Tuula-Liina Varis: Muotokuvamaalarin tytär

"Sukupolvien yli kurotetaan ja vaikeaa on"

Ajattelin aluksi, että luen vain yhden novellin Tuula-Liina Variksen novellikokoelmasta Muotokuvamaalarin tytär, ihan maistiaiseksi ja lepuuttaakseni ajatuksia kesken olevien raskaampien kirjojen parista. Mutta hotkaisinkin koko teoksen kerralla, enkä heti sen jälkeen saanutkaan unta, joten tulin kirjoittamaan koneelle arvion lukemastani. Aiemmin olen lukenut Varikselta Vaimoni ja Kilpikonna ja olkimarsalkka teokset. Lukemista odottavat divarilöytöinä Irma, Rakas, Pikku naisia ja Toshiro Mifunen tiikeri hyllyssä. Pidän Variksen kirjoista, mutta tuntuu että luen enemmän kirjoja, jotka löydän kirjastosta, kuin niitä, joita olen joskus jo hyllyyni ostanut.

Tästä uusimmasta pidin erityisen paljon. Novellikokoelma on jaettu neljään osaan, josta ensimmäinen käsittelee kasvukipuilua ja perusyksinäisyyden tunnetta. Seuraava osio piti sisällään kokoelman lempinovellini, joissa kipuillaan puolestaan sukupolvien välisissä kohtaamisissa. Erityisesti pidin Paskiaisesta, sillä se onnistui yllättämään minut. Niminovelli oli myös mielenkiintoinen, vaikka en ihan ymmärtänyt, miksi se oli valittu koko teoksen nimeksi. Nämä olivat novelleita, jotka riittivät sellaisinaan. Usein kaipaan novelleille jatkoa, mutta näissä oli sellaista taidokkuutta, että tunsin saaneeni tarinan kokonaiseksi nimenomaisesti juuri novellimuodossa. Pidin tahdista lukiessa, siitä miten novellit rakentuivat ja teos eteni kuin hyvänkin rytmimusiikin tahdissa. Seuraavan sopivan rentoutumishetken aikana luen kyllä Toshiro Mifunen tiikerin (2005), joka oli ehdolla Savonia-palkinnon voittajaksi, koska pidin Variksen tavasta rakentaa novelleitaan. Eivät ole liian pitkiä, eivätkä yritä olla liian nokkelia. Monella tapaa tarinat ovat surullisia, mutta niihin tartutaan kauniisti ja lukijaa väsyttämättä. Suosittelen!

Muotokuvamaalarin tyttären kolmannessa osiossa Varis käsittelee erilaisia mummotarinoita. He ovat kaikki omaperäisiä ja lennokkaita, mutta samalla vanhoja ihmisiä, jotka tarvitsevat hoivaa ja huomiota. Koskettavimpia olivat tarinat, joissa tunnistan piirteitä omista, jo edesmenneistä, mummoistani ja hauskin taisi olla dementtiansa takia irstautunut rääväsuumummo-novelli. Surullisesta hauskaa osaa tehdä mummo, joka näyttelee sopivasti dementoitunutta, kun juopunut lapsenlapsi tulee ryyppyporukkansa kanssa rahankerjuuretkelle mummolaan.

Neljännessä osiossa Varis puolestaan pohtii kirjoittamisprosessia, lukemaansa ja tuntemaansa, päivän tuntemuksia ja luonnonääniä. Neljäs osio ei kata ollenkaan novelleita, vain Variksen sen hetkisiä ajatuksia ja työpäiväkirjan pitoa.

Tuula-Liina Varis: Muotokuvamaalarin tytär
Wsoy, 2010
Sivuja: 217