Jane Austen: Kasvattitytön tarina

"Fanny would rather have had Edmund tell the story.."

Mutta Edmund ei tätä kirjoita, niinpä avaan oman sanaisen arkkuni epämiellyttävän päähenkilön ongelmasta ja Jane Austenin teoksesta Kasvattitytön tarina (Karisto). Teosta kuvaillaan monilla sivustoilla Austenin pääteokseksi, mutta en ymmärrä millä perustein. Austenin molemmat aiemmat teokset Ylpeys ja ennakkoluulo ja Järki ja tunteet olivat paljon suositumpia ilmestymisensä jälkeen kuin Fanny Pricen tarina. Teoksesta ei aikanaan kirjoitettu yhtään kritiikkiä, eivätkä edes Austenin perheenjäsenet pitäneet romaanista tai Fannyn hahmosta erityisesti. Austen olikin pettynyt siihen, koska luetutti romaaninsa aina perheenjäsenillään ja luotti heidän mielipiteisiinsä. Kirja on vain niin erilainen kuin Austenin aiemmat teokset päähenkilöltään ja tuntuu, kun ihanteiksi nostettaisiin arkuus, hiljaisuus, syrjäänvetäytyneisyys, levollisuus, staattisuus ja moraalinen ylemmyydentunto. Fanny on nuorin Austenin päähenkilöistä ja alhaisin sosiaalisessa asteikossa.

Juonesta lyhyesti: Romaani kertoo nuoresta Fannysta, joka otetaan tätinsä kotiin kasvattilapseksi Mansfield Parkiin. Hän kasvaa Bertramien perheessä yhdessä neljän serkkunsa, Tomin, Edmundin, Marian ja Julian kanssa. Häntä kasvatetaan ja koulutetaan ylemmän säädyn tavoille, mutta muistuttaen hänen olevan silti vähempiarvoinen kuin serkkunsa. Tästä pitää erityisesti huolen, Mrs. Norris, Fannyn toinen täti. Mrs.Norris on hyvin pahansuopa ihminen ja häntä on kuvattu parhaaksi englantilaisen kirjallisuuden pahikseksi. Mielenkiintoinen pikku kuriositeetti, Harry Potterista löytyy myös samanniminen ilkeä kissa. 

Mrs. Norris haluaa epätoivoisesti olla Bertramien perheessä hyödyksi konkreettisesti silti tekemättä mitään, juontuu todennäköisesti sisarkateudesta, koska hän ei päässyt näin ylhäisiin naimisiin. Fannya piikittelemällä ja painamalla tyttöä alaspäin, hän kokee nousevansa luokassa ylemmäs ja siksi Fannyn läsnäolo on tärkeä hänellekin, vaikkei Fannysta pidäkään. Mansfield Parkin elämää sotkevat ja rikastuttavat naapuriin muuttaneet Crawfordin sisarukset, jotka ovat ehdottomasti kirjan mielenkiintoisimmat hahmot. Ihanat, paheelliset ja älykkäät Henry ja Mary, joita Fanny ei voi sietää silmissään. Fanny on rakastunut silmittömästi serkkuunsa Edmundiin, eikä kestä nähdä tämän kosiskelevan Marya. Kaikki liike ja energia kirjaan tulee Crawfordeista ja heidän "tunkeutumisestaan" Bertramien arkeen.

Kasvattitytön tarina on mielestäni erittäin hyvä ja mielenkiintoinen kirja, ehkä juuri siitäkin syystä että Fanny on niin tavattoman ärsyttävä hahmo, ollut ilmeisesti lukijoiden mielestä aina. Itse koin niin valtavia ärtymyksen tunteita, että huomasin jopa huutavani hänelle kesken lukemisen. Fanny vaikuttaa olevan täysin lahjaton, arka, fyysisesti epätavallisen hauras, kyllästyttävän ujo, eikä lainkaan nokkela. Ärsyttävin piirre on kuitenkin hänen ylihyveellisyyteensä ja tarpeensa moralisoida kirjan muiden hahmojen toimintaa. Tapahtumat kuitenkin lähinnä kuvataan Fannyn kautta ja Austen käyttääkin taitavasti ja ensimmäisten kirjailijoiden joukossa vapaa epäsuoraa esitystä, jossa henkilön puhetta ja henkilökohtaisia ajatuksia kuvataan ilman puhetta ilmaisevia verbejä. Tällä tavalla lukijalle näytetään henkilön psykologista toimintaa ja moraalisten ongelmien pohtimista ajalleen hyvin epätavallisella tavalla. En tajunnut kiinnittää asiaan lukiessani huomiota, koska niin tavallinen asia se on nykykirjallisuudessa, ja vasta luennolla kuulin että Austen oli tässä varsinainen pioneeri. Vaikeitakin tunteita saatiin hahmojen kautta esitettyä lukijoille tällä tekniikalla.

Lukiessani minun oli vaikea ymmärtää, miksi Austen oli valinnut Fannyn Kasvattitytön tarinan päähenkilöksi. Hän ei ole älykäs ja nokkela keskustelija kuten Elisabeth, intohimoisesti tunteisiinsa heittäytyvä kuin Marianne tai rationaalisen pohtiva ja pystyväinen kuten Elinor. Hän ei myöskään tarinan edetessä kehity ollenkaan, vaan pysyy mahdottoman passiivisena ja tylsänä loppuun asti, onnelliseen ja täysin odotettuun tarinan loppuun lipuen. Serkkurakkaus tuntui myös inhottavan insestiseltä nykylukijasta, mutta tähän tuskin tartuttiin vuonna 1814, kun teos ilmestyi. Epämiellyttävästä päähenkilöstä huolimatta tai ehkä jopa siitä syystä, teos oli aivan yhtä ihana lukukokemus kuin aiemmat "austenit". Seuraavaksi tartun Emmaan.

Jane Austen: Kasvattitytön tarina (Mansfield Park)

Karisto, 2002

Sivuja: 480

Suomentanut: A.R.Koskimies