17.4.2011

Kirjahyllyesittely

Olen mankunut pitkään uutta kirjahyllyä, sillä kirjaparkani ovat joutuneet olemaan vailla kunnollista suojaa. Vaikka esittelen nyt kirjahyllyä, niin toivottavasti joku innostuu katselemaan myös vähän kirjoja. :)


Kirjahyllyä hankkiessa törmää moneen pulmaan. Ensinnäkin on vaikea löytää puista kirjahyllyä, joka olisi silti halpa. Olen muutamaan Ikean lastulevyhyllyyn ollut niin pettynyt, että sinne ei nyt suunnistettu. Katselin kierrätyskeskuksesta Lundia-hyllyjä, mutta ei nyt osunut vieläkään sopivaa settiä silmään. Minulla oli materiaalin ja hintatietouden lisäksi muutama lisävaatimus hyllylle. Halusin korkean ja leveän, mutta en missään nimessä syvää. En ymmärrä, miksi kirjahyllyissä on niin paljon syvyyttä, että kirjoja voisi asettaa kahteen riviin. Halusin siron, vaalean ja hengittävän, koska kirjamäärä tekee esineestä kuin esineestä silti massiivisen.

Minulla on ensi viikolla syntymäpäivä ja Juri rakensi sitten viimein minulle eilen ennakkoon lahjaksi oman kirjahyllyn. Olen niin onnellinen!

Kuten kuvista näkyy, tilaa uusille kirjoille vielä on, joten vielä ei tarvitse hyllyä laajentaa. Korkeat ja leveät kirjat sijaitsevat makuuhuoneen kirjahyllyssä. Järjestin kirjoja teeman ja aakkosten mukaan. Pyyhin kaikista pölyt ja laskin, että meillä on n.700 kirjaa. 


Tässä näkyy paremmin tuo kirjahyllyn syvyys. Hyvin mahtuvat kirjat, vaikka syvyyttä on makkarissa majailevaan kollegaan verrattuna 19senttiä vähemmän. Olen todella onnellinen siroon hyllyyni, kuten varmaan tästä hehkutuksesta voi päätellä. Olen myös onnellinen, että sain sen syntymäpäivälahjaksi, sillä Juri ei ole koskaan ennen hyllyjä rakentanut, mutta halusi ilahduttaa.


25 kommenttia :

  1. Pitäisköhän Jurin ryhtyä kirjahyllybisnekseen? Voisi olla kysyntää :D
    Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  2. Voi IHANA! Tätä pitää päästä nuuskimaan paikan päälle :))

    Pojot Jurille, mielettömän hieno!

    VastaaPoista
  3. Todella hyvän näköinen hylly! Eipä uskoisi että on ensimmäistä kertaa ollut rakentaja asialla...

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjahylly ja vau miten paljon kirjoja. Tekisi niin mieli tulla sinne tirkistelemään mitä kaikkia kirjoja sieltä löytyykään :--D

    Ja Juri saa kyllä rakentaa meillekin noin nätin kirjahyllyn... :DD

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon. Juri kurkkii tyytyväisenä kommentteja. :D

    Mie ehdotan jo kirjahyllyn leventämistä ja pienen yrttihyllyn rakentamista parvekkeelle.

    VastaaPoista
  6. Wau! Juuri oikein syvyinen. Miksiköhän ne kirjahyllyt tosiaan on liian syviä? Meillä on kirjahyllyn virkaa toimittaneet seinään kiinnitetyt hyllyt. Ei ole sitä oikeaa kirjahyllyä löytynyt...

    VastaaPoista
  7. Onpa hieno! :) Tuossa syvyyden miettimisessä on kyllä järkeä. Minulla tämän vuoden projektina on uusia kirjahylly myös, ja olin itse myös ajatellut, että syvä sen ei missään nimessä tarvitse olla. Tämä todistaa sen oikein hyvin!

    Onnea uuden kirjahyllyn omistajalle :)

    VastaaPoista
  8. Hieno on, tosiaan! Onnittelut synttärien, uuden hyllyn ja sen rakentajan johdosta! Kirjahyllykyylä suorastaan vaikuttuu tästä! Minulla on oma teksti aiheesta tekeillä Sallan innoittamana, palataan siihen viikolla. Onko tuossa ylähyllyllä vasemmalla Maila Talviota? Näyttävät tutuilta nuo vanhat ruskeat kannet, joissa vihreä palanen ylhäällä :)

    VastaaPoista
  9. Ihana! Kelpaisi mullekin :). En muista minkä huonekalufirman esitteessä oli, että alkavat tehdä vähemmän syviä kirjahyllyjä yleisön pyynnöstä.

    VastaaPoista
  10. Maila Talvio tulee vähän myöhemmin, Juhani Ahoa on 12 ensimmäistä kirjaa. Sopii tähän ihastumiseeni. :)

    Onpa mukava saada kivoja kommentteja sekä kirjoista että hyllystä. :) Minusta on hauska kuullakin, että mitkä kirjat osuvat silmään.

    VastaaPoista
  11. Onpa henkilökohtainen, huomaavainen ja romanttinen lahja!

    VastaaPoista
  12. Se on jo valmis! Ja noin hieno! Onnea, toi on ehkä paras lahja jonka voi saada: :)

    VastaaPoista
  13. Ihana vaalea hylly ja täydellinen lahja! Synttärionnittelut jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos paljon kaikille. Minusta on ihana käydä nuuhkimassa kirjahyllyä ja kuunnella kuinka se vielä vähän natisee, kun puu hakee asentoaan. Huone on nyt paljon valoisampi hyllyn myötä. :)

    VastaaPoista
  15. Tosi hieno! Kirjahyllyt ovat aina upeita, mutta tämän arvoa lisää ehdottomasti se, että se on itse tehty! Mahtavaa, että kädentaitoja on käytettäväksi.

    VastaaPoista
  16. Hieno, siro, kaunis! Ja hyviä kirjoja. :)

    Meidän Billy Ikeasta ei ole kauhean syvä (joillekin kirjoille jopa liian vähän niin - tietokirjoissa on joskus hankalan muotoisia opuksia), mutta lastenhuoneessa oleva Expedit, jonka ulkonäön puolesta ottaisin aikuistenkin makkariin, on kyllä turhan syvä kirjoille. Hermot menee, kun lapset työntävät kirjat aina sinne seinään kiinni...

    VastaaPoista
  17. Upea! Ja siisti...

    Tuo syvyysasia on aivan totta.

    Voisiko Juri olla niin kiltti, että laittaisi mitat, vinkit ja teko-ohjeet blogiisi...? Olen nimittäin varannut miehen ja pikkuveljen tekemään kirjahyllyn minulle toukokuussa. :-)

    VastaaPoista
  18. Meillä Karoliina Billy lähti juuri parvekkeen koristukseksi, sillä siinä oli niin erikorkuiset hyllyvälit ja oli jo taipunut kirjojen painosta, vaikka ostettiin se vuosi sitten. Expedit on puolestaan makkarissa, sinne se on tosi upea, sillä meillä on mm. yksi kori villasukille siinä kirjojen välissä. Tosi kaunis, vaikka kuulostaa hupsulle.


    Kirjapeto, tottakai voi. Kysyn siltä tarkemmin, sen vain tiän että Bauhausista osti valmiina nuo pätkät, eli sahata ei tarvinnut yhtään. 2m korkea ja 20cm syvä. Maksoin yhteensä kaikkine ruuveineen ja takarautoineen 130e. Männystä ja tosi tukevarakenteinen. Teko-ohjeet taisivat tulla ihan rakentajan päästä, mutta aika simppeli oli rakentaa valmiista puupaloista, yhtään väheksymättä työpanosta ja lahjaa. :)

    VastaaPoista
  19. Ne Billyn erikorkuiset hyllyvälit ovat kyllä vähän ärsyttäviä (vaikka toki ne voi aika pitkälle säätää mieleisikseen), mutta toisaalta tieto- ja lastenkirjoissa tarvitsee välillä korkeampia välejä.

    Villasukkakori hyllyssä kuulostaa oikein ihastuttavalta!

    VastaaPoista
  20. Miksi kaikilla muilla on vaan järkeviä ja kunnollisia kirjoja? :D Mulla on vaan jotain lastenkirjoja ja Laila Hietamiestä (vähän kärjistettynä).

    Mulle ne syvät hyllyt on tarpeelliset. Mulla on niin paljon kirjoja, että ne ei mahdu yhteen riviin eikä ole mahdollisuutta isompaan kirjahyllyyn (rahan ja tilan takia).

    VastaaPoista
  21. WOW mikä ihana näky Kirjaihmisen kotona. Selvästi kirjoja rakastava koti :)

    VastaaPoista
  22. Minulla on tällä hetkellä kirjat 3 rivissä! Mutta tästä inspiroituneena, voisikin jotain sirompaa vähertää. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!