja miettimään niiden rakenteita, henkilöhahmoja, kerrontaa, aikatasoja jne. Sitähän teen melkein päivittäin.
Tekstinäyte:
"Varastettu virke. Etsi runo tai romaanin viimeinen virke, joka on mielestäsi hieno. Ota se oman tekstisi ensimmäiseksi virkkeeksi. Kuuntele millainen rytmi ja sävel virkkeessä on ja yritä jatkaa sen tunnelmaa mukaellen. Unohda alkuperäinen ja katso minne tarina vie. Sinulla on aikaa 15 minuuttia. Saata teksti siinä ajassa jonkinlaiseen päätökseen."
Avain, 2010
Sivuja: 157
Selasin messuilla kirjan nopsaan läpi ja olin ihan pettynyt, kun siinä oli niin vähän tekstiä. Heh, tehtäviä en siinä kaaoksessa ehtinyt katsella sen kummemmin. Kuulostaa kivoilta nuo tehtävät. Tuota kuvaesimerkkiä olen käyttänyt koulussa ja olen ihan järkyttynyt, miten huono joidenkin mielikuvitus on, kun ei voi ajatella, että miltä jossain kuvassa haisee tai kuulee. Pöh! Ja nuo ratikkakeskustelut, minusta on välistä niin hauskaa matkustaa julksilla, kun voi kuvitella toisten elämiä - vähän samaan tapaan kuin Pulkkisen kirjassa. Pitäisi varmaan lukaista nuo muutkin tehtävät läpi, kuulostaa kivalta tosiaan!
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Olen kaivannut jonkinlaista potkua persaukseen, että saisin taas kirjoitetuksi. (Miten se voi olla niin vaikeaa vaikka tiedän, että nautin siitä?)
VastaaPoistaEhkä tässä olisi sellaista potkua...
Pakko myöntää, että olin ennakkoon hieman ennakkoluuloinen tätä kirjaa kohtaan, mutta eilinen kirjabloggaajien (sekä Silfverbergin ja Hirvosen) tapaaminen sekä ennen kaikkea sinun arviosi tästä saivat aikaan sen, että koetan saada tämän käsiini.
VastaaPoistaOli hauska tavata!
Onpa mukava jos tekin innostuitte kirjasta, minulle se on ainakin ollut selkeä uusi lähestymistapa kirjoittamiseen. Eikä kaiken kirjoittamisen tarvitse olla niin tuloslähtöistä ja täyttä timanttia. Riittää, kun saa kanavat auki ja kokeilee itsekseen uusia juttuja.
VastaaPoistaLumiomena, oli tosi kiva tavata! :)